maanantai 9. marraskuuta 2015

Matalan ÄäOon neekerirasistit yms

Ensinnäkin: Oikotiedossa on jotain outoa vikaa, sillä se ei näy minulle ainakaan, parillakin eri selaimella katsottuna, usein.

Ja toisekseen, itse asiaan: luin sellaisen otsikon sieltä tuossa yksi päivä, ja osan sitä juttuakin, kuin "Rasismi™ & matala ÄO" tjn.

Jonka oli laatinut yllättäin... joku naikkonen.
Siinä oletettavasti viitattiin meihin "rasisteihin" valkoisiin ja miehiin, hahmoina joilla on pelottavan matala ÄlykkyysOsamäärä, ammottava aukko tietoisuudessa jne.
Niin nin sitä vaan, että TAAS kerran ns Suvaitseva idiootti ei käsitä itsekkään mitä puhuu (läpiä päähänsä) ja sitä että kaivaa tuollaisella lähinä omaa kuoppaansa.
Ensiksikin, moni "Rasisti™" on hyvinkin älykäs ja toisin kuin ns "Monikultistit", hän on saapunut johtopäätöksiinsä sekä AJATTELEMALLA ja HUOMIOIMALLA ihan vain.....junou; itse TODELLISUUTTA ympärillään. Sekä mennyttä, että nykyistä.
Ja usein myös lukemalla suht paljon, sieltä täältä.

Sen sijaan, että budjaisi jossain Stadilaisen sillan alla, syömässä pavun ituja ja polttelemassa "ganjaa" - nuotion ympärille kerääntyneessä hippiporukassa, ja kiukuttelisi sitten siellä omalle tyhmyydelleen joka on projisoitu lähinnä... KAIKKIEN muiden päälle. Mutta eritoten Valkoisen Heteromiehen tai minkä vain sen NÄKÖISENKIN.

Ja sitten se itse pääasia; eli se mitä tuollaisen lausuja ei näy ottavan huomioon, olen nyt mitä avomielisin ja avokätisin ja reiluin ja oletan tämän johtuvan ihan silkasta tietämättömyydestä, mm sitä että neekerit ITSE on maailman ehdottomasti Rasistisimpia olentoja. Kyllä, ihan tasan oikein luit vitun mulkku +kaikki muut.

Ja kuten olen sanonut, Suuressa Maailmassa INTIALAISET jotka siis on pikimustia, tunnetaan ihan tasan OIKEASTI ja tarkkaan ja laajalti; Virallisesti maailman Rasistisimpana Kansana / Maana / rotuna.
Eli toisinsanoen; se mitä sinä, akka hyvä, siinä nyt sitten vollotat, osuukin omaan nilkkaan, tai lähinnä neekerin ja murjaanin, nilkkaan. HE ovat nimittäin SEKÄ äärimmäisen TYHMIÄ, ETTÄ äärimmäisen Rasistisia.

Eli siis.... kappas vain ! hahahahaha, kyllä. Taidatte olla oikeassa; Rasismi ja tyhmyys liittyy ehkä sittenkin toisiinsa !
HAHAHAHAHAHAHahahahah ahaHAHAHAaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.......

Mutta: onko teille MAHDOLLISTA ja on teillä siihen rohkeutta yms, myöntää TÄMÄ totuus ?

Tuon takia pitäisi nääs, jos valheita puoltaa, miettiä AINA ainakin 2 kertaa ennenkuin puhuu tai kirjoittaa MITÄÄN, jotta tulee ajatelleeksi enemmänkin kuin vain sen pinnan. Jotta hoksaa kaiken sen mitä sanomasi todella tarkoittaa.
Mutta kieltämättä valkoiset ei näytä olevan TÄSSÄ asiassa kovinkaan hyviä ! Iroonista ehkä, mutta totta.

*

Siltikin, on kysyttävä TAAS, että: MITÄ ON RASISMI  ?!?!? Ja; olisiko teillä tuotakaan käsitettä ilman Khasaariryssiä eli "juutalaisia" ??!

Jos määritellään esim, "Basisti" niin se käy näin helposti: henkilö joka soittaa (yleensä sormin) kielisoitinta nimeltä "basso" -yleensä nykyään on kyse sähköbassosta, mutta myös ns kontrabassokin on mahdollinen- joko yksin tai jonkinlaisessa yhtyeessä, orkesterissa, tai "bändissä".

Siinä se ! Helppoa kuin mikä.

Mutta mikä on Rasisti™ ?

JOS MINÄ määrittelisin sen, perustuen havaintoihini, olisi määritelmä tämännäköinen: henkilö tai henkilöt, joka/jotka ei miellytä narsististen persereikien ja Stadin Ylimystön ja höyrähtäneiden rajapersoonallisuudesta kärsivien mielenterveyspotilaiden (avohoito) ja neekerien ja lähi-idän riehujien kaltaisia olentoja. Ja joka kutsuu ehkä neekeriä sanalla "neekeri".
Tai henkilö joka tiedostaa olevansa monimutkaisempi, monikerroksellisempi, hyväsydämmisempi, parempi, älykkäämpi ja viisaampi jne kuin neekeri tai Arabian alkuasukas.
Henkilö joka pelottaa ja ärsyttää juutalaisiksi itsensä kokevia "hitutötteröitä" ja nälissään täriseviä tunkkaisia ja peseytymättömiä elämäntapa "hippejä" ja joka suututtaa nitä suunnattomasti, koska .............. lähinnä "koska".
Ns "Rasisti™" voi olla myös henkilö joka syystä tai toisesta ei pelkää ja/tai kunnioita naisia tarpeeksi, suustaanvaahtoavan, vouhkaavan, hössöttävän ja ehdottoman lihavan ja kuvottavan lesbo-feministin mielestä ja kuvitelmissa.
Sellainen on myös henkilö joka nähdessään turvakameran nauhalta tai kovalevyltä, neekerin, rikospaikalta kaikkoamassa, toteaa tämän juurikin "neekeriksi".
Henkilö joka ei ole menettänyt järkeään ja rohkeuttaan ja totuudenrakkauttaan ja älyään ja itsekunnioitustaan yms, ja joka ei suostu tai halua, alistua typerien ämmien ja neekerien ja ylimielisten Kalifaatin Ählämien heittopussiksi, on myös Virallisesti "Rasisti™".
"Rasisti™" on myös sellainen henkilö joka ei pelkää tarpeeksi neekereitä ja murjaanirotujen edustajia ja joka pystyy tuomaan ja haluaakin tuoda, sen esiin. Ja joka jotenkin uhmaa vallitsevaa status quoa ja valtaapitäviä henkilöhahmoja.
"Rasisti™" on myös sellainen henkilö joka EI toivota jokaista kohtaamaansa neekeriä tms, tervetulleksi esim omaan kotiinsa tai takapuoleensa ja pilluunsa, valtava virne tai hymy naaamallaan ja setelitukko valmiina kyseistä Kauan Kadoksissaollutta Pyhimystä varten. Eli henkilö joka täten välttelee suureen syliinsä ja avonaiseen sellaiseen (ja myös avonaiseen perseeseen) neekerten vastaanottamista ja joka muutoinkin karttaa Julkisia Neekerinpaijaus-hellyydenosoituksia, on tuomittava "Rasismista™".
On myös täysin kuviteltavissa ja mahdollista, että henkilöllä jolla on liian kireät / tiukat housut, on myös ns "Rasistisia Asenteita™" - skeittarit ulos sulkien.
Eikä ole suljettavissa pois myöskään se, että henkilö joka EI parahda itkuun, IHAILEVAAN itkuun, elokuvateatterissa, nähdessään valkokankaalla Afrikan Ruskean Murjaanin, tai joka ei muutoin kyynelehdi positiivisesti ja ulvo samalla kaihoisaa ihailuaan Julkisesti, tai joka ei ala ulvoa kuin mölyapina kiimassa haistettuaan mölyapinanpimpin, saattaa olla "Rasisti™".
Myös SE, ettei totea mitään hyvää ja positiivista ja kaunista ja mielisairauteen verrattavaa utopistista olkiukkohaihattelua, Somaleista ja neekereistä ja muista vastaavista, ainakin kerran päivässä, sekä kotona, että julkisuudessa, on mitä "Rasistisinta™".
On niinikään myös "Rasistista™" pelottaa yksinkertaisia ja lihavia, keski-ikäisiä tai vanhempia, kukkahattuämmiä tavalla tai toisella, mm olemalla antautumatta heidän pehmeäpäiselle vitun idioottimaiselle typeryydelleen.
On aivan ÄÄRI"Rasistista™" tykätä ihan suoranaisesti ja hävyttä(!!!) jostain, mistään, ns "valkoisesta" tai jotenkin "länsimaisesta". Esim; toisesta valkoisesta ihmisestä tai musiikkikappaleesta tjns. Ja myös olla haukkumatta niitä jatkuvasti, on mitä "Rasistisinta™".
"Rasisti™" on henkilö joka väittää, ettei mudassa ja liejussa elävä neekeri, joka raiskaa ja tappaa ja polttomurhaa ja tanssii, ole yhtä älykäs ja potentiaalinen ja kyvykäs ja kekseliäs yms, kuin avaruudessalentävä valkoinen, jolla on sähköä ja kokakolaa ja tv ja ELÄVÄ kissa kotona yms.
Sellainenkin henkilö voidaan määritellä "Rasistiksi™" joka EI ole vallanpitäjälle / -jille, mieleen. Ja eritoten jos tämä jotenkin loukkaa heitä, heidän Pyhyyttään tai heidän "integriteettiään" (ei tarkemmin määritelty) tai jotain vastaavaa... paskaa.
Ja lopultakin: kaikkein "Rasistisin™" tyyppi on se, josta jollakin Tiedostavalla ja Suvaitsevalla, on vaa sellane tunne.


Siinä oli LYHYT lista tuon hevonpaskakäsitteen määritelmästä. Lyhyt, sanoin.

Mutta toisaalta, eihän niillä ÄO kokeillakaan ole mitään todellista arvoa....?... vai ?.... ainakaan jos niiden tulokset on vähän nihkeitä hyväksyä.
Joten; kuka tässä lopunkaiken onkaan tyhmä tai viisas ? Samaa ruskeanharmaata massaahan tässä vain ollaan ! Ihan samanarvoisia kaikki, vertajuovista ja matojasyövistä ja palvovista hiekka ja muta neekereistä, ilkeään valkoiseen IhsmisTakapuoliRasistiFasistiBasistiReppanaPersuunJunttiin™.


ITRFBRPJ FTW !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti