lauantai 13. lokakuuta 2018

POSSE-jakso kirjoitukseen LISÄYS !

Unohdin että siinä oli myös se "Kohtuuton Tehtävä" osio ja ihan yhtä tyhmä kuin ennenkin, ja seuraava on aaaaiiivan yhtä typerä sekin.
Ei MITÄÄN omaperäisen kekseliästä.

Minä keksisin liukuhihnalta noita ja paaaaaaaljon parempia ! PALJON, ja tuli nyt  1 loistava idea mieleeni, mutten anna sitä teille.




Ja se tyttö oli vähän paniikissa kameroista yms, ja hengähteli kuin jokin piripäinen ylienergisoitunut hyypiö joka "psyykkaa" itseään hyppäämään hyppyrimäestä alas. Ihan siis sieltä tornista vain alas, siihen sivuun, ei sitä pitkin mistä ne suksiäijät laskee (kuin jotkin vitun nynnyt!).



JOS, siis, oltaisiin Japanissa, olisi tuo tehtävä ollut ihan tasan varmasti, muodossa "laita niin monta pingispalloa kuin mahdollista, vaginaasi, niin lyhyessä ajassa kuin mahdollista, kameran kuvatessa kuin gynekoloogin rilleistä  katsottuna" ja tämä olisi ihan koko perheen Perjantai-illan viiheohjelma(sic!).
Japani ! Sitä ei voi kyllä olla rakastamatta aina silloin tällöin, ja koko ajankin.

*

Ja toinen juttu oli että Jarppi näyttää lapselta.

Thahahahaha aaaaaaaaaaaaaaaaa



"...Heeii... eiks toi me jo vähän liian pitkälle ? "






















Jarppi on sellainen vesseli, sellainen lyhyenläntä jäppinen. Sellainen huvittava ja koominen pienijalkainen ja munainen lapsi"ukkeli".
Kuin jokin kääpiöviikinki, tai Viikinkien Maailman menninkäinen.
Se on sellainen parrakas ja karvainen poika.
Se on kuin jokin vitun "naskali" tai mukula tai .....muksu tai "perheen pienin".
Ne ihmiset joiden oven taa se ilmestyy, luultavasti luulee ensin että se on joku partiolainen myymässä keksejä tjns.
Tai ilmoittamassa "kun äiti käski" että "setä....me heitettiin vahingossa kananmuna teijän autonlasiin" tjns.

Se on kuin jokin vitun pikkupoika olisi sanut "luoda oman hahmon", ja se yritti tehdä jonkin Woorkräft-Örkin joka ei liikaa muistuta oikeaa Örkkiä kuten Timo Soinia esim, muttei täysin ihmistäkään. Eli sellainen "con" puku, missä ne kaikki idiootit menee aina johonkin vitun anime-messuille tjms  sosiaalisesti vähän  vähemmän suosittujen messuille, junou ? Niihin sellaisiin nörttien dorkien kokoontumisajoihin. Missä ne hyypiöt kuvaa ja kuolaa niitä tyttöjä mitkä sinne menee kuolatuiksi ja kuvatuiksi, sekalaisisa seksikkäissä keikistelytamineissa.

Jarppi on vähän kuin jokin sellainen, TODELLA LAIMEA, hahmo.
Sellainen vähän "vekkuli"  miniheppu. Kuin liikkuva Fingerporin piirrustus tjns.

Kuin pikkupoika joka yrittää edelleen ja turhaan, kasvattaa partaa yms jotta pääsisi oikeaksi seiloriksi.


No mutta, tässä kaikki.




Kiitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti