maanantai 24. elokuuta 2015

Soini Röhkäisi

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082320224884_uu.shtml


 " Suomen uutisten haastattelema perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on turhautunut sosiaalisen median esille tuomiin varjopuoliin, joista on kärsitty kesän aikana monin tavoin.

Soinista sosiaalinen media voi johtaa ihmisiä harhaan, koska erilaisten aktiivisten ryhmien kannattajat ja vastustajat luulevat, että heidän asiansa on tärkein.
Soinin mielestä "toreilla ja turuilla" saa todenperäisen kuvan siitä, mitä ihmiset ajattelevat.
Soini oli erityisen huolestunut Facebook-ryhmästä, jossa kehotetaan tappamaan kokoomuksen puoluejohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb.

- Minusta nämä Facebookin vastaavat ihmiset pitäisi viedä käräjille! En mitenkään voi ymmärtää, että Suomessa voi julkisesti yllyttää tappamaan - tai oikeastaan murhaamaan, koska se on suunniteltua toimintaa. Jos ei tämä johda mihinkään, niin mikä sitten, Soini sanoo Suomen Uutisille.

Lähde: Suomen uutiset

HANNA GRÅSTEN
hanna.grasten@ilmedia.fi  "





Ensinnäkin; haista vitun läskipaska vittu. Ja toisekseen: turuilla ja toreilla EI TOD. saa mitään käsitystä mistään. Ihmiset pelkäävät ilmaista itseään rehellisesti ja SUORAAN, ja sen sijaan kiertelevät ja kaartelevat ja ovat mielin-kielin. Kun taas netissä on turvallisempaa ilmaista itsensä suoraan ja rehellisesti, eli niinkuin Lucifer INHOAA. Ja Luoja suorastaan käskee.
Myös byrokraatit INHOAA sitä !

Mitä Timppa periaatteessa sanoo, on että " mua inhottaa, että ihmiset voi edes älähtää jos ja kun heihin sattuu. Mä inhoon, et jengi saa ylipäänsä ilmaistua mitään, tai jotain Poliitikkojen vastaista. Me halutaan vaan rauhassa käskeä teitä, vieraita ihmisiä, kuin eläintä tai pientä lasta, ja että te ette sano mitään vastaan, ja mä haluun rauhassa saada rötöstellä ja elellä herroiksi. Ja jos ME tehdään jotain mistä KUULUISI ilman muuta, saada kuula kalloon, niin ei siitä nyt perkele pidä edes UHATA meitä mitenkään .. !?! Eihän selainen nyt herran jestas sentään käy ja vetele. "

Periaatteessa tuota ^ se sanoo.


Tuo on muuten, btw, UHKAUS, mitä Soini sanoi itse. Vitun tyhmä Poliittinen Läski. "Pitäisi viedä käräjille!!" eli käyttää Sikojen hyytävää "väkivaltapotentiaalia" ja kykyä käydä tunteetta ja ilman MITÄÄN "moraalisia dilemmoja" täysin vetovieraiden kimppuun ja puhista ja ähistä ja pihistä ja sihistä, naama punaisena, raivoisasti, ja väkisin väännellä heitä jollain vitun painiotteilla yms maahan, koska VALTIO sanoo niin ja VALTIO on HERRA !!

Huomaatteko ?...jotain....? mitään.... pientä....?...... mikä siis on korvannut minkä ? ..."Valtio on HERRA" .... hoksaatteko ?... HAHaahaaa.

KOMMUNISMI on tollasta. Tollast on kommunismi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti