lauantai 15. huhtikuuta 2017

K N T

Täytyy vielä erikseen sanoa että olen todella tyytyväinen ja toiveikaskin, tuon "Korean Niemimaan Tilanteen" suhteen !

VIHDOINKIN asiat näyttävät SILTÄOSIN ihan mukiinmenevän hyviltä. Edes JOTAIN maailmassa tapahtuu pitkästä aikaa, ja edes vähän oikeanlaiseen suuntaan.

Olisi melko huippua ja virvoittavaa nähdä tässä elinaikanaan, olkoon miten lyhyt tai pitkä tahansa, P-Korean lopullinen romahdus tai mikä se niiden tapauksessa oikeasti edes olisi, sillä ei siellä ole juuri mitään mikä voisi romahtaa per se. Paitsi ehkä pari kolme korkeaa taloa siinä pääkaupungin kulissien keskustassa. Ja tietenkin itse Suuri Plösö, SE voisi romahtaa.
Kuten Sami Hedbergkin tulee romahtamaan ennenpitkää.
Vitun tyhmä lihava höynähtänyt narsistinen typerys.
Sääliksi käy.



Hienon ISON pomminkin amerikkalaiset jo kylvi sinne ählyjen rotankolojen päälle, joten edes jotain vitun virtaa on taas PIIIIIITKÄSTÄ aikaa liikkeellä.

Mutta samapa tuo ja tämä kaikki lopultakin ON; minä haluaisin jo vaihtaa maisemaa ihan kokonaan. Haluan sinne johonkin, mihin kuulun, sinne omaan ulottuvuuteeni, mistä tänne aikanaan jouduin jostain syystä.
Olisin mieluummin siellä rakkaiden seurassa, siellä "Valhallassa", kuin täällä tyhjiössä ja kaikkien teidän typerässä ja sellaiseksi tekevässä, seurassa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti