lauantai 21. helmikuuta 2015

Lainaehot

Kuva saatiin juuri sillä hetkellä kun kuvassa oikealla näkyvä mies, on lyömässä kämmensyrjällä kuvassa vasemmalla näkyvää apinamiestä kurkkuun.



Vittu minkä näköisiä saatanan pölkkypäisiä vitun typeryksiä !! Ei hevosen vittu.
Nuo kaljupäiset apinat näyttää niin tyhmiltä, etten usko niiden löytäneen edes tietään ulos ovesta, kokouksensa päätyttyä. Saati sitten, vielä vähemmän, kyenneen operoimaan sitä itse.

Ehdot luultavasti kuuluvat näin; Kreikan otettava välittömästi lisää lainaa noin 2000 Mjrd. puntaa ja taattava, ettei se edes aio maksaa koskaan takaisin, ja Kreikan parlamenttiin / Eduskuntaan on välittömästi saatava Kommunistivasemmiston ja Kollektivistivasemmiston eli Natsien ohelle myös jotain muita hourulasta paenneita vitun viiripäitä, ehkä esim jotain murhaavia kulttijohtajia ja pari ammattiraiskaria ja vaikka Muslimi pressaks.
Ehdoissa oli epäilemättä myös kohta (pienellä fontilla!) jossa käsketään välittömästi rakentamaan suomalaisten nynnyjen rahoilla Helsinkiin sekä suuri Synagooga ja suurempi Moskeija (tietenkin!), että myös Holokaustimuseo ja Gugge.

MINÄ ! sensijaan ehdotan, että viedään kaikki murjaanit ja neekerit ja ryssät... pois suomesta !!
Huippua vai mitä... vai mitä ?!!? Tiedän, tiedän "totaalisen huippua!! totaalisen huippua!! mään" Mutta kysyin nyt vain "muodon vuoksi".

Ja että nykypoliitikkomme suljetaan kaikki häkkiin ja se lähetetään ajelehtimaan jollalla kohti Afrikkaa ! Eix vaan !? Ja senkin he saavat totta hevon viussa, maksaa ihan itse !! Ja kalliisti.
Ja jos selviävät tästä "epäinhimillisestä ja julmasta koettelemuksestaan" hengissä, johonkin Afrikan satamaan (valkoisten alueille siis, eli ihan oikeaan satamaan) niin myös kaikki mahdolliset satamamaksut on kustannettava itse.

Ja perille saavuttuaan saavat pyydellä tyhmyyttään ja opportunistista itsekkyyttään vuolaasti anteeksi. (Jolloin paikalliset neekerit potkisivat heitä huuliin ja ahtaisivat traktorin sisäkumin sisään ja sytyttäisivät tuleen ja potkaisisivat vierimään alamäkeen ! hahahahaa, se siinä olisikin jo kaunis näky, kertakaikkiaan !! aaahhh..no, mutta takaisin tähän hetkeen.)

Sic Sempre Varoufakis !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti