sunnuntai 5. elokuuta 2018

MIKSI vasurit on pakkomielteisiä nekrujen ym suhteen ?

Taaskin; erittäin hyvä kysymys. Kiitos siitä.

Se johtuu siitä ettei heillä OLE omaa persoonaa, eikä makua eikä mitään TAJUA mistään, tai ymmärrystä ja tietoa saati sitten lahjoja.

Tästä syystä he paitsi samaistuvat, ihan oikein, juurikin vain pelkkään alhaiseen ja mitättömään ja saavutuksista tyhjään nekrunperkeleeseen, mutta kuuntelevat "räpin" kaltaista tyhjänpäiväistä ja tyhmää ja tympeää lapsellista ulostetta.
Koska he voivat siten LIITTYÄ   OSAKSI  itseään suurempaa Laumaa™  ja siten, sitä tunkkaisille pien-eläimille tyypillistä, vitun kollektiivista "identiteettiä".

TÄTÄ on "vasemmistolaisuus".

Nyt TIEDÄTTE.


Olkaa hyvät.










P.s jaa niin, ja siis unohtui vallan sanoa että; ja koska he ovat hyper LAISKOJA !!!! Myös SIKSI he vain LIITTYVÄT johonkin, eivätkä paneudu IKINÄ. MIHINKÄÄN.
Ja lähde sitten ITSE sille tielle. Vaan ärsyttävät päätäänaukoen muita, kun eivät itse pysty yhtään mihinkään. Kuin joku juoponlapsi-koulukiusaaja, joka vain haluaa vetää muut  oksettavalle kuvottavalle ja naurettavan alhaiselle, iljettävälle vitun jyrsijänaivoisen demonin persläven"tasolleen".
Joka siis on TASON vastanapa.



Kiitti.







P.s 2 Ja jotkut heistä ovat ihan OIKEASTI ja AIDOSTI niin pehmeäpäisen ja ulapalla kaikesta olevan tyhmiä, että LUULEVAT ja USKOVAT  neekerin todellakin ihan OIKEASTI  vastaavan  ihmistä ! Ihan vain edes Perus Ihmistä.
Saati sitten jotakin parempaa.

He ovat Todella Tyhmiä toisinsanoen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti