lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kimin Avaruus-Odysseija osa.37

Kapteenin Blogi.
Tähtiaika 0.15 15.07.2017



Elikkä.


Olemme alkaneet saada Kimiä palautettua takaisin ihmiseksi, mutta se on vaatinut veronsa ja vienyt aikaa ja vaivaa ja kaiken uusimmankin teknologisen osaamisemme.
Ja on ollut heitäkin jotka ovat olleet sellaista mieltä ettei "Kimin palauttamisessa ihmiseksi ole mitään järkeä, koska se on mahdotonta, koska äijähän on joka tapauksessa jo kuin robotti!" ja vastaavaa, mutta siitä huolimatta me teimme parhaamme ja tässä raportissa mm siitä lisää.

Vaikka tässä onkin tapahtunut, ehkä jopa poikkeuksellisen, paljon, niin katson että tämä ensimmäinen asia on myöskin raportin väärti. Jos ei muuten ja muille, niin ehkä Tähtilaivaston Virallisille Psykoloogeille, sillä edes Troi ei ole saanut asiasta juurikaan mitään tolkkua.
On nimittäin niin että konehuoneen moniosaajaGeordi on alkanut tuijottaa aluksen moottoria. Kuin kaivaten....omituisen katatoonisena, poissaolevana....haikeana.

Geordi tuijottaa moottoria.

Kuten näette, ylläolevasta kuvasta (jonka otin), asia ON hyvin todellinen ja vaikkakaan ei mikään Äärimmäinen Turvallisuus-Uhka kuten kollektivismi-kommunismi ja "vihreys", niin se ON kuitenkin melko häiritsevä ja kummallinen, omituinen ja hyytävä, asia.

Pyydän mahdollisia toimintaohjeita, sillä en suoraansanottuna tiedä mitä tehdä. Koska asia ei ole mikään varsinainen ongelmakaan, mutta se on tahditonta ja outoa, epäammattimaisen rajamailla.
Ja ei; ennenkuin edes kysytte, se ei ole häirinnyt ainakaan vielä, Geordin työskentelyä ja tehtävien suorittamista.






Muistattehan te Worfin ?




No, mutta, joka tapauksessa.

Aloittakaamme varsinainen raportti.



Tai no, mainittakoon Geordin tapauksesta vielä tähän samaan raporttiin, vaikka ajattelin tästä omaa erillistä Lääketieteen puolen raporttia, kaiken muun vastaavan lomaan, mutta; tokihan tohtorimme jo ehti kokeilla pariakin hoitomuotoa Geordiin..



Tohtori kokeili mm jotain nimeltä "umpisokeus" ja jonkinlaista uutta terapiamuotoa jolla sädettää ylimääräisiä aivosoluja suoraan päähän, silmien kautta. (Eikä tämä johdu [vain] siitä että Geordi on ns Musta)

Varsinaisista vaikutuksista ei ole vielä saatavilla tietoa tämän raportin kirjoitushetkellä, mutta tohtori sai kyllä pari hyvää kanavaa näkymään Geordin rilleistä.

Mutta siis nyt, muihin asioihin.



Raportoin ensin nämä vähemmän vakavat, tai ehkä jonkun mielestä myös sangen vakavatkin, aiheet pois aidosti vakavemman tieltä.
Tämä on vain tätä aluksemme päivittäistä "triviaa" ikäänkuin.

Eli: en tiedä miksi, mutta Raikkeri on ottanut tavaksi tulla valmiushyttiini, eritoten silloin kun olen täällä itse, koputtamatta tms, ja vapauttaa ilmaan kaasua suolistostaan...

Esimerkki  #1.                      Ffhpprrrrttt....


Kuva on siis "webbikamerastani", olin juuri juttelemassa Maahan päin, kissoilleni ja sukulaispojalle joka on todettu "erittäin tyhmäksi".

Mutta eniwei, tämä Raikkerin (törkeä ja moukkamainen) tapa on alkanut todella häiritä minua ja vaikuttaa jopa työskentelyyni (ja muistiini..). Joten olen tilannut uuden lukon oveeni ja ruokavalion Raikkerille.
Nämä ovat vasta Ensiaskeleet, ja jolleivät toimi, siirryn askel askeleelta aina vain rajumpiin otteisiin.

Mutta siltikin, on kyllä mainittava Raikkerin soittavan aika ajoin myös ihan oikeaa trumpettia.







Mutta siinä triviaalimmat uutiset ja raportit tältä erää. Siirryn nyt raportoimaan Varsinaisista Asioista, joten siirtykään Turvattuun Tilaan...............
......odotan hetken...

....


No niin.

Eli kuten jotkut teistä eittämättä jo tietävätkin, teki etsimämme Khateriina Zeta-Zombie, tai ainakin hänen (ilmeisesti) lähettämänsä Borg-joukot rynnäkön aluksellemme toissapäivänä, ou tuuhandred aurs.

Kaikki sekä tapahtui hyvin odottamattoman yht´äkkisesti, että alkoi vähintäänkin yhtä varoittamatta.
Minä esim olin ihan kaikessa rauhassa nauttimassa huilustani.

....siis tarkennettakoon nyt vielä että; minä soitin siis huiluani. Musiikkisoitinta nimeltä "huilu".

♫♬♩♪

Tytöt olivat käytävällä jumppaamassa ja zumbaamassa ja twerkkaamassakin luullakseni.



Geordi ja Worf olivat tietojeni mukaan Keulakympissä "keppanalla*" kun kutsu kävi.

* Geordin sanoin.


"...Oöörrrrrrrr.....hhhnngr oi PER KELE......."



Raikkeri taasen.....*huoh*....hän oli harrastustensa parissa. Hän harrastaa jotakin nimeltä "larppaus" - jossa on käsittääkseni, outoahan se on tottakai, tarkoituksena pukeutua mahdollisimman typerästi ja idioottimaisen älykääpiömäisesti ja vajaamielisen oloisesti ja tehdä jotain tyhmää ja idioottimaista, lapsellista hevonpaskaa ja sontaa, ja ehkä joutua ongelmiinkin. En osaa tarkemmin sanoa, eikä se ole tämän raportin aihekaan tai pääasia.




Hän oli pukeutunut kaiketi "muoviseksi torveksi". Tosin tämä on vain oma aavistukseni ja luuloni HUOM!


-


Mutta sitten...

Kaikki alkoi kun komentosillalta tuli ilmoitus että "meitä kutsutaan". Joten laitoin huiluni alas ja housuni jalkaan ja juoksin lähes vaatehdittuna pitkin käytäviä, keskellä yötä, kohti komentosiltaa - ja minuun yhtyi liittyi Keulakympistä tulleet Worf ja Geordi.
Minä siis EN ollut juuri tuollahetkellä valmiushytissäni vaan toisessa hytissä, joka on enemmänkin varsinainen kotini aluksella.

Komentosillalla meitä odotti hämmentyneet hra Data ja Wesli.
Ja näyttöruudulla itse Khateriina Zeta-Zombie.




Khateriina otti meihin yhteyttä ja julisti lähettävänsä "tuhat Borgia tappamaan teidät (meidät) kaikki!" ja vilkutti, kuten näette ylläolevasta kuvasta, ja löi luurin kiinni.

Ja pian tämän jälkeen lävähtikin. Ja oikein kunnolla !! Khateriina tai ken lie, ei vitsaillut vaan oli totisesti sanojensa väärti, sillä tämä oli ehkäpä pahin yksittäinen hyökkäys aluksellemme koko aluksen tähänastisessa historiassa !

Kuten sanoin; kaikki tapahtui hämmästyttävän nopeasti ! Mutta yritän muistaa mahdollisimman yksityiskohtaisesti tapahtumien kulun.

Eli ensin, noin sekunti siitä kun puhelu katkesi, ilmestyi komentosillalle 2 Borg-soturia täysissä sotavermeissä....




Ja alkoivat tulittamaan ympäriinsä.


Jopa jo itse Datakin menetti vähän hermojaan / itsekuriaan...




Tilanne äityi nopeasti silkaksi sekamelskaksi ja laukaustenvaihdoksi, ja minä huudahdin siinä kaaoksen seassa kaikille että "taisteluasemiin!!!" - en tiedä kuuliko kukaan, mutta ainakin monikin heistä siirtyi todentotta; taisteluasemaansa ja mielentilaansa.
Hienoa työtä siltä osin. Laittakaa merkille.

(HUOM!! Ei tekno-video!!) "Taisteluasemiin!!"

Ainakin näin Dataan osuvan useitakin laukauksia / säteitä, mutta hänethän on tehty melko kestäväksi joten hän selvisi suhteellisen vähin vaurioin, samoin Wesliin osui kuti tai kaksi, ja Worfiin, otsaan, ainakin 10 laukausta !
Mutta siitähän hän vasta vain suuttui !

Ja juuri silloin tilanne vain paheni entisestään, sillä viereemme ilmestyi Borgien jonkinlainen alus joka alkoi heti tulittaa meitä.




Tulitus teki pahaa jälkeä, ja tuhoja tuli paljon, ainakin osa kansista 10-14 repeytyi osittain irti ja noin 135 aluksen asukasta tempautui avaruuteen ja täten siis kuolemaansa.

Eikä Datan kissastakaan ole toistaiseksi havaintoa taistelun jäljiltä, mutta toivon parasta.


Saimme tuhottua komentosillan Borgit sekasorron keskellä ja osittain avullakin, ja Datan nerokkuuden, sillä mies(?) murjaisi keskenkaiken niin tappavan hauskan vitsin että toiselta Borgilta napsahti jokin putki poikki päästään !

Lähetin sitten Raikkerin ja Worfin tuhoamaan tai vangitsemaan kaikki alukseen mahdollisesti tunkeutuneet / pesiytyneet loput Borgit, ja keräämään jonkinlainen etsintä-tuhoamis partio mukaansa.




He kohtasivat käytävässä suhteellisen minimaalista vastarintaa, vain noin 600 Borgia, jotka he ilmeisen helposti lakaisivat tieltään.

Samalla kun me komentosillalla annoimme palaa niinsanotusti ja tuhosimme Borgien aluksen miltei kai kokonaan, mutta en voi sitä luvata varmaksi sillä; en halunnut jäädä ottamaan selvää, vaan saada Enterpraissi äkkiä pois tulesta ja edes suht ehjänä-romuna telakalle.






...




Kun alus oli poimunopeudessa, tulossa kohti telakkaa, minäkin poistuin komentosillalta liittyäkseni vielä lopputaisteluun ja sainkin muutaman Borginrähjän itsekin tuhotuksi.




* * * * *

Mainittakoon vielä että taistelun jälkeen kävi ilmi että Raikkerin(kin) kurittama kaupustelija oli YHÄ(!!) vieläkin Raikkerin kortteereissa ja korjasi kaikessa rauhassa leivänpaahdintaan Raikkerin työpöydällä.


♫♪..Hmmpp...ppadamppa..damppa duu...♪♫


Joten minulla ei ollut, kuten varmasti itsekin ymmärrätte, muuta vaihtoehtoa enää kuin vain paiskata hänet ilmalukosta ulos. Paahtimen pidimme itse, sillä se kiinnosti kovasti sekä Dataa että Geordia.


Mutta mitä tulee Khateriinaan, en osaa vielä sanoa. Hän on luultavasti ........jossakin. Ehkä Borgien aluksella tai missä lie, mutta tärkeintä on nyt tietenkin vain korjata alus.

Muun muassa minun hyttini ovi hajosi kaiken tämän rytinän keskellä.


* Kapteeni sillallnnnggh.. *


Mutta tässä lienee nyt tälläkertaa kaikki oleellisin, tulemme nyt korjaukseen ja varastojen täydennykseen.
Ja palaamme mahdollisimman pian tuonne johonkin, katsomaan josko saisimme vielä kiinni Skuumahherin tai Soroseenin tai jonkun heistä.


Mutta Kimi on ainakin toistaiseksi turvassa ja Lähes Ihminen.



Kiitos.



Kapteeni P. Enterpraissi.















~ Fin ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti