torstai 11. elokuuta 2016

Psykopaattien Ammatit (taas)






Kuinka monta kertaa olen minäkin saatana saarnannut, että "kytät" ja "poliitikot / lainlaatijat" ovat KANSANVIHOLLISIA numero yksi ja de faking facto P S Y K O P A A T T E J A !!!?

Katsokaa nyt vitun muulit esim vain Esko Ahon NAAMAA !! Vittu jos teillä saatanan tahmeilla älykääpiöillä on vittu MITÄÄN tietoisuutta ja sen toimintaa ja liikettä, niin NÄETTE, varmastikkin(?), ihan silmillänne, ettei sillä ole sielua. Ettei siinä asu YKSIKÄÄN hyvyyden ATOMI. Se on ihan silkkaa Saatanan siementä, alusta loppuun, lattiasta kattoon, seinästä seinään. Totaalinen ja absoluuttinen, hävytön persereikä ja kiipijä.
Myisi vaikka oman äitinsä tai ITSENSÄ, jos saisi TAHTONSA sillä läpi. Oikea vitun Tahdon Voitto !

Sieg Hail.


Psykopaatin ja Sosiopaatin ja "rikollisen" eli de facto MUTANTIN eli pieleenmennyttä biologiaa/perimää/fysiikkaa johon tehoaa vain KUOLEMA, ja muut vastaavat super-paskalävet tunnistaa ihan jo NAAMASTA ja AINA ja KAUKAA. JA KAIKKI teistä. Jopa tyhmimmