sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Ylivieskan Lieskat™

Jossain vitun tunkkaisella takahikiällä, junttilassa nimeltä "Ylivieska", on palanut Kristinuskon vallan monumentti eli ns "Kirkko".

Kaikki paikalliset, luultavasti työttömät, höynät on nyt kerääntyneet sen ympärille ihmettelemään, kuin muurahaiset sokerinpalan ympärille.

Sitä tuijotellaan ja epäuskoisena hämmästellään siinä. Nyt sitten.

Sen palaneen kirkon ympärillä.

Ja todetaan, että tilalle on saatava uusi ja sen hinnaksi arvioivat jotain 10-50 milzii. Eli miljoonaa euroa.

Mutta minulla on toisenlainen ajatus tarjota teille !!
- Mitä JOS, ette vain rakentaisikaan uutta tilalle ?! Ja sen sijaan rakentaisitte vaikkapa jonkinlaisen tykkitornin tai suuren reiän maahan tai jotain muuta KUIN juurikin kirkon !?
Iso toteemipaalukaan ei ole pois-suljettu-juttu.





Hienonnäköinen on kyllä, komiat lieskat. Täytyy sanoa.
Siinä on nuotiolla jo kokoa ja näköä !

Siellä se nyt mahtaa, Juutalainen sodanjumala "Jahwe", käristyä. Läskin ylimielisen, lapsellisen ja absoluutisen sadistisen, typerän perkeleen perseensä kanssa. Ja hyvä niin, minä tykkään jos näin on.
Siitäs saatana saa !
Mutta ei siellä mikään vitun jahve asu, vaan joitain rottia ja ehkä hyönteisiä ja pari (mahdollisesti pedofiilia) "pappia" yms. Tai asui, ei asu enää. Koska koko roska paloi poroksi.

( Tästähän voisi tulla muuten, suomen "Jäävlen Pukki" !! Heiheii !! Jonka joku aina polttaisi ja sitten se restauroitaisiin tai uudelleenrakennettaisiin, riippuen siitä miten pieneksi kasaksi hiiltynyttä paskaa se kulloinkin romahtaa, ja sitten kun se on noin 10-50 miljoonalla, kunkin aikakauden rahayksiköllä, saatu taas valmiiksi; käy joku näppärä "Voro" sen taas pistämässä liekkeihin !
Tästä voisi tulla sellainen ihan uusi piirre "suomalaiseen kulttuuriin". Joka onkin jo tuolla ihan oikeassa Pohjoismaassa nimeltään "Norja". Siellä tää[kin] ON JO sellainen "juttu". Ja sikäli "vanhaa kamaa". )

Mutta kirkonpolttaminen on jo vähän "sou lääst siison". Sen sijaan voisitte ajatella esim Eduskuntatalon polttamista ?! Eikö ?

Vaikka se tokin onkin vähän hankalampi sytyttää kun se on betonia tai kivee ja jotain ja näi. Mutta SE olisi todella "asianmukaista" pistää tuleen.
Samoin kuin kyttienkin päämajat ! HAHAHaa, mutta SITÄ ne hullut pitäisivät "sodanjulistuksena" ja alkaisivat "käyttää oikeuttaan ampua ihmisiä".
Joka on siis "oikeus" jota KENELLÄKÄÄN MUULLA EI OLE !! Vain ja eksklusiivisesti KYTTÄ, "saa" ampua muita, mutta NIITÄ ei saisi muut ampua.

Se-La-Vii.

?   ?
 ?  ?  ?
? ?  ?
??
?
?  ?  ?
 ?  ?
 ??
?
?


















No joka tapauksessa; tilalle TODENNÄKÖISESTI rakennetaan kuitenkin Moskeija.
Ei mitään vitun "kirkkoa". Jossa kukaan ei ensinnäkään edes käy, paitsi ämmänsä pakottamana, häissä tai hautajaisissa. Noissa kolmessa tapauksessa. Ei muutoin.

Jos haluaisitte jonkin realistisen paikan, jonkin YLEISÖMENESTYKSEN ja ihmisten mieleen olevan rakennuksen, jonkin jolla olisi jokin oikeas ja ehkä myös "hyödyllinen", käyttötarkoitus ja joka ilmentäisi ihan OIKEASTI, ihan oikeaa VAPAUTTA; pistäisitte paikalle pystyyn jonkinlaisen modernin ja khuulin, strippiklubin tai "kabareen" tai jonkinlaisen hienon modernin "ilotalon".

Tai ehkä sellaisen missä on useampikin niitä käteenvetokuppiloita mitä Japanissa on pitkin ja poikin, missä teini-ikäiset ja parikymppiset, tarjoilijattaret, vatkaa kulleja päivät pitkät. Minkä vain vitun kuvottavan rasvanaamaisen, finnisen, perkeleen vitun teininkin kyrpää, kunhan vain Yenit vaihtaa omistajaa.

*

Mutta tehkää toki, poliisilaitos tai moskeija tai vaikka vittu vankila !!
SILLÄ se maailma paranee ja asiat sujuu ja toimii, ja on viehättäviä ja hauskoja ja khuuleja ja kivoja ja niin edespäin.



On teissä visioo perkele !
Ei voi muuta sanoa.









Tässä ei kai ollut mitään tämän kummempaa sanomaa. Tunsin vain tarvetta edes jotenkin puuttua asiaan. Kuin "poliitikko" tai nainen ikään.
Minä voisin itse olla LOISTAVA "poliitikko". Vaikka "drägiin" pukeutuneena.

Niinkuin se joka esittää sitä mielipuolta "kirjailijan" sutturaa, sitä feminististä hullua, sitä sirkushuoraa...mikä se nyt oli?...nääs se...h´h ......"Sofia Oksanen" ?! Sekö sen nimi oli..ei kun soFI !! Sofi Oksanen !!
Niin nin SE !! Vähän siihen tapaan ja tyyliin.

Vai oliko se "Oxana" ? Sofi Oxana.....Vitalijeeva-Babushka-Tatjeeneva?....en nyt muista ihan varmax, mutta kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti