sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Toteamus

Kun nyt kaikki ja kissansa julistaa kuinka "tällaista verenvuodatusta ja/tai sotaa ei ole euroopassa nähty sittemmin Toisen Maailmansodan.." niin nin totean vain että.. itse asiassa kyllähän on.

Ihan JATKUVASTI itseasiassa, muslimien JATKUVA terrori on yksi ja toinen esim ne serbien ja jugoslaavien ym ysärin kahakat jne, aika helvetin brutaalia menoa on kyllä ihan koko ajankin ollut. 

Mutta ette te toki niin viittis myöntää muslimien Pariisinkin iskuja esim, jotka vetää helposti tuolle vertoja ja on vielä tavallaan pahempia.

Mutta halusin vain todeta tämän.


Kiitti.

>>Ukrainan ja Ryssän tilannepäivitystä..

 



Aivan mahtavaa ^. Ja Barona sanoi jättävänsä jonkun ..minkä  lie yhteistyön tjns.. Jokerit VIHDOIN kotiutuu pois ryssältä ja ihmiset on saaneet niinkin paljon aikaiseksi kuin lakata käymästä jossain helvetin junttien "tepoililla" !!!


Näettekö nyt ? Ei se TUON vaikeampaa olisi yhdessäkään muussakaan asiassa ja yhtenäkään muunakaan ajan hetkenä. Mutta  ainakin TÄMÄ yksi asia sai teihin vähän VÄLITÖNTÄ ELOA ja se on jo jotain !! Se on jo aika helvetin mainiota. Onhan se veemäistä teboilin niille pitäjille jne mutta...minkäs teet.

Ja lisää "pakotteita" ja pakotteita ym tulee onneksi. Olen äärimmäisen tyytyväinen että ryssälle aletaan VIHDOIN jo tekemäänkin jotain !! Jo on jumalauta vittu aikakin.


Sanon samaan syssyyn että ..nyt saattaisi, kunhan nyt vain puhelen, niin nin että NYT juuri saattaisi olla YKSI hyvä hetki pyytää takaisin Karjala Petsamo ja Salla ja mitä niitä nyt oli, ja/tai HAKEA ne pois. Nyt kuten kaikkialla kommenteissa aina sanotaan, "tulta munille" ! NYT on nähdäkseni tilaisuus, taaskin; en ole mikään expert sodankäynnissä tms, mutta kuitenkin, pistää ryssää lyttyyn oikein kunnolla ja olan takaa. NYT voisi olla aika vähän möyhentää niitä ja HYÖKÄTÄ JOKA suunnasta. ARMOTTA !


Se yksi läskipää pallinaama Medmankihan siinä jo aukoi sosiopaatin rikollisen päätään ja uhkaili KAIKKIA (ainakin ulkomaalaisia) kuolemantuomiolla ja kaiken takavarikolla. Eli sillä mikä on  "valtion" se ykkös ja perustehtävä muutenkin, miksi se on olemassa, varastaakseen sinulta KAIKEN, mukaanlukien elämäsi. Se vain on nyt tällähetkellä ihanan REHELLISTÄ tuo Saatanan peli.


Mutta että..en tiä.. funtsikaa mahdollisuutta ottaa OMAMME takaisin. Ja tehkää nyt vittu se NATO päätös, tuo on jo kohta melko naurettavaa täytyy sanoa, ettei sitäkään uskalleta tai osata tehdä.

Toisaalta onneksi ei ole minun päätökseni !  Hahahaaaaa.



P.s Täytyy  nyt oikein todella tyytyväisenä sekin mainita että olen ollut kokoajan, iiihan KOKO AJAN, oikeassa kun olen sanonut että "ryssä on ryssä vaikka voissa paistas" eli ne EI OLE edelleenkään YHTÄÄN, atomiakaan, sen kummempia tai parempia ja pystyvämpiä kuin IKINÄ. HAHahaa.  USKOKAA SE nyt jo sitten, ryssät on saamattomien vetelien luuserien kännisten vitun vätysten ja varkaiden ROTU, ja ihan kuten ne tummemmatkin ryssät eli neekerit, ei niitä MUUTA  Y H T Ä Ä Ä Ä  Ä ÄÄ Ä  Ä ÄN miksikään vaikka niille antaisi muukalaisten laser-aseita, ne ON. VAINRYSSIÄ !


Ja ne on lähinnä ITSE saaneet tuollakin TAASKIN "dunkkuunsa" ja menettäneet niitä vitun absoluuttisia (naurettavia) vitun ROMUJAAN ja känniläisiään ihan naurettavalla suhteella uhreihinsa nähden. Joita vitun kovistelevat katujätkät ihmispuvussa  ihan pokkana syyttelevät ! Hahaa.. Ukraina on niiden satanistisissa silmissä "syyllinen".. kun puolustaa itseään.

Se on RYSSÄ pähkinänkuoressa  tai borssi-paskaläjässä se.


Hyi vittu YÖK mikä paskaläjä kansa ja rotu ja maa !


POMMITTAKAA  RYSSÄ POIS PLANEETAN SFÄÄRISTÄ !


Kiitti.











LISÄYS !!


Jaa niin ja onhan tässä SE aivan loistava puoli että tämä väkisinkin jarruttelee ainakin vähän noita pahimpia wokeopaatteja ja kaikkia tyhmiä typeriä vitun ilmapäitä ja niiden kaikkia juonia  ja kaikkinaista älykääpiömäistä kekkulointia ja sabotaasia. Tuo jonkinlaista vakavempaa realistisempaa todellisempaa otetta kaikkeen ja ..muuttelee asioita.

lauantai 26. helmikuuta 2022

Oikeistosta...

 Kuten olen aina sanonut, niinsanottu "oikeisto" koostuu typeristä jääräpäisistä aivottomista muuleista.


Olen nyt lukenut Z-miehen, miten ..sopiva / irooninen nimi juuri nyt mitä tulee ryssien sotakaluihin, uusimman sölkötyksen ja katsonut Paul Zousefin uusimman ja ...kumpikaan näistä vitun mulkuista ei näy ymmärtävän ...junou... olleensa VÄÄRÄSSÄ ! Ja brutaalisti. Eikä kummastakaan ole edes myötämään sitä vaan molemmat lisää vain pökköä pesään ja yrittää ylimielisesti vyöryttää vain  kahta kovemmin.

VITTU saatanan vitun mulkut tollot perkele. Alkaa ärsyttää jo itseänikin tuo Phool Zousefin vitun karvainen vauvanlärvä. Vittu sinä EREHDYIT ja naurettavasti ! Ja ylimielisen koppavan yli-itsevarmasti vieläpä. Se naureskeli juuri hyökkäystä edeltävinä päivinä miten absurdi ajatuskin...että nyt RYSSÄ jumalauta johonkin.. Ukrainaan hyökkäisi ! Hah.. pelkästään propagandaa ja valheita ja mitä lie.


Tämä näyttää olevan ns oikeiston / vaihtoehto-oikeiston sellainen punainen lanka. Irooninen nimi. Hahahaa, mutta kuitenkin.

En tiä.. EHKÄ tätä ne vasurit tarkoittaa, ne joilla on hallussaan sentään oravan älykkyysosamäärä, niin nin kun kutsuvat meitä ei-vasureita "putinisteiksi" tjns. En tiedä mutta ehkä tällaista jotain se tarkoittaa. Ja kieltämättä omituisen moni kyseisistä "vaihtoehto-oikeistolaisista" näyttää ihan OIKEASTI kannattavan kyseistä kaljua paskaa ja eritoten Amerikkalaiset oikeiston lobotomiatoipilaat.


Nytkin kun olen vilkaissut Himmeää Hölmöä esim, on tsätissä vääjäämättä joku älykääpiö kiljumassa ryssien ja puuttinin  ja minkä lie vitun "traditionalismin" puolesta... kuinka vitun saatanan kirotun PERKELEEN typerä paskaläjä sitä VOI vittu olla !!!!

Aivan yhtä älykääpiömäinen kuin antifantit sirppi ja vasara lippuineen. Täysin ..en tiä.. piti sanoa vajaamielinen tjn mutta se on oikeastaan jopa pahempaa kuin vain keharius. Täytyy ehkä funtsia sille joku muu nimi.

Oli miten oli, tämä on jotain minkä on syytä muuttua ja melko totaalisesti ja melko  äkkiä sittenkin !! LOPETTAKAA saatanan tympeät naurettavat paviaanit se vitun puuttinin palvonta !

Se on  pelkkä yksi ryssäläinen julma kusipää, sadisti jne, EI mikään vitun "rappionvastainen" pyhimys !! Vitun paskapäät. 

Se on ihan TOTAALINEN VIHOLLINEN, kaikin kuviteltavissaolevin tavoin, ja varmasti myös tavoin joita ei edes äkkiä kuvittelisi.

LAKATKAA tuo typerä  lapsellinen äärettömän erehtynyt ro..jaa "bromanssinne" taisin tarkoittaa, sen saatanan pallopäisen pikku paskalimanuljaskan kanssa.


Kiitti.

Ryssästä...

 





...tähän ei voi todeta kuin...









..ja että  "johan vittu  KESTI !!"  !!


VIIIIIIIIIIIIIHDOIN joku saa edes jooooooooooootain tehtyä tai yritettyä tehdä ryssiä vastaan.

Ja jopa itse pällisilmätär ymmärsi ynistä  ettei voida olla riippuvaisia ryssien kaasuista jne !! HAHAHAaa...ahaha ai jumalauta.. vitun mulkut kusipäät idiootit saatana.

En minäkään ole kuin koko Blogin ajan toitottanut johdonmukaisesti kyseistä virttä, eli ÄLKÄÄ antako miedän vitun SÄHKÖJEMME "on/off" nappia vittuVIHOLLISEN käsiin !! Tämän luulisi olevan kissallekin selvää pässinlihaa, mutta ..hei, ainakin se  alkaa NYT upota paksuihin sementtisiin kalloihin.

SE on tässä ainakin  yksi hopeareunus, ja toinen saattaa kieltämättä  olla että  kohta luultavasti ollaan NATOssa. Ei ole minun juttuni  ja "alaani" mutta kai se sitten parempi kuin ei. En tiä, harmillista joutua ylipäätään puun ja paskaläjän väliin.


Parempi olisi jos voitaisiin siirtää koko Suomi johonkin ihan muualle. Esim keskelle Atlanttia jnts.



Mutta ainakin nyt JOTAIN on tehty ja aiotaan tehdä ryssille, ja nyt kannattaa kerralla melkein mennä perille asti. Mitä sitä toppuuttelemaan jne. Ja nyt kannattaisi hommata vaikka se oma ydinpommikin yms. Ja niitä koiria millä on laaserit silmissä ym sellaista krääsää.


Kiitti.


perjantai 25. helmikuuta 2022

SOTA Ykpäihassa (Ukrainassa)

Jaa.

No olin sitten väärässä, se saatanan paskaläjä ja MENI kuin menikin  tekemään jotain näin typerää. Eli  sotahan siellä sittenkin syttyi. Olin väärässä koska, a) tämä ei ole minun alaani tai mielenkiinnonkohteeni juurikaan, b) en ole vaivautunut tutustumaan aiheeseen sen syvemmin ja ennenmuuta c) olin siinä uskossa että ..Puuttini ei ihan NOIN tyhmä ja kaheli sentään ole, mutta ei - on se.  Kyllähän vain se on.


Nyt on syytä kieltämättä olla valppaana kaikialla täällä tunkion ulkolaidoilla. Katsoin sen lyhyen puheenpätkän mitä puuttini on sölkännyt ja katson että taas kerran,  niin käsittämätöntä ja klisheistä kuin se onkin, on  ryssät "panneet itsensä ihmistapain ulkopuolelle..." .. ja se mitä Putin sanoi oli sellainen  Totaalisen Mulkkuuden Julistus mistä ei juurikaan ole nähdäkseni takaisin enää tulemista. Eli se ylitti sellaisen rajan pullistelullaan että..no, sinne meni se kalju paska sitten.

Se kannattaisi käydä jollakin erikoispartiolla tjns "assasiineilla" nirhaamassa sieltä keikkumasta. Se on KAIKKIEN paskaraitojen se heikoin kohta, johtaja. Jos poistat sen pelistä, ne muut lakoaa kuin vilja nou problem.


Mutta olen snadisti yllättynyt ja toisaalta en ole lainkaan yllättynyt, vain puuttinin käsittämmättömästä typeryydestä .. ai miin.. mitä MITÄ ihan tarkalleenottaen se luulee tällä saavuttavansa ?!  Lisää jotakin yhdentekevää ryssäläis-ukrainalaista kurjaa köyhää rytökasaa ? Pari "datshaa" ja ladaa tjns ? Huunous.


Sanon vielä että minä en edelleenkään pidä ryssää yhtään sen kummempana kuin ennenkään, uutinen jo sanoi kuinka siellä pakkanen ravistelee kännisiä ryssiä, ihan peruskamaa, ja nytkin on tiputettu käsittääkseni juurikin NIIDEN koptereita, sain unessain muuten niistä varoituksen ja herättyäni näin otsikot.. eniwei, ryssät on vain ryssiä. Ne jäätyy pakkaseen ja ne niiden ROMUT lakoaa paikoilleen nyt ja aina, ryssä ei millään osa-alueella ikinä muutu.

Surkimusten rotu, absoluuttisen hyödyttömiä ja kamalia ja haitallisia.


Puuttini pitäisi pyyhkäistä kyllä maankamaralta pois ja äkkiä.


Kiitti.

torstai 24. helmikuuta 2022

Pera

 



^ Tuo naurettava muuli. Se on niitä sellaisia pieniä "Päärt" nimen se ruma suomennos, niiden pienten rutikuivien vanhojen äijänkäppänöiden "fenotyyppiä" - saman näköinen ja sellainen se paitsi jo ON mutta siitä tulee. Ja silti se laittautuu jostain syystä sellaiseksi vastenmielisen kylmäkiskoisen perus suomalaisen byrokraattiämmän näköiseksi ..hahmoksi.

Tällaiseksi...




Ikäänkuin joksikin keski-ikää lähestyväksi ämmäksi Tsadista. En tiedä miksi se luulee tuon olevan hyväkin "luuk" tai jotain muuta kuin melko naurettavaa ja jopa tuohduttavaa, mutta hei... se luulee niin.



Halusin vain tämän sanoa.


Kiitti.

1 kysymys

 Aioin kysyä muutamia yksinkertaisia kysymyksiä teiltä kaikilta, ja kysyn nyt kun tähän satuin, ensimmäisen.

Se on tämä sama taas ja vain eli että: mihin te oikein mielestänne TARVITTE "poliitikkoja" ja "politiikkaa" ?


Kiitti.

maanantai 21. helmikuuta 2022

Pyörtyvät Älykääpiöt jne...

 https://www.youtube.com/watch?v=1-hvetQw6sw&ab_channel=SaltyCracker



Wau.  Ei jumalauta... hyvältä näyttää... ?...

Tämä on kuin  olisimme ajautuneet johonkin synkeään dystooppiseen rinnakkaistodellisuuteen. Aika vitun käsittämätön tilanne.

Tässä on kommentti tuosta videosta, taitaa olla heti toka.

"I am a RN, and I can confirm this is happening way more then they are telling you. In the 22yrs of nursing,  I've never seen so many people having random syncope like now. Usually it's a couple weeks after booster shot. I've had tons of patients who can't walk after the 3rd shot. It's so strange. I refuse to take it. Heck no. I had covid with no complications"

Ja kommentoija on itse sairaanhoitaja, eikä ole IKINÄ 22 vuoden aikana nähnyt näin jatkuvaa virtaa pyörtyviä potilaita, jotka ei saatana saa KÄVELTYÄ(!!)  enää sen kolmannen myrkkyannoksen jälkeen...

On vaikea kuvailla tarkkaan omaa tunnetilaani tällähetkellä.. sanotaan että olen saavuttanut ihan uuden tason, hyvin  kirjaimellisesti. Sanotaan  että yksi tässä ylimalkaisessa piirissäni on tuossa yhdessä vaiheessa kuollut. Sanotaan että hänellä oli jo muutama näitä myrkkyruiskeita, sanotaan että hän EI  takuulla olisi yht´äkkiä kuollut ILMAN kyseisiä annoksia. Sanotaan että olen nyt nähnyt hänet kuolleena ruumiina, mikä jokin aika sitten oli  vielä elävä ja hyvin itsestäänselvä osa laiffia.

Sanotaan että ..jos kysyttäisiin "pystyisitkö sinä tappamaan  / murhaamaan ? Tekemään katujätkistä kylmiä ruumiita ?  Heittämä vasurit sorakuoppaan ja ampumaan tuusannuuskaksi?" niin nin voin nyt kokemuksesta sanoa että vastaukseni on ehdoton ja epäilyksetön kyllä. Minä  pystyn siihen. Minä pystyn tappamaan ja murhaamaan ja luultavasti yllättävän helposti  ja ei, minä en kammoa ruumista.

Tämä on sikäli hyödyllinen tieto itsestä, itsetietoutta / tuntemusta, että TIEDÄN pystyväni mahdollisessa sisällis tms sodassa tekemään kuten Schaumann tai Häyhä tjns  Selvää Jälkeä.

Mutta tästä te MAKSATTE - se on ihan vitun varma. JOKA kyttä, joka asianajaja, joka TUOMARI, joka vanginvartija joka lääkäri jokainen joka on avustanut JÄRJESTELMÄÄ ihmistä vastaan. Tämän paino on oleva VALTAVA. Aivan VALTAVA.

Tämän  minä pystyn lupaamaan ja voin luvata ja lupaan.


Sen minkä taakseen jättää.. sen edestään löytää.

Kissanpotkijanekru

 JUMALAUTA  !!

Vittu  saatana, joku  perkeleen  ruma vitun NEEKERIN apinanpaska futiksenpotkija potki kissaa !! Saatanan mölyapinan älykääpiö perkele. 

Ja tottahan vitussa kehtaa saatanan simpanssi mankua jostain vitun "Rasismi™" nimisestä psykoottisten juutalaisten ja vasurien keksimästä... ______ !!! Jostakin. En tiedä henkilökohtaisesti edelleenkään MITÄ ihan tarkalleenottaen ON "Rasismi™" mutta KAIKKI kaikkialla kokoajan siitä mankuu ja narisee ja voivottelee ja huutelee ja valittelee ja älähtelee jne, samoin kuin keskiajalla noidista yms.


https://www.youtube.com/watch?v=ZGwbphtyYbY&ab_channel=AnythingGoes






Ja pistetäänhän nyt  samaan rahaan sitten tämäkin...




..jumalauta vittu saatana !! Jukolauta perkeleen helvetti ! VITTU !

Ja mitään muuta ei saatana kukaan  PASKAHOUSU  mediassa tai missään saa kakaistuksi kuin joku vitun  tsadilainen ylimielinen älykääpiö kusipää Lukiolikka sössöttää kuinka me täällä olemme niin sitä ja niin tätä ja niin tota. Te kerjäätte todella runsaasti verta nenästänne mimosat, TIETÄKÄÄ tämä.
Eikä teitä auta mitkään kytät ja lait ja kierot kyrvät juristit sitten KUN pinna katkeaa, sanokaa minun sanoneen. VAIN kytät on teidän se LOPULLINEN armeijanne, ja ne ei tule riittämään alkuukaan - niistä me kävelemme yli ja läpi notta hitto. Heittämällä.


HÄVETKÄÄ !










Ja hei, P.s.  Näin ^^ käy kun tuo ihmista alempaa lajia eli neekeriä eurooppaan ja suomeen jne. Neekeri  on  NEEKERI, neekeri EI OLE Valkoinen Eurooppalainen Uuden Ajan Ihminen,  ei sitten lähellekkään eikä sinne päinkään. Neekeri on alkeellinen puoliapina laji joka tunnetaan mm primitiivisestä naurettavasta kyvyttömästä imbesillin typeryydestään, impulsiivisuudestaan, "rikollisuudestaan" eli ihan PAHUUDESTAAN ja mm ryöstöistä raiskauksista ja ylimalkaisesta kaoottisesta eläimen riehunnastaan. MIKÄÄN tässä ei yllätä yhtään KETÄÄN paskankaan väärtiä tai edes puoliksi tietoista, eikä varmasti edes teitä jotka neekereitä raijaatte ihan pokkana ja tahallaan suomeen, JOTTA näin kävisi.
Te HALUATTE sotaa, te JANOATTE kaaosta , te HIMOATTE .."äksöniä".
Sitä ennenpitkää SAA mitä tilaa.

Rotufiktio™

 https://www.youtube.com/watch?v=Pl5GJQE4lCk&ab_channel=AnythingGoes



MINÄ keksin kutsua tätä kaikkea tällaista RotuFiktioksi™.


Tässä alla TÄYDELLINEN, absoluuttisen 1000  %:sen täydellinen,  esimerkki asiasta.



Tuo ^ vitun ultranaurettava hölmöily siis Zalandon nettikaupasta. Voitteko uskoa oikeasti öögianne ? Silmiänne siis. Vittu jos voisi häpeämättömämmin enää KEKSIÄ jotain, vetää vain takapuolestaan, niin ...no... en tiä.. ehkä se on mahdollista ehkä ei. Ja ihan VITUN rumat hönödorka lenkkarit ja housut ! Hyi vittu.

Mutta että kaikkea ne epätoivoiset GlobalistiOligarkit KEHTAA !! Ja kehtaahan ne. Ja iljettävän suuri osa perunasäkkikansasta ei ole moksiskaan ja menee vieläpä omasta älykääpiön tahdostaan oikein MUKAAN koko juttuun ja intoilee siitä ja yrittää itse propagoida / levittää ympärilleen tuota tukehduttavaa ärsyttävää myrkyllistä tympeän typerää perkeleen hevonvitun kyynpaskaa.


SUKSIKAA VITTUUN !!!

(Sauvathan teillä ja nekruillanne näyttääkin jo olevan).



Rotufiktio väsyttää !

Ja on TUHONNUT läntisen sivilisaation ja leijonan osan suomlantia ja tuhoaa jotakin joka hetki.


Sille on tultava LOPPU, ja TULEE.


Ei kiitti.

Kultaa

Oikein hyvä ja hienoa. Upeeta ja mahtavaa.

Suomilaiset sai hiihdon ja lätkän KULTAA, Olympialaisissa.


Muuten olisi ihan täydellistä mutta minä en ole noteerannut näitä kisoja milläänlailla oikeiksi Olympialaisiksi, en olisi edes tietoinen niistä ilman satunnaisia uutisotsikoita.

Kiina olisi pitänyt pommittaa  ja/tai sulkea muun maailman ulkopuolelle, EI todellakaan antaa niiden häikäilemättömien vitun lepakonvittujen killisilmien hoitaa saatana KAKSIA Olympialaisia ! Ei vittu ..ei tasan käy järkeen  !

Jos korruptiosta yms puhutaan...


No mutta, etten nyt unohda mitä piti sanomani nin piti vain tästä onnitella ja kehua ja mitä lie.

Loistava suoritus lopultakin.

Ja on täydellistä, mainittakoon vielä, että ensimmäinen kulta tuli Ruotsia vastaan ja ensimmäinen  OLYMPIAkulta Ryssää. Ei olisi voinut parempia eli ..no, sopivempia vastaan tulla. Historiasta jotakin hyvistystä.


lauantai 19. helmikuuta 2022

Kontrasti...

Minä halusin tehdä tällaisen ..asian  selväksi. Ei se varmastikaan kaipaa niin paljoakaan selvittämistä niille jotka minua seuraavat ja lukevat niinsanotusti, mutta koska olen aivan omaa luokkaani tekemään asioista aika selkeän ymmärrettäviä yleensä niin ..no.. sain inspiraation laittaa teille tällainen yksinkertainen kontrasti.TUNTEKAA tämä syvällä ytimessänne, ja katso ja kuuntele ensin tuo biisi tuosta alta, ja kelaa kuvaa vasta sen jäljiltä alemmas, en nyt viitsi ihan retostella tällä ettei minkäänlaiset alhaiset saa liikaa huomiota tai itseään mielessänne assosioitua tuohon kauniiseen kappaleeseen.  Mutta ymmärtänette mitä ajan takaa.

Eritoten jos kuuntelette tuon melko upea kertosäkeen ja sitten ...kun  katsotte tuonne alemmas.

Pitäisi alkaa aika pahaa tehdä.



>> https://www.youtube.com/watch?v=SOaJX1j01UM&ab_channel=CalidusNex


^ Veteraanin Iltahuuto. (Ja muuten oikeaoppisen upea kuva kerrankin tuossa videossa ! Aivan mahtava, loistava, täydellinen visuaalinen sisältö).






...




 .. .. >> contra <<...




keskiviikko 16. helmikuuta 2022

"Sota Ykpäihassa"

 Eli Ukrainassa.


Halusin vain rauhoitella teitä toivottomia tolloja ettei tule olemaan mitään, äärimmäisen todennäköisesti MITÄÄN, sotaa tai sen kaltaistakaan. Tämä KAIKKI on pelkkää Luhistuvan Lännen eli rappion sirkuksen eli Amerikan potaskaläjän naurettavaa propagandaa.

Amerikka sen sijaan voi hyvinkin aloittaa jotain ja / tai langeta sisäisesti melko lopulliseen sisälli-sota syöksyyn ja suht pian.


ÄLKÄÄ panikoiko propagandan takia. Ottakaa äärettömän rauhallisesti ja pysytelkää kaaaaaukana NATOsta.


Suomi on Suomi.



Kiitos.


maanantai 14. helmikuuta 2022

Uhka Kytille

 Jeeeeeeeeeees, mahtavaa ja ihanaa ja vihdoinkin tällä vitun planeetalla jooootain oikeansuuntaista !!


Tämän kampesin nyt sanomaan. Mikä tai kuka oletkin Uhka, niin KIITOS ! Kiitos sinulle tai teille tai kuten sanoin, mikä liet. NYT on jotain OIKEANlaista ja suuntaista ja oikeamielistä ja VAPAUDEN ja kunnian ja arvokkuuden janoista ilmassa ja liikkeellä ja tekeillä. Nyt ei pidä hellittää YHTÄÄN ! Tulta kusimunille ja tulta päin ja niin edespäin. Siat on saata-VA lankeamaan vallastaan, se on KAIKEN ihmis-apina elämän avain. Ilman sikoja ei ole "Valtaa".


ONNEKSI jopa Kanadan juntit on hereillä, onneksi jopa "konservatiivit" eli sementtipäät hönöt on alkaneet INHOTA kyttiä (Amerikassa) jne jne - KAIKKIALLA on ilmassa VIIIIHDOIN totaalikyllästyminen jumalauta  AIKUISTEN IHMISTEN paimentajiin ja kehareihin jotka kuvittelee omaavansa luontaissyntyisen oikeuden kontrolloida muita. Sille on ihan sanakin, se on "pahuus" tai "Saatanallisuus" tai "Luceferiaanisuus" jne.

Ja hei, muulit, JOS  Yeshua Ben Josef eli  "Jeesus"  olisi ..no.. "tässä kanssani" (onhan se) mutta kumminkin, sanoisi  se ihan samaa.  Ja ennenkuin tämän  tajuatte ja kykenette 100 % sisäistämäään, olette vain yksinkertaisesti oleva lähes iäti jumissa henkisessä kasvussanne.


Minä olen teitä vanhempi ja viisaampi sielu, SIELU, ja minän SANON tämän teille. 

Te voitte kuten yleensä, nakella niskojanne ja olla tyhmiä, mutta ..huoh.. asiat on niinkuin ne on.


Polttakaa siat !


(Ensin mielessänne...  ja katsellaan siitä sitten loppuja).


Kiitos.

maanantai 7. helmikuuta 2022

ilmoitus

Ilmoitan teillekin Blogin Mahdolliset Lukijat että tässä on ainakin taas vähän tällainen suvantovaihe ja hiljainen kohta. Meidän porukoihin osui, TAAS, kuolema. 

Ja se on prioriteettinä merkittävempi kuin Blogi. Ja olen kieltämättä kyllästynyt joutumaan ruotia kaikenlaisten muulien typeryyksiä muutenkin.


Olen kirjoittanut yhden merkittävimmistä kirjoituksistani IKINÄ tänne, valmiiksi, lisään siihen ehkä jotain vielä ja julkaisen sen kohtapuoliin. Se on myös syy miksi sanoin teille aikanaan että lukekaa se sen yhden junttimiehen teksti missä se puhui mm ilmaston lämpiämisestä ja ihmisten jostain.. mistä lie energiasta ja aikakausista ym, sellaisesta mitä monet kutsuisivat, tyhmiä kun ovat, "huuhaaksi" tai "paranormaaliksi" tjns. Minulle "paranormaali" on normaalia, minä en kutsu sitä huuhaaksi.


Mutta kuitenkin, minä pidän täällä omaa poppootani pystyssä ikäänkuin, miehistöä reilassa. Jos jotain niin merkittävää ilmenee että minä tunnen tarvetta siihen kommentoida tai puuttua niin saavun paikalle kyllä. Pitäytykää vain järjissänne ja skarppina ja mitä lie.


Sic Itur Ad Astra.

lauantai 5. helmikuuta 2022

3 Uutis-paskajuttua

 


Eli tämäkin asia on tismalleen täsmälleen 100 % juuri niin kuten ME olemme KOKO AJAN sanoneet, joita te kusipäät linnanmuurien sisäpuolella, syyttelette milloin miksikäkin. Te olitte TAAS, kuten ihan AINA, VÄÄRÄSSÄ, ja me OIKEASSA.

Painkaa nyt jo VITTU saatana sentään tämä lanttuunne.

Ja te TUHOSITTE talouden luultavasti melko lopullisesti.




Oi ! Oijoi, nyt se vitun kusipäätyttö, pällinaama, vitun paskarantu sitten leikkii ikäänkuin häntä niin vitun vitusti kiinnostaisikin Toisten Ihmisten Vapaus™ tjns, ja että kiihkoilemiaan rajoituksia voisikin nyt lisä..siis purkaa.

Haista saatana vittu. Vitun häikäilemätön tyhmä paska.



^ Ensinäkin tuo EI OLE suomenkielen minkäänlaista "oikeanlaista" käyttöä, käyttää sanaa "massiivinen" noin. Tuo EI TOIMI lingvistisesti eli kielellisesti, vitun TYHMÄ anglismi.
Ja toisekseen... anna nyt vittu mun kaikki kestää, hahahahaha LOL. Ei kovin hönöä ja naurettavaa tyhmää kusipäistä ylimielistä pikkumaista totaalikontrollipaskaa a la P-Korea !??!?!

Vittu haistakaa mätä paska saatanan petturinilviäiset mulkvistit. Te saatte maksaa tästä neekerinpalvonnastanne ja meidän valkeiden päälle paskomisestanne, vitun absoluuttiset madot.

Ja hei, triljoonannen kerran: NEEKERI on apinalaji /  ROTU !! Kyse EI OLE mistään vitun "vähän normaalia, tai mikä nyt on Normaalia™, tummemmasta ihosta" vitun naurettavat paskahousuiset kusipäät todellisuuden vastaiset kiihkoilijat, kyse on neekerin yhdestä ominaispiirteestä. Tuo mitä "tummaihoinen" tarkoittaa, on sama kuin sanoisi ettei ihmistä ja Dalmatian koiraa erota muu kuin "ihonväri". Minä väittäisin että itse asiassa muuten kyllä erottaa ! Aika suurestikin ja aika monikin piirre ja tekijä. Jos ei muu niin meillä on ainakin vaatteet.


Kiitti.

Tsadin Konvoy

 https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bb37a0e5-59c9-4adb-8e03-6ba427b8823c


Voi ny vittu hellantelttat tentään ! Pyyhkikää nyyhkypillut ne vitun vattunne ja lakatkaa mankumasta siellä Pravdan kommenteissa kuin aivottomat typerät tampioit kyttäfanit lampaat. Te nolaatte minutkin, meidät kaikki, samalla kun itsenne.


HYVÄ, MAHTAVAA vallan, että suomalaiset on alkaneet "Osoittaa Mieltään™" kuten valtion lapsellisessa "jargonissa" sitä kutsutaan että ilmaisee ITSEÄÄN, ei sitä mitä valtio käskee ilmaista. Eli junou.. täyttää Jumalaallista tehtäväänsä, olla OMA ITSENSÄ


Mutta ei voi kuin ihmetellä noita "bwää Persut sitä ! Byhähähää Persut tätä!" typeriä perkeleen räkäpäitä. Mitä vittua ne Persut on teille henkilökohtaisesti todellakin tehneet ?!?! SEN haluaisin tietää. Ihan kuka vain saa valaista minua, antaa palaa.

Jos on jotakin TODELLISTA mitä Perussuomalaiset niminen "eduskuntapuolue" tai mikä vittu se lie, on teille tehnyt joka on tuon vitun lapsellisen mankumisen ja kitinän ja antipatian ja rääkymisen oikeuttanut ja aiheuttanut niin haluaisin totisesti sen ymmärtää. MITÄ SE ON ?!?!


Mutta tuo itse tapahtuma, en edelleenkään täysin tiedä mikä se oli ja kuka sen teki ja miksi mutta ilmeisesti sitä inspiroi kanadanjunttien rekkatempaus, joka oli kyllä MAHTAVA juttu ja aivan ELINTÄRKEÄ  päänavaus, ja kuten tiedättekin jo etukäteen, se on aina aivan Käsittämätön ja Yllätävä ja Naurettava ja Pöyristyttävä ja Tuomittavan PAHA™ asia ja juttu kun sitä EI tee kusipäävasemmisto. Mutta jos tekee niin tottakai se on vain vääjäämätöntä ja hyvin ymmärrettävää ja perusteltua ja ihan Rationaalisuuden™ määritelmä,  ja Moraalisesti ennenmuuta Täysin Oikein ja oikeanlaista ja  oikeamielistä.  


On virvoittavaa että ainakin jotkin suomalaiset  ON JO hereillä, ja yllättävänkin moni. Aivan mahtava uutinen. Ja viestini kaikille sellaisille on että muistakaa ja ymmärtää  Yritys ja Erehdys ! Näille asioille EI OLE suomessa ja kenelläkään EI-vasurilla, kauheasti ennakkotapauksia ja kokemusta, joten sekalaista puolivillaisuutta ja silkkoja  virheitä ja "ylilyöntejä" ja myös alilyöntejä  yms jne tulee sattumaan mutta siitä kuuluu vain OPPIA, eikä lyödä hanskoja tiskiin  ja luovuttaa. Ja antaa TAAS vasemmiston sekopäille kusiaivoille ilmaista voittoa. Kuten on tehty sittemmin ainakin 1960-luvun.

Hyvähyvä, tämän tyyppistä tietä(hah, totisesti) eteenpäin. Vaikka hiljaakin ensin.

Hengessä ollaan vähintään mukana ja kaikin  tavoin mitä tässä juuri nyt keksin ja aikaan saan. Tuumaakaan ei saa enää antaa periksi. Tai Pahuus omistaa koko planeetan.


Mankukoot ja kitisköt ja syyttäkööt vitun aivovammaiset imbesillit ihan miksikä vain, ne ei ole mitään  Da Vitun Vincejä nuo viholliset. Kytät tai valtiolaiset KUKAAN.


Aamen.

torstai 3. helmikuuta 2022

Valkoiset Orjat

 JUMALAUTA !!


Vitun muslimiapinat saatana. Jos haluatet saada suomalaiset verenne kiehuun niin lukekaa tuo alla oleva juttu ! LOISTAVA juttu mikä täytyisi AINA muistaa tuoda esiin ! JOKAISESSA TV-inttelyssäkin, tuo, TUO, tulisi muistaa mainita ja mieluiten vähän Ranskalaisin viivoin muutamia "täkyjä" siitä mausteeksi.

Totisesti, jos tuo ei saa sinua näkemään muslimien invaasiota länteen ja pohjoiseen, ainakin invaasiona sinänsä, niin mikään ei herätä sinua enää tässä vaiheessa.


>>  https://counter-currents.com/2022/01/simon-webbs-the-forgotten-slave-trade/


Tuon lukeminen sai lähes pääni tykyttämään raivosta. Vittu saatana... mitä tuohonkin voi enää edes taas sanoa !?... ei jumalauta voi olla vittu totta, ja että TUOSTA VAIETAAN !!!!! MIETTIKÄÄN SITÄ !!

Tämän LUULISI olevan aivan se YKKÖSJUTTU ja SUUUUUUUUUUURI Uutinen , mutta... pihaustakaan ei ikinä missään kuulu aiheesta. TUO jos mikä tulisi takoa JOKAISEN läntisen ja pohjoisen nuoren kalloon, TUO, tuossa on se mitä muslimista tulee tietää ja aatella, ei mitään muuta.

Ja kuten sanottua, Japanilaiset oppi parista pommista, mutta ...muslimit ? Ne ei ole oppineet mistään mitään, niillä ei ole minkäänlaista älyä / "aivoja", ne katsoo ihan pokkana olevansa meidän valkoisten veroisia jostain syystä, yhä edelleenkin. SUURI virhe, suunnattoman suuri.



Joka tapauksessa, yksi asia mikä tuota lukiessa jyskytti mielessäin, oli että minkä helvetin takia Eurooppalaiset ei ...en tiä..?..TEHNEET MITÄÄN tuolle(kaan) asialle ?!?!?  Jumalauta KOLMESATAA (300) V U O T T A !!! Yhtä mittaa tuota Saatanallista hirveyttä ja alistusta ja NÖYRYYTYSTÄ ja häväistystä ja häpäisyä ym sanoinkuvailematonta hävitystä ja tuskaa, ja tuosta jää sellainen käsitys että Euroopassa vain istuttiin sormet perseessä hiljaa kuin hiiri pumpulissa ja toivottiin parasta, eli kuten nytkin; leikittiin vain tyhmää ja venattiin ihmettä.

Haistaka vittu ! Vitun idiootit. Jumalauta koko muslimi"maailma" tulisi armotta HÄVITTÄÄ, eikä missään nimessä sietää moista ultratörkeää koppavaa alhaista aivotonta jurakautista Saatanallista psykoottisen julmaa ja aivottoman pahaa rotanpaskalaumaa.


Muslimit tulisi hävittää.  Siinä on jo jotain mitä laittaa T-paitaan. "Hävittäkää muslimit".


TUOSSA on  jo jumalauta ainakin jonkinlainen KIRJA ! TUO on jotain mitä esim Juutalainen Kirjakauppa ei ikipäivänä ottaisi hyllyynsä ! Sekin paskaläjä on muuten pitänyt uuusein haukkua lyttyyn mutten ole saanut sitkään aikaiseksi. "Suomalainen Kirjakauppa" siis. Jos on tympeämpiä "vittuax täälä käyt saatanan epäilyttävä selaaja?" myyjiä niin en tiedä sitten missä. Vittu pitäkää tunkkinne saatanan nyrpeät ylimieliset koppavat elitistimulkut.

Teidän valikoimannekin on selaamatta paskaa, pelkkää pinnallista  (kuinka suomalaista!) ämmien jonninjoutavaa lehmän henkäys -paskaa ja yhdentekeviä "rokkarien" muistelmia (tyhmyydestään) ja jotain vitun keittokirjoja ja ylihintaista krääsää, vittu painukaa helvettiin ja haistakaa vittu, vitun suomalainen tukahdutustarina.


Eniwei, saipahan ainakin veret kiertään, taas vaihteeksi, tuon lukeminen. Mutta  on totisesti syytä tuo tietää ja mielessään pitää. Tuota ei saa IKINÄ unohtaa tai koskaan ikinä ikinä antaa anteeksi !! Yeshua olisi kanssain eri mieltä, mutta tässä(kin) asiassa minä viis veisaan siitä mitä mieltä Tsiisus olisi asiasta, suksikoon tsiisus vittuun. MINÄ en antele demoneille loputtomiin anteeksi.

Mitä luulette, "Demo(ni)Kratian" idiootit kannattajat, tietääkö Teidän Johdattajanne koko vitun asiasta MITÄÄN ?!? Onko ne semmosii Kauheen Lukeneita Ihmisiä ?...Vai opportunistisia kusisia kusipäisiä pikkumaisia ylimielisiä naurettavan epä-päteviä ääliöitä - inhottavia kuvottavia iljettäviä ärsyttäviä imbesillejä ?


Jotka tänäkin päivänä esim lähettelee meidän rahoja MUSLIMEILLE ja jotka otta MUSLIMEITA maahamme MEIDÄN TAHTOAMME ei vain polkien mutta tahallaan halveksien ja sylkien ja tuomiten, ja jotka antelee lisää rahaa niille täällä ja laittaa suomalaiset ULOS Järjestelmän (mm almujen) piiristä ja suosii MUSLIMIA esim asuntoasioissa ja aivan kaikessa ?!...


Sisällissota.... kapina..."kansannousu"... vallankumous.. jne... sanoja jotka käyvät mielessäin tämän tästä...


Eniwei, jatketaan.


Tsiigataa vaikka mitä telkasta tulee tai jos Sami Juudberg sanoisi jotain hauskaa ! Tshh.

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Hyvä hengityssuojain

Tällaisen kuvan jostain löysin ja jos haluate pitää naamallanne jotain oikeasti minkään väärtiä ja HYÖDYLLISTÄ, tulisi sen olla abaut tällainen...



Khuul ja tyylikäskin.

Mutten usko että teistä on ihan tuota pitämään sentään...?...

....

tiistai 1. helmikuuta 2022

Lumista Lämpöä

 




Näin se vaan Ilmasto Lämpenee™.

Ja IHMISEN takia. Jne. ÄLÄ mieti sitä sen tarkemmin, sen kun Uskot vaan. Niin kuin Kaikki Muutkin™.


Älä suotta usko silmiäisi tjms  , usko vain telkassa puhuvia kusipäitä pikku paskapäitä mulkkuja, niitä Föönattuja Nulkkeja joille iskä hommas uuden Bemarin jo 15 vuotiaana, junou, niitä  jotka Tietää Elämästä jne.


Ja mitä sitten jos nyt Turkit ja Rhoodokset ja Kreikat pursuaa jumalauta LUNTA !?!?! Ja SAHARA !!! Ei se ole kuin planeetan kuumimpia kuivimpia vitun UUNEJA.

Sellaista on kun uuni lämpiää, sinne ilmestyy LUNTA.

Näin tää vaan menee.


Kiitti.

Koronahullut

 VITTU !!



Ei jukolauta vittu HAISTAKAA VITTU saatanan hävyttömät älykääpiöt PASKAPÄÄT kusipäät !! Vittu !!


Jumalauta KATSOKAA tuota ^^  .... näettekö mitään RISTIRIITAA ihan jo tuossa Koronauskonnon SISÄISESSÄ imbesillien hätäpaskonta-viestinnässä !?!... TUOSSA KUVASSA ^^ ..... Ja teksteissä.


MITÄÄN  ei ole tekeillä muuta kuin vallankaappausta ja ihmisten kurjistamista ja idiootien esiintymistä ja SILTI tätä teatteria jatketaan ja jatketaan.

Kauanko Suomlannin Finnuiittien piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä piiiitkä pinna oikein kestää ja jaksaa ?! KOSKA te oikein "nousette barrikaadeille" ?!?!

Jumalauta jopa maailman yhden perslävistä eli Kanadan, juntit sai tarpeekseen ja järkkäsi sen rekkarallin, mutta TE ette saatanan muulinpaskat tollot uskalla edes "kyseenalaistaa" jonkun tyhmän ämmän, jää"kuningattaren" tai tyhmän nuoren likan sanelua. Te olette ei vain hyödydön mutta ehdottoman HAITALLINEN "kansakunta". Vitun mulkut lapamadot muulit.

Suksikaa vittuun.



Ja valtio: sinä kerjäät verta nenästäsi, kuten AINA , tällä Corona™  hysterisoinnilla ja lehdistön mulkut samoin. TE kaivatte OMAA hautaanne ja te TIEDÄTTEkin tämän jo, jossain syvällä sisällänne.

Ja te lankeatte siihen kuoppaan.


Aamen.




























P.s MINÄ tuen teidän vallastasyrjäyttämisen ja lopullisen vangitsemisen ideaa. VAHVASTI !


Aamen.