torstai 10. joulukuuta 2015

S.O.A mietteitä




Olen katsellut tässä taas tuota "Sons Of Anarchya".

Ja vaikkakin alan olla jo melko vakuutunut, että sen tekijä, se Kurt niminen spede -joka myös näytteli sitä Ottoa- , on jonkinlainen homo / trans-seksu...elli ? ja yrittää tuon ohjelmansa keinoin vain hakea SILLE hyväksyntää, niin se ON kyllä, ihan oikeasti, kuudennen tuotantokauden aikana PARANTUNUT reilusti.

Siis tuo sarja, Ei missään nimessä se ite äijä(!!!).

6:nnenkin tuotantokauden ensimmäiset pari jaksoa on edelleen sitä samaa vanhaa myötähävettävää puolikomediaa paskaa mitä se on siihenkin asti koko sarja, mutta sitten !! SITTEN jotain yht´äkkiä tapahtuu ja noin ...kolmannen jakson kohdalla olin jo, "et ninku kääk hei! mikä sarja TÄÄ on!??" se muuttui yht´äkkisesti melko HYVÄKSI !!
Pitäytyen silti siinä samassa itseääntoistavassa kaavassa. Eikä juuri kukaan niistä hahmoistakaan muutu tai kasva miksikään, siinä ne vain on ja huokailee huoliensa keskellä jotka heidän oma tyhmyytensä aiheuttaa ja se Peg Bundy / Gemma, heittelehtii ympäriinsä sotkien kaiken yhä vain pahemmin ja pahemmin. Se on näyttelijän RODULLE uskollinen se sen hahmo eli näyttälijätärhän on ns Juutalainen. Ja senmukaisen sekopäinen ja muille ongelmia taitavasti aiheuttava hirviö.

Mutta hyviäkin puolia siinä alkaa jo loppuakohden olla. Mm pari jaksoa on sisältänyt HYVÄN sellaisen musiikkijakson joss vain tapahtuu kaikkea ja taustalla soi jokin hyvä biisi, ne teki ihan oikeasti jo ihan vaikutuksen. Siinä oli hetken jo sellaista ihan oikeaa, de facto, LAADUNtuntua !
Mutta siinä on myös pari samanlaista musiikkimontaashia jotka on sietämätöntä paskaa ja kestää kauemmin kuin nälkävuosi ja on ihan yhtä kiduttavaa kurjaa paskaa ja se musiikki.... vielä kurjempaa.

Ja koska ette ehkä ole itse tsiiganneet vielä koko paskaa, en pilaa sitä teille tai "spoilaa" kuten sanotaan, mutta sanonpahan vain että siinä sekä a) on alkanut vihdoin(!!) oikeasti TAPAHTUA jotakin, ja b) sekalaiset hahmot saavat ihailtavaan tahtin surmansa.
Kutoskauden yksi huono puoli on tosin sellainen uusi hahmo joka näyttää siltä mitä syntyy kun yhdistetään melko tavanomainen, mutta kuitenkin enemmän ruma kuin edes vain "tavallinen", neekerimies ja gorilla, ja laitetaan sille sitten peruukki. Mutta kyseinen hahmo siis on NAINEN !!
Miehennäköinen neekerinainen siis, toisinsanoen. Siitä en tykkää.

Ja siis PERUUKISSA !! HUOM !!! HUONOSSA peruukissa HUOM !! Eli vähän sama kuin jos Mauri Pekkarinen esiintyisi ns "drägissä" ja olisi siltikin olevinaan "syyttäjä"n kaltainen ns "tosissaanotettava" hahmo.


Mutta katsellaan.

Arvostelen aikanaan ehkä sitten koko paskan, sikäli kun sitä olen KOKONAAN ikinä nähnyt. (Lähinnä kolmos tai neloskaudesta eteenpäin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti