keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Heath´s ledger


Tämä tyyppi on vienyt "juttunsa"  suht pitkälle, täytyy myöntää. Mutta vittuako se kenellekkään muulle lopunkaiken kuuluu jos hän diggaa Naatsi memorabiiliasta ja Natseista sinänsä ?!. Kaikki me valkoiset niistä johonkin extenttiin tykätään, muttei vaan ikinä ´haluta´sitä myöntää, kuten Solari(kin) sanoi. 
Tuo takki on toki vähän liian iso, mutta tuon kuvan perusteella ; ihan hyvännäköinen, valkea äijä, komea. Ja oikeastaan aika khuul nimi tuo "Jocelynn Aryan Nation" vaikkakin toki tuo on lähinnä väärin, antaa lapsilleen moisia (lievästi stigmatisoivia ja haitallisia) nimiä. 

Mutta tästä tuli taas mieleeni..., että jostain ihmeen syystä, aina kun Anglot, jenkit eritoten, tekee jotain Natsimaista tai pukeutuvat Natseiksi tai heiluttelevat Natsi-lipuilla, on ne suorastaan nallekalhumaisen pehmoisia ja lähes lällärimäisiä, mutta kun saman tekee esim, Ryssät tai itse Sakut on menossa ihan eri vibat. Huomattavasti synkemmät ja usein älykääpiömäiset, taas kerran alleviivaten sitä, että Anglo-Saxit ovat eräänlainen Herrarotu, kaikista vioistaan huolimatta ja sikäli heidän maansa on ansainnut nimensä ; Englanti, Anglais, Enkelten Maa.

Niissä on vain sitä sellaista "jotain" / hyvää, mitä juuri kenessäkään muussa ei ole. Ja tähän on syynsä, joista pari on täysin tiedettävissä, mutta niistä pistän ihan oman kirjoituksensa. Yksi näistä kyseisistä, yleensä hämäränpeittoon jäävistä, syistä on sangen mielenkiintoinen ja monille täysin yllättävä ja uusi ja ennenkuulumaton ja eräänsortin antropoloogian vallankumous. Siihen extenttiin asti, ettei siitä juurikaan "Lamestreamissa" Mainstreamissa eli valtavirrassa pulista. Se kun on rienaa näille vitun kommunisti-valehtelija-tasapäistäjä-vasureille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti