torstai 28. huhtikuuta 2016

Kapteeni sanoo; Suomi Siivuixi

Tässä on yksi näitä päässänipyöriviä ylimalkaisia visioita / ajatuksia.

Silvuplee vaan.




Suomen tulisi ehkäpä purkaantua erillisiksi pieniksi paikallis-maiksi.
Uudenmaan, Hämeen, Savon, Pohjois-Karjalan jne, mitä näitä nyt on.... en ole ihan täysin perillä näistä, mutta kuitenkin, läänien mukaan. Jotka kai onkin olleet enemmän tai vähemmän pienten valtioiden kaltaisia jo ennemmin.

Eli meidän tulisi vain palata asiantilaan joka vallitsi ennen Vapaamuurarien ja Kristittyjen persläpien Suurta Yhdentämisproektia, jossa pyritään saattamaan kokonainen PLANEETTA(!) hahaha, yhdeksi.
"Me ollaan neekereitä kaikki......kun oikein silmiin katsotaan.."


Minua KUVOTTAA suuresti, ja harmittaa ja surettaa, kun ajattelenkin tätä kotipaikkaani, kuinka sitä on alettu sekä tyhmyyttä ja ajattelemattomuutta, että myös määrätietoisella pakotuksella ja muulla vitun "Poliittisella" manipuloinnilla - täyttää ulkomaalaisilla, jopa NEEKEREILLÄ !! Afrikasta !
Jotka sitten tulevat aikanaan väittämään ja väittävät jo NYT, saatanan ketaleet, että kuuluvat tänne ja ovat ihan yhtä aitoja paikallisia kuin minäkin. Ja tuo vitun väite lausutaan aina sillä ällöttävällä, ylimielisellä nirppanokkaisella tavalla vieläpä, tehostaakseen sen purevuuta ja provosoivuutta / ärsyttävyyttä.

*

Mutta eniwei, olen alkanut nähdä "Suomen" yhä enemmän ja enemmän sellaisena paikkana jonka ei olisi kai pitänyt alunperinkään "yhtyä" vaan pysyä nimenomaan juurikin noiden Heimojen omina alueina. SE on suomen OIKEA luonne, minä luulen. Ja minä yleensä luulen melko vitun tarkkaan oikein. 
Vaikka minunkin tiedetään JOOOSKUS jossain erehtyneen, mutta kyllä se melko pientä kuitenkin on lopunkaiken. Minun erehtymiseni.


Ajatelkaa suomea NIIN että se on VAAAAAAALTAVAAAAAAA läntti tyhjää tilaa kuten tuo viereinen jatkekkin, eli Ryssäntunkio / Maa. Ja siellä EI OLE mitään vitun Vapaamuurarien omituista kiihkoista Fantasiaa nimeltä Yksi Yhtenäinen Kansa, vaan MONTA ERILLISTÄ KANSAA tai "Maata" !



Tajuatteko lain !??!




ME ei olla enää ME !!!

ME tarkoittaa itse asiassa; sarjaa pieniä ja toisistaan erillisiä MAITA !! Ja myös näitä "Kansoja" mitä ne ikinä onkin.

AJATELKAA tuota hetki, sen pitäisi avautua ennenpitkää........ koirallekkin.
Think about it.


SIKSI me ei ikinä päästä vittu MIIIIISTÄÄÄÄN Yhteis Ymmärrykseen ! Sen enempää kuin Ryssät ja Jenkit tai Ryssät ja Ukraina tai Kiina ja Taiwan; koska me emme KUULU YHTEEN !
Tosin ukraina ja ryssähän ON, yksi ja sama, jakamaton, paska, samassa säkissä. Kuten MINUN NÄHDÄKSENI, KAIKKI ryssäläiset maat, puolasta ...johonkin vitun tunkkaiseen perläpeen nimeltä "Moldova". Jonka pelkkä NIMIKIN ahdistaa, ja on tyhmä.
Kuten myös "Paavo Lipponen".



Stadi vähintäänkin tulisi erottaa omaksi Maakseen. Eduskuntineen, Politiikkoineen ja -tikkoineen, Lakeineen ja kyttineen yms, päivineen.
Aaatelkaa mikä vitun PA-RA-TIISI olisi koko muu maa sen jälkeen !!
Tsiiiisus vitun vittu !! Me käveltäisiin täällä pian jo Jeesuksen ja Dinosaurusten muassa, keskenään, uudessä Idyllissä ! Vaikkette ehkä usko, mutta se johtuu vain siitä että te olette tyhmiä. Se ei ole mikään mysteeri tai mitään syvällistä.

Mutta hyvinhän Stadi pärjäisi yksinkin, itsensä kera; siellähän on eniten MaahanAsettuneitaMurjaaneita koko maassa, ja sikäli siis niitä Kultamunaisia Moniosaajia™ ja kaaaaikki maailman prändit ja virmat ja johtajat ja osaaminen ja nuoriso ja ...KAAIIKKI !!
Siellä on kaikki !

Mutta Hell-Sin-Ki tulisi sikäli myös AIDATA tietenkin, eroon muusta maailmasta. Kuten Pohjois-Korea. Ja jonkin eksoottisen virustartunnan saanut raukka parka. (Luultavasti Vasemmistolainen Monikultturisti™)


Nou wan in, nou wan aut.


Paistatelkoot siellä, sitten, Kallioillaan kuin paviaanit. Kaljapusseineen, neekereineen, Tasa-Arvoineen, kettutyttöfeministi-lesboineen, julkkishulluineen, susheineen ja kebappeineen päivineen !



Fak  ´em !











..........niin tai; uikaa ruotsiin ?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti