tiistai 15. joulukuuta 2015

Tilannekatsaus 15.12.2015

Sanon vielä äkkiseltään, yleisluontoisesti; että KYLLÄ. Olen noteerannut SEN, että viimeaikoina on tapahtunut myös käänteitä HYVÄÄN, Maahanänkemisessä. Kun esim lähi-idän moniosaaja-ihmeet on alkaneet sekä perua hakemuksiaan, että jopa lähteä pois, suomesta !! Joka kuulostaa jo lähes liian hyvältä ollakseen tottakaan ,mutta kai se sitten on !

Ja käytän nyt tämän kuvankaappauksen, kun se aikanaan jäi vain työpöydälle lillumaan ja olemaan tiellä...



Eli mamuja on alettu "majoittaa" ihan reilusti vain kadulle. Mihin niistä suuri osa kuitenkin päätyy, tavalla tai toisella. Ainakin notkumaan ja maleksimaan jos ei muuten.

Kun taas paikalliset päätyy kadulle lähinnä a) KELAn jonkinlaisen munauksen tai silkan ilkeyden takia, tai sitten b) sammuttuaan.
Yleensä se on tuo vaihtoehto B, sammuttuaan.

Ja onhan tässä ollut sekalaista muutakin käännettä jo vähän parempaan. Mm EU:n ulkopuolisilta opiskelijoilta aletaan periä lukukausimaksuja. Ja erinäisten maiden turvallisuustilanne päivitetään yms.

Ja selvisi sekin, kuka tai mikä, on tämän yht´äkkisen "Turvapaikanhakijoiden™" vyöryn & hyöyn takana; no se oli sitten Türkki.
Saatanan Kebab-käpyaivot, "kebabteknikot".

Vitun Erdoganin lättäpää kurppa, perkele !
Mikä sekin äijä LUULEE olevansa ?! vittu äijä alkoi YHT´AIKAA vittuilla SEKÄ lännelle, ETTÄ Ryssille !! Ja sillä on vielä käsittääkseni riesanaan ne isisisisi-lantapäät.


HAHAaa.... oijoi...oijoi..... äijä alkoi kiristään EU:lta vähän "suojelurahaa" ja mitä lie alhaisia palveluksia.
Jos lännessä olisi YHTÄKÄÄN edes puolijärkistä ns "johtajaa" tjns, ajettaisiin se saatanan ähläminketku köysiin NYT ja HETI ja melko päättäväisesti ja LUJAA !! Vitun armottoman kiljunnan säestyksellä. Se LUULEE nyt, että se voi SANELLA lännelle, joten NYT kannattaisi kai "ottaa luulot pois" ?!? siltä ja muiltakin.

Harmi vain, että EU on jopa "Laiton" ja ihan malum in se(!!) ja kyvytön köntys, savijalka "jätti" - jota kiinnostaa enemmän "kahvitella" lihavien poliitikkoämmien kesken ja juoruilla siitä, kuka ehkä on se peljätty ns "Rasisti™", kuin pommittaa raa´asti kuoliaaksi, miljoonia ählämeitä.

Tän siitä sitten saa !

C´est la vie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti