perjantai 28. elokuuta 2015

Hakkaraisen visio Åålannista

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082720253793_uu.shtml

HAhahaa, hienoa Hakkarainen.

Jos TUO ei säpsäytä Ruotsalaisia...tai mitä ikinä Oolantilaiset sitten lopunkaiken onkaan, hereille niin ei kai sitten mikään. Ei edes käsigranaattisodat ja raiskailut ja ryöstelyt ja pieksennät ja tihutyöt ja terrori erimuodoissa kyllä ole tähänkään asti tehonnut, mutta jos edes NYT ?!

Toki on pakko sanoa, että iljettää kyllä ajatus niin kauniin ja omintakeisen paikan tahrimisesta MaMuilla kuin Ahvenanmaakin on. Herran perkele jos suomalaiset olisi kuten Japsit... aaaah, mikä kiehtova ja khuuli paikka se olisikaan !!
Mutta tämä rinnakkaistodellisuudessa ja minun päässäni.
Ei tässä elämässä.

Mutta muutoin kyllä, siellähän ne voisivat viuhua ympäriinsä sekopäisinä ja raiskailla toisiaan ja huitoa kirveellä toisiaan ja palvoa vaikka kaloja jos siltä tuntuu ja haukkua ja ulvoa ohikiitäviä laivoja, ja totta Mooses heitellä myös kivillä. Ja jos keksivät tulen, niin myös polttopulloilla.
Mutta ongelma olisi edelleen sama; ne lisääntyisivät senkin pienen paskaläven umpeen alta aikayksikön. Niitä alkaisi sitten tulvia sieltäkin käsin, kohti Manner-Suomlantia.

Ja sitten sitä voitaisiin sanoa, että " katsokaa ! nehän tulee SUOMESTA !! nii ! ne on siis suomalaisiiiiii !!!! "

Mainittakoon, että oma blogisuosikkini ehdotti juuri taannoin, että neekerien pitäisi jos missäänpäin valkoisten maata asuvat, niin asua juurikin reservaatissa ! HAhaha haaa lol.
Ja tottahan tuokin on, että pianhan se on ME jotka asuu reservaatissa ja vielä jumalauta OMASSA MAASSA.
Sama juttu sopisi myös muuten Mustaloisille !! HAhahaa ahahhaaa ha ha haa...siellähän sitten varastelisivat toisiltaan, jotain vitun käytettyjä autonrenkaita ja vanhoja wc-pytyn istuimia ja muovipusseja ja muovisia rannerenkaita ja huiveja hevosille ja mitä ikinä Mustaloinen eläessään tarvitseekaan. Puukon nyt ainakin. Mutta jos on jotain muutakin niin....tai no niin no joo....no joo no; onhan niillä ne legendaaritset, yhdet & samat saatanan sammarit tai mitkä vitun nailonbyysat onkaan ja ne samat saatanan kammottavat vitun WannaBe-Mafioso kiiltokengät ja henkselit yms.
Ne yrittää niinmuodoin käsittääkseni, kai, "sulautua joukkoon" .. .hahahaahaaaaaaaaaaa.
Alastikkin sulautuisivat paremmin.

P.s Sen reservaatin olisi ihan jees, sijaita vaikka Intiassa tai jossain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti