tiistai 10. marraskuuta 2015

Matka Suomen Sisään

Luin tuossa jokin aikaa sitten taas, olikohan Iltalehdestä, kuinka murehtivat sitäkin, ettei suomen matkailu oikein vedä tai siinä ideassa tai jossain, on jotain vikaa.
Niin ajattelin tämän asian suhteen, etteikö ne nyt perkele tajua senkään vitun vertaa; ettei suomessa OLE MITÄÄN matkailun väärtiä !

Varsinkin jos KAIKKI SE mikä täällä EHKÄ OLISI jonkin väärti ja omintakeista ja lokaalia eli paikallista ja edes jokseenkin uniikkia, yritetään JUURI SAMAN SAATANAN JENGIN TOIMESTA tuhota !!!!!

Ei kai nyt kukaan perkele tule tänne jostain Brysselistä jos koko maa näyttää joltain Brysselin kurjalta esikaupunkialueelta, neekereineen ja betoni-lasi-kuutioineen päivineen ! Tsiisus vitun khraist.

Miten voi yhtä aikaa PURKAA kaikki OMA ja yrittää saada koko muu maailma kiinnostumaan sinun OMASTASI !!??!

TAAS yksi näitä loputtomia typerysten aiheuttamia ristiriitoja ja itse itseään toteuttavia ja ylläpitäviä ongelmia.

*

Senaatintorin kirkko ON ehdottomasti näkemisen arvoinen ja aika vitun kaunis rakennus, ihan jo globaalissakin vertailussa, ja esim Levi on jokseenkin kai persoonallinen ja jokatapauksessa khuul. Sekalaiset linnat on hienoja ja näkemisen väärtejä ja ehkä sellaiset puutalotkin mistä mm Porvoo lähes koostuu.
Ja kai se kalliokirkkokin jonkinnäköinen pytinki sitten on, en tiedä ...... Finlandiataloa en ole oikein koskaan pitänyt niin minään, vaikka onhan siinä jotain sellaista ...omanlaistaan.."jotain". Kulmia ja terävyyttä ainakin.

Mutta mitä nähtävää on siinä, että suomessa totellaan Kansainvälisiä Nynnyjä ja Juutalaisia ja muita ultra-ylimielisiä soliptistisia munapäitä ja taivutaan kuin ruoho tuulessa, ja kun täällä sitten sen seurauksena ON, toden totta, sakki sekalaista nekrua ja ryssää ja mulattia ja mutanttia ja kinkkiä ja japsia ja mehikaania ja ählämiä ja bosnian murhaajia ja muita sekalaisia apinoita ja muuleja ja notkujia ?!?
Mitä katsomista NIISSÄ on ?! Kysympä vain.

Miksi tulla esim Japanista tai edes Kanadasta tai jostain, katsomaan kuinka SAMANLAISTA täällä on kuin niiden maiden RUMIMMISSA ja epäpersoonallisimmissa eli "Kansainvälisimmissä" kolkissa ???!?!
Vitun typerät ylimieliset raivotautiset Vasurinpaskat perkele !!
Uuniin te kuulutte koko sakki, ja minä luulen, että tiedätte sen kyllä itsekkin. Teistä ei ole kuin suunnatonta haittaa ja ahdistusta ja siivottavia jälkiä ja ärsytystä jne ihan kuten neekereistäkin ja myös juutalaisista jos minulta kysytään, mutta älkää minulta kysykö ! Minä olen vain "Gojimien paras".

*

Suomalaiset; madelkaa sen kun haluatte, mutta "at the end of the day" ...mitä virkaa on vapaudella jos sitä EI käytä ?!
Ja jos sitä ei käytä, sen menettää.

Minä uskoisin, että TE PELKÄÄTTE, vittu EDELLEEN(!!!) ei herran perkele sentään.... Ryssää.

Minä luulen myös, että SE on SE primäärisyy lähes KAIKKEEN mitä ikinä tässä pikku paskamaassa KOSKAAN tapahtuu. Kuten olen toistellut jo (luullakseni) ad nauseam; suomalaisista ei vain oikein OLE, oma "Maan" ylläpitoon. Eikä ole koskaan ollutkaan.

Tiedä sitten......... oliko koko vitun paskan pystyttäminen vain hirvittävä virhe ja kaiken tuhlausta ?!

Pelkkiä panikoivia HuuHaita koko vitun sakki !

Jos ei Ruotsiin niin Ryssään, kallellaan. Ei yhtä ainutta OMAA ajatusta, ei yhtä ainoaa OMAA ...mitään ! Musiikin tyyliä tai arkkitehtoonista suuntausta, ei omia kledjuja ja muita disaineja, ei omia Suuria Ajatuksia, muita kuin että "ketäs nyt äänestettäs?"

Vittu, että minä synnyin väärään maahan !
Vittu, että te olette tylsää seuraa !!
Vittu kuinka paljon PAREMPI minä olenkaan kuin TE !!! Tsiisus vitun kristus !



Vitun muulit !!



Te olette kaikki pelkkiä sätkiviä, ympäriinsä ryntäileviä, paniikissaan tiuskivia idiootteja. Vittu te mitään "mysteerisiä pohjoisen muinaisia" Super Miehiä ole vaan kasa tylsää arkista ja arktista, Ryssänpaskaa !

MINÄ taas OLEN ns Valkoinen. Ja minä olen AINA INHONNUT teitä kaikkia, vitun kollektiiviset kusipäät.

Vitun Jantelaki paskapäät.

*

Teistä ei vain ole siihen.
Te ette vaan tajuu.
Te pelkäätte liiaksi.
Te olette Valkoisia Neekereitä, taikauskoisia ja tyhmiä.
Te olette ......jotain....................... . . . .en tiedä mitä.
Te VIHAATTE toisianne, syvällä sisällänne, ja te haluatte vain nähdä toistenne EPÄonnistuvan, kuten KAIKKI Vasurit haluaa.
Teistä PUUTTUU lähes KAIKKI, Valkoisille tyypilliset piirteet kuten aito LUOVUUS ja RAKKAUS siihen ja PYRKIMYS sen maksimoimiseen ja myös Toisten Ihmisten Vapauden Kunnioitus, joka näyttäisi TEILLE olevan vain pelkkää täyttä rienaa.
Te olette De vitun Facto; "ValtioUskovaisia" eli suoremminsanottuna; imbesillejä vitun pakanoita joilla EI OLE minkäänlaista merkittävää tulevaisuutta eikä elämänsisältöä. Muuta kuin lätkä ja kymmenen Uutiset, josko siellä VIHDOIN kerrottaisiin jotain Hyvää, kuinka Muut Ihmiset on ratkaisseet jo kaikki SINUNKIN ongelmasi ja "poliitikot" pitävät lupauksensa ja taivaalta sataa mannaa ja mitä ikinä te sieltä odotattekaan...?... silakoita ?...tai jotain.
Te olette naiivempia kuin Dodo !!! Ja teidät tullaan siksi syömään... kuin Dodo !
Teillä ei ole juurikaan mitään visioita tai ajatuksia joista rakentaa mitään merkittäviä ideoita elämään ja ns "narratiivia" eli Suuri Kertomus jota kaikki apinat sitten noudattaa tai itkee ja noudattaa. (Tämä voi sinänsä olla hyväkin, en tiedä sanoa juuri nyt.)
Te olette ehkä MAAILMAN(!!) jäykkäniskaisin ja jästipäisin "Kansa" - joka ei ymmärrä sen enempää omaa kuin kenenkään OIKEAN YKSILÖNKÄÄN, parasta.
Te olette naurettavan härkäpäisiä, niin pitkälti että sen on oltava jonkinsortin ennätys !
Te osaatte vain kusta ja paskoa OMAAN pesään ja syyttää siitä sitten toisianne ja kiljua kilpaa paniikissa siihen päälle ja vaatia taas LISÄÄ LAKEJA !! Vitun aivottomat ja toivottomat tollot !
Te tykkäätte siitä kun KAIKILLA on yhtä vitun kurjaa, ja KAIKKI ovat yhtä vitun köyhiä. Sekä järjen, että materiaalisestikkin, köyhiä. Eli te olette mitä täydellisintä luonnon raakamateriaalia Kommunismiin ja muuhun Vasemmistolaiseen kusipäiseen, aivottomaan tuhoisaan typeryyteen.
Todella todella usealla teistä, ei ole MINKÄÄNLAISTA, alkeellisintakaan, TYYLITAJUA !! Ta toisinsanoen; kauneuden tajua. Ja yhtä useilla on mm ihan vitun rumat kengät !
Ja VÄHINTÄÄN yhtä usealla on niitä saatanan kamalia ja kuvottavia (joiden, jos minkä, tulisi olla "rikoksia") ulkoiluvaatteita. Junou ?.. niitä vitun neopreeniasukokonaisuuksia typerine juoksu"kenkineen" ja heijastimineen. Yööäääk !!!!
Te olette NIIN TYHMIÄ, että TYKKÄÄTTE (!?!?!?) Poliisista !??! Ja LUULETTE sitä joksikin HYVÄKSI ?!?!Ei tsiisus vittu !...?..ahaahahahhaah aijaijaijaijaijiajaiajiajiajaij ijaij j iaji ja jjgpösethesjhethjaöorgkj aåäokjryå'oaeyåaie5ty´0a8i5´å+96ia<4
t6kg<äowåg jjajajajajajajajaiiiiiiiiiiiiiii !!!
Teillä EI OLE juurikaan huumorintajua, ja kaikkein vähiten ITSENNE suhteen !! Joka on tyypillistä ylimielisille ja idiooteille ja tosikoille eli idiooteille. JA Vasemmistolle kaikissa versioissaan.
Teillä ei ole juurikaan MITÄÄN   OMAA(!!!)   kulttuuria, vaan kaikki on jotain kulahtanutta, väljähtänyttä Ruotsista tai Ryssältä mallinnettua ja matkittua typerää vollotusta ja paskaa. Josta ei edelleenkään osata tai uskalleta tai haluta, päästää irti.
Te olette lähes kaikki: känniläisiä.
Teidän käsityksenne "maskuliinisesta" ja mistä lie, olisi kammottavaa takapajuisessa primitiivisyydessään muinaisille luola-apinoillekin, saati sitten MINULLE !
Teillä lienee maailman rumimmat hiukset !!! Hyi he-le-vetin vittu ! Ja useimpien teidän PÄÄNmuoto on jotain niin oudon kammottavaa ja rumaa, ettei edes itse Paholainen haluaisi sitä katsoa. Quasimodoakin myötähävettäisi moinen mollo.
Te olette lähes yhtä juutalaisia kuin ....junou ?.. juutalaiset !
Vitun "Laki"uskovaiset typerät ja rumat, ylimieliset rotat ! Ilman Valkoista ei olisi mitään vitun "juutalaista" !!! Ne olisi tapettu kuten pitäisikin, jo kauan kauan sitten, sinne vitun kurjaan ja köyhään ja kuivaan erämaan rotankoloonsa mistä tulivatkin.
Te pidätte vittu NAISTA(!!) ahahahahaahahaaaa, tuota typerää kohtuakantavaa, valittavaa, idioottia nahkaista itsekästä APINAA, yhtä hyvänä olentona kuin MIESTÄ !!! AHAHAHAahaaaaaaaa.....aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa... jopa jumalauta, kykenevänä "hallitsemaan Maita" yms !! Lol.... hahahahahaa     noooo, mitenkäs se on, tuo ajatus nyt sitten tullut itseään toteuttaneeksi ?... miltäs asiat nyt alkaa naisten vallassa näyttää ?!

Märehtikää sitä !

Voisin jatkaa tätä listaa varmaankin useammankin sivun verran, mutta annan tämän asian nyt muhia tältä erää.

Menkää joskus itteenne ns.



H Ä V E T K Ä Ä !!!!



P.s  Tuollaisten "ystävien" kanssa, ei totisesti enää tarvitse vihollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti