sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Blogikirjaus Klo 00:28-42

Kapteenin Blogi. tähtiaika 00:28 09.06.2013

Minua uhattiin tänään Karatella. Tarkalleen ottaen Mawalla, (Mawashigerillä), ja vieläpä päähän. Tämä on moukkien ja sivistymättömien junttien Planeetta. Nämä "Suomalaiset", eli asujaimistoni välittömässä läheisyydessä majailevat Natiivit olennot ovat todentotta liian intiimissä suhteessa Kardassialaiseen Kaljaan. He sekoavat täysin sitä naukkaillessaan. Heille osuvampi, parempi ja kuvailevampi ja sikäli myös realistisempi kutsumanimi olisikin Juomalaiset. Ehkä se olikin heidän alkuperäis monikkerinsa kunnes sen muuttivat Histoorian aikana erinnäiset kilpailevat viholliset Heimot, täksi "Suomalaisiksi".


"Seis!. Laske se kalja välittömästi alas!...hiiitaaasti, ...hitaaasti !".

Vaikka Kapteenin kunniaa onkin näin loukattu, en ole millänsäkkään ja tohtori Murskaaja on jo lääkinnyt minua mehulla ja herneillä ja Ruotsalaisella Salmiakilla, joten kaikki on O.K. Vielä reunahuomautuksena ; Suomalaiset muuttuvat juovuksissaan Muslimeiksi, meukaavat ja uhkaavat ja päällekäyvät ja rähisevät ja räyhäävät kuin Minkki psykoosissa, häkin nurkassa. En puolla Suomalaisten laskemista osaksi Federaatiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti