keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kytät tikahduttaa Diabeetuksen !

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015122220870606_uu.shtml

Piti säästää tämä erilliseen kyttäkirjoitukseen, mutta menköön nyt heti tuon äskeisen kyytipoikana.




VAIN kyttä voi olla NOIN julma ja tunteeton ja LAPSELLINEN kovis, ja typerä kuin läjä paskaa. Ja kuten lempiblogaajani sanoo, ei sellaisella tyypillä voi olla kaikki kotona joka ylipäätään PYSTYY tekemään kytän ns"työtä" eli härnäämään ja kiusaamaan ja kiristämään ja alistamaan ja pelottelemaan ja TAPPAMAAN ja vangitsemaan kaikkia ympärilläänolevia 24/7 ja SILTI vielä saatana nukkumaan kuin lapsi, kotona, omassa sängyssä, mitä ne joita hän "pidättää" EI saa tehdä. Ja kyttä TIETÄÄ, että se kenet HÄN pyydysti, ON jossakin LUKITTUNA kuin jokin vitun laboratorion koe-eläin, ja "takoo sellin ovea ja itkee tai valittaa hysteerisesti" mutta KYTTÄ ei välitä, koska "kyttä on ali-ihmis psykopaatti". Ja kivikovan luupään geeneiltään saanut idiootti imbesilli muulinkusiainen.


"Nainen sanoo, että hän kokee velvollisuudekseen kertoa tapauksesta, koska hän on huolestuneena lukenut ympäri maailmaa putkaan kuolleista diabeetikoista.

Nainen kertoo, että hänen sairauttaan ei otettu poliisin säilytystilassa tosissaan."

Olenkin aina ihmetellyt ketä ne on jotka aina "putkaan" kuolee, mutta NYT selvisi sekin ainakin johonkin extenttiin. Ne on DIABEETIKOITA !!AHAHAHA ja te luulitte niitäKIN luultavasti joksikin vitun "kirvesmurhaajiksi" ja lastensilppojiksi yms.

Ja ylläripylläri; kyttiä ei ole vittuakaan KIINNOSTANUT (kun missään ei pyöri mikään KAMERA eikä olla televisiossa) esim SE, että heidän umpinaisessa typerässä pienessä huoneessaan saattaa joku vittu KUOLLA !! Koska heidän läskit perseensä ei nouse edes SEN vertaa penkistä, että viitsis käydä "vähä tsiigaa" "mikä siällä on meininki".

Haistkaa kytät / siat vittu !! Tämä sydämmeni juuria myöden !
With AAAALLLL my heart.


Ja MIKSI te olette ylipäätään SIEPANNEET tuonKIN tyypin ? / tytön ? Whai ?
Luultavasti, koska......no hö ! ...six !

Siks kun se "Laki" se pakanajumala, KÄSKEE tai SANOO niin ?! Tai jopa "sallii" sen, eli teidän oman täysin kelvottoman käytöksenne ja "elämäntyylinne / tapanne" Saatanan Paskiaiset, lapselliset vitun kuulapääkovikset.
Hyvänsään vihollis-sotilaat.

Helppo se on saatanan rehvelit, käydä vittu SOTAA KAIKKIA MUITA vastaan, kun nämä KAIKKI MUUT "kasvatetaan" vauvasta asti olemaan PUOLUSTAUTUMATTA ja LUULEMAAN teitä saatanan ketaleet YSTÄVIKSI ja puolulaisiksi ja "samaa jengiä oleviksi" yms paskaa.

Ai vittu mitä mitä saatanan kusilänttejä perkeleen rääpäleitä !... vittu että alkoi taas yrjöttää ja ärsyttää !
PERKELE  !!!!

Mitä MEILLÄ on ?!? Ja mitä TEILLE on !!?!!!?! SE on teistä "reilua" ?!
Vittu teillä on: koulutetut taistelu / hyökkäys koirat, aseet yms sekalaiset tarvikkeet, luotiliivit, autot joissa jonkinsortin panssarointi, kypäriä yms suojuksia, laaja "vertaistuki" ja mikä ällistyttävintä...ah.ah.aa.aHAHAH... näiden vitun kusipäiden idioottien kaikkialla ympärilläni, UHRIENNE,   T U K I !!!!!!

Ei ....voi...olla ...TOTTA !!!

Ja meillä "muilla"...on.... vaatteet pällämme. Ja MEIDÄN kimppuumme te käytte ja "oikeutatte" sitä................. . ..jollain MUULLA KUIN ns "vahvemman ´oikeudella´".

Te olette pelkkiä kiusaajia ja öykkäreitä ja paskakasoja ja hyödyttömiä jäykkiksiä idiootteja. Ja suurelle ääliöyleisölle luultavasti jonkinlaisia "siirtymäobjekteja" tai jotain "moraalinulkoistustoteemeja" tjns Kehittynyttä Valkoista Länsimaista Paskaa.
(Joka tosin juontuu JUUTALAISISTA !! EI valkoisista !! Valkoinen INHOAA kyttiä, "juutalainen" paitsi KEKSI ne, T A R V I T S E E niitä, paitsi säilyäkseen ylipäätään vitun rotta, hengissä, HALLITAKSEEN valkoisia. Jotka on niin saatanan vitun kaoottisen tyhmiä, että ANTAVAT näin käydä ja ottavat ITSE tämän painon niskaansa ! HAHAHA HAHA Haa  vitun "Atlas" idiootit.)



"Säilytystilan esimies Erkki Alanen Sisä-Suomen Sioista kommentoi Aamulehdessä tapausta seuraavasti:

- Pyydän kirjoittajaa olemaan yhteydessä suoraan poliisilaitokseen, jolloin asia voidaan selvittää tarkemmin. Kirjoituksessa olevilla tiedoilla ei asiaa voi mitenkään yksilöidä ja selvittää tapahtumia tarkemmin.

Yhteydenottoa toivotaan Alasen mukaan jo senkin takia, että poliisin toimintaa voidaan korjata, jos siihen nähdään syy."

Säilytystila: tila jossa Toisia IHMISIÄ "säilytetään" koska Sika on pistänyt ne sinne "säilöön"
(Suomennan vain teille tämän "jargonin".)

Jaha ! Ja mitäs veikkaatte, nähdäänkö siihen "syy" !??! Korjata siis kyttäin lähes Pyhää ja TÄYSIN erehtymätöntä "käytöstä" ?!?
Whadda ya think !?!

Voisivat esim olla....junou...?..... poimimatta "juoppoja" mukaansa eli kidnappaavansa ihmisiä ihan pokkana, keskellä päivää, keskellä yötä, ja lukitsemasta niitä johonkin vitun "selliin" mistä ei pääse itse halutessaan pois.
Ja voisivat olla tikahduttamatta yhtäkään sokeritautista niihin rotanloukkoihin.
Ja siirtyä joko hautaan tai tekemään Oikeita TÖITÄ, toisten häiritsemisen sijaan, vitun hyödyttömät paskat !

Ei muuta kuin lapiionvarteen vain !! Ja HÄPEÄ !

* * * * *

Kytät tulee AINA tuomita "kuolemantuottamus" nimikkeellä sitä rakasta rakasta "Lakianne" jos ja kun he aiheuttavat jonkun hengenlähdön tuolla ääliön käytöksellään ja läskiperse kovistelullaan.
Eli siis periaatteessa; "työllään".

Kidnappauksestakin heidät PITÄISI "vetää käräjille" kun kerran "ylläpidätte" niitä vitun käärmeen ja Luciferin pesiä, mutta sittenhän siellä olisi KAIKKI maailman kytät kautta aikain. KAIKKI !! Jok-ikinen.




Mutta säästän loppuja varsinaiseen Kytät ja Laki kirjoitukseen joka on ollut jo tuloillaan ja jonka pitäisi ilmeistyä joskus, kuten sen Suuren Neekerinumeronkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti