sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Suomen SNL lisäarvostelu

Nyt palaan oksennukselleni kuin Vasemmisto ikään, ja laajennan arvosteluani.

Niin.

- Mikä siinäkin taas oli, että tuokin ohjelma oli niin kertakaikkisen kurjaa paskaa ??!! Vaikkeihän siltä kai kukaan mitään HYVÄÄ ja LAADUKASTA odottanutkaan ?
Se ensinnäkin tuntui aikamatkalta 80-luvulle ja vesitetyltä ja ei-hauskalta versiolta Pultti tai Manit -bois, kohelluksista.

Ensinkin... MIKSI helvetissä, vittu itse RENI HARLIN oli niin totaalisessa ja täydessä PANIIKISSA ?!?! Eritoten siinä monoloogissaan !? Se huohotti ja hengähteli hermostuneena, kuin olisi juuri ennen lähetystä saanut kuulla että yleisössä on joku häntä "attentaatilla" (salamurhalla siis lähinnä) uhannut mielipuoli, ja se on kännissä ja VIHAINEN !!

Luulisi, että Rennyn kokemuksella...HOLLYWOODISTA!!!!... sitä pystyisi "vetämään" edes vähän paremmin ja "lungimmin" tai "khuulimmin" tuollaisen yksinkertaisen yksinpuhelun.... eikö ?
Vai olenko tääääääysin kohtuuton?

Renny oli myös hommassa mukana kuin joku juutalainen Natsien päämajassa, näytellessään Yhtä Heistä. Eli; ei nyt KOVIN kiinnostuneen oloinen. Mutta ehkä se oli vain VAIKUTELMA, suomalaiset, edes asuttuaan 30 VUOTTA!! Haliwuudissa, eivät ole kovin ulospäinsuuntautuneita ja tunteellisia ja eläväisiä ja sensellaisia.
Renny pönötti pitkin "sketsejä" kuin mikä tahansa Perus Suomalainen kalapuikkoviiksinen, keski-ikäinen, bussikuski. Miltä hän siis näyttääkin.
Ennemmin kuin jopa Haliwuudissa uraaluoneelta "ohjaajalta" joka on "ohjannut" mm Syltty Stallonea ja muita.
No...ainakin paria muuta...... oli niitä jotain muitakin...  no, mutta you get the point.

*

TätäKIN shouta vaivasi se Perus-Suomalainen ongelma, että suomalaiset ihan oikeasti ON, niinsanottuja "juntteja" ja moukkia, aikamoiseen exstenttiin, ja siksi luulevat että esim "perskarvoissa" on jotain sisäsyntyisen, itsestäänselvän, hauskaa. Muttei niissä nääs o.
Niissä ei o MITÄÄN hauskaa !!! Ellei ne sitten ole kiinni ählämin perseessä joka on tulessa !!
AHAHha...... SITTEN se saattaisi olla hauskaa. Mutta siltikin se pitäisi ensin NÄHDÄ jotta voin sanoa juuta tai jaata.

Puhun tietenkin siis siitä, oi niin kekseliäästä ja purevan / terävän nyky-yhteiskuntakriittisestä, kahvilasketsistä missä ne ...ilmeisesti jonkinlaiset "Hipsterit" oli niin tiätsä sillee, ja et tällee....ninku paskoi tarjoilijoit ja näi..?!...et sä varmaa ees tajuu ja näi..

Tsiisus vittu !! ..Mi..t... MITÄ VITTUA !!

MINÄ en ole ainakaan KERTAAKAAN, missään, koskaan, törmännyt tuollaisiin kassoihin / tarjoilijoihin. Mutta ehkä tuo oli jokin hyvin hyvin pienen Stadilaisen kuppi/nurkka kunnan, ja piirin, kokemus ja juttu. Ehkä Stadissa todella ON jokin kuppila missä tuollaiset näennäishintit tyhjäpäät voisi käyttäytyä noin, ja näin... tiätsä ? sillee.
Mutta... KUKA ne kaikki kahvit on keittänyt ja pullat leiponut tai ottanut pakkauksesta pois ja asettanut näytille jos nuo typerykset on sen paikan "pyörittäjiä" !?
Ne ei osaisi pyörittää edes Timo Soinia ALAmäkeen saati sitten kahvilaa.

*

Sitten oli Puuttinin pieksentäjuttu... mikä vittu SE oli !?!? W T F !?!!?

Sitten oli se Haluatko Miljonääriksi parodia... joka oli toki ihan viihdyttävä, muttei mikää "ääneen-naurattavan hyvä" tms.
Tokihan siinä sentään vähän "lytättiin" VASEMMISTOA !! Joka on aina paikallaan.
Itseasiassa hei!! siinä OLI yksi juttu jota minä ihan naurahdin ääneen !! Se oli oikeasti hyvä juttu, mutta taisi mennä monelta jotenkin ohi, se "mites oljenkorret" ?! "hyvältähän tuo tukkasi näyttää" tai miten tuo nyt menikään. SE oli jo OIKEAA huumoria suomalaiset !! Siinä saatiin pienen pieni näyte ihan oikeasti hasukaa huumoria !! Mutta siinä taas oli SE virhe, ettei sen Jaajoa näytelleen läskin hiukset OIKEASTI näyttäneet LAINKAAN oljilta. Tässä on teille TÄRKEÄ neuvo; JOS haluatte jonkin olevan naurattavaa ja hauskaa, sen ON OLTAVA(!!!) myös vähintäänkin JONKINVERRAN aitoa tai todellisuutta KUVAAVAA. Kuten hyvän öljymaalauksen on oltava realistinen ollakseen....junou...hyvä!

Koetan antaa jonkin hyvän, muttei liian hyvän, esimerkin. Niinsanotun Case in pointin...mmmm...
Kokeillaan tätä; Sofi Oksanen näyttää masentuneelta sirkushuoralta. Tai vaihtoehtoisesti ihan vain "mielisairaalta". Kumpikin käy.
Näettekö ?! Asia on OIKEASTI TOTTA !! Vaikkakaan sitä ei YLEENSÄ   AJATELLA  niin. Mutta JOS sen tuo esiin tai MAINITSEE, se on päivänselvää.

*

Ja sitten siinä oli se, mistä piti oikein lehtijuttukin vängätä, se Renin Harlinin muinainen pitkätukkakuva. Josta Renni itse sanoi, että halusi sen näytille kun se on jotenkin niin...hauska? tai jotain.
Mutta ...sehän oli TuikiTavallinen kuva !! Siinä ei ollut mitään hauskaa. Se oli vain kuva Renny Harlinista circa 1993 tai jotain.
SE oli hauska, kuin kuva seinästä tjns. Eli ei lainkaan. Rennylle sitäpaitsi SOPII minun mielestäni PAREMMIN se pitkä piiskatukka kuin tuo lyhyt siilitukka, joka saa Renin näyttämään linnulta. Ja liian suomalaiselta. Siinä piiskassa se ainakin vähän NÄYTTÄÄ Amerikkalaiselta.

Renny ei myöskään vain OLE mitenkään HAUSKA !! Se oli nytkin kuin paskat housussa, silmiään räpsyttäen ja änkyttäen sanan suomea sanan suomlantia ja hermostunut kuin neitsyt. (Sitaatti elokuvasta "Wasabi".)

*

Sitten yksi asia joka minua puistattaa ja inhottaa ja ärsyttää ja myötähävettää, kaikkein eniten tällaisissa Amerikan siirrännäisissä sellaisesaan, suomeen.
Eli SE kuinka Studio Yleisö on OLEVINAAN "ihan kuin Amerikassa" !! Ensinnäkin; Amerikkalaiset ON, idiootteja!! Kuten kytätkin !! Se ei ole jotain mitä ihmiset vain sanoo, ehkä tuohduksissaan tjns. Vaan se ON se miten asiat ON. Se on totuuden tuomista julki. Faktan lausumista jne jne jne.
Suomalaiset EI näet ole kovin eläviä. Ja sillä tarkoitan; sen elävämpiä kuin ruumis.
Ja jopa RUUMIS saattaa pitää ENEMMÄN ääntä kuin suomalaiset jonkinlaisessa yleisössä !! Uskokaa pois!! Olen jopa OLLUT (!!) ihan livenä, ite, fyysisesti, joskus sekalaisissa Yleisöissä ja suomalaiset ovat jos jotain, niin melko vitun puisevia ja kipsissä ja jos ei ihan PANIIKISSA niin hyvin LÄHELL sitä kuitenkin.
Suomalaiset EI LUONNOSTAAN nähkää kohahda ja kuohahda ja hengähdä kuuluvasti, jos joku yhdentekvä ysäripaska näyttää itsestään vanhan valokuvan, jossa sillä on vähän pitempi tukka kun ny. Se vain EI OLE suomalaisten juttu ja olemus.

Suomalaiset OIKEASTI vain KUUNTELEE ja KATSELEE ja nauttineekin, mutta sisäisesti !! Suomalaiset lieneekin siksi ihan painajaismainen yleisö esiintyjälle, varsinkin sellaiselle joka on tottunut hyvin eläväiseen ja itseäänilmaisevaan ja meuhkaavaan ja kohisevaan ja kenties jopa huutelevaan, Anglo-Saksi yleisöön. Jossa meno on kuin sirkuksessa .....perjantai-iltana, kun kaikkien hattaraan on päässyt vahingossa litra viinaa, ja ilokaasua.

Ei olisi esim lainkaan yllättävää jos joku "Ellenin" yleisöstä kuvattaisiin siinä muiden seassa kömpelönä kääntyilemässä norsunselässä, ratsailla.
AMERIKASSA tuollainen ONKIN(!!) ihan TÄYSIN NORMAALIA !! Mutta "only in America". Kaikkialla muualla sitä pidettäisiin sinä mitä se ON, eli ihan vitun kahelina ja lapsellisena ja mielipuolisena omituisuutena. Joskin melko viihdyttävänkin. Siinähän tulikin jo määriteltyä Amerikka samantien, huomaamattani !

Se tekee ihan pahaa siis, se suomalaisten tekonauru ja pakotetut äännähdykset ja kohahdukset.
Ei ketään KIINNOSTA täällä VITTUAKAAN josko sitten "Yhdellä Meistä" on ollut 90-luvulla pitkä"letti" tai "tukka".
Huu givs a fak !?!  ...vittu.... polta se !



Se tukka siis.

*

Ja ensimmäinen sketsi, joka muistaakseni ja ymmärtääkseni, kertoi jostain impotentista suomijunttimiehestä jonka nivukset kärähti jostain kahvista tai jostain, oli vaikkakin laadukas sinänsä .....melko vitun platkua kamaa. Melko yhdentekevä ja kuten KAIKKI nykykomediat suurimmaksi osaksi on, pakotettu. Väkinäinen ja kankea, kuin suomalainen "poliitikko". Varsinkin jos joku on juuri lausunut ääneen jonkin itsestäänselvän TOTUUDEN jonka KAIKKI koko planeetalla tietää ja näkee, mutta mikä "poliitikkojen" tulisi kuitenkin "sattuneesta syystä" kiistää. Kuten esim, että: neekeri on ihan vitun tyhmä ja primitiivinen, lähinnä apinankaltainen, esihistoriallinen Afrikkalainen haittaeläin, joka ei kuulu edes AFRIKKAAN(!!!) saati sitten suomeen !! Stadiin esim tai johonkin.

*

Mutta ehkä koko jutun irvistyttävin ja myötähävettävin juttu, ja uskokaa pois !! Minä IRVISTIN läpi lähes koko ohjelman !! Herra jumala se oli kyllä koettelemus !! Se teki niiiiin pahaa. Niiin pahaa.

Olin kuin tämä melko karmaisevan ruma hirviökissa, joka on kuitenkin hauskinta piiiiiiiiiiiiitkään aikaan (vittu tätä kuvaa ei voi olla nauramatta!! Tämä on aivan loistava ! TÄMÄ, on kuulkaa komedian kultaa !! Opetelkaa siis TÄMÄN tasoisiksi !!....)

" Kun olet ruma ja surullinen, mutta yrität parhaasi mukaan pysyä positiivisena "


LOOOOOOOOOOOOOOL !! ^^ ....haahahhAHAHAHAa...aijaijaijai...ai vittu tuo on loistelias !! Ai aaaahahahahah saatana....ai saatana.... huoh... !! ^^^


Niin nin siis; kaikkein PAHINTA oli ja ON, missä kontekstissa vain, se saatanan nykyajalle tyypillinen vitun karmeran tai yleisön tai sen taustabändin (josta KUKAAN ei oikeasti nakkaa paskaakaan) osoittelu !! Se saatanan typerä perkeleen pyörähtely ja sormien naksuttelu / osoittelu juttu. SE !! Vittu SE, on karmivaa.
Se on yksi tyhmimmistä eleistä.....ehkä koskaan. Ainakin tunnetun ja muistiintallennetun historian ajalta.

Se saattaa sopia angloille ja ehkä jutkuille ja nekruille, mutta suomalaiset.... minun ei tarvitse sanoa teille mitään, tiedätte kyllä itsekkin mitä olette ja miltä näytätte jos sellaista teette.

Esimerkki tästä eleestä josta puhun, löytyy tuosta: https://www.youtube.com/watch?v=Gkxoi25vuOo
Melko TASAN, kohdasta 1:10.


Lakatkaa pyörimästä noin, helvetin hölmöt ! Se ei sovi aikuisille eikä suomalaislle. Ei oikein edes neekereille !! Herran tähden.

Ja lakatkaa tekonauramasta ja hörähtelemästä kuin lapsenkaltaiset angloamerikkalaiset 300-kiloiset läskit typerykset. Jotka aploodeeraisivat vaikka näkisivät vain kakun.
Ja nyt kun noin sanoin, uskon että Eduskunnassa eräs MerkittävänSuuri Poliitikkokin tekee samoin, aina kun kafeteeriassa ON todellakin; KAKKUA(!!) tarjolla.

*

Yksi ongelma muuten vielä, toistan tämän vaikka jo mainitsin sen siinä alkuperäisessä arvostelussani silloin kauan kauan sitten....oliko eilen illalla vai koska. Eli SE, että siellä Helvetin vitun Studiossa KAIKUU !! Ihan helvetisti, ja kuuluu sitä HILJAISUUTTA ja ympäristön ääniä, mitä ei kai PITÄISI kuulla ?!
Ei Konanissakaan tarvi kuulla mitään vitun ambienttia suhinaa, saati sitä JOS joku läski yleisön taaimmaisella rivillä sattuu jossain vaiheessa vähän hengähtämään.

Opetelkaa nyt jo PERKELE sentään, suomen TV ja elokuva maailman AMATÖÖRIT edes vittu JOTAIN tekemään OIKEIN ja LAADUKKAASTI !!
Jos ette vittu osaa; niin O P E T E L KA A !! Ja kysykää vaikka neuvoja !!
Joko Fransmanneilta tai ihan sieltä Haliwuudista saakka.

Eli siis: nootti äänisuunnittelijoille, olisi vissiinkin asian Virallinen Esitystapa. Jollei jopa "Asiallinen".

*

No.... AINAKIN nämä on nyt sanottu.

Jään kauhulla ja jo etukäteen myötähäveten, odottamaan kun Chisu menee nolaamaan itsensä sinne ensi lauantaina. Ja ennustan jo nyt, että siinä kierrätetään AINAKIN; PPP, ehkä Loiri, TAKUULLA V-Vierikko ja Aake, Miitta Sorvali, ja se vinonenäinen isohko mies, minkä näinkin kerran muuten Stadissa ihan vierestä, livenä(!!) se ..se..se...Taneli Mäkelä ! Sehän se oli, niin SE. Ja ehkä pahimmassa tapauksessa myös Jope ja kaikki "Kummelin" äijät.


Ja ne mainoskatkot, unohdin vallan, oli kyllä ihan uskomatonta !! Mitä helvettiä !?!?!
Yksi sketsi ja HETI perään mainoskatko !??! Te olette menneet "Mainostajat" järjiltänne.
Ihan tasan OIKEASTI.

Ja sama paska jatkuu nykyään jopa vittu jo juutuubissa, jossa videon voi jopa KESKEYTTÄÄ(!!!) saatana mainos !! Jos SE ei ole härskiyden huippu niin MIKÄS SITTEN ?!?!
Paitsi "Lainlaatiminen ja valvonta" ja muu "politiikka".



Haistakaa saatana vi.... . tai no, olkoon tällä kertaa.


Yritän lopetella hyvillä mielin.



Eli.... tsiigataan nyt. Kamalalta näyttää, mutta tsiigataan.






Ensi kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti