torstai 30. lokakuuta 2014

Heinäluoman Outo tilanne


Eero Heinäluoma joutui hämmentävään tilanteeseen ja myöntämään vihdoin totuuden kun hän ei mahtunut sisään huonekaluliikkeeseen suuren päänsä takia, kertoo Uutistoimista roitters.

HooLuoma yritti änkeä sisään Helsinkiläiseen huonekaluliikkeeseen varhain tänä aamuna (29.10.2014 Keskiviikko) muttei yksinkertaisesti pystynyt kulkeutumaan ovien läpi. "Hän vain...kertakaikkiaan jumittui!!" sanoo kyseisen nimettömänäpysyttelevän puulaakin kassaneiti Jyrki Vitukka-Masku.

Heinäluoma "entourageineen" yritti hetken josko toisenkin, ajan punkea sisään liikkeeseen, mutta mitä enemmän hän yritti, sitä pahemmin hän jumittui, kuten käy jos tietokone menee sekaisin ja sitä koettaa itse ryhtyä setvimään mm ctrl-alt-del yhdistelmällä ja "resetoinnilla" yms.
"Kyllä hän aika kauan siinä ähisi" sanoo Jyrki, "luullakseni noin varrtitunnin verran ainakin" hän vielää jatkaa.

Saamiemme tietojen mukaan Heinäluoma yritti vapaaksi mm krokotiileiltä tutulla pyörähdyksellä ja yksinkertaisesti riuhtomalla itseään vauhkona ja väkivaltaisesti useaan otteeseen. "Hän myös kirosi jonkin verran..." Jyrki Vitukka-Masku sanoo, "...ainakin perkelettä ja saatanaa siinä huudettiin ja taisi siellä jokunen tuohtunut ´vittu´kin lennähdellä" hän vielä tarkentaa.

Yhdessä vaiheessa Eero, kuulemamme mukaan, alkoi jo täristä sekä raivosta, että myös paniikista!! ja "hänen suuri päänsä oli punainen ja pullistunut kuin pihvitomaatti, ja hän rähisi kuin nurkkaan ahdistettu luonnonvarainen minkki" sanoo yksi silminnäkijä. Eero oli rimpuillut ja irvistellyt kuin savuhormiin jumiutunut kännisehkö Joulupukki ja sättinyt myös avustajiaan jotka seisoivat osa, neuvottomina vieressä iipädeineen ja kännyköineen tai sitten säntäilivät paniikissa pitkin myymälää.

Tilanne alkoi vähän parantua kun yksi hänen Virallisista Avustaja-nynnyistään keksi ruiskia rasvaa (ruiskimisen metodista ei ole tietoa) tai jotain liukasta, Eeron pään ja seinän väliin / hänen päähänsä. "Siitä se alkoi, Lyyti kirjoittaa niinsanoakseni" sanoo Jyrki. Mutta vaikka Eero kuinka rimpuili ja kamppaili ja rähisi ja ähisi, ei hän siltikään kyennyt lopunkaiken pääsemään omin avuin irti. Tilanne raukesi vasta kun paikalle kuin kohtalon saattelemana astellut ammattinyrkkeilijä Roobert Helenius tinttasi Eeroa päälaelle ja ilmeisesti myös muuallekkin päin päätä, niin lujaa kuin vain ikinä sai riuhtaistua.

"Kyllähän se vähän pahasti kumahti..." sanoi eräs silminnäkijä ja jatkaa "...ja Eerokin siinä vähän parkaisi ja ulisi... mutta hyvinhän se meni. Hyvähän se vain on ! saivatpahan ainakin sen pään irti".

Iroonista sinänsä, Eeron pää punertui ja turposi tämän toiminnan seurauksena yhä enemmän ja muistutti jo jotain ...verenpunaista, raapimajälkientäyteistä, rantapalloa. "Juu..siis kyllä, kyllähän sen pää aika naarmuilla oli ja näin.." sanoo liikkeessä tuolloin asioinut asiakas ja lisää vielä, että "mutta ....loppu hyvin ...kaikki hyvin! "
Ja näinhän siinä sitten kävikin. Eero istuutui siinä sitten vielä vähän lepäilemään oven ulkopuolelle tietenkin, ja hänelle tuotiin jopa vähän vettä juotavaksi ja muiden ihmisten rahoja syötäväksi.

Haastattelua Heinäluoma ei suostunut (ehkä järkytykseltään) antamaan, viittoi vain että "menkää!! menkää!" ja kailotti suureen ääneen, että "mulle riitti...hei...kuulitteko!!? mulle riitti nyt tää!! kaikki.. politiikka ja tää...kaikki!! mä halusin olla khuul, mä halusin olla lätkäjätkä tai jokin... astronautti tai joku.. tai oikea varas...hei...sattuu ....saaaattuuuuuuu....*naurua* tihihii...heeei..heeeii hanibeibiii lähetsä...heei..hei..lähetsää munkaa tonne nurkan taa..heei?" yms mutta loput on suoraansanottuna printtikelvotonta.

(Eero lähenteli yhtä naispuolisista avustajistaan, houraillen pienessä horkassa.)

Myöhemmin päivällä Eero kuitenkin myöntyi pieneen haastatteluun YLE:n Komi Sammunistille jossa hän jo tunnusti / myösi, että hänellä on "aivan liian suuri ja pyöreä pää". Joka haittaa hänen elämäänsä muutoinkin kuin siten, että hänet voi sokeakin tunnistaa noin kilometrin päästä (tieteellisesti tutkittu) ja likinäköinen ja yksisilmäinen tietokonegraafikko joka näkee vain valoa ja sumeita haapeita läikkiä, noin 13 kilometrin päästä (outoa!! vain mitä?!).

Heinäluoma onkin, joidenkin tietojen mukaan, alkanut jo harkita päänpienennysleikkausta tai jotain kutistusta jolla saisi inhimillisemmän kallon.



Blogin Kapteeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti