tiistai 4. kesäkuuta 2013

Nuoret ja Vanhat




Aloitan räyhäni sanomalla, että en toki tiedä tarkkaan minkälaisia (mahdollisesti) lahopäitä nykyjään on sekä opissa, että esim. Lidlissä töissä, mutta jumalauta taas !!.

Kehtaavat taas kerran syyllistää nuorisoa (TPTB) ...kaikesta. Mistä suurimmaksi osaksi luulette nuorison / nuorison tapojen yms. olevan ensinnäkin kotoisin ?!. Koko maailmankuva jne. Ja toisekseen, ite menevät  saatanan petturit, vitun kommunisti marxisti lehmät, tuolla pitkin maita & mantuja tarjoamassa oman rotunsa, kansansa ja maansa rahoja, vähiten tarjoaville, ja rahoittavat E.Uta ja Afrikan Kepardihattuja ja muuta saatanan roskaa.
Ja sitten vielä saarnaavat oman jenginsä nuorille !!. Saarnatkaa saatanan munattomat petturit vaikka, Mustalaisille, tai Kommareille tai Bolshevisteille tai Marxisteille tai Muslimeille tai Ryssille tai Virolaisille tai Ruotsalaisille tai Angloille (eritoten U.S.A:lle) tai vaikka kriminaalisille psykopaateille !!. 

Tai Feministeille tai Juutalaisille tai milletahansa niistä valittavana olevista ; oikeista syyllisistä !!. Näillä (miltei) kaikilla on oma osansa Valkoisen nuorison elämän ja olemuksen pilaamisessa.

Näin se käy. Kohta maksetaan täälläkin kouluista, toisin kuin enne, kohta kaikki on niin kallista, että siihen ei ole varaa, kohta täällä(kin) myllyttää rotu jos toinenkin, toistensa kimpussa, Ryssät ostelee ja jakelee maat ja Ruotsalaiset heittelee ylimääräiset (eli kaikki) neegerinsä tänne !. Ja täällä vain masokisteina kiitellään vuolaasti, "voi kiitos, voi kiitos rakkaat Ruotsalaiset"

Menkää vitun 60-70 lukujen läpimädät kommarisukupolvet vittu itseenne, ennenkuin käytte aina änkyttään meille uudemmille !!. Vitun älykääpiöt saatana !. Mekö tämän tilanteen olemme tehneet ? mekö täytämme omaa vitun maatamme, kaikilla planeetan alimmilla elämänmuodoilla jonkun vitun Jeesustelu Kumbayaa Hippi-kierii-mudassa Huu Haa paskan takia ?!. Te olette suurin osa ihan totaalisia, umpi-hulluja.
Koittakaa nyt saatanan kusimulkut hyväksyä, että Kommunismi ja kaikki muut Vasemmistolaisuuden umpisairaat ja läpimädät ja lusiferiaanisen pahat ideat, "unelmat" ja ismit on kuolleita ja toivottomia ja sekopäisiä ja häiriöksi ja kuolemaksi ja kuvottavia ja luontoa yms vastaan, eikä ne tule koskaan, ikinä, koskaan toteen !!. Ei ikinä !.

P.s Älkää nykynuoret (itse en ole enään niin nuori) siltikään luulko, että esim. töistä on ihan khuul, lähteä johonkin saatanan vammapena-festareille kun siltä tuntuu, se on täyttä kehariutta, full retardation. Ja jos pitää olla työssä vaikka kahdeksalta, niin ei ole khuul ilmestyä jossain kymmenen kieppeillä.

Ravintoloissa yms, syöttölöissä pestään kuulkaa oikein kädet !. Niin, kädet !.Pestään ! Näin on !.
Puhelinmyyjänä ei = ei !!. Jos joku  sanoo ei!! niin ; lakatkaa puhumasta !.
Talous-aloilla ; älä varasta !. Älä himoitse toisen omaa !. Älä kieroile ja häröile ja anasta (kuin jutku).
Rakennuksilla tulee tehdä hyvää ja kestävää jälkeä, ja olla käyttämättä Virolaisia tai muita vastaavia kädellisiä, vaikka osaavat toki käyttää jonkun verran, jonkinlaisia työkaluja (kuten Simpanssitkin. Ja Rättipäät)

...empä tiedä...ehkä meidän on aika lähteä taas liikkeelle. Ryhtyä uudestaan nomadeiksi, ja ehkä siihen tullaankin jokatapauksessa. Mäd Mäksin elämäntapaan ja maailmaan, suurin osa "ihmis"kuntaahan on siellä jo !. Ja on aina olleet. (Toisaalta, olisihan se johkin extenttiin aika khuulia).

Meidän lienee aika ja parasta, muuttaa Marssiin. Tilaisuus ei ehkä toistu pitkiin aikoihin. (Sielläkin on kylmä ja eristyksissä, tykkäätte siitä kyllä!).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti