perjantai 21. syyskuuta 2018

MEGAKIM

Kapteenin Blogi.
Tähtiaika 06.22 21.09.2018





Kuten tiedätte, on Kimi Räikkönen riistäytynyt käsistä ja paisunut jo liian ISOKSI.
Ja nyt se tapahtui mitä pelättiin, eli hän hyökkäsi kokonaisen asutuskeskuksen / kaupungin kimppuun, kuin mikäkin vitun "Kaiju" !

Hänen kimppuunsa lähetettiin suihkuhävittäjiä ja sekalaisia helikoptereita yms, kyseinen maa ("Suomlanti") ei omaa poimuhyppäysteknologian valmistusta yms ja elävät kuin 1800-luvulla muutoinkin, mutta mikään ei juuri tehonnut tai tuottanut tulosta. Kuin kyseisen maan pyrkimykset muutoinkin, esim Internationaalisessa Alkuperäiskansojen Senaatissa, jossa kyseinen pieni ja voimaton Maanpahanen yrittää voivoteltavin tuloksin jarrutella isompien nippujen täysiä mulkvisteja -toimia ja suunnitelmia yms.

Joten heillä ei täten ollut juuri muuta mahdollisuutta, realistisesti ainakaan (jota, realismia, kyseinen maa ja sen asukkaat kaihtaa kuin Vulkaani tunteiden avointa räiskettä), kuin pyytää meitä apuun.








Koska tiesimme että tämä päivä tulee ja koittaa, kun "Kimistä tulee liian iso", varauduimme etukäteen.
Data osasi laittaa kokoon eräänlaisen muunnelman vaiheisen kudista, jolloin saimme siitä näppärän kutistussäteen Ja EI ! Ennenkuin kukaan edes ehtii ajatella sitä, me EMME ole vastuussa kyseisen Maan "Johdattajien" aivojen kutistamisesta milläänlailla, se on vain onnetonta ja silkkaa sattumaa tms.

Joten ammuimme siis Kimiä kiertoradalta käsin tällä säteellä, ja hän nahistui samatien ! Ja katosi myös tutkaimiltamme ja näytöltämme.....joten sijaintinsa on nyt Tuntematon.


Tuhoista en osaa sanoa, miten paljon hän tuhosi, mutta sen saatte tietää luultavasti myöhemmin, ehkä muilta Kapteeneilta ja Amiraaleilta yms.






Mutta....mainitsen vielä henkilökohtaisena loppukaneettina ja noottina että; koska Datan virityksiin ei aina ihan 100 prosenttisesti voi luottaa, saattaa olla että vain yksinkertaisesti ammuimme hänet. Aluksen pääaseella, päävaiheisella / fotoonitorpeedokanuunalla.

....Mutta tarkemmin en osaa sanoa.



Kiitos & kuulemiin.





Kapteeni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti