lauantai 31. lokakuuta 2015

1 Syy

1 syy "mamuiluun" jonka olen USEIN unohtanut mainita, mainitaan se nyt, on se että; JOS valkoiset MYÖNTÄÄ "turvapaikanhakijat" tai "Maahanmuuttajat™" (jotka yht´äkkiä tulivatkin aika "Trendiksi" tässä 200-luvulla?! Eikö ?!.... epäilyttääkö se SINUA yhtään ?)  ongelmaksi, samalla valkoiset joutuu myöntämään, etteivät ole ihan niin eteviä ja ylivertaisia kuin kuvittelivat ja ettei tilanne ole enää heillä hallussa.
Se olisi toisinsanoen: noloa ja häpeällistä. Ja joidenkin mielestä varmasti myös tappion myöntämistä.

Ja tämän he uskovat kai "voimauttavan" neekerin tai jotain.

Se olisi siis kiusallista MYÖNTÄÄ tilanteen TODELLISUUS. Myös siksi, että metsään on silloin menty myös koko hevon helvetin vitun perkeleen "Maailmankuvan" suhteen ja kanssa. Se on täyttä paskaa sitten myös, ja apinat tuntevat kai olonsa eksyneeksi ilman Viallista maailmankuvaa.
Minua se ei niin haittaa, minä tiedän luonnostani ENEMMÄN kuin te muut vitun muulit yhteensä enkä TARVITSE mitään Virallista Käsitystä, joskin se on joskus lohdullinen kaikessa tyhmyydessään ja onhan se kiehtovaa viihdettä kyllä.

Katsohan minä mitä tyhmimpiä sarjoja ja leffojakin, vaikka ne ON, todella todella, tyhmiä.
Tyhmyys on oikein annosteltuna mitä viihdyttävintä. Kuten kissat ja jotkin lapset joskus ja mikä vain pieni ja yksinkertaisuudessaan viihdyttävä eläin.

Valkoiset kai kyllästyi kaikkeen älykkääseen ja päätti kokeilla Kollektiivista Tyhmyyttä. Totaalista Tyhmyyttä.
Mutta; ei mitään uutta auringon alla. Sitäkin on jo kokeiltu, iät ja ajat. Eikä se mihinkään hyvään yleensä johda.

No, mutta kuitenkin.
Tilanne nyt nykyään on samanlainen kuin jos Titanikin tjns miehistö olisi VAKAVISSAAN tai ainakin esittävät olevansa, vakuuttunut, että he kykenevät pumppaamaan käsikäyttöisillä pumpuilla kaaaaiken veden pois laivasta, joten pelastuveneisiin ei tarvi kenenkään edes AJATELLA menevänsä.
Ja jos meneekin, hävetköön ! Sillä hehän ovat vettävihaavia perkeleitä ! "Vesistejä" !

Mutta kyllä tässä nyt kai VOISI jo alkaa myöntelemään asioita ?....vai mitä ?......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti