maanantai 6. toukokuuta 2013

HiMin hiipuva Valo

Otsikoissa on ollut nyt taas niinkin tärkeää asiaa, kuin Ville Valon mysteerinen terveydentila !. Tsiisus fak !.
Ei siinä mitään mysteeriä ole, se on kännännyt ja polttanut itsensä henkitoreisiin, ja maksaa nyt sitten takaisin, sitä "lujaa putkea rillu-vuosien" tai kuolee. Periaatteessa.

Taas yksi, saatanan luunaamainen sekopää lisää, ja niitähän riittää. Myös niitäkin jotka luulee jo itsekkin, että osaavat soittaa tai laulaa, mutta voin vakuuttaa, että se luulo on harhaa, totisinta "Mayaa". Ihan suotta olette ryykäämässä millään "kambäkillä" takaisin, kuten Billy Idolkin tuossa konsanaan. Kävi sekin, elukkaparka, vielä kerran ittensä nolaamassa julkisesti, ennenkuin hoksasi, että "he,hei..minähän en olekkaan enää paskankaan väärtti, joten hip hei! ma katoan !" ja katosi !. Eikä yhtään liian aikaisin.

Yriteltäiskö nyt kaikki tulla tajuihimme ja tajuta, että "aika aikaa kutakin" kuten Suomalainen kansanviisaus sanoo. Ne menneet hyvät ajat, eivät palaa eikä se mikä toimi tai oli "coolia" eilen toimi tai ole "coolia" enää tänään. Sama juttu elokuvien puolella, ne olivat muutaman, ehkä n 4:n sukupolven "juttu", heidän aikojensa se uusin ja kiehtovin ja vetävin "kiehtova, vetävä, uusi jutzka" mutta me modernit olemme jo nähneet suurimman osan siitä mitä näillä jo fossilisoituneilla sukupolvilla on ollut annettavanaan ja monesta eri kuvakulmasta ja monta kertaa.

Ainahan ne Hollywoodin juutalaiset jaksaa joka-vitun-kerta valehdella...tai siis julistaa uusien leffojen mainoksissa, että "..tänä kautena, ......jollaista et ole ennen nähnyt" jne. yms. paskaa, mutta  ä äää ! olempas !. Olen nähnyt sen kaiken jo, ja niin monesti ja niin monesta kulmasta ja niin monena versiona, ettei se  nyt vain enää pidä paikkaansa, että se olisi aitoa uutuutta.

Minä voisin kyllä tarjoilla teille, fü alle da, aitoa uutuutta, mutta sen ongelma olisi se, että ; se olisi aitoa uutuutta !. Ja sellainen tulee vääjäämättä aina torjutuksi ja teilatuksi ja saa apinat menettämään järkensä ja yö-unensa ja raivon partaalle. "Eihän tällaista nyt voi olla, .... tämähän on täyttä paskaa, ...ihan omituista sontaa, ....Buuuuuu!!" ...."tämähän on jotain uutta ja erilaista, kuin mihin minä olin jo tottunut..... what is this shit ?!".

No, mutta eniwei Ville Valo ja HIM, uskokaa kun sanon, että ; te olette ihan täyttä paskaa. Turhampäiväistä ryminää, lapsellista, angloja emuloivaa, valheellista humpuukia niin kuin ihan kaikki muukin moderni hevompaskajumputus / musiikki !. Ja mainittakoon vielä, että " HIM " on yksi tylsimmistä ja paskimmista "bändin" nimistä joista olen koskaan kuullut tai lukenut tai nähnyt. Utter shite !

piis !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti