tiistai 11. elokuuta 2015

Ikean Puukotus osa.2



Ensinnäkin: bäng !! nekruja / ählämeitä / mamuja ! HAHahaa !! Bäng !! tiesin.

Ja toisekseen: Ikea vetää pois myynnistä VEITSET ?!? Sensijaan, että RUOTSI vetäisi pois "myynnistä" Maahanmuuttajat !?
Järkeä.

Teillähän on sitä !! Järkeä.

* * * * *

Minä yritän esittää asian mahdollisimman tyynenä ja maltilla. (Vaikka tämä vaatisi raamatun pituisen KIRJAN selvittää oikeasti ja hyvin ja juurtajaksain ja kattavasti jne).

- TätäKÄÄN, EI OLISI tapahtunut JOS POLIITIKOT EIVÄT olisi päästäneet Ruotsiin, virtaamaan kaikkia maailman irtolaisneekereitä ja VITUN mutakuonoählämeitä ja muita alkeellisia elukoita. Tuo äiti ja poika olisivat vielä elossa !

- Tämä toimikoon TEILLE KAIKILLE, für alle da, TAAS esimerkkinä siitä, miten vääjäämättä ja totaalisesti ja TÄYSIN, VALTIO ja HALLITUS ja POLITIIKKA ja POLIITIKOT, TUHOAA AIVAN KAIKEN. Ja tappaa tai tapattaa, murhaa tai murhauttaa, siinä prosessissa aivan ABSURDIN määrän oikeita, eläviä, ihmisiä.

Ja sitä LUULISI moisen painavan niiden kusikyrpien mieltä tai ilmeitä, edes VÄHÄN, edes vähän -alaspäin, mutta mitä ? Siellä ne saatanan ketaleet vaan ajelee uudella mersulla tai audilla, "huippukokouksesta" toiseen, häiritsemään paitsi kansakuntien unta, lapsia seksuaalisesti. Ja syövät hienoja aterioita ja KEHTAAVAT saatanan kusilärvät, vittupäät, paskakasat, nostaa sellaista palkkaa, että kirjaimellisesti PAHAA TEKEE, kun taas "kansalaiset" / "enemmistö" -eli TE ! höynäytettävät, typerät, vitun, keskinkertaiset, heteromuulit, MAKSATTE tuon kaiken, ja yhä VÄHEMMÄSTÄ rahamäärästä ja yhä ALENEVISTA palkoista.
Mutta mitä TEKEE poliitikko, joka VOISI halutessaan IHAN täysin vaivatta ALENTAA omaa osuuttaan kakusta jos niin vitun vitusti OIKEASTI "välittää" kuten aina KEHTAA saatanan kenopää, julkisesti jankuttaa ? Ei se tee muuta kuin KAVENTAA sinunkin vapauttasi ja vähentää sinun rahojasi ja jakelee niitä kaikenlaisille helvetin, vitun, pummeille Kreikkaan ja joillekkin vitun neekereille Afrikkaan !! Vittu AFRIKKAAN !!! Tajuaakohan ne edes miten vitun KAUKANA se ON, suomesta ?! Kaikin tavoin.
Tai sitten ne rahat käytetään ihan näissä meidän, ennen, "omissa", maissamme siihen, että tuollaisia ^^ vitun kilipäisiä paskaasyöviä ja vertajuovia ählämisekopääsotureita saataisiin ylläpitää hamaan tappiin saakka.
Ja ...en tiedä, että minkä ERITYISESTI, takia ?

Ajatelkaa asiaa niin, että tuo olisi voinut jo ihan hyvin olla SINÄ ja SINUN ÄITISI. SEN luulisi, LUULISI, saavan jopa sinunkinlaisen vitun käpyaivoisen idiootin aukeamaan edes VÄÄÄÄHÄN, mutta EI !! Kun ei nin ei.

