torstai 22. elokuuta 2013

Kimin Vesiodysseija osa.4



Kimi Räikkönen on ilmeisesti alkanut jo kotiutua merenalaiseen elämään, sillä hän jo julistaa ; "Missään muualla ei voi saada samanlaista tunnetta".

Kimin matka on kuljettanut häntä jo pitkälle ja useisiin paikkoihin noin parin viikon ajan, tämänhetkistä tarkkaa sijaintiaan emme tiedä, mutta uumoilisimme hänen pian lähestyvän Yhdysvaltain länsirannikkoa, mahdollisesti Los Angelesia.

Kimi on mitä ilmeisimmin, juonut edelleenkin vettä ja syönyt jotain ruokaa, ja nukkunut ja välillä ollut hereillä ja könynnyt ympäri, suht pientä, alustaan. On mahdollista, että hän olisi myös ulostanut jossain vaiheessa, muttemme voi sanoa varmaksi. Varmaa on kuitenkin se, että matka on varmasti hänelle, josko sitten vähän vastenmielinenkin, niin kuitenkin suht kutkuttava elämys !.

Hänen on kuitenkin huhuttu kärsivän ns. Syvyyshulluudesta (jotkut sanovat, että "kärsihän se siitä jo ennenkuin sinne meni..") jonka takia hän saattaa mm, pureskella kyntensä miltei olemattomiin ja repiä hiuksensa, rummuttaa levottomasti yöt ja päivät sekä jaloillaan, että aluksensa seiniin, karjua hävyttömyyksiä suureen ääneen ja esim, pieraista puhelimeen, silmänsä myös hyvin todennäköisesti harittavat tässä vaiheessa jo pahasti ja hengityskin haisee ilmeisesti Cthulhun pers´reiälle, jossa on myös vähän mätiä sillejä seassa.(Ja todennäköisesti näin olisikin, oikean Cthulhun ollessa kyseessä!).

Ja Kimi on ilmeisesti edelleen yrittänyt kaapata aluksen hallintaansa ja käynyt paikoitellen hyvinkin raadollisia väittelyitä aluksen Tekoälykköä "Birgittaa" vastaan. Hän on myös edelleen raapinut aluksen sisäpintaa, ja on saanut useista kohdista maalin jo halkeilemaan ja kynnenjälkiä on kuulemamme mukaan kaikkialla. Hän on myös tuohduspäissään purrut kaksi (2) sähkökaapelia poikki, mutta toistaiseksi ei ole tiedossamme onko tällä mitään merkillepantavaa väliä aluksen toimivuudelle.
Hän oli myös raadellut, ilmeisesti veitsellä ja käsin, yhden ilmallatäytettävän ´pelastus-patjan´. Mutta koska niitä aluksessa on kolme(3), ei siitä ole toistaiseksi mitään merkittävää haittaa.

jäämme odottelemaan lisätietoja, joista raportoimme samantein.
Kiitos ja kuulemiin.

~Fin~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti