keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Viimetingan Gukkevetoomus

http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2016/11/good-buy-guggenheim.html

Lukekaa ensin ainakin tuo ^. Ja painakaa sitten "ei" nappia äänestyksessä, ja katsokaa ääliöiden elämöivän hetken aikaa ja suomen varsinaisen kansan taas olevan tyytyväisiä HYVIN PITKÄN aikaa.

Tässä(kään) asiassa ei oikeasti ole yhtään MITÄÄN monimutkaista tai vaikeaa tai mitään minkä pitäisi pistää kenenkään pientä päätä kovinkaan merkittävälle koetukselle, jollei kyseinen pää ole ihan täysin tyhjä.

Gukkesta ei ole MITÄÄN hyötyä tai iloa, eikä sen rakentamiselle ole YHTÄKÄÄN maltillisen järkevää tai realistista syytä.
Se onkin lähinnä vain hyvin symboolinen juttu, kuten olen sanonut ja tuossa saneli myös Hankis.

Siinä joko näytetään, taas, kuten tyypillistä suomessa, ns päättäjien taholta "kuka täällä on Bossi" ja samalla alistutaan Kansainvälisen Juutalaisuuden ja sen mukana ryömivän ja matelevan Anglosfäärin komentoon ja junaan. Vaikka oikeasti suomalaisten tulisi OHJATA ja KÄSKYTTÄÄ ITSE, kyseistä vitun junaa* ! Tai sitten uskalletaan seistä ITSE omilla jaloilla ja sanoa EI näille kotkotuksille.

*Muttei teistä siihen o, ja hyvä niin, sillä pysykäämme täällä sivussa, omalla tontillamme. Täällä on paljon sellaista, mistä muualla ei voida edes uneksia, ja sitä annetaan täältä ilmaiseksi pois tajuamatta mistään mitään.

-

Tiedän että lienette taas kerran SOKAISTUNEITA omista TYPERISTÄ vitun "visioistanne" siellä Stadin päässä, mutta kuulkaa nyt vielä kerran, perkele, että; tämä olisi kammottava virhe ja hukka investointi kaikin mahdollisin tavoin. Eikä tule maksamaan edes itseään takaisin, saati sitten että toisi VOITTOA !
Se on yhtä huono ja inhottava ja kammottava ja ärsyttävä ja kaikkien rahoja turhaan tuhlaava idea kuin on Adam Sandlerin leffatkin !

HERÄTKÄÄ ja MIEHISTYKÄÄ vitun nynnyt nyt jo perkele ! Ja USKALTAKAA sanoa EI.

Vai tulenko MINÄ sanomaan sen niille VITUN JUTKUILLE ?!

-

Tuo Muumitalo taasen on ihan vitun LOISTAVA idea ! HAHaa, hei, hienoa ! hyvä juntit. Edes jotain järkeä ja khuuliutta ja sielua ja tyyliä ja mitä kaikkea. Se on jo PALJON järjellisempi kuin "Gukke".

Japsit tekisi HETI Muumitalon, mutta Japseista onkin seisomaan omillaan ja keskenään ja vaikka KAIKKIA muita vastaan jos tarve vaatii. Ne ei taitu heti kuin jokin vitun origami-paperinynny, kun joku Suuren Maailman tuulenvire vähän puhaltaa ja "vaatii" milloin mitäkin.


Antakaa kun kuvailen teille hypoteettisen ja dystooppisen "gukken" OIKEAN ja TODELLISEN kohtalon.

Siellä käy kerran / pari, nuo Hankamäen mainitsemat "helmikanat", ja kilauttelevat shampanjalaseja ontossa, kaikuvassa, kolkossa käytävässä, taustalla kassanaolevan nuoren hymyilevän ja odotuksiapursuavan opiskelijatytön hymyillessä kuin autokauppiaan lempi-idiootti.
Sitten siellä käy ehkä joitakin SATUNNAISIA turisteja ja paikallisista mulkuimmat, vain tsiigatakseen "mikä tämäkin taas on", ja se on siinä sitten.
Sitten se jää, tai ei vain jää, käyttämättä, mutta se AUTIOITUU ! Se AUTIOITUU siihen, ja muumioituu kuin jokin vitun kolkko ruumis, kuin jokin kalsea kolhoosi. Ennenpitkää sekin opiskelityttö saa fudut ja paikka suljetaan, ja jäljelle jää sateenpiiskaama ja kerrassaan KAAMEA vitun sahalaitainen ja omituinen metalli(?) romu / ränsistynyt ruma säänpieksemä rakennus. Ja mitä parhaimmalle paikalle.
Ja mitä suurimpaan hintaakin vielä, vaikka MINÄ en ole niitä jotka ei osaa muuta kuin nilittää rahasta, mutta jopa MINÄ    INHOAN  tätä ideaa !!

Viekää se kauas pois !

Viekää vaaaiikkaaa............mmm.........no jos nyt ihan "satunnaisotannalla" tästä arvon jonkin paikan, niin olisko "Bilbao" mitään?  Tai Berliini tai jokin ?
Joissa molemmissa muuten on ihan OIKEASTI ihmisiä ! PALJON !


Ainut syy muuten, rakentaa tuo, olisi SE että; sillähän tuo "Aallon sokeripala" saa siihen vastarannalle vastakappaleen. Toisen kammottavan rumiluksen jota INHOTAAN ja ihmetellään, ja josta kukaan ei oikein osaa sanoa mitään, mistään syystä, ikinä, koskaan.
Musta ja valkoinen, yin ja yang. Ruma ja ehkä vielä vähän Rumempi.

Joista toinen on sentään, iroonista kyllä se VALKOINEN, SUOMALAINEN ja toinen jutkujen tylsä ja sieluton vitun kaappi.
Joka muuten täytettäisiin mitä kuvottavimmalla ja ärsyttävimmällä ja oksettavimmalla ja kaikesta taiteellisesta kyvystä ja lahjakkuudesta ja inspiraatiosta TÄYSIN(!) tyhjillä ali-keskinkertaisten vitun kusipäiden ja pintaliitäjä-shampanjasosialisti-idioottien kuvottavilla vitun paskaröykkiöillä ja "ihme vitun virityksillä" joilla ei ole mitään alkeellisintakaan tekemistä oikean TAITEEN kanssa. Ja jonka te kyllä KAIKKI tiedätte varsin vitun hyvin itsekkin, saatanan kusipäiset nulikat ja muut paskalakit.

KUKAAN ei tule menemään mihinkään VITUN "gukkeen", painakaa tämä nyt jo vittu sentään siihen tyhmään paskapäähänne, nähdäkseen jonkun asennevammaisen ja mielisairaan ja super-epärealistisen Vasemmistolaisen vitun ääliön talipään kokoonhitsailemaa lajitelmaa tyhjiä talouspaperituubeja ja tyhjää taulua, tai mitään vitun erikoiseksi maalattua paskapönttöä.
Ei KUKAAN.


KUKAAN.


KUKAAN, ei tule käymään, TODELLISUUDESSA, "Gukkessa". Ei KUKAAN.

Tämä on ihan totaalinen Perus Asia, vitun autistinen suomalainen Finuiitin Kommari-Lantajuntti; ottaa MUUT IHMISET ja HEIDÄN TUNTEENSA HUOMIOON, ja toimia NIIDEN mukaisesti !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!

Tämän tajuaisi kuka vain VALKOINEN, mutta jäyhällä ja jäykällä Finuiitin vittupäällä siihen ei vain ole rahkeita tai haluakaan edes.
Täytyy vain "säilyttää kasvonsa" ja kiukutella ja harata vastaan ja kiukkuisena "viedä homma kotiin", vaikka se tarkoittaisi kaikkien tuhoa ja kuolemaa ja rutiköyhää Tuonpuoleista.
Sellaisia on paskapäät. Ja eritoten KUN ne saa jonkin touhottamisen aiheen, jonkin omasta mielestään hyvänkin IDEAN päähänsä.
Auta Armias !


Työntäkää tämä tyhmä paska jo pois päästänne ja itsenne siinä samalla sinne mihin kuulutte, Gukke mukaan lukien, eli Historian Roskakoriin. Vitun sodanruntelemat ja seinähullut sukupolvet.
PAINUKAA VITTUUN !! Toisinsanoen. Vitun kurjat ja siitä katkerat, kusipäiset paskapäät.

Jättäkää JOTAIN ehjää jälkeenne !!? Nou ?



Jos kansa EI HALUA tätä niin KANSA EI HALUA TÄTÄ ! Asia on JO silloin loppuunkäsitelty !! Vain KUSIPÄÄT ja sekalaiset "rikolliset" hahmot jää vielä silloinkin tinkaamaan ja vänkäämään ja kauppaamaan vispilää. KUNNON IHMINEN ymmärtää ja uskoo KERRASTA ja vaihtaa asiaa. Tai "levyä".


Vaihtkaa jo levyä hei, pliis.
Kuulitteko ?!.......
Hei !?!?

HALOO O?!?!!?...Haloo Helsinki ??!

tiistai 29. marraskuuta 2016

Appleväki on epärehellistä ja mulkkua

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/apple-vaki-on-eparehellisempaa-kuin-androidin-kayttajat/p8uqqDU9?ref=iltalehti:34b7&_ga=1.29411583.1583234068.1477242377


Jollet voi lukea tuota ^ niin tässä on koko juttu alla.


Yllättäväksi luonnehdittu tutkimustulos ei mairittele Applen iPhonen omistajia.

Applen iPhonen omistajat ovat todennäköisesti epärehellisempiä kuin Android-väki, väittävät brittipsykologit, jotka ovat tutkineet näiden kahden puhelinten omistajaryhmän persoonallisuuksia. Tutkijoiden mukaan persoonallisuuserot ovat selviä.

Tutkimuksessa 500 ihmiseltä kysyttiin heidän suhdettaan puhelimiinsa, kirjoittaa ZDNet.

Asiaa selvittämässä oli tutkijoita Lincolnin, Lancasterin ja Hertfordshiren yliopistoista.

Tutkijat lähtivät etsimään iPhonen ja Androidien omistajien eroja muun muassa rehellisyydessä, nöyryydessä, tunteellisuudesta, ulospäinsuuntautuneisuudessa, tunnollisuudessa ja avoimuudessa. He selvittivät myös, pidettiinkö puhelinta statussymbolina.

”IPhonen omistajat ovat Androidia todennäköisemmin nuoria naisia. Heille puhelin on myös useammin statussymboli”, tutkijat kirjoittavat.

Tämä näyttäisi vahvistavan sitä käsitystä, että iPhonen omistajat ovat huolissaan siitä, miltä asiat näyttävät. He ovat myös valmiita maksamaan ulkoisesta uskottavuudestaan.

Suurin ero ryhmien välillä tuli kuitenkin akselilla rehellisyys-nöyryys, sillä iPhonen omistajat määrittelivät itsensä epärehellisemmiksi ja vähemmän nöyriksi kuin Androidien omistajat.

Se sijaan iPhone-väki näki itsensä toista ryhmää tunteellisempina.

Androidin omistajat olivat todennäköisesti vanhempia, itsensä rehellisiksi määritteleviä miehiä. He olivat vähemmän halukkaita tavoittelemaan henkilökohtaista hyötyä ja vähemmän kiinnostuneita vauraudesta ja statuksesta.

Syyskuussa tehty tutkimus koostui kahdesta osasta.

Ensimmäisessä tutkimuksessa pyydettiin 240 älypuhelimen omistajaa kuvailemaan stereotypioita Androidin ja iPhonen omistajista. Toisessa tutkimuksessa testattiin molempien laiteryhmien omistajien käsityksiä samoista stereotypioista. Siihen osallistui 530 vastaajaa.

Koko tutkimuksen nimi on Predicting smartphone operating system from personality and individual differences.



Eli toisinsanoen; se on nyt Virallisesti ja tieteellisesti tutkittu ja vahvistettu juttu, että Applen käyttäjät ja/tai "fanipojat" on nyrpeitä idiootteja kusipäitä.
Ei mikään uutinen meille joilla on päässä muutakin kuin tyhjää tilaa.

Ja näköjään äplee käyttää enimmäkseen naiset. EI siis miehet.
Vaan NAISET, eli äpl on vähän semmoinen "naisten puhelin" kai sitten. HA HAH HAA !!

Minun kantani sensijaan on hyvin selvä...














...kiitos ja kuulemiin !

EU-sianpaskojen Superpalkka

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611292200033550_ul.shtml

Ei vittu voi olla todellista ?!?! Ei vittu ei....................ei.

KUINKA härski ja saatanallinen ja häpeämätön ja itsekäs ja alhainen ja ahne ja ahnas pikkupaska ja sikaporsas sitä VOI olla !??!
Jumalauta : VITTU MITÄ PASKAA !


Vittu mitä totaalisia saatanan rottia. Kurjiaakin kurjempia saatanan paskatahroja.

Tuokin saatanan paskanaamainen mielipuoli, vitun hyödytön ja taidoton idiootti, tuo vitun Junkkerin rotanpaska saatana kehtaa ottaa 10 000€ LISÄÄ hynää !! Ja vittu vielä takautuvasti ! Ei saatana hei....ei VOI !!! Olla totta. Ei VOI.
Ei maailma VOI, olla tällainen.

Ei se vaan voi.

55-tuhatta virkamulkkua loista. ViiskytviisTUHATTA virkaloista ja rottaa.

Saavat LISÄÄ RAHAA siitä että ottautuivat komentelemaan ihmisiä, ympäri Eurooppaa, ja kiusaamaan näitä ja hankaloittamaan näiden elämää lähes loputtomiin. LISÄÄ RAHAA siitä että kuuluu kiristävään ja toisia olentoja huonommin kuin sadistinen eläintenkiduttaja, kohtelevaan laumaan rikollisia varkaan ja komentelijan ja vangitsijan paskoja. Hyödyttömimpiä kaikista hyödyttömistä syöjistä. Ja NÄMÄ tyypit KEHTAAVAT vittu vielä valittaa TYÖTTÖMISTÄ ja syytellä saatanan perseenlävet työttömiä..............ei hevosen vittu..............KUINKA alhaista elämä oikein VOI OLLA ?!

Alhaisuudesta ja pahuudesta näemmä PALKITAAN. Ihan aina, ja erehtymättä.
Vitun typerät perkeleen muulit.

Haistakaa vittu paska.

Tuo vitun Junkkerin paskanilkki, joka ei ole muuten ikinä tehnyt käsittääkseni MITÄÄN varsinaista työtä(!!), pitäisi yksinkertaisesti sitoa ydinohjukseen ja ampua kohti stratosfääriä, no questions asked.

Siinä on nykyajan Stalinin persläpi ! Juncker.


-

Jean-Claude Juncker is the modern Stalin. you heard it here first !
Except Stalin wasn´t QUITE so fucking annoying, and annoyingly fucking ugly.

-

Oksettavin äijä sittemmin......en enää edes tiedä minkä. Pol Potin ? Tai minkä vain muun "humanistisen" vitun Vasemmiston oksennusläntin perseenreiän paskarotan. Vitun kusimulkku.

Vittu mikä supermulkku-paska !


Ahahahiiiii !! Jaaha, ja katsos vain kuka muukin se siellä keikkuu ! Ettei vain olisi Wanha Kunnon Käteinen !
Raapimassa typerää perkeleen päätään kuin se vitun apina mikä onkin. Ja HÄVYTÖN, apina.
Viidakon apinoidenkin ahmattimaisella ahneudella on sentään JOTKIN säädylliset rajat, mutta ei tällä Käteisen kultapojulla, mussukalla, paskanaamalla ! Eheeeii !!

29-donaa on Jykän mielestä ihan oikein ja jees ja siistii ja ansaittua, siitä että istuu jossain vitun Belgiassa, omiaan karussa -joita on työntänyt katujyrän alle senkun kehtaa- ja määräilemässä saatanan paskamuuli sieltä käsin vieraiden olentojen elämää. Kuin ne apinat mitä nämä idiootit OVAT, nämä teidän muiden ilmeisesti Suuresti KUNNIOITTAMAT(!?), "poliitikot" eli itse itsensä Jumaliksi ylistäneet aivokääpiöt idiootit Vapaamuurarit. Joilla ei ole mitään käytännön hyötyä tarjota kenellekään, koskaan, missään - joten miksei vain "Hallita" ?!?!
Eli puuttua kaikkeen ja elehtiä suuresti, ja luoda vaikutusta siitä että kaikkeen puuttuminen jotenkin "kuuluu" heille, ja kiusata ja pelotella näitä yksinkertaisia lampaankaltaisia "ihmisiä" ja viedä heidän rahansa ja maansa ja ELÄMÄNSÄ ja sielunsa ja kaikkensa, ja vapaus totta vitussa !

Vittu; voiko tuon SELKEÄMMIN ja ENEMPÄÄ ja TOTAALISEMMIN, enää olla ns "Rikollinen", kuin mitä tämä KOKO EU-paskasakki ON ?!?!



HERÄTKÄÄ jo Tavalliset Ihmiset kiitos. Ja MYÖNTÄKÄÄ asiat.
Tsiigataan mitä siitä SEURAA. Mutta kokeilkaa edes ?!



Ja täytyy se vielä erikseen nostaa esiin, että huomannette nyt jo tyhmimmätkin kai, viimein, mikä on MYÖS EU:n "se juttu" ?!?! Eli se on se SAMA KUIN AINA; eli yksinkertaisesti raha ja valta.
Nämä kaksi simppeliä asiaa jotka vetoavat LOPUTTOMIIN, yksinkertaisiin apinamiehiin ja myös apina-naaraisiin.


Kyse ei siis ole mistään vitun "Rauhanprojektista™" vitun tyhmät höynäytettävät dildot, vaan yksinkertaisemmin "Suuresta Puhalluksesta" ja/tai suuresta suuresta, pöhöttyneen suuresta, ryöstelystä ja vieraiden määräilystä ja komentelusta ja häiriköinnistä ja NÖYRYYTTÄMISESTÄ ja toisten ihmisten rahojen ahneesta anastuksesta ja uhrien syyttelystä, eli ihan sama paska kuin mikä jokainen "Valtio"kin on, mutta vain suurempana versiona. Ja siksi ehkä vielä väääääääähnä hävyttömämmin.

Rikollisten ahneutta ja TOTAALISTA HÄVYTTÖMYYTTÄ on vaikea ihan OIKEAN IHMISEN käsittää !!
MINÄ esim, en kertakaikkiaan KEHTAISI edes ajatella, ottavani tuollaista summaa rahaa vastaan, siitä että toimin Virallisena Rikollisena. Ei.
Tekisin miltei mieluummin seppukun tai ampuisin itseni.

Mutta valitettavasti tuolaisia vitun Perkeleen huoria on maailma EDELLEENKIN väärällään, eikä sille mitään loppua näy. Ahneus se on mikä kannattaa.
Ja alhainen vitun pahuus.

-

Ja jos muuten ihmettelette miksei mihinkään ole oikein enää rahaa ja mihin se raha häviää ....niin................. täytyykö se vielä erikseen mainita ?
Ja sitten on nämä Gukken kaltaiset vitun puliveivaus-huijaus-silmiinkusemiset yms, siihen sekaan.

Rikolliset hallitsevat maailmaa yhä edelleen. Ja Te Muut ette näy EDELLEENKÄÄN olevan kovinkaan kiinnostuneita SODASTA HEITÄ VASTAAN !
Vitun laiskat paskamuulit. Vaan jumalauta mitä vielä! MENETTE JA SAATANA   KUNNIOITATTE  !!! NÄIDEN PASKAJÄTKIEN "maailmanjärjestystä" !!?!?
Hei: herätkää nyt jo vittu sentään ja haistakaa hapate !

-

Vittu että rupes etoon taas tuokin vitun perseestä esiin työntynyt paskaläjä / jengi.
Vittu joku oikeasti HYÖDYLLINEN tyyppi esim siivoaa vittu näiden perkeleen simpanssien jälkiä, eli siis siivooja, ja pesee jotain vitun helvetin vessojakin yms, ja saa siitä jotain taskurahoja ja itselleen huonon kunnon ja vittuuntuneen mielen, niin nämä vitun hyödyttömät perkeleen loiset ja perslävet menee ja vittu ahnehtii vain LISÄÄ ?.....sensijaan että esim antaisivat ihan TÄYSIN, tuon kk palkkansa jollekin satunnaiselle siivoojalle ja vitunmoisten anteeksipyyntöjen kera.
Kuten joku KUNNIANTUNTOINEN tekisi. Mutta meillehän nauraa kaikki. Sou....jea.....ei tule tapahtumaan ihan äkkiä. Paitsi toki leffoissa ja julkisissa puheissa yms.

Täällä eletään edelleen kivikautta, ja JOS Vasurit saavat TAAS sen tyhmän ja rautaisen Tahtonsa läpi, elämme piakkoin jo taas myöhäistä liitukautta. Paitsi toki Vasurien "eliitti",  joka elää koreasti ja komentelee kaikkia Syntisiä ympärillään / allaan.






AIVAN     -     USKOMATONTA.

Wilhelm paatti & Fyyrerin kulta

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611292200033776_ul.shtml

Wau.

Miksei TUO ole se romanttinen Haliwuudleffa, Titanicin sijaan ?!

Titanikkihan on ihan nynnyilyä tuohon nähden.

Tämä oli kiehtova ja minulle uusi tieto. Siellä siis makaa odottamassa iso läjä Hitlerin kultaa, tuollaisessa yhdentekevässä syvyydessä, johon sukeltaa ne vapaasukeltajatkin tuosta vain, lämmitellessään ihan OIKEAA sukellusta varten.

Hakekaa se nyt perkele ylös sieltä se kulta ja pistäkää näytille !



P.s Melko järisyttävä kuolonuhrien määrä. Ja voidaan myös sanoa että laiva oli enemmän kuin vain lievästi ylibuukattu.

Aku & 7 Ihmettä Finaali

...Jakson Arvostelu. Siis.


Minulla ei ole mitään moitittavaa !
Ei MITÄÄN !

Tosin ensimmäiset 10 minuuttia meni sivu suun, mutta loppu oli ihan mahtavaa. Ja siinä oli enemmän sitä "jotain", kun siinä varsinaisemmassa osiossa. Ja Aku oli siinä vähän iisimpi tai jotain.

Haikeaa miltei kun tuokin loppuu.
Niinkuin Akun jaksaminen.

Hyvä ohjelma lopunkaiken.
Yksi parhaita näitä nykyisiä kotoisia ohjelmia, ja ylipäätään, sillä en katso tietääkseni MITÄÄN ulkomaisia sarjoja nykyään enkä kyllä koko toosaakaan. Avaisin sen nykyään jos tulisi Posse tai tämä Akun matkailu tai jotain ...mitä näitä nyt on, ja niin se Vain Elämää tietenkin, SE !! Ja jos jotain muuta hyvää keksitään lähitulevaisuudessa.
-


Tuossa oli vielä tuossa Akun finaalissa sekin, että siinä Puumalan Nesteellä istuskeli se isä/poika ...kaiketi se "poika", eli se tyyppi joka oli suoraan Fingerporista. Hienoa.
En tiedä miten se oli saatu siirrettyä sieltä paperista tuohon 3D-maailmaan, mutta siirto lähes kannatti ! Sillä kyllähän niin antaumuksellisen TOTAALISTA junttia aina katsoo, ja in bona fide, vähintäänkin juuri tuossa kontekstissa. eli vastapainona kaikelle tuolle vieraan ja suuren maailman väelle, ja väreille ja kaikelle visuaaliselle.

Hieno vastanapaisuus...juttu.


Nais.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Tyyppiesimerkki ÄäliöKommentoijasta

http://www.iltalehti.fi/viihde/201611262200032557_vi.shtml

HETI !! Heti ensimmäinen.

Tuli ja vahvisti mitä Saara sanoi.

"Kiusaajilla on itsellään paha olla ja se täytyy purkaa muihin", ihan peruskamaa, ja bäng! HETI ensimmäinen kommentoija ON, kiusaaja. Joka tuli ja purki oman typeryytensä ja pahan olonsa Julkisesti kommentoimalla.
Idiootti.

Joku vitun Vasurin työtön paskaläjä ja turha paskakasa.
VASURILLE työttömyys kieltämättä ON melko paha juttu ! Tyhmälle joutoaika EI OLE hyväksi.
Mutta älkää hoi polloi silti LUULKO, että se koskee myös älykkäämpiä ihmisiä.
Au contraire !

Sipilä & Terrafame / Talvivaara / whateva..

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611262200032554_uu.shtml

Ylläripylläri Sipilän vittupää on ihan perus konna. Pelkkä puliveivari ja rikollinen paskapää.
"Hyvävelikerhon" kuulias jäsen.

Ihan peruskamaa suomessa.
Ja ryssällä.


Ampukaa se jo! joko tykillä johonkin rajan taa,  tai ...jotenkin muutoin.
Ja samalla se vitun läskipää "työministeri" Jari Läskipää.

Fidel vittupää KUOLI !!





JEEEEEEEEEEEEEEEEEEAAAAAAAAAAAAAAAHHH MAN !







Aivan mahtava uutinen !! vaikka PAREMPI olisi ollut se että "Fidel on TAPETTU vihdoin!". Mutta onhan tämä tyhjää parempi.

Yksi Kommaridiktaattorin paskaläjä vähemmän.


Congratz. shithole called "Cuba". The Fucker is dead and gone.







http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016112622648413_ul.shtml

Älykkäille haukkumisesta...

Tuli sekin mieleeni, minkä myös Jukka Hankamäen osittain Marxistinen homodiktaattorin alkio on tuonut esiin jossakin, ehkä siinä kirjassaan. Eli SE että; kun minunlaisiani, sillä ketä muutakaan(?), syytellään milloin miksikin "rasistiksi" tai "fasistiksi" tai "basistiksi", elämässä ylipäätään, tosin tähän mennessä KUKAAN ei ole syyttänyt MINUA MISTÄÄN NOISTA(!!) - niin nin kun ihmistä haukutaan siitä että hän "arvostelee" tai on "tuomiomielinen" yms tällaista typerää ajattelematonta naisenpaskaa, kyse on itse asiassa SIITÄ että siinä tuomitaan se että minä olen ylipäätään a r v o s t e l u k y k y i n e n.

SIITÄ yksin on kyse.

Ja tyhmät keskinkertaiset kuhnurin nahjukset kai SUUTTUVAT siitä että joku ON jotakin mitä he EIVÄT ole. Vähimmässäkään määrin.
Vaikka "iroonista kyllä" heidänkin typerä vitun yhdentekevä elämänsä RIIPPUU minunlaisteni tekemistä ihan tasan täsmälleen oikeista ja KORREKTEISTA eli TARKOISTA "analyyseista" ja älähdyksistä ja huudahduksista ja arvioista ja arvosteluista ja arvolauselmista ja lausunnoista ja havainnoista yms.


Tyhmiä kai vituttaa se että....................................se että he ovat, todentotta, tositositosi TYHMIÄ !
Ja miksei vituttaisi.
Vituttaahan neekereitäkin olla neekeri. Ja miksei vituttaisi ?! Vitun vittumaista vitun kurjaa paskaahan se on.


Tyhmät suosii tyhmiä.
Tämäkin on kaikki hyvin yksinkertaista, hyvin vastenmielistä.

Jos eläisimme, kuten kohta taas elämmekin, Kivikaudella, syyttäisitte minua "tyhmäksi ja noidaksi ja pahaksi" koska sanoisin AINAKIN ettei karhunpaskaa ole millääntavoin, LAINKAAN, järkevää laittaa suuhunsa. MISTÄÄN SYYSTÄ !
YHTÄÄN MISTÄÄN !

"Älä siinä auo päätäs vitun mulkku! nii......sä oot vaa joku munaton nynny ja kateellin..e..amm mmm mm" *syömisen ääniä*








Koirat Kerrostalossa

Jouduin tuolle myrkylliselle ja tappavalle yhdistelmälle alttiiksi.

Jumalauta vittu saatana, perkele ja JUMALAUTA että se voi vittu ärsyttää ja koetella hermoja !!!
Ai jukolauta että minä sitten vittu VIHAAN koiria ja niiden typeriä vitun omistajia. Ns "koiraihmisiä". Vitun idiootteja ääliöitä. Yhtä typeriä kuin ne vitun rakkinsa.

Vittu sanokaa yksikin asia joka on ärsyttävämpi, paitsi toki "lainlaatijat / poliitikot / kytät" yms, kuin kerrostalossa möykkäävät ja konsertoivat typerät vitun rakit ?!?!

Mä venaan vähän aikaa. Saatte miettiä rauhassa....


































........ettekö keksi mitään ?.....jeah. Semmoista se on. Ei OLE juuri mitään sitä rasittavampaa.

Ja jos vieläpä yrität NUKKUA tai jotain, on se vielä kauheampaa.
Mutta hei! ei SE koirain ystäviä kiinnosta ja haittaa, tai tule edes heidän "humanistiseen" pieneen(!) mieleensä ! Eheheiii, kunhan heillä ja heidän typerällä vitun piskillään on kaikki kohdillaan niin eeiii-ou-keeii.

👂💩😠


Ja MITÄ ne VITUN rakinpaskat edes haukkuu ylipäänsä !? .....?...jokaikistä pientäkin ympäristön äänimaailmassa tapahtuvaa muutosta. Ainakin SITÄ. Ja luultavasti ne idiootit haukkuvat myös omaa haukkuaan, ja tykkäävät itse siitä.
Mutta on ällistyttävää, ajattelepa, KUINKA typerä sellaisen olennon täytyy olla, jota ei LAINKAAN itseään haittaa tai rasita tai ärsytä, se typerä ja hyödytön vitun tyhjänhaukkuminen ja kohkaaminen ja kiljahtelu ja TAUOTON ääntely ei-minkään-tähden ! MITEN typerä sitä vittu VOI olla ?!?
Diggaako koirat ITSE kuunnella sitä omaa typerää perkeleen räksymistään ja haukkumistaan ?

Ne haukkuu ohiajavia autoja, paikallaanolevia autoja, ohikulkijoita, varjoja, sitä jos joku vitun IDIOOTTI EREHTYY vetämään vessan, tai käyttää vesihanaa tai avaa jääkaapin tjns. HETI !
Ne vitun aivottomat perkeleen kuolaavat ahneet hyödyttömät IDIOOTIT alkaa sen saman vitun saatanan äläkän.
JUUUUURI kun LUUULIT että "ai luojan kiitos ! ai vittu !...ai VIIIHDOIN; ihana rauha ja tyyneys!" nin ei ! EI !!
Eijeijeijei ! Vittu Ei !! Ne vain latautui uutta iskua varten ! Ne vain odotti että joku tekee jonkin noista yllämainituista virheistä ja antaa täten "syyn" purkautua ja pärähtää haukkuun, koiran keuhkojen kapasiteetin täydeltä. Ja SE. ON. TAUOTONTA. Kuten sanoin. TAUOTONTA ! Kuten "politiikka". Ja aivan yhtä vitun ärsyttävää ja haitallista ja hyödytöntä ja VAIN tiellä.
Mutta: koska apinat on TOTTUNEET siihen, sen POISSSAOLO TUNTUU vain jotenkin "väärältä" ja vaikealta. Joten hei; miksei pistettäisi kaikkien sivullistenkin elämää palasiksi, koska MINULLA on koiran tarve. Koska MINÄÄÄÄ olen typerä vitun pikkupaska, joka ei osaa olla tuntiakaan YKSIN, sekoamatta.


Sitten jos yrität HUUTAA koirille jotakin, esim "turpa kiinni!" tai jotain, ne ehkä vain ärtyy ja haukkuu LISÄÄ. Eikä minimissäänkään YMMÄRRÄ että niiden haukku haluttaisiin saada LOPPUMAAN. Koirahan on niin vitun aivottoman tyhmä ali-ameeban tasoinen olento, että se varmaankin kelaa että "hei!?...joku huudahti! JJEEES MÄÄN, se diggaa ku mä haukun! ooouulrait män! nyt siis vain LISÄTÄÄN intensiteetiä! täältä tulee rakas ystäväni! HAAAUUU..."


Koiranomistajat pitäisi kaikki PIESTÄ.
Koiran pitäminen kerrostalossa jos mikä, tulisi KIELTÄÄ, vaikka sillä teidän idioottien pavomalla "Lain" entiteetillä (joka lienee jotakin todellista ja jossakin) jos ei muulla. Mutta koirilla ja koiraihmisillä ei tulisi olla MITÄÄN, alkeellisintakaan asiaa kerrostaloon tai edes rivitaloon.
Tai absoluuttisesti minimissäänkin; tulisi SEN olla PAKOLLISTA koirille, että jos ne jätetään yksin yhtään pidemmäksi aikaa kuin roskienviemisen ajaksi, tulisi niillä olla päällään se sähköiskun antava panta, joka ESTÄÄ niitä älykääpiöitä vitun "apinoita" mölyämästä. Yksin ollessaan.
Yleensähän tuo kyseinen typerä olentolaji onkin suht hiljaa KUN isäntäväki on siinä paikalla ja sössöttää kuin idiootit sille typerälle vitun vouhkaavalle elukalle. Joka vain tuijottaa ja kuolaa ja odottaa ruokaa ja haisee pahalle. Kuin Pakoloinen™ konsanaan.




" Hei, rakki!  Hauku TÄTÄ !! "


Mainitsen vielä tällaisen kiinnostavahkon yksityiskohdan, että: luen tässä satunnaisesti täällä taustalla, välillä ja laiskasti, uudestaan tuota Eshter Vilarin  toista kirjaa, niistä kahdesta, eli tuota "Moniavioinen Sukupuoli" - ja siinä myös HÄN käsittelee koiraihmisiä. Ja siinä kontekstissa että koiraihmiset näkevät nimenomaan siinä typerässä vitun persereikärakissaan jotain ITSESTÄÄN, ja kyse on siis täten "samaistumissuhteesta".

Sillä SE että joka adoptoi jonkun ihmisapinan tai ottaa lemmikin tjns, ja myös puolisonhakemisessa yms, vaikuttaa teidän älyltänne typistettyjen taipumus ottaa jokin olento "suojatiksi". Protegé.
Joka on yksi kirjan jankutetuimmista sanoista.
Heteromies näkee naaraassaan JOKO "suojatin" TAI "seksikumppanin", mutta tyhmä kun on (kuin Vasemman jalan saapas) hän ei käsitä tätäkään vähää, ja siksi(kin), taas, hämmentyy.

Ja se näyttääkin olevan teidän muiden se Yleistila: hämmennys.

Apinatkin on VÄHEMMÄN hämmentyneitä, ai sii, kuin suurin osa teistä.




Mutta hei; tehän TIEDÄTTE kaikkee ! Ei teillo hätää.

Jatkakaa.

=====>

perjantai 25. marraskuuta 2016

Perjantaita Blogini !

Tervehdys Uusi ja Uljas(?) Blogini !

En tiedä meneekö tämä nyt Kapteenin Blogiin vai mihin ?....meneekö tämä edes MIHINKÄÄN blogiiin...mutta koetetaan, huolimatta tästä uudesta ja hämmentävästä ja tyhmästä ja myös melko paskasta blogin ulkonäöstä huolimatta jotakin.


Ilmoitan että; olen edelleen elossa mulkut !! HAHAHAAAAAAA, ja että "something Interesting...Coming Soon!"

Ja samalla huomautan, että tulen palaamaan aiheeseen "Sami Hedberg". Minulla on siitä jo ainakin 2 erinnäistä julkaisematonta juttua, ja nyt olen tsiigannut sen niitä juutuubvideoita, lähinnä siksi että tuubi niitä suositteli, ja olen saanut entistä päättäväisemmin hänet selkeästi kohteekseni.

Mutta odottaessanne näitä eittämättä melko fantastisiakin julkaisujani, käykää toki ottamassa itsellenne oikeanlainen fiilis ja tsiigatkaa Heedbär komediaa tuubista. Sitä sen omaa kanavaa vaikka.
Ja katsokaa niitä kommentteja !! Ei herran perkele sentään. KUINKA helppo teidät oikein on saada nauramaan !?!!!

Ja luultavasti samat vitun idiootit molopäät käy kommentoimassa kaikkialla että Vain Elämää on ihan paska kun siinä ITKETÄÄN. Helposti.
Mutta itse nämä tyypit NAURAVAT ...jopa....Sam Heedbärin komedialle !























P.s Nykyään täällä Virallisessa Blogissani saa, näköjään, käyttää niitä / näitä kaikkia merkkejä. Data on kai käynyt nämä tänne vaivihkaa asentamassa, joten Datalle kiitos ja ehkä myös nuhtelu siitä.
Joten koitetaan!

😐🙏🔫       ....wau !


Menkäähän nyt Mustaan Perjantaihin. Neekereitä itsellenne katselemaan ja ehkä tekemään myös ostotarjous. Mutta muista! Että: neekeri on myös ruokittava ! Eikä se pärjää itse, yksin, suomen talvisessa luonnossa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ruotsi (ja Sipilä) on kakka

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611222200030690_uu.shtml

Tuolta se näyttäisi siis, jos "uutisissa" kerrottaisiin vain TOTUUS, tai jos "media" "välittäisi" yksinkertaisen asiain todellisen tilan.
Kakkahan Ruotsi ON. Ja kakkaisemmaksi menee.

Mutta se todellinen uutinen tässä MINULLE, oli se että; jumalauta sillä Sipilän paskapäällä on VELI !! Ja joka on vieläpä AIVAN  yhtä tympeän mulkun näköinen paskalakki kuin Juhakin.
Mutta kuinkas muutenkaan ?
Jos jonkinlaisella kusipäällä on sisko tai veli, on se todennäköisesti sama paska eri säkissä.

Toinne "mediassa" ja toinen "politiikassa".


P.s muistatteko muuten sitä listaa niistä ammateista joihin psykopaatit mieluiten hakeutuvat ja todennäköisesti myös pääsevät ?...

Kanye sekosi lopullisesti

http://www.iltalehti.fi/viihde/201611222200030942_vi.shtml

Se siitä.Vihdoin.

Geim ouvr.

Kanye sekos lopullisesti.
Nekru lähti kiipeämään seinille. Ja ulvoo nyt ......jossain pipilän huoneessa kai.




Kanye can´t see you right now.


Ehkä nyt valkoiset saa palkintogaaloissa puhua vapaasti ja ilman pelkoa siitä että joku sekopäinen neekerihyypiö hyppää lavalle ja "ottaa homman haltuun". Plus vielä pyytää vippaan parikyt vaiko oliko VIISKYT, miljardii. Ens tiistaihin asti vaan.

Aku & 7 Kalua

Tuossa se tuli !! Siis se seitsemän ihmettä ja Pattay / Thaimaa / Bangkok jakso.

Eli; Akulla on ilmeisesti melko homoeroottinen suhde johonkin "Naminami" Viet Namilaiseen mieheen.
SIELLÄHÄN se siis on rentoutumassa nyt, kun se on poissa julkisuudesta ensi-syksyyn. Eli ehkä kevääseen siis.

Akusta kai kertoo jotain SE, että se sai tuollaisen AASIALAISEN!! Ihan oikean "Charlien", eli varautuneen vinosilmän, heittäytymään ihan "täys kehariksi" ja taantumaan lähes lapseksi. Juoksentelemaan biitsillä kuin jokin simpl-zäk tai forest-gamp. Jahdatessaan perhosta, juotuaan liikaa limua.

Siis...ei se ihan JOKA JÄTKÄLTÄ, kai(?), onnistu.

Kohta se jo kutittelee jonkun Japsimiehen kanssa toistensa munia ja hihittelee. Siihen tuo päätyy.

Tosin ne leidiboit oli kyllä ihan mielenkiintoisia.
Olen miettynyt usein josko minusta olisi todellisuudessa ....jotenkin.."köyrimään" sellaista, tai jotain. Mutta se jäänee nähtäväksi. Ehkä ei.
Tai emmätiä.......äläkä siinä nyt kysele perkele ! Anna olla jo.

Ihan hyvä jakso, mutta SE mikä tuosta sarjasta tulee HYVIN SELKEÄNÄ esille ja hyppää silmille, on se ettei sillä ole mitään selkeää visiota tai tavoitetta tai suuntaan. Siltä puuttuu se punainen lanka täysin.
Aku siinä vain kävelee vähän aikaa ympäriinsä, veltosti, aukoen päätään paikallisille ja vitsaillen kameralle ja näyttäen siltä kuin olisi mieluummin josain konttorihommissa Espoossa tai vaikka Forssassa tai jossain. Ja taukohuoneeessa paskalla.

Eli se on kuin jokin, jonkin mafiooson vähän vähämielinen poika. Joka kävelee maanomistajan elkein pitkin "Steissiä", mutta joka EI OLE mafiooson poika, eikä missään nimessä mikään "katujen partaveisti". Josta hän varmasti vielä kyllä saa.

Mutta ehkä se on hyväkin, sillä sillä on niin iso suu !! Siis fyysisesti ! Jos SEN saisi viilleltyä jotenkin vähän sopusuhtaisemmaksi niin a vot.

Yksi juttu jonka kyllä voooiisi katsoa, ehkä, jos siinä olisi joku muu kuin Aku (kuka muu muka?), olisi sen leidiboin kanssa nussiminen tai händzobbi tai mitä se sitten olisikin. Kunnon kameralla ja valoilla ja kaikella. Ja ISOLLA KALULLA !
(Eli EI ainakaan Mentulan Bull.)

Vaikka se tosin näyttääkin, tuo ^ Bull, porno"näyttelijältä".




Kaikki nuo kohteet on jo niiiin nähtyjä. Ja ne näkee ihan hyvin tästä guuklemäpistäkin, että ....en tiä..nämä ohjelmat on jo vähän ajastaan jääneet kaiketi.
Mutta katsotaan kyllä jos ne vain on hyviä. Ja se riippuu eniten juuri siitä KETÄ siinä seurataan.
Mutta ei paineita.


Ja jos onkin; purkakaa ne siellä leidiboin kanssa ja NÄYTTÄKÄÄ   SE  !


Kiitti.









Lisää Possesta...

Olen katsellut noita Possen jaksoja, ja huomasin että siellä on käynyt mm myös Bjuurströmmin Markokin tiuskimassa aikanaan Trumpia vastaan. En tiedä MIKSI, mutta luultavasti koska sitä kanalauma juuri sillähetkellä on tehnyt ja pitänyt tärkeänä ja järkevänä ja viisaanakin, mutta myös tarpeellisena.

Siellä oli myös sellainen ihan totaalisen ihastuttava nykynuori pieni tyttö, näyttelijä, Eedit Patrakka sen nimi taisi olla. Varsin erikoinen ja hieno nimi. Juuri äsken loppuneessa Akun matkaohjelmassakin oli lopputeksteissä joku "Patrakka". Eli niitä on Stadissa enemmänkin. Kuin yksi.
Eli siis ainakin kaksi !

Mutta se oli söötti näyttelijätär, ja yllättävän skarppi 11.veeksi.

Siinä oli myös se mikä on ilmeisesti Sannin lepakkokaveri, eli se joku Eveliina. Joka on jostain syystä kuuluisa. Kai sekin on jokin laulaja-lauluntekijä-näyttelijämalli-hajuvesi asiantuntija juutuubissa tai jotain. Nätti se on kyllä, mutten tiedä MIKÄ se on sinänsä. Mutta on se kuuluisa kyllä. Kai.

Sitten siinä oli nyt se sitten, vihdoin, se sellainen jokin kohuttu nykyläski. Se millä on ne kelta-lime-vihreät hiukset ja joku on nyt olevinaan joku vitun uusi ja tuleva superlupaus musiikin saralla, kuten "Pate" on lätkän puolella. Eli se "Alma".

Se siis on, niille jotka eivät vieläkään tiedä mikä tämä kohkattu "ilmiö" on, niin nin se on sellainen pullukka tai "ihan sika läski" - tavallinen suomalainen teinityttö jolla vaan on vähän räikeemmät hiukset kuin monilla muilla teinitytöillä. SIITÄ on kyse. Eli luultavasti hiusväristä on kyse.

Se on MYÖS, kuten niin VALITETTAVAN moni nykyvalkoinen, oppinut neekeriräppärien typerät vitun kehariliikkeet, katseltuaan koko pienen ikänsä musavideoita telkasta, ja se on myös tarkkaan kuunnellut niiden neekerittärien ähinää ja kiljahduksia, sillä SE on se mistä siinä kai kohkataan; se HÖNKII mikrofooniin kuin ihan Aito Amerikkalainen Tonninpainoinen Neekeriämmä.
Se osaa nykiä ja venkoilla ja hytkyä ja säpsähdellä, painostaan huolimatta, siinä lavalla melko samoin kuin ne itse neekeritkin, ja myös matkia niiden luontaisia äännähdyksiäkin melko uskottavasti.
Mutta jos ei muuta niin SITÄ minä kysyisin, että: minkä helvetin takia Suuressa Maailmassa innostuttaisiin kuuntelemaan jotain lihavaa pihisevää suomityttöä / ämmää / whateva, joka kuullostaa samantyyppiseltä kuin ne OIKEAT NEEKERIT jotka ....junou.... TODELLA KUULLOSTAA siltä !?!

Eikö se ole kuin korvaisi aidon kokiksen jollain vitun halvalla hevonpaskakolalla, Lidlistä tai "Laitilalta" tai jotain ?


MINUN tekee ihan pahaa katsella kuinka nuo nykyiset valkeat lapset, epätoivoisena ja tyhmänä, sätkii ja henkäilee ja kiljahtelee "oujee", kuin jokin letkeän kumimainen Oikea Neekeri. Ne on kuin jotkut typerykset jotka....eivät vain "tiedä sen paremmin". Kuin jotkin höynät jotka käytöksellään ikäänkuin pyytävät aupua. "Hei auta mua! mä oon TYHMÄ !! ja loukussa!! pliis help !"


No mut; miksä teet noi !?!

"No....näin mä vaan teen...junou ..?.."



Se on tottavie mielenkiintoista nähdä nyt kun ei ITSE ole enää niin nuori, miten tuo kaikki mitä nuorena näkee ja kuulee, vaikuttaa itseen ja omaan käytökseen yms.
Onneksi minusta ei sentään tullut räppäriä ! On tässä sentään SE.

Siellä ne nyt huitoo, koska niin ne on nähneet MTV:llä niggojensakin tekevän.

"Mitä isot edellä, sitä pienet perässä".


Olen vähän jopa yllättynyt ja miltei pettynyt, ettei ne ainakaan vielä kutsu toisiaan "niggoiksi".

Jos sekin vielä toteutuu, olen ihan VARMA, ihan-tasan-varma, että jonain päivänä saamme kuulla esim Mäkin kassalla "eij-jou-wassap-mai-niga!?" tai "mään". Eikä se ole millääntavalla itsetietoista ja/tai sarkastista !!!!!


-

No kuitenkin.
Posse.

Siinä on ihan hienoja niitä Stunttejakin, vaikka näyttäisivät lähes kaikki olevan samalta sorakuopalta / joltain tehdas-alueen hiekka-kasalta. Mutta mikäs siinä, onhan se fotogeeninen ja hieno paikka. Ja hyvä tuollaisiin. Mutta ne temput vain on vähän itseääntoistavia.
Ja miksi ne on kaikki KESÄISIÄ temppuja ?! Eikö TALVIkin kannattaisi hyödyntää, ja lumi ja jää ? Ja jääVESI.


Se on vähän tyhmä juttu mielestäni se "sätkyukko - akka" juttu.
Minä en diggaa ihmisten höynäyttämisestä sillätavoin, olen siihen AAAIIIVAN liian altruistinen. Vaikka tekeehän sitä Japsitkin, mutta....emmä tiä. MÄ en taida digata.
Ainoa hyvä puoli on se että siinä sentään näytetään se kun niille "uhreille" sentään SELITETÄÄN TILANNE. SE on jo PALJON.

Sitäpaitsi ne jutut siinä on harvoin mitään kovin hyviä tai kekseliäitä. Ne on sitä odotettavaa lapsellista pyllynreikä ja fakjuu osastoa.
"Hei!?..hei kuuluuko?..nonii...me kyykkyyn siitä! noi..hyvä ja nouse nyt ylös! ok ja....ja...ja sano sille että ´hey fuck you sir!´ok?"

HAHAHA HA HAHAHAHAaaaaa....
"Noni...ja nyt nin....kouri sitä munista ja pieraise ! ..hAHAAAAAAAAAAAAHAHAHAHAHAHAaaaaaaa.....ja me taas kyykkyyn ! HAHaha... ja lähe yht´äkkiä vetääs siältä! ÄHÄHÄHÄHÄ...noin...ja .....sano et ´haistakaa vittu; mulla seisoo!´"
Josta seuraa naurunremakka...........kaiketi. Siellä jossain.

Minua INHOTTAA syvästi se että joku turisti muodostaa TUON perusteella käsityksen ja kuvan suomalaisista. Tällanen mä vaan oon !
Minä nähkää tiedän melko hyvin, melko "diipillä" tasolla, miten ihmisapinat toimii ja myös miten ne "ajattelee" ja minä en voi SIETÄÄ valheellisia käsityksiä jotka jäävät voimaan, kun niiden oikaisu ei vaatisi käytännössäkatsoen juuri MITÄÄN.

Ja JOS haluaisi oikeasti HYVÄN version tuostakin roinasta, niin ehkä sen voisi tehdä vähän "roisimmin". Ja mennä esim johonkin vitun musulmaanien moskeijaan ja alkaa SIELLÄ tehdä kaikkea tyhmää ja outoa.
Pyyhkimään vaikkapa koraanin kurjila sivuilla persettään ! ÄHÄHÄHÄHÄHÄÄ...tai jotain.
No ehkei tuo niin viihdyttävää olisi, en tiedä.

Tai ehkä jos se menisi näin: "no nin..ooksä paikalla?........hyvä.. ja nyt, Elina, sun tehtävänäs on .että...........mee siihen ihan sen imaamin viereen...just noin, hyvä, siihen ihan sen lauman keskelle.ja kun mä sanon NYT, niin painat sitä nappia kädessäsi ja RÄJÄHDÄT!".

-

Pirkkapekan IKÄ alkaa näkyä mm siinä, että se pysyy hädintuskin koko kupletin juonessa mukana, ja on muutenkin ehkä vähän "hitaalla", mutta SIINÄ että sen täytyy kooooko vitun ajan *kröh kröh* yskähdellä ja "avata kurkkuaan" niinsanotusti. Vanhat äijät on sellaisia. Ja röyhtäileviä. Helvetin vitun saastaiset SIAT !

Ja onhan se vähän ...outoa että vaaaaanha vanha mies, pukeutuu kuten nykyteini.
MUTTA. Siinä on sekin, että se ON, suomessa erityisesti, ihastuttavan uutta ja raikasta ja EI-totista ja rentoa ja kaikkea. Eli .....kai se on ihan jees. Kunhan ei nyt iiiiihan vekruksi vedä, ja liiiiiiiian teiniksi.

-

Siellä kävi Anssi Kelakin vetämässä yhden biisin, Darth Veiderin kanssa tai kera. Se olikin aika hyvä biisi ja "hieno veto".
Anssi on tehnyt itsestään hienon uudenlaisen "hahmon", oman stailinsa kera. Ei sitä voi moittiakkaan.


Sittenhän siellä kävi joku nykynuori teinipoika, jota oli toivottukin. Ja voin REHELLISESTI sanoa; etten tiedä VIELÄKÄÄN - KUKA VITTU SE OIKEIN OLI tai ON ?!?!?
Ja MIKSI se pääsi saatana telkkaan !? PPP:n kanssa.
KUKA tai MIKÄ se mulkku oikein on ?. ..............onko se keksinyt antigravitaation tai kylmäfuusion tai jotain ?..Vaaiiii??!!....onko se vaan joku ääliö joka aukoo päätään juutuubissa ja/tai räppää ?........emmä saatana..............emmä halua edes tietää.



Mutta itse ohjelma kuitenkin on ihan hyvä. Jopa välistä ihan TODELLA hyvä. Vaikka sangen "puutunutta läppää"hän se ON, mutta eipä sitä mitään muutakaan SUOMALAISTA ja HYVÄÄ tietääkseni ole / tule.
Vain Elämää ja Posse, siinä suomen TV:n paras anti tällä uudella uljaalla ajalla.

Toivotaan että molempien ensikaudet on vielä parempia kuin aiemmat.
Ihan jo siksi että; ne on KOTIMAISIA ! Täysin. Ja silti ihan oikeasti ihan vitun hyviä, KUN ovat hyviä.

Pitkästä aikaa muistan ja koen, millaista on kun on jotain mitä suomalaiset katsoo yhdessä ja tekee toisilleen ja mihin voi samaistua. Joka on "meiltä meille". Ihan suomessa ja suomesta JA voi silti sisältää nekrun tai 2, muttei ne ole SE JUTTU tai mikään kiintopiste vaan kuriositeettina mukana. Eikä niistä tehdä numeroa mihinkään suuntaan !  Ai miin....fakjeah !! TERVETTÄ !! Pitkästä aikaa.

Ja noiden tyyppien kemiat kohtaa melko hyvin, ja Viivi on nätti katsella ja ...jeah, modernia ja suomalaista. On se edes JOTAIN.

Jotakin !
Se on sentään jotain.

Hankamäkeä ja Työttömistä...

http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2016/09/uhreista-syyllisia-tyopolitiikassa.html


http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2016/11/minne-tyo-katosi.html


Siinä on pari tekstiä jotka soisin "Edustajien" lukevan.

Eikä kuhnivan siellä jossain talossa sisällä KESKENÄÄN, ja määräilevän sieltä käsin, saatanan paskahousut, ympäröivää todellisuutta.

Vitun "Poliitikon" paskaniljakkeet saatana.
Vittu mitä vitun vittupäitä !! Ei voi muutakaan todeta.
Juuri niin tunkkaisia ja ankeita kuin tyhmät aina on.

Ja taaskin täysin nurinkurisesti toimimassa tässäkin tilanteessa.
JOS heistä jollakin olisi vähän AITOA ja OIKEAA selkärankaa ja älyä ja altruismin OIKEA taju, he voisivat aloittaa siitä että alentavat ITSE OMIA PALKKOJAAN jotka ovat aivan hävyttömän suuria, täysin sikamaisia, ja tyytyisivät vähempään kaikessa ITSE !!

He voisivat VÄHENTÄÄ myös sekalaista kiristämistä ympäri "Yhteiskuntaa" - missä ihmisiltä nyhdetään yhä vain enemmän ja enemmän ja silti he saavat vähemmän ja vähemmän. Paitsi siis maksettavaa ja sakkoja ja uhkauksia. Ja ehkä ne diggaamanne Pyhät Oikeuden Valvojat eli kytät, peräänsä.

"Poliitikot" ihan ITSE ovat VAIN ja ainoastaan; välistävetäjiä ja haitallisia ja TOTAALISEN TARPEETTOMIA kaikissa suhteissa ja asioissa, he ovat kirjaimellisesti vain lauma ryösteleviä ja vieraita ihmisiä komentelevia suuruudenhulluja nörttejä ja nynnyjä ja sosiopaattisia kusipäitä ja varkaita. He ovat ITSE TÄYSIN elätettäviä apinanpaskoja ja KEHTAAVAT saatanan Saatanat vielä syytellä TYÖTTÖMIÄ kaikesta !!!

Vittu MITEN hävytön sitä VOI olla !?!?!??!?
Ja: miten elämä voi olla TÄLLAISTA !?!? Missä se vitun Jumal esim on ?! Miksi ALHAISUUS on ainoa mikä kannattaa ?!
Haistakaa saatana vittu.

Vittu sentään saatana.



Mutta turhaan siellä kiukuttelette vitun ahneet itsekkäät lois-dinosaurukset ja alatte määräilemään; tilanne on se mikä se on, eikä se siitä muita sylkemällä muutu. Ei ainkaan PAREMMAKSI ! SEN voin TAATA.




Tavalliset Ihmiset hoi!!?
- KOSKA te olette valmiita luopumaan "Hallituksesta ja Politiikasta ja Poliisista ja Laista" ja alkamaan ELÄÄ ?!?!
Koska ? Hei ?!....hei !....?...hei, koska ?......
...hei.... kuulikko !?..K O S K A !?

Koska se vitun paskaniljakkeiden ja ammattiloisten lauma voidaan hätistää takaisin sinne vitun tundralle mistä se tänne on aikanaan "paukkinutkin", paikan päälle ?

Vai tarvittex te vielä kauankin niitä Toteemieläimiä ja paaluja ja symbooleja ?


Ei mitään kiirettä ! Tuhlaan mieluusti loputkin laiffistani tähän apinanpaskaan. Kunhan TEILLÄ ei vain olisi HÄTÄ ja PANIIKKI !!!
Ninq KOKO AJAN !!

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKKKKKK !!

tiistai 22. marraskuuta 2016

Eläinrakkautta...

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611212200030265_ul.shtml

^ Tuohonkin löytyy sopiva video liitteeksi Laivliikistä !

Kiehtovaa.


Tämä näyte Eläinrakkaudesta tulee jostakin päin tuota karua ja kurjaa ja kuivaa Ählämien Aavikkoa.
Olkaa niin hyvät...

http://www.liveleak.com/view?i=614_1479583051

Grazie Italianos

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611212200030153_ul.shtml

Italia tulee kai kaatamaan EUCCCP:n.

Kiitos siitä.
Thank You.


Italiaanos; TY for, probly, bringing down the EUCCCP.

Grazie !

Vasureista pieni lisäys äskeiseen...

Tuohon äskeiseen vielä lisäksi tämä.

"Vasemmistolaiset" tai miksikä näitä vitun kommariläskipäitä nyt tällähetkellä Virallisesti kutsutaan, ovat oksettavan ALHAISIA taktiikoissaan. Niillä ei kai OLE oikeasti, lainkaan häpeää. Ne vain eivät KÄSITÄ mitä se ON, kuten kytät ja "poliitikot" ja "lainlaatijat" ja muut rikolliset paskarotat kusipäät.
Ne vain ei, ja muuten NAISET(!!), käsitä tai sisällä sitä.

Eshter Vilar jopa MYÖNTÄÄ tämän, naisena, siinä "Moniavioinen Sukupuoli" kirjassaan. Nainen ei vain tunne häpeää, eikä sitä haittaa sekään että on tyhmä tai tulee KUTSUTUKSI tyhmäksi. Päinvastoin; se AUTTAA naaraan STRATEGIAA.

Tokihan nykynaaras on jo joutunut vähän taipumaan ja muuttumaan verrattuna niihin 1970-luvun Amerikkalaisnaisiin joita Vilaarin kirjat ERITOTEN koskevat, mutta pitäkää kuitenkin mielessänne.



Tämä on yksi asia mitä MINÄ kaikkein eniten VIHAAN teissä kaikissa muissa: kaikki elämässä on teille, vitun ELÄIMET, vain pelkkää vitun "taktiikkaa" ja "peliä" ja "strategiaa" ja mitä lie vitun lapsellista apinanpaskaa.
Haistakaa vittu, vitun mielisairaat ja PAHAT, kusipäät.

Ehkä MINÄ sitten olen niitä Amud-Neanderthaaleja, ja meillä ei vain kertakaikkiaan OLE, MITÄÄN(!!), alkeellisintakaan kai(?), käsitystä MISTÄÄN vitun "pelailusta".
Ja kuten Texsikin, olen siitä lähinnä helvetin YLPEÄ. Se on mahtavaa, kuten naiiviuskin tiettyyn extenttiin.

-

Miten VAIKEAA se VOI olla (?!?!?!) luopua vain kaikesta mikä on "Poliittista" !?!? Ja keskittyä ELÄMÄÄN ja "omaan juttuunsa" ja siihen ettei puutu muiden "juttuun" ja/tai estä sitä. Kuten Typerä Kyttä ja "lainsäätäjä" ja muut mielisairaat vitun paskapäät ahdistelijat. Jotka ovat EREHTYNEET pahemman kerran, luulemaan ITSEÄÄN Jumalan nyrkiksi, vaikka ovat lähinnä vain Beelzebuubin kulli. Tai ehkä peräpäässään oleva reikä.


Teissä ja Minussa on TOTISESTI jotain todella FUNDAMENTAALISTA eroa. Ja TÄYSIN minun edukseni ja hyväkseni.
Paitsi siis sikäli, että; teitä on ENEMMÄN. Kuten Intialaisiakin ja neekereitä yms alkuapinoita.



Eniwei.........
....näkemisiin.





Trump ja Hakaristitöhryt

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611212200030373_ul.shtml


Just.

Ei varmaankaan ole Vasemmisto Totalitä...anteeksi siis "Liberaalien", tekemiä nuo lähes ammattitason taiteelliset hakaristit.
Varmaankin ovat ihan kyllä Aitojen Natsien tekemiä. Ja pitivät oikein siitäkin huolta että se tulee SELVÄKSI että kyse on Trumpin kannattamisesta ! Ja että JOS KANNATTAA TRUMPIA = NATSI !

Näin se vaan nääs menee.

Tää on uskottavaa !!

Seems legit ! 
Keep it up brahs.

7 kertaa kikkelii

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611212200030241_uu.shtml

Poika Paljasti Pippelinsä ja "Masturboi" - Skideille. PPPMS.


Hankamäki puhuu mm siinä "Enkelirakkaus" kirjassaan siitä, tuli vain tästä mieleeni, että se mitä Tavalliset Heterot Perheenisät ja Äidit pitävät sekalaisena "pedofiiliana" ja kammottavana, on itse asiassa melko harmitonta lopunkaiken. Kuten se onkin, jollei ole kyse jostain vauvanNUSSINNASTA tai pienten lasten fyysisestä rynkytyksestä tavalla tai toisella.

Lukekaa se kirja !! Kuten olen USEIN toistanut. Se on ihan vitun järisyttävän hyvä. Vähän kuin kotimainen Eshter Vilarin kirja !

17.vkin on mitä seksuaalisimmassa iässä. Ei se itse asiassa kai paljoa siitä seksuaalisemmaksi edes muutu. Ikä.
Kuin tuo myöhäinen teiniys.



Eniwei, kiinnostuin tästä lähinnä siksi, että törmäsin eilen ...vai oliko se tänään, tällaiseen vide...mikä tää. .on.."gif"fiin siis. Törmäsin sattumalta(?) tällaiseen ihastuttavaan Gif-tiedostoon eräällä pornosivulla selaillessani.
(Niissä on usein ihan loistavia giffejä!)


Katsokaa miten täydellisesti se sopii tähän uutiseen ! HAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.











HAHAH HAHAH ahhaahahaaaaaaaaaaaaaaaaa LoL.
Huippu äijä ! Täytyy kyllä sanoa. Lähestulkoon melkeinpä Pyhimys. Kun on tehnyt tällaisen videon meille muille naurettavaksi. Ja pienet / pienehköt, tytöt, sai tsiigata pippeliä ja mitä kaikkea !
Win-win-win.

En tosin osaa sanoa onko tuo lentävä mälli AITO vai ei........."istun edelleen aidalla" asian suhteen.

Tuo kuvassa vasemmallaoleva tyttö on melko vitun nätti !! Supersöötti ja näyttää ihan järjenvastaisen paljon eräältä nuoruuden ihastukseltani. Joka tosin näyttää EDELLEEN lähes yksi-yhteen tuolta ! Ja se pylly.......ja kaikkea.......oumään.

Täytyisi kai joskus käydä tuollakin kuuluisassa tshätissä, tuo se kai on, se "runkkailutshätti", tuo Omegle. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta kokoelmalta kaikkea mahdollista ja muutamia aitojakin "pervoja" yms.

Mutta kuitenkin; mikä tuossakin on nyt niin vitun kamalaa ?! Vitun nuijat. Paitsi teidän OMA kireytenne.
Ilmeisesti AIDOSTI tuollaisesta suuttuu vain MIEHET !! Ester Vilaarin kirjassa "Moniavioinen Sukupuoli" hän sanoo, ja se on yksi kappaleen nimikin, että "Vain Miehet Voivat Olla Sievistelijöitä" tai "tiukkapipoja" tai mikä se nyt onkin. Ei KOSKAAN NAISET !!!

Ja miehillä on kaksi versiota "tiukkiksista"; aidot ja teeskentelevät. Eli lähinnä Julkkikset. NE teeskentelee koska "julkinen asema" yms.
Mutta kuten tuossa kävi juuri ilmi, on suomen "Valtionhallinnon"kin koneilta käyty jossain pornosivuilla ja blääblääblää huu givs a fak.

Rentoutukaa vitun sievistelijät ja tiukkapipot ja Viktoriaaniset Puritaanit HULLUT !!
Te SEKOATTE jos olette puritaaneja. SE on juuri se syy miksi Anglot on olleet niin hulluja niin kauan; kieltäymys.

-

Nuokin tytöt voisivat vain olla katselematta tuota, mutta..... MIKSI OLISIVAT ?!?

Te olette "ihmiset" oikeasti APINOITA. Diil with it, ja eläkää sen mukaan.
Ja jos LUULET tämän tarkoittava "vapaata passia" olla ELUKKA, pidäkkeetön ja rajaton, olet tyhmä enkä voi auttaa sinua.

Eikä TUO^ edes koske suomalaisia, se on kai jenkeistä tjns. Ja sekään ei kaada maailmaa että joku sälli on heilunut kalunsa kera jossakin. Sehän oli vielä ennen näitä Nykyaikoja ihan Perus Suomalainen Juttu; alastomuus ja "munasillaan" oleminen.
Ei tosin MINUN juttuni, mutta TEIDÄN.

Tosin SE. ON. vähän eri juttu jos sama heebo tarjoilee jotain "huumetta" siinä sivussa, kuin vilauksen kullistaan.
Älä tee sellaista !
Don´t do THAT.


Vaikuttaa vähän omituiselta tyypiltä, mutta tiedä häntä. Omituisempia on siellä tiedän "Edustajinanne", koska te ette kai osaa edustaa ITSE ITSEÄNNE.
Eikä niin saa tehdä ! Se on näet "kaaosta ja anarkiaa" !! Eikä sitä voi olla ! Se on pahinta mitä on !
Sitten ei olisi edes "Politiikkaa" !!












KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK.





maanantai 21. marraskuuta 2016

Huiviapina

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1479614386268?jako=8743bf17ccd4be4a53d802fbcd486d01&ref=tf_iHSisboksi-etusivu&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=frontpage


Apina vei huivin tytön päästä Libyassa – koston kierteessä on kuollut yli 20 ihmistä


Kerrankin on ihan rehellinen otsikko jutussa.

APINAN päähänpiston kerrotaan johtaneen laajoihin väkivaltaisuuksiin kahden heimon välillä Sabhan keidaskaupungissa Etelä-Libyassa. Neljän päivän aikana on kuollut yli 20 ihmistä ja haavoittunut yli sata, kertoi sairaalaviranomainen sunnuntaina uutistoimisto AFP:n mukaan. Hän tiesi uhriluvun vain toisen heimon osalta.

Miten minä olen aistivinani että tuossa Hyysärin kirjoittaja ihan NAAAUUUTTII kun saa vihjata / antaa ymmärtää, että "apinalla" tarkoitetaan nyt ihan "ählämiä".

Ihan Perus Apinanpaskaahan tuo on, ei siinä mitään.

Gaddafa-heimoon kuuluneen kauppiaan lemmikkiapina nappasi huivin ohitseen kävelleen koulutytön päästä, mikä sai awlad suleiman -heimon miehet tappamaan apinan ja kolme gaddafa-heimon miestä, kertovat paikallisraportit ja uutistoimisto Reutersille puhunut asukas. Kaupungin hallinto ei ole vahvistanut tietoja.

”Toisena ja kolmantena päivänä tapahtumat kiihtyivät. Panssarivaunuja, kranaatinheittimiä ja muita raskaita aseita käytettiin”, eräs kaupunkilainen kertoi Reutersille puhelimitse. Hän ei halunnut nimeään julki heikon turvallisuustilanteen takia.

”Satunnaisia taisteluja käydään yhä, ja arki on täysin pysähtynyt niillä alueilla, joilla on taisteltu.”

Eli ilmeisesti on kyseessä sama apinalaji kuin mihin Kaddafin Muammarikin on aikanaan, eläissään, kuulunut.
En nyt muista MIKÄ LAJI se oli, mutta jokin hietikollaviihtyvä laji sen täytyy olla. Tai onko se juurikin tuo "Gaddafa" ?
Uumoilisin että ehkä paviaanilaji tai ehkä en tiä....ei se "Lemuuri" voisi olla? No mutta joku se on kuitenkin.

Toivotaan "pojille" onnea räyhässään ja rähinässään, ja eritoten kun siinä kuitenkin ollaan liikkeellä ihan viisain ja järkevin ja hyvin ajatuksin ja perustein. Ollaan niinsanotusti oikealla asialla.

Vanha ja Oranssi Homomies (VOH)



No ei.... ni...n.. just näin. Siis voi...voivoivoi...voihan niinkun nyt vittu. Ei vittu. hei !?
Kattokaa nyt perkele tuotakin vitun pölvästiä.

Eikö tuokin vanha kuiva hintti voisi käsittää miten NAURETTAVALTA se näyttää !?!?!
Vittu se on kirkas ja räikeä, lärvältään, kuin jokin viidakon paviaani. Ja mitä luultavimmin, lähinnä paritteluaikaan tai "kiima-aikaan".

Tuohan ON oranssi. Ei vain sinnepäin vaan se ON oranssi.
MIKSI kukaan haluaisi olla ORANSSI !?!? ...ai miin ?... pyrkiikö se muuttumaan porkkanaksi tai paprikaksi tai tavoitteleeko se kurpitsan olemusta ? Vai MIKÄ tuohon VOI OLLA motiivina ?!
TYYLI ja KAUNEUS se EI ainakaan ole ! Se on varma.

Käyttääkö se kasvohoitona mikroa ? Vai onko tuo jonkin säteilyonnettomuuden jäljiltä tuo "luukki" ...?.... vai mitä ?!
Se on kuin paistunu !! Kaikilta muilta osin paitsi tukaltaan. Joka on MILTEI, ei yhtä mutta MILTEI, yhtä typerä ja ruma törttötukka kuin Mauri Pekkarisen hyper-naurettava peruukki.
Jos "MaPe" olisi oranssi; se olisi ihmiskunnan historian rumin ja naurettavin yksilö. Ilman kahta sanaakaan. Kuten tiedättekin.

Mutta en tiä...^ mikä / mitä vittua... ehkä tuo rusetti on liian kireä ? ....en tiä.
Melko järkkyä.
....Vai HEEEEIII I!?!?!? Onko tuo siis jokin Halloweeni-meikki tai maski tai jokin !? Ahaaa !! Se se muuten varmaan onkin. Juu juu......ai sii.
Äijä otti halowiinin TOSISSAAN !! Ja "vei koko jutun ninQ ihan. uudelle. tasolle. ja näi".
No jaa.... ainakin siellä viidakossa tuolle lienisi kysyntää ja suosiota. Ehkä toisten urosten taholta ainakin. En tiä.

Voi olla niinkin että äijä on vain niin vitun VANHA ettei se itse NÄE mitään, joten sen on levitettävä tuollainen sentin kerros tuota 70-luvun oranssia "pakkelia" lärväänsä vain jotta hän edes näkisi itse itsensä peilistä. Ja hän luulee muidenkin tarvitsevan moisen visuaalisen avun. Muttei me tarvita ! Sä HÄIKÄSET kohta !

No mutta; ainakaan sillä EI ole sentään sininen tukka !

Roman Kokamenko




Tuo ^ !!

Thät faking gai. Tuo aivottoman zombien näköinen luumu, jolla on jostain syystä (tyyli) c-kasetti aseteltuna päälaelle, kärähti kokaiinista. Vai oliko se heroiini.
Joku näitä "kovia huumeita" se oli. Oli se kokaiini muuten, tuossahan se lukee tuossa alkup. kuvan alapuolella !
(Siis tuolla iltalehden sivulla mistä kuvan nappasin).


Nämä tyypit on myös näitä "Hyviä MaMuja™". Siksi Minä olen niin mielissäni tästä kohusta.

HAHAHAHAaaaaaaaaaaa aijai....kyllä tämä niin mieltäni piristi ! HAHahaaaaaaaaaaaaaaa.

TitanikSaaaaraaaaaa

http://www.iltalehti.fi/viihde/201611202200029954_vi.shtml

Kun nyt olen täällä toiminut eräänlaisena Saaran tukihahmona kai sitten, niin täytyy roikkua mukana jutussa ja kehua SaaaaaaaaaaaRaaaaaaaaa taaaaaas.

Eli Aaaaaaaaalto meni heittämällä läpi TAAS siellä brittien päässä, Titanikbiisillään. Ja miksei olisikaan mennyt, hyvä biisi ja ääääääärimmäisen kulunut ja rasittava, mutta hyvin "vedetty", ja ihan hieno "luukki".

Saara on ensinnäkin PALJON paremman näköinen ja osittain jopa muotoinen, kuin se kuiva ämmä Kanadasta, ja Saara osaa kai "vetää" biisin kuin biisin. Paitsi ehkä bläkmetal örinää.

Kreidl-of-filth ei ehkä olisi se luontaisin, mutta olisi kyllä kiinostavaa kuulla.


Mutta hyvä Saara. Hienoa.
Tosin; rauhotu niissä haastatteluissa ! Olet liian pirteä ja innokas ja kepeä ja eloisa; jopa Briteille !! ffs.
Vaikutat joltain spiidin vaikutuksen alaisena hihkuvalta ja kiihkoilevalta nymfomaanilta teinipissikseltä, joka sinkoilee sinne-tänne mielessään ja fyysisesti. Olet liiiiian räikeän pirtsakka.
Vähän surkeampi olemus ja rennompi.

Kiitti.

VerkkoKyttä

http://www.metro.fi/uutiset/a1387820035323?ref=tf_iokisboksi&utm_campaign=tf-metro&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop


Helsingin poliisiin aiotaan perustaa uusi ryhmä, joka keskittyy erityisesti verkossa tapahtuvien viharikosten estämiseen, paljastamiseen ja tutkintaan. Ryhmä on näkyvästi esillä sosiaalisessa mediassa.


"Viranomaiset Netissä"



Nyt on sitten Kytät, hyvin simppeli VALINTA edessä; lähteä mukaan Geshtapoon tai jäädä siitä pois.

Mitä te idiootit LUULETTE ylipäätään tekevänne tai saavanne aikaan !?
Tällainen vain PAHENTAA kaikkea, kuten vitun hyvin TIEDÄTTE itsekin, ja toisekseen; Netti ei ole teidän sensuroitavaksi, eikä muut ihmiset ja elämä, kontrolloitavaksi.
OPPIKAA tämä nyt jo herran perkele.

Tai myöntäkää sitten VAUVAIÄSTÄ ASTI kaikille ihmisile tasapuolisesti että; elämässä on kyse VAIN siitä "kenen JOUKOISSA seisot" ja siitä että on tarpeeksi fyysistä kokoa ja "väkivaltapotentiaa" ja rahaa ja valtaa yms. Eikä millään muulla ole mitään merkitystä.
KAIKKI muu on pelkkää manipulointia ja valheita ja toisten akillesjänteen typistämistä jo nuorena jottei heistä vanhempana olisi kilpailemaan elämässä ja elämästä SINUN kanssasi vitun tympeä aivoton apinamulkku.



Ryhmä tutkii jatkossa kaikkialla Suomessa tapahtuneita netin viharikostapauksia.

Ryhmän jäsenet osallistuvat aktiivisesti nettikeskusteluihin ja puuttuvat vihapuheeseen nettipoliisiprofiilien avulla. Tarkoituksena on rauhoittaa keskustelua, ja myös ottaa suoraan yhteyttä ihmisiin, jotka levittävät asiatonta materiaalia.

Mikä ON ensinnäkin "Viha Rikos" ?!?! MINÄ esim määrittelisin tällaisen sensurointikyttäyksen ja koko "Poliisitoiminnan" nimen-vitun-omaan mitä pahimmanlaatuiseksi VIHARIKOKSEKSI. Samoin kuin "lakienlaatimisen" ja muun yleisen sosiopaattisen pahuuden, ja veren kerjäämisen nenästään. Ja Jumalanleikkimisen.

Mutta: mikäpä pahan tappaisi.



"Rauhoittaa keskustelu" ?!.....................MITÄ "keskustelu" ? MIKSI sitä tulisi, naiset, "rauhoittaa" ?! Ja mitä vitun näennäistäkään HYÖTYÄ te LUULETTE vitun paskapäät tällä olevan !?
Teilä ei toden totta näy olevan alkeellisintakaan käsitystä esim vain yksinkertaisesti Netistä, äs satsh.


Ehkä se alkaa nykyään vihdoin upota "Valtion" kalloihin että; netti on JO tehnyt sen mitä Kapitalismi EI sitten tehnyt, vaikka sen PITI se saada aikaan, eli tehdä KAIKKI muodot "edustuksesta" ja "politiikasta" ja "hallinnosta ja hallitsemisesta" ja "kuninkaista" ja muusta typerästä vitun Varkaiden roskasta tarpeetonta ja vanhentunutta ja vain tielläolevaa. Mitä ne on joka tapauksessa, mutta tuoden se oikein ESIIN SELVÄSTI, niin että ehkä jopa ämmät sen älyäisi.

Valdea kai ahdistaa Toisten Ihmisten Vapaus.
Ja siis naisiltaan saamat käskyt tietenkin !! Kun tuntee myötätuntoa ensi-sijaisesti NAISIA kohtaan eikä toisia miehiä / poikia, on helppo vierittää aina kaikki paska muiden "jätkien" niskaan, sen sijaan että saatanan vitun lapamato-läski, saisi sille ämmälleen kiekaistua edes yhden kurjan kerran "ei!! ja painu vittuun!".

Mutta niin moni "mies" on niin epätoivoinen saadakseen tyrkätä kullinsa pilluun, että luopuu koko vitun elämästään sen tähden, ja se ei vielä olisi MINULTA mitään pois, mutta kun ne pilaavat KAIKKIEN MUIDENKIN elämän saatanan ynisevät kusipäiset paskat !!


-


Tämä on taas loistoesimerkki siitä miten typeryyden ja pahuuden tunkkainen yhteenliittymä eli "politiikka ja laki ja kytät yms" "toimii". SE tekee ensin kaiken maailman synnit ja pahuuden ja vääryyden ITSE, ja sitten KUN uhri älähtää tuskissaan, SIIHEN isketään kuin sika limppuun ja SE "kielletään". SEN sijaan että junou; muutettaisiin ITSE omat PAHAT TAVAT.

Pahuus: se on he-le-ppoo !


Mutta hei, vittupäät: ei edes SUOMALAISET ole ENÄÄ niitä samoja lantaa syöviä vitun älykääpiöitä renkejä ja talojen pihoissa notkuvia turpeenpotkijoita, joita he ovat niin kauan olleet. Suomlantilaiset ovat nyt jo oppineet ja tulevat oppimaan lisää. Ja mitä enemmän  TE  painatte päälle, sitä AKUUTIMPI on MEIDÄN TARPEEMME lyöttäytyä yhteen ja luodaa uusi JENGI !!

Työntäkää, työntäkää ja saatte haluamanne(?) lopputuleman; me iskemme takaisin ja ottaudumme Taisteluun mukaan. Ja olemme taas Jakautuneita ja mitä kaikkea !
Lokalismi ja Separatismi kunniaan. Yms.


Muurarit Stadissa: ottakaapa sitten pakkia.








Ja lopuksi: MUISTAKAA että se olette TE, YKSIN TE, Tavalliset Lainkuuliaiset Idiootit Kansalaiset, jotka MAHDOLLISTATTE tämän älyn ja vapauden vastaisen ja Luciferin Puolesta, toiminnan jota Kyttäykseksi ja Laeiksi yms PASKAKAKSI kutsutaan. Koska olette tyhmiä kuin muoviämpärillinen säikkyä taikauskoista vitun muulinpaskaa, ja harhaisia kuin hippi hamppupöllyissään jossain vitun peilitalossa.

PELÄTKÄÄ siis ! PELÄTKÄÄ PAAAAALJON !! Uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuhh.







Kerrataan vielä: Pahuudella EI OLE omia VOIMIA ja sitä kuuluisaa VALTAA; jollet SINÄ !!!! vitun typerä torvi, VALTAUTA sitä. Ja SE on SE missä pahat ovat "hyviä": muiden MANIPULOINNISSA toteuttamaan ITSE oma tuhonsa ja vankilassaelämisensä.
ÄLKÄÄ MENKÖ SINNE !! Ja siinä se sitten jo onkin. Mitään FYYSISTÄ ei tarvitse yleensä edes TEHDÄ. Saatatteko käsittää tai uskoa !!!!??
Elämä on NIIN helppoa.
TÄMÄN tähden Pahuus inhoaa sitä että MINÄ esim neuvon teitä; se vie heidän vuosituhansien aikana hamstraamansa VALLAN TEIDÄN MAAILMANKUVAANNE ja TAJUNTAAN, pois.
Eikä konnat tykkää menettää helpon elämän takaavaa juontaan. Ja Kytillä ja muilla paskapäillä kusipäillä vitun koiranpaskoilla on tähän asti ainakin OLLUT, oooooiiiikein hyvä ja hieno "juttu" meneillään täällä, keskenään, juuri kenenkään vastustamatta. Sillä kuka ORJISTA nousisi puolustamaan yhtä orjaa jota ISÄNTÄ ruoskii !?!?....onhan Isännällä sentään Oikeus ja kaikkea, perkele, ruoskia omaisuuttaan.




Vittu te olette ällöttävää munatonta pohjasakkaa ja paskasakkia. Ja minä niiiiiiiiin halveksin ja VIHAAN teitä.
Ja näköjään lähes KAIKKI mitä te vitun idiootit teette tai sanotte, saa minut vain vihaamaan ja ärtymään lisää ja lisää ja enemmän.
Minä TODELLA, vihaan teitä. Ja tätä VITUN apinaelämää.




No, mutta ...tulkaa onnellisiksi sitten keskenänne kuhniessanne ja kuhistessanne siellä Poliisi-Sian valvomalla Sallitulla Alueella, Loistavassa Tulevaisuudessanne, ja kyyhöttäkää siellä sitten .....varjojanne ja toisianne peläten. Vitun Luolan Vangit.
Perkeleen Villi-Ihmiset ja krokotiilinpalvojat.
LAINKUULIAISET !!!

HAHAA ahaaaaaaaaaaaaaaaaaaa haaAAHAHAHA AHAHaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.






Täpletit lähti !

http://www.metro.fi/uutiset/a1387820032515?ref=tf_iokisboksi&utm_campaign=tf-metro&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop

En nyt johtopäätöksiin haluaisi HEITTÄYTYÄ sinänsä, mutta kuten nuo kommentoijatkin; olen melko varma kanssa, että nuokin läppärit/täppärit on lähteneet Kulttuurejarikastavien Kultamunien Moniosaajien™ matkaan.
Tai ainakin joidenkin itämeren / baltian, miesten matkaan.

Sinne meni !! Läjä Appleja.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kanada Pierussa

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611192200029709_ul.shtml

Näköjään, ikäänkuin tämä olisi jokin uutinen, nämä "Vihreät" on ihan yhtä vitun aivottoman tyhmiä typeriä typeryksiä joka vitun maassa ja paikassa ja paskalävessä, missä ikinä ilmenevätkin.
Kiesus vittu että on muuten typerää saatanan sakkia !!


JOS maailma TOIMISI, olisi tuollaiset nyrpeät typerät ämmät joko kuolleita tai jossain pehmeiden seinien sisällä, eikä tuolla Johtamassa Ihmisiä ja Asioita ja Kohtaloita, eli PIERESKELEMÄSSÄ keskenään hienossa talossa ja kalliissa puvussa ja tuhlaten kyttien uhalla muilta otettua rahaa typeriin ja turhanpäiväisiin ja haitallisiin ja vastenmielisiin mielisairaiden ja pahojen kotkotuksiin.

Sampo Terho ja Neekerten Hynät

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611202200029775_uu.shtml

Hyvä Sampo.

Ihan itsestäänselvä perusasia, vaikka siitä sekalaiset sekopäiset imbesillit tuleekin kai nostamaan Hirveen Haloon.
Hipit kiljuu, mutta....mitä sitten ? Kiljukoon.

Menköön kadulle ja rummuttakoon ja vihellelköön pilliin tai jotain muuta fiksua ja älykästä.

Posse

Comitatus.

No ei. Vaan "Posse". Tsiigasin sen tuossa, ja pari sen sekalaista juutuub-pätkää. Sehän onkin aika hyvä itse asiassa, eikä niin ääliömäinen kuin olin parin jakson perusteella kuvitellut ja päätellyt.
Myönnän erehtyneeni jokseenkin.

Biisi ja suihkurallit on ehkä parhainta siinä, vaikka vähän tungettelevia ja törkeitäkin, mutta jos siihen itse suostuu niin miksikä kai sitten ei.

Viivi Pumpanen on melko Pumpattava, ja sitä mielellään katsoo ja välillä jopa kuuntelee, mutta kyllä se melko rääkyvä ämmä lopultakin ON.
Mutta minulla heräsi sellainen ajatus että; se on luultavastikin ihan totaalinen PETO köyrinnässä / sängyssä !

En tiedä miksi näin luulen, mutta luulen kuitenkin.
Ainakin se on metelöivä ja äänekäs.

PPPkin toimii vielä melko hyvin, yllättävän hyvin, huolimatta iästään. Ja onhan hän sangen vetreä ja eloisa 8-kymppinen. Kuten Aira Samuliinikin.

Se Robbie Viljami jakso oli sekä yllättävän hyvä, että yllättävän kamala, yht´aikaa. Viivi oli NIIIIIIIIIIIIIIN lumoutunut Robbiesta että olisi nauranut räkättäen vaikka Robbie olisi vain sanonut nimensä. Ja itse asiassa näin taisikin olla ja käydä.
Mutta Viivillä oli niin upea puuhka tai mikä se harjas olikin, kaulansa ympärillä, että se tasoittaa pisteitä. SE oli tyylikäs ja khuul !

Siinä on näemmä tuollainen yllytyshullumainen "stuntti" osio. Siinä oli joku likka jostain. Mutta siinä TULISI OLLA joku ...mmmm...emmätiä Sipilä tai joku, täysin satunnaisesti mieleentuleva tyyppi.
JA! Se stuntti olisi esim "ota taloosi Lapissa, asumaan ja elämään ja olemaan ja näi, noin 16:sta hengen ähläm-murjaaniryhmä!". Ja siinä olisi se koko stuntti.
Tai sitten jos siinä olis esim se Thorssin paska, niin se voisi olla että "lähde ajelehtimaan Välimerelle jollalla ja hae Turvapaikkaa esim Marokosta tai Libyasta, ja tutustu paikallisiin ja muuta sinne ja syö eksoottisia ruokia ja tule raiskatuksi ja kuole" tai jotain. Emmätiä, käyttäkää mielikuvitustanne, kuin Sami Heedbär.


Tai sekin riittäisi että se Viivin pylly näytettäisiin ihan telkkaan päin, kun sitä piiskataan sillä kuminauhalla.

Tai ehkä jotain tällaista...








Ehkä tuosta ^voisi tehdä uuden sellaisen "jutun" tai "osion". Ehkä siihen voisi tulla myös käymään se Anna Heiskari-Abreu ja/tai ...no ei Sannia, se on niin viaton ja nätti ja mitä kaikkea, mutta joku riettaampi............mmmmmmmmmmmm......................eeeehhkääää.......Eeva Vaalström? Se nyrkkeilymuija. Se näytti olevan melko tiukka paketti.
Tai miksei myös Petteri Orpo tai joku muu niistä "Politiikan Rautarouvista". Oikeastaan kuka vain.


Tuo muuten, sanottakoon, näyttää varmaan melko samalta kuin Mervin lärvä, Matin läppäistessä sitä kännissä pitkin suuta.



No joo, mutta Posse niin.
Ihan jees. Mutta nythän se loppui, ainakin toistaiseksi.

Kyllä se ihan jeesh on.
Toivotaan ettei siitä tule mikään neekerien palvontamenojen alusta ja metodi ja media ja alttari.

lauantai 19. marraskuuta 2016

30.v linnaa köyrinnästä?

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611182200029246_ul.shtml

Siinä on taas lisää vettä myllyyni, kun aina sanon että Teksas pitäisi pommittaa tai muutoin pyyhkiä pois pilaamasta sinänsä ihan kelpo planeettaa.

30 VUOTTA linnaa !!!?..................ja siis miksi ? ylipäätään.
Siksikö että tyttö on köyrinyt tuon sällin kanssa ?!...

Texas: FUCK OFF and SHAME ON YOU !
You oughta be bombed !



Vittu 24.v tyttö ja 13.v kloppi on hässineet .....ai miin...mikä tässä on jokin omituinen ja saatanallinen ongelma ja teko ?

Kristus perkele näitä vitun villejä.
Näitä "Lain" tyyppejä.

KUINKA seinähullu, julkean ylimielinen ja mielisairaan totaalipaha sitä VOI olla !??!

Ja mitä vielä; kuinka kauan heitä siedetään suvaitaan ja katsellaan tällä planeetalla ?!?!!




Lait! Niisson järkee.

Työttömät Pakkotyöhön

http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000002283383.html
Työttömät Töihin Jotta Saisivat Korvauksen Työttömyydestään ! Jeeesss !


Ja sitten oli taas tätä paskaa.


Minun piti ensin suuttua ihan vitusti, suutuinkin kai, mutta olen nyt jo niin vitun laantunut ja väsynyt etten vain jaksa ärtyä.
Joten otan melko "lungisti" tässä nyt.


Tuolla onkin näköjään kommenteissa, jotka on outoa kyllä Sallittu(!), sanottu moneen kertaan jo kaikki oleellinen, joten yritän pitää tämän yhtä lyhyenä kuin rauhallisenakin.

Eli: pakkotyö on pakkotyötä, on orjuutta on pakkotyötä. Pakkotyö = orjuutta ...ja orjuus...on...orjuutta.
Suomi PYRKII(!!) oikein, 2000-luvulla olemaan sitä mitä Anglot yms oli 1600-1800-luvuilla, eli orjuudesta ainakin osittain elävä .........kyhäelmä. Tai eräänlainen "maa"....mutta kun SE on iroonista kyllä nykyään "kielletty" ja ei-ei ja non-grata, on tämä kai sitten EU:n perifeerian raja-asema tai ulkoinen pieni siirtokunta tai jotakin.
Tämähän ei kai enää OLE, Virallisestikaan, ns "Maa". Vaan osavaltio tai Suur-Ruhtinaskunta tai autonoomisehko hallintoalue tjns.

Mutta kuitenkin, tuo jo kyllä jo sen ....lainen, teko, että....jos tuon toteutatte; "Suomi" ON Pohjois-Korea. Piste.
Se ON siinä sitten.
Ja SE toimii "ennakkotapauksena" ja siitä suosta en usko että noustaan, eli Valtio-Hallitus-Kytät-Lait ryöväri-gangsterijengi sai tämänkin osa maaplaneettaa ja TÄYSIN ja TOTAALISESTI ja luultavasti lopullisesti.
Hitaasti mutta varmasti, etenee "Aikojen Suuri Työ".  Eli "Vapaamuurarien" hommat. Eli Luciferin suunnitelmat tässä maailmassa. Jota he eivät kai itse lainkaan moisella tavalla käsitä tai ajattele.

Tuleekin mieleeni että tämähän on mitä täydellisin kohta siteerata sanontaa "tie Helvettiin(!) on päälystetty Hyvillä Aikomuksilla" ! HAHAHaha a ei voisi paremmin natsata. HAHAhah aaaaa.




Sanokaahan, siellä asiasa ILOITSEVAT ja kiljuvat ääliöt, että: minkä tyyppinen järki tässä on ?
Olet työtyön. Ok. Saat SIITÄ korvauksen. Että olet TYÖTÖN.
Olet työtön, joudut eräänlaisella Pakkotyöleirille KOSKA olet työtön. Jos et mene olet sekä työtön ETTÄ entistä köyhempi.
Entistä kurjempi, entistä VIHAISEMPI ja turhautuneempi ja NÖYRYYTETYMPI.
Uskot tulevaisuuteen yhä vähemmän, vähemmän ja vähemmän.
Köyhdyt...köyhdyt...kuolet ja unohdut.

Joillakin entisillä koulun Kovilla Jätkillä on autot ja talot ja naaras ja lapsia, jatkamaan kusipäisyyttä, ja niillä menee hyvin ja ne naureskelee ja voi kai melko hyvin ja tsiigaa telkasta lätkää, ukkoutuu ja kuolee.
Sitten ne kai mene sinne Kristittyjen Taivaseen. Ehkä tsiigaan niitä kurjistamiaan samoja Köyhiä Paskoja.

Tässon sitten järkee ?! Näin Rakennetaan näitä Maita ? Näin "pysytään yhdessä" ja mitä kaikkea ?!

Vittu te olette tyhmiä.
Vaaralliseen extenttiin.

Näin SYTYTELLÄÄN hiljaksiin kyllä tulia erinnäisiin paikkoihin. Mm siihen ruutitynnyriin mikä on Suuttunut Kansa. Tämä on siis vain YKSI juttu. Yksi osa. Yksi tikunraapaisu lisää.


MIKÄ IHME siinä on, PERKELE sentään, että Kommunisteja kiinnostaa niin vitun suunnattoman ja pakonomaisen suuresti AINA ja KAIKKIALLA missä ovatkaan vallassa, tuo koko Kansa köyhdyttäminen ja kurjistaminen ja loputon nöyryytys ja alistaminen ja kyykytys ja ORJATYÖ ja PAKKOTYÖ ja ORAJ ja PAKKO -TYÖLEIRIT !?!?!?

Kommunismin yksi kuuluisa "periaatehan" on että "joka ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä". Tuo on herran perkele KOMMUNISMIN YKSI OSA !!
K O M M U N I S M I N !!! Ja kaikenlaiset vitun ääliöt Remonttireiskat heteroäijät sitä tuolla heittelee muina miehinä ja tuosta vaan ja katkeransuloisen kostonhimoisesti.
Vitun paskamuulit; aukokaa sitä typerää kireää pientä Perkeleen päätänne niille NAISILLENNE !! NE on niitä OIKEITA SYYLLISIÄ, kaikkeen. Sano jotain; ja se ON naisten syy.

Koska te ette itse pysty saapumaan mitä yksikertaisimpiikaan lopputulemiin; lukekaa Eshter Vilaaria. En voisi enempää suositella teille mitään muuta.
Antakaa sen juutalaisakan valaa vähän "insaittia" teihin naaraan TODELLISESTA luonteesta ja olemuksesta. Ja lukekaa tuon Hankamäen se "homomiehen raamattu" eli "Enkelirakkaus".
VALAISTUTTE. Ainakin nykyiseen nähden.

Saatatte jopa alkaa kuljeskella vedenpäällä. En ole varma.

Mutta kyllä se näyttää olevan niin, että; kun Kristinusko poistuu, tilalle vyöryy vain yksinkertaisesti tuo kiukkuinen tympeä Kommunismin Kollektivistinen heteroseksualistinen PAKOTUS ja repiminen ja pyyteellinen kiukkuilu ja muiden retuuttaminen ja kaikenlainen Yleinen Alhaisuus.
Haistakaa vittu.

Työttömät; ...tämä alkaa mennä jo niin Totalitäärisen Kommariksi, että kannattanee alkaa kerääntyä itse ISOKSI KLIMPIKSI ihan kuten "Valtiokin" eli "poliitikot ja kytät". Eli siis "Liittoutukaa".


On melko vitun alhaista alkaa ihan todella ja TOSISSAAN kyykyttämään kaikkein vähempiosaisia, kun ITSE on syyllinen kaikkeen. Eli "poliitikot".

Ja myöskin: tyypilliseen minisieluiseen tapaan, ei osata mennä AIKOJEN MUUTTUMISEN mukana, vaan yritetään järkähtämättä ja härkäpäisen uhmakkaan pitää kiinni josatain vitun 1950-luvun tavoista olla töissä, ajatella töitä, tehdä töitä, olla ja elää.
Ettekö nyt saatana KÄSITÄ vai ettekö te taaskaan vain HYVÄKSY asiaa, että nykyään ei vain enää OLE tai TARVITSE olla yhtä paljon "työtä" kuin lähes AINA ennen !?

Eikö siitä tulisi jumalauta RIEMUITA !?
Eikö se ole saatana MAHTAVAA ?!?!

Mutta toisaalta jos on tyhmä ja ahkera ja jos tuo Pipilä on joku vitun "kalvinistinen" JA(!!) körtti ....niin ....ei saatana.....jälki on oleva vielä melko vitun rumaa.
Sipilä on siis periaatteessa eräänlainen suomen Sai-Baba tai mikä vain vitun kulttijohtaja. Ja siis perkeleellisen typerä mies. Ja vastenmielisen näköinenkin vitun pulleanaamainen, litteäkasvoinen, pallinaamainen äklötys. Hyi yök! Minä inhoan tuon hyypiön naamaa.
Ehkä yksi inhottavimmista "Poliittisista Kasvoista" suomessa...IKINÄ. Joka ON JO JOTAIN !

Eniwei, oksettavaa toimintaa.
Juuri sitä mitä MINÄ inhoan ehkä yli kaiken, eli toimintaa vain toiminnan vuoksi. Totaalisen naisellista ja ämmämäistä ja pikkusieluista vitun kuhinaa ja tunkkaista kuhnurointia yms.

Ihmiset eivät ole mikään vitun luononvara tai resurssi, saatanan paskapussit.
Jos tämä ei mene jakeluun, Suomesta ei synny tarua uutta vaan tragedia uusi. Joka on ainoa ja kaikki, mitä "Valtio" voi ikinä tarjota. Tragedian. Ja varkautta ja kuoleman. Ja katkeruutta. Yms.



Näin sitä pedataan; vastakkainasettelua ja Taistoa !






























Tämä on väärä tie, ja te tietänette sen itsekin.




Lopuksi, tästä tulee mieleeni yksi minun lempi sitaateistani, joka kuvaakin ahdistavan hyvin kohtaloani tässä apinamaailmassa jossa huomaan olevani jumissa. Sanonta tulee Kiinasta, iroonsta kyllä, ja menee näin: "Typeryksistä tulee suuria virkamiehiä, Viisaat elävät köyhyydessä".