Lähes joka-vitun-kerta kun tällaisia uutisia näkee, on syyllinen ULKOMAALAINEN eli jokin vitun nekru tai mustalainen tai ählämi tai mikä vain ei-valkoinen. Ja SILTI !!!! viralliset tahot, kuten heitä mm kutsutaan, KEHTAAVAT saatnan häpeättä syntyneet lusiferin sikiöt, aukoa päätään TV:ssä ja milloin missäkin vitun "paneelissa" tai lehdissä ja toppuutella paikallisia ja estellä "rasismia" ja varoitella milloin mistäkin vitun "äärioikeistosta" tai mörkömiehestä tai impivaaralaisista Lapualaisista tai jostain vitun jyväskylän junteista yms.
Niin alhaista "ihmistä" on oikean ihmisen, hyvin vaikea  edes KUVITELLA, joka sopii ns "politiikkaan".
Kysyisin, että "miten VITTU, te nukutte yönne?" mutta ....miksi vaivautua ? Eikä psykopaatilla OLE !! herran tähden, tunteita. Eikä ilmeisesti naisellakaan. Eikä kytällä.
Mutta siltikin; ne tietää paremmin ! ja ne on inhimillisempiäkin ! ja sivistyksen ja "järjestyksen" ja tunteiden ja valon ja kaiken Hyvän, puolella !! Ja SINÄ sensijaan olet kasa pahaa paskaa.....
Ok. Khuul.

Vittu että minä sitten HALVEKSIN teidänlaisianne saatanan valkoisia nekruja. vitun paskahousut !!
PELKURIT.

Helppoa on kiukutella omilleen ja huomautella vaikka siitä, että jossain helvetin lakupaperissa on näennäisnerkun kuva ! ..ei vittu... lol...aijaijaijaijajiajiajiaiaijaijfaijijaijfaoijf. lrejg.lstjhl-aerjt-ö artgpäajrtgöpaijrg-jfg öparjg-anrggeg-.-.-.-g.s gök+ti04tj ia ai jai jai jai jai jai jai !!!! Mutta vaatii jo HUOMATTAVASTI enemmän selkärankaa ja kanttia ja munaa ja totuudelleomistautumista ja luonnetta ja päättäväistä oikeamielisyyttä yms, sanoa esim, että KAIKKI ählämit on peräisin Perkeleestä ! ja pitäis lähettää takaisin sen paskaläven pakeille A.S.A.F.P !!
Vaatisi paaaaaljon enemmän pippeliä, sanoa esim mustalaisille, että "kerätkää rotat luunne! nyt on lähdön paikka ja takaisinänkeminen tuottaa luodin otsaan!" ja potkaista ne sitten ihan oikeasti, de facto, fyysisesti, pois !
SELLAINEN on USKALLUSTA ja JÄRKEVÄÄ ja ASIALLISTA ja SUVAITTAVAA ja SIEDETTÄVÄÄ ja KUNNIALLISTA ja mitä näitä nyt on, mutta; te kaikki TIEDÄTTE SEN(!!!) että kenestäkään teistä ei vain OLE SIIHEN !!

KAS SIINÄ SE ONGLEMA.
Valkoisilta on karissut kykeneväisyys ja uskallus ja TAHTO, pois. Valkoiset on alkaneet VAIN ynistä ! Ja pakittaa yhä enemmän ja enemmän kunnes tulee perseinä vastaan. Ja sitten yritetään TAAS luultavasti "vuoropuhelua" ja "keskustelua" ja "diskursia" ja "neuvotteluja" ja "liennyttelyä" ja "tyynnyttelyä" ja "tunteilua" ja "hempeilyä" ja muuta paskaa, sillä välin kun vastapuoli samalla vain VAHVISTAA asemiaan ja poteroituu ja aseistautuu niin fyysisesti kuin henkisesti, ja tiukentaa omaa linjaansa ja rivejään.
Näin ne tappoapinat vain toimii. Mikä TÄSSÄ on VAIKEAA ymmärtää ?

Vai tökkiikö teille pähkinäaivoille asian HYVÄKSYMINEN enemmän kuin itse sen ymmärtäminen ?

Silloin te olette, PAITSI tyhmiä, MYÖS: huonoja ihmisiä ja alhaisia ja pelkurimaisia luonteita. Tai pikemminkin; luonteettomia houkkia ja moukkia ja huoria. Mutta niinhän te olettekin !! näinhän minä sen jo nuorena, ja olen VIHANNUT teitä TULISESTI sittemmin.

Olen myös pistänyt nootille, että (eritoten Vasemmistolla) teillä ei ole tunteita. Ja niinhän se Cro-Magnon ON, tietojen mukaan, tunteeton PETO !! Täysin vailla mitään ihmisen sisältöä ja elämänhalua ja ymmärrystä ja kykyä oikeasti TOIMIA tällä planeetalla, koska; hän ei KUULU tänne !
Olkoon Tex Arcane sitten oikeassa tai väärässä, on se hyvin paljon SELITTÄVÄ maailmankuva. Hyvin Paljon, minä sanoin.
Vittu; AMPUKAA ITTENNE !! Saatanan rehvelit !! ja "ymmärtäjät". Vitun vastarannankiiskit ja hymähtelijät (olen TÄYSIN VARMA, että jos joku "teistä" tätä todella lukee, olet sinä paskapää hymähdellyt omahyväisen ylimielisesti, sillä sellaisella vasurille ja ämmälle tyypillisellä nyrpistelevällä tavalla, useaan otteeseen tätä lukiessasi. Se näet sattuu kun joku huomauttaa sinulle sinun omasta vitun RUMUUDESTASI ensikertaa eläessäsi, kun kukaan ei vain ole tohtinut siihen asti niin tehdä.)

* * * * *

No... KIITOS TEIDÄN "Mokuttajat" ja muut paskalävet, makaa ruotsissa nyt ikean lattialla tai jossain sairaalan kylmiössä 55v äiti ja 28v poika. Siinä oli sitten niiden koko vitun elämä ja olemassaolo ja kokemus maailmasta ja omasta vitun maastaan. Se oli siinä sitten !!

Kuten hyvin TIEDÄTTE, TE !!! sinne lattialle kuuluisitte, yllättyneinä, peloissanne, täysin ällistyneinä ja vuotaen KAIKEN verenne pitkin permantoa. TE !! Eikä kukaan muu kuin TE VITUN demoniset paskapökäleet "alias" Vasemmisto / Kommunistit / Marxistit / miksikä vain haluatte tulla kutsutuksi. "Konniksi" ?

Toisten IHMISTEN HENKEÄ - TÄRKEÄMPÄÄ - on VASEMISTOLLE IHAN-tasan-AINA !! "ideologia" ! Eli maailmanhistorian tappavin, vaarallisin ja tuhoisin, tauti.
Kun TYHMÄT ja ahkerat ja jäykkäniskaisen taipumattomat ja jästipäisen SUVAITSEMATTOMAT, saavat jonkin "idean" (yleensä sekin vähä on muilta varastettu ja väärin ymmärretty) tai alkavat seurata "ideologiaa" ...alkaa elämä käydä hyvin ankeaksi ja tukalaksi KAIKILLE MUILLE !
JA SILTI te "muut" ette saa kertakaikkiaan MITÄÄN !!! ette vittu pihaustakaan aikaiseksi, ette vastalauseen vitun vastalausetta ! Ja ynisette vain kun teiltä kysytään joskus jotain, ja otatte takapakkia !
Minun on kysyttävä, kuten oma lempiblogaajani, että ; KENEN, tarkalleenottaen, KENEN helvetti sentään, tuomiota te oikein PELKÄÄTTE ?!? TE jotka kieltäydytte sanomasta julkisesti nekrua nekruksi tai neekeriksi ja jotka kieltäydytte tuomitsemasta YHTÄKÄÄN vitun rättipäistä paskaläpeä ikinä, mistään ?! KENELLE herran perkele te oikein luulette esiintyvänne ?!?
Who ? Kuka, mikä, missä SE on ?!? Missä on SE !!!!! yleisö ?!?!
Where is it ?!

Hei ? kuka-se-o ? Missä ne / se, o ?!

Minun OMA teoriani: lähinnä PÄÄSSÄNNE !! SELLAISTA, on ELÄÄ HARHASSA !! Elää psykologian termein "psykoosissa". Joka on tila jossa ei enää EROTA totta ja tarua, pikku-ukkoja ja kissaa, sitä pääseekö seinistä läpi vai puhuuko valkokaali sinulle jotain mystistä ja rumaa.

Minä en saata käsittää, mille yleisölle te reppanat KUVITTELETTA ja LUULETTE esiintyvänne, mutta se on sekä VAIN päässänne, ETTÄ "ideologian" sinne istuttama. Sillä ei ole mitään vitun vähäisintäkään vliä, MIKÄ ideologia se nyt ihan tarkalleen on, olkoon kristinusko tai skientologia tai marksismi tai islami tai kanojennussitalahko tai mikä vain, vain sen seurauksilla ON väliä.

Vasemmisto kuten Valtiokin, eli pitkälti yksi ja sama, koostuu kuten KAIKKI asiat "vasemmisto" : tunteettomista, mielisairaista, aivan USKOMATTOMAN härkäpäisistä, itsekkäistä ja pöyristyttävän härskeistä kiusaajista ja tappajista ja sioista.
Maailman absoluuttista kuonaa ja pohjasakkaa, kuten, olettaisin, että he itsekkin tietävät. Jollain tasolla. Solutasolla luultavasti.

Ja kaiken TÄMÄNKIN keskellä TAAS, kenen puolella luulette niiden vitun vittupäiden "Poliisien" olevan ? Häh ? SINUNKO ?!? Äitisikö kenties ? Haha haHAHA ahahaaaaaa vitun typerä, naiivi, pösilö !!
Vittu jos olet NOIN tyhmä, niin: luovu elämästä ! Give it up ffs !!

Todellisuudessa sillävälin; jos Kyttä koskaan puoltaa MITÄÄN niin se on a) toinen kyttä tai b) ylimalkaisesti "Valtiota". Joka on lähes 100% synonyymi sanalle "Poliisi" eli siis; siltikin, itseään.
Kyttä on siis vain yhdenmuotoinen "rikollinen" ja vaaraksi ns "yhteiskunnalle". Mutta yritäppä saada TUO ! uppoamaan "keskivertokansalaisen" tiheään, läskiin, tärisevän tyhmää umpikalloon ! Hahahaa....oivoih... ei tu kesää.

* * * * *

Ja edelleen; tässä tapauksessa minä VOIN, helposti, myötätuntea ja olla pahoillani. Jos siis uhrit olivat toden totta, ihan OIKEITA Ruotsalaisia, eli paikallisia, lokaaleja, natiiveja, VALKOISIA. Ne minä "tunnen" - i feel THEM ! Niitä minä osaan sääliä jne, mutta minä VIIS VEISAAN jos jossain räjähtää taas (ja räjähtää tottakai, odottakaa päivä tai pari!) bussilastillinen jotain vitun hiekkanekruja tai uppoaa jollallinen mulkosilmäneekereitä ja Marokkolaisia raiskaajia tai jotain vitun rättipäitä sinkoaa alas jotain vitun jyrkännettä, kun eivät osaa edes kaidetta rakentaa saati sitten autoa jaa !
Niistä TOTAALISESTI VIIS !!! E.V.V.V.K !!!

Enkä ymmärrä (tai ehkä YMMÄRRÄN, mutten HALUA "ymmärtää") alkuunkaan, miksi joku teistä "meistä" haluaa esittää säälivänsä jotain vitun yhdentekevää perkeleen neekeriä. Tai ähläminuorta tai jotain. Mitä sitten ? Mitä sitten vaikka se saatanan elukka KUOLISI ? Sou whot ?
Niitähän on miljardeja, ja ne EI OLE SAMA ASIA kuin VALKOINEN & IHMINEN.
En voi SILLE mitään jos sinä et pysty käsittämään etkä missään nimessä HYVÄKSYMÄÄN TÄTÄ !! Sille ei vain voi mitään. Se-la-vii.
Mutta typerien kieltäymys uskoa todellisuuteen ei vaikuta siihen suuntaan eikä toiseen. Painovoima ei kumoudu vaikka sinä JULISTAISIT sen kumotuksi ja itsestäsi erilliseksi. Sekin VIIS VEISAA.
Sinun "Jumalaasi" EI VAIN OLE olemassa, vitun sekopäinen, "aktiivikrsititty" Vasurin paska.
Vitun tyhmä kuhnuri ja persoonaton perseenreikä.

Haista vittu, VITTU !

Minkään ählämin kuolema ei sureta eikä kiinnosta minua, eikä sen tulekkaan. Eikä sen tule kiinnostaa tai huoletta SINUAKAAN, mutta koska olet mennyt järjiltäsi, et käsitä tätä enää.
Minä näen.
Sitäpaitsi: ählämit ovat de facto, KUOLEMANKULTTI ja HALUAVAT KUOLLA !! Eivätkä juurikaan VÄLITÄ siitä jos sattuvat kuolemaan. Ählämit PALVOVAT kuolemaa ja murhaa ja verta ja paholaista ja raiskaavat LAPSIA ja ELÄIMIÄ !!
Ja SINÄ !! Hahah ahahaa....ei voi..vit... .. .aaaah... SINÄ saatanan hyväuskoinen typerä helvetin hölmö, menet perkele ja paapot TUOTA sakkia ?! Saatanan typerys !!

Tuo johtuu mm siitä, että tietyt valkoiset, joista USEIN, tulee ns "vasemmistoa", ovat PAAALJON muita uppiniskaisempia ja taipuvaisia luulemaan itseään seuraavaksi Da Vinciksi ja aivan tajuntaataivuttavan yliälykkääsi (Matruuna tuli mieleeni btw!) ja miltei ..periaatteessa, erehtymättömäksi - pääsevät johonkin "merkittävään asemaan" ja toteuttamaan sitä VERSIOTA maailmasta minkä HE itse näkevät, mutta joka useinkaan EI todellakaan vastaa sitä mitä MAAILMA ITSE, itseasiasa, ON.
Ja jos ja kun he todellisuuteen törmäävät, se kielletään ja lakaistaan maton alle. Ja leikitään tyhmää, eli täsmällee kuten The Officen "Michael".
Pelottavaa tyhmyyttä.

Ja jos NÄMÄ saatanan kakarat, keharit, tulevat vielä jostain helvetin "yhteiskunnan yläkerroksista" *tirsk!...tshshhhihihihii* on ongelma sekä valmis, että HYVIN paha.

Ja NYT ollaan TAAS, historian silmissä, siinä tilanteessa, että nämä vitun kenopäiset imbesillit on ajaneet KAIKEN !! Siis luitko nyt todella ? sanan "kaiken" ?! Niin nin; ovat ajaneet KAIKEN, ympärillään ja mukanaan, alas. Ja saattaneet sen suuren uhan alle, ja NYT he KIELTÄVÄT sekä tilanteen, että ennenmuuta OMAN VITUN VASTUUNSA. Taaskin; kuten Maikhl the offisessa.
Nyt he yrittävät viivytellä ja toivoa, että jotain muuta ilmestyisi jottei heidän tarvitsisi pyytää anteeksi (johon eivät kyllä edes pystyisi, so...whatever) eikä muuttaa kantaansa tai tehdä oikeastaan yhtään mitään. He vain vähän ehkä pakittelevat ja sitten hyökkäävät taas kahta rajummin päälle, myöhemmin.

Periaatteessa; he näyttäisivät luulevan, että he ovat YKSIN olemassa. Ja tuon saman mielisairaan houreenkalaitsen maailmankuvan, jakaa kanssaan ns rikolliset.
Hekin LUULEVAT, että YKSIN HEILLÄ on jotain vitun väliä. Vaikka kaikista elollisista olennoista juuri HEILLÄ on ihan tasan VÄHITEN väliä.
Mutta lähinnä kaikenlaiset rehvelithän sitä "pedestalisointia" tarvitsevat, koska heillä ei oikeasti OLE mitään annettavaa. Muuta kuin kaaosta ja sotkua.
Kuten tämäkin vitun tragedia taas osoittaa.

Hei ! ne oli ne teidän nekrut, ne teidän moniosaajat ja kultamunat ja rikastuttajat, ne teidän lemmikit, kun teki TAAS tämänkin !!
Hei !!? kuulitteko !?! .......hei !?.....

( Eikö lamppu todella IKINÄ syty teidän yllänne? ettekö te IKINÄ naura omalle typeryydellenne? ettekö te KÄSIT omaa naurettavuuttanne? TODELLA ?! "moniosaaja" "kultamuna" "rikastuttaja" ....HAhahahaa.h....AHAHAhaaaaaaaaaaaaa... ei vittu voi olla totta !! Joku saatanan mudassa-asuva villinekru, joka ei ole ennen nähnyt edes housuja, on yht´äkkiä joku vitun "moniosaaja" ?!? HahAHahahaaaaistakaa paska ! )

* * * * *

Ja vielä itse asiasta: ajatelkaa !! aja-telkaa. Miten saatanan TYHMÄ ja ymmärtämätön ja MIELISAIRAS, on, jos reagoi tuohon, poistamalla KAUPASTA, myynnistä, veitset ?! SE ? on teidän RATKAISUNNE tällaiseen ?!
........................... *kaskaiden siritystä*.................. . .. . ..........
.... . .. em..mä...ei vittu..... .....aijaijaijai...eijeijeijei....ei.... . ..
Aivan uskomatonta.

Maailma korjaa satoaan. Jotkut se ajaa hulluiksi.
Muut...ei voi kuin ÄLLISTELLÄ !!

Mutta Suomen Vasemmistoliitto; älkää suotta hätkähtäkö tai perääntykö tai pyydelkö anteeksi tekojenne SEURAUKSIA, kuten kunnon sosiopaatti-autistin kuuluukin, tai alkako heräilemään TODELLISUUDEN kamaralla, vaan yrittäkää vaan, ihan muina miehinä, juntata VÄKISIN ja PAKOLLA (teidän "juttunne") tahtonne läpi ja yrittäkää toki saada suomeenkin vaikka...a.a.a.....aa (tiedän että typerille ja pikkusieluisille ON VAARALLISTA antaa ideoita edes sarkasmin muodossa, mutten voi olla tätä sanomatttakkaan..) noin miljoona MaMua vuodessa. Ja totta mooses, se ihastuttavan primitiivinen ja mielisairas ja saatanallinen ja alistava "sharia-LAKI" voimaan täälläkin!
Jo riittää tämäkin vähä, perkele, vapautta.
Älkääkä herran tähden!! kommarit myöntäkö olleenne jo kohta pari vuosisataa putkeen, TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ ja puoltaneenne huohottavan hullua, absoluuttisen PAHAA ja mielisairasta hourailua !!
Sillä sittenhän te joutuisitte myöntämään, että teidän koko "persoonanne" on VALHEILLE ja HULLUUDELLE ja silkalle PAHUUDELLLE rakentunut, ja että olette TUHLANNEET koko vitun elämänne (hahahah vitun idiootit !!) sille paskalle. Kaikki on mennyt viemäristä alas !

Teidän KOKO Beelsubuubin korttitalo maailmannehan perkele ROMAHTAISI !! Ja te joutuisitte silmätysten sen hirvittävän totuuden kanssa, kuten Leo Di Caprion hahmo elokuvassa "Shutter Island" että; TE olettekin koko tämän ajan olleet ITSE !!! se PAHOLAINEN ja HULLU, jota muut joutuu varomaan ja pelkäämään ja joka aiheuttaa muille loppumatonta ja aivan uskomattoman PALJON, tuskaa ja kärsimystä ja menetystä ja hukkaa ja haaskoa.

Mut hei ! ei mitään. Te ootte maailman napa ja näillä mennään eikä kiukutella ja ...näin ! Piis vaan hipin paskat. Ottakaa riläksisti ja tshillisti ja khuulisti ja vaikka nokoset !
Te ootte ihan parhaita.

"Maailma on tehty TEITÄ varten" !!


* * * * *

Mainitsen vielä, että: uhrit valikoitui SATTUMANVARAISESTI, ilmeisesti. Ja TAAS kuten 99%:ssa tapauksia, Poliisin väitetty "suojeleminen" tapahtui vasta itse tapauksen JÄLKEEN, hyödyttäen täten... ei tasan YHTÄÄN MITÄÄN.
Kuljeksivat TAAS hyödyttöminä mulkkuina ympäriinäs hölmistellen, ja näyttäen KAIKILLE, erottelematta, aggressiivisilta ja vaarallisita ja uhkaavilta, ja ISTUEN autoissaan, donitseja syöden - pierevät ja nauravat omille tyhmille vitseilleen. Vitun muulit.

Jos "Kansalaiset" olisivat ASEISTAUTUNEITA, olisi lattiassa ottanut lukua ehkä ihan ählämit itte. Mutta SE ei käy "teidän puolellanne olevalle" ja "teitä suojelevalle" Valtiolle / Sioille. Ei. Mutta pysykää TE vain rakkini, uskollisina niille ! koska ILMAN niitä on kuulemma "kaaos" !! kääk. )

* * * * *

Kuten Eshter Vilar tuossa kirjassaan mitä täällä taustalla taas lueskelen, kysyy useahkoon otteeseen (lähinnä teiltä, PerusHeteroJunttiMiehet) : miksi helvetissä te edes ylipäätään ELÄTTE ?!?! Joskaan HÄN ei sano sitä juuri NOIN, MINÄ sanon !
Miksi te ylipäätään olette olemassa ja elossa ?!
Juuri kuten hän sanoi; lähinnä jatkaaksenne sukua. Eli "lisääntyäksenne" ja tehdäksenne uuden sukupolven kaltaisianne tyhmiä möykkyjä ja idiootteja. Joilla ei ole yhtään sen enempää pulssia tai lahjoja tai elämää sisällään kuin teillä, vitun NAURETTAVAT ja jäykät ja puisevat ja kiukkuiset ja happamat, imbesillit !

Haistakaa vittu !

Ja kuolkaa !?! ITSE !

* * * * *

P.s älkääkä vaan kukaan, uskaltakokkaan (!!) edes esittää sellaista hypoteettista EHDOTUSTA, että alettaisiin edes MIETTIÄ sellaista VAIHTOEHTOA, että JOOOOSKUS sitten, hamassa tulevaisuudessa, voitaisiin pohtia sen pohtimista, että josko voitais harkita siirtää neekerit ja ählämit ja murjaanit ja muut, takaisin sinne "missä pippuri kasvaa".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti