torstai 6. lokakuuta 2016

Kimin Avaruus-Odysseija osa.32

Kapteenin Blogi.
Tähtiaika 08.00 06.10.2016

Aamuyötä, Tähtilaivasto.
Kapteeni P. Tähtilaiva Enterpraissilta tässä hei.




Olemme saapuneet perille, saamiimme koordinaatteihin, ja aloitamme nyt viipymättä tiedustelun alueella, Khateriina-Zeta Zombien ja Kimi "Jäämies" Räikkösen löytämiseksi.
Ja mahdollisesti jopa muidenkin ns "etsintäkuulutettujen".

Raikker on (melko) lihava.

Noniin, ja nyt asiaan.
Tai vielä toiseen, sekundääriseen asiaan. Nimittäin on niin, että olemme saaneet yhteydenoton, kun lähetimme tiedustellessamme avunhuutoja pitkin kosmosta, tällaiselta melko mysteeriseltä oliolta, joka rehellisestisanoen näyttää joltakin intergalaktiselta keikarilta, jos minulta kysytään.


Intergalaktinen Keikari.


Hän ilmestyi päänäytöllemme tuollaisena, poseeraten, ja yht´äkkisesti, emme edes nähneet hänen alustaan....hän näytti vain ilmestyneen tyhjästä !
Ja hän lähinnä vain tuijotti siinä näytöllä meitä, noin ^  .....kunnes sitten sanoi nimensä, ja nimekseen hän antoi Juuhan Af-Gran-Khan.

(Tämä on vain minun intuitiotani tai aavistuksiani, mutta MINÄ uumoilen hänen olevan ehkä Illyyrialainen robotti tai ihmiseksi naamioitunut Horta.)

Hän tiedusteli mm mahdollisuudesta tulla "jaolle" Kimin pelastusoperaatioon, ja ehkä saada hänen "numeronsa", jota emme ymmärrä lainkaan..?.. mitä se tarkoittaa ?.. Emme ole edes antaneet Kimille mitään numeroa.. no, mutta.... kuitenkin, tämä mystinen mies halusi myös olla avuksi jotta Kimi löytyisi ja hän oli kiinnostunut myös ostamaan yhden sukkuloistamme, ja universumin mysteereistä.

Palaan häneen tarkemmin myöhemmissä raporteissa, jos selviämme hengissä.


-

Mutta haluan nyt tässä samalla täyttää erään aukon.......raporteissani, nimittäin triviaalit / pikku asiat.
Olen vallan laiminlyönyt niistä ilmoittelun, josta olenkin jo saanut Tähtilaivaston Virallista Palautetta, jota en nyt halua sen kummemmin käsitellä tai "nostaa tapeetille". Se olisi myös epäammattimaista ja ehkä jopa pikkumaista, ja mitä enimmässä määrin tarpeetonta, ja ehkä Salassapitovelvollisuuttakin rikkovaa (olen saanut mm ulostetta postilaatikkooni, ja päälleni on sekä syljetty että heitelty virtsaa).. no niin, no mutta kuitenkin.
Tässä tätä on !

-



Insinöörimme on onnistuneet kehittämään uudenlaisen aseen....tai en tiedä onko tästä aseeksi, se jää nähtäväksi, mutta sillä voi kuitenkin havaita ilmassaolevan / leijailevan... itseasiassa, METAANIN !!
Jos ja kun tämä uusi laite havaitsee, esim jonkun henkilön ympärillä vellovan, metaanikentän - se tuottaa melko tehokkaan valonsäteen ja joskus vain äkkinäisen välähdyksen ja/tai paukahtavan äänen.

Ja ...no, sitä on kokeiltu, ja kyllä; se toimii !!
Palaan tähän myöhemmin jos laitteesta näyttäisi olevan aseeksi asti.

-

Sitten...


Data ! HAhaa...oi...se kelpo heppu. Hän yritti, taas, kuristaa minut !
Mutta ei hätää, hänen motiivinsa ainakin oli mitä jaloimmat ja pyyteettömimmät, sillä hän oli vain huolestunut että MINÄ olisin muuttunut "täydeksi ja totaaliksi, Ultra-Rasistiksi!"

Ja onhan se kyllä, kieltämättä, totta etten ole kuunnellut viimeaikoina LÄHESKÄÄN tarpeeksi Klingonien monotoonista, murinasta ja piereskelystä ja jumputtavasta rummutuksesta koostuvaa, musiikkia. Ja aivan liikaa esim ns "Klassista Musiikkia" jonka tiedetään varsin hyvin, olevan mm Maapallollavaikuttavien "Neo Nazien" ja "Skinien" paljolti kuluttamaa "Rasistista Kamaa™" ja silkan Pahuuden suosiossa.




" Jo riittää se kaikki Mootzart, herra Kapteeni! "

Mutta Data on lopultakin sangen maltillinen kaveri, ja hän heltyi hyvinkin pikaisesti, (vain noin tunnin puristettuaan kaulaani ja elintärkeitä valtimoitani), ja päästi minut jatkamaan komenteluaan ja muita rutiinejani.

Ja iroonista kyllä, hänen syytöksistään, jotka ehkä johtuvat vain hänen jumiutumisestaan aiempaan ohjelmistoon kuin mikä olisi uusin päivitys (hänen virtapiirinsä tulee siis huoltaa ja päivittää ohjelmistot ja ajurit yms), niin nin sain siitä vain yhden idean !
Nimittäin "kilauttaa kaverille" eli soitta vanhalle tutulleni, joka toimii tällähetkellä eräässä nimeltämainitsemattomassa armeijassa, eräällä planeetalla, eräässä universumissa.






Kysyinkin nimittäin häneltä, hän kun on edelleen "niissä hommissa" ja asioissa mukana ja sisäpiirissä, että josko HÄN tietäisi jostakin jotakin...



" Ooxä Kimiä nähny ? "

..kysyin siis josko hän olisi tietoinen Kimin kohtalosta, mutta hän kielsi tietävänsä mitään. Mutta sanoi kuitenkin että "Habalalala-Wäbälälä lä lä bäbääbääbää bä bää bää" ...joka on kai jokin koodi, jonka selvittämiseen asetin jo muutaman upseerini.


Mutta toisaalta...

....äijä saattaa valehella.


Mutta toinen asia; olen hommannut alukseen uuden Paskanhaistajan !





Hän ^!! Hän haistaa paskaa aina ja kaikkialla ja koko ajan ja missä vain !! Ja MILLOIN vain !!
Eikö olekkin melko vitun mahtavaa ?! Vai ?! Häh ?!....ai nou !

Älkääkä antako hänen uneliaan, juoponoloisen, olemuksensa hämätä ! hänellä on TODELLA hyvä ja pätevä hajuaisti !


Ja mainittakoon vielä että aluksessamme on vierailulla eräs merkkihenkilö.
Nimittäin mies Maaplaneetalta, jonka otimme kyytiin kun piipahdimme siellä huollossa silloin viimeksi, joka on kuuluisan sian omistaja ! Ei siis "Poliisi Viranomaisen" vaan sen eläimen / elukan / luonnonolion, de facto "possun".

Me näytimme hänelle (joku vilautti myönnettäköön, myös "etumustaan"), mutta näytimme hänelle siis alustamme sinänsä, ja Maan erään "Maan" eli "Suomen" hintatasoa.






Mutta älkää hätäilkö; hän toipuu kyllä (par´aikaa sairastuvalla), täysin ja ...jossakin vaiheessa.


Ja on mainittava vielä yksi muukin asia / "Muutos".
Nimittäin...aluksessa kävi(?) myös, jollakin keinolla, itsensä "Jude Law" eli Juutalainen Laki, antamassa Homouden Tartunta Raikkerille. Ja se ilmeisesti myös "otti" eli tarttui.



"...Kapteeni?!...emmä tunne mit.."                                           "..HHhhnnnnn...gg..hh....mmmmnnh..."






Joten mm tällaisten sisäisten ongelmien kanssa tässä nyt painimme, etsiessämme Khateriinaa, Kimiä, Skuumahheria, Soroseenia, Fittiä ja muitakin.
Mutta nyt minun on palattava velvollisuuksieni pariin, ja herran tähden; vapautettava Data !
Hän / se käy kuumana kuin taistelukoira ja miksen käyttäisi sitä hyväkseni ?
Laitan hänet ja pienehkön Loittoryhmän asialle, etsimään tästä Järjestelmästä em. henkilöitä.



Come at me bitch !



Kapteeni Pikaard. Enterpraissilta.
Kiitos ja kuulemiin.










~ Fin ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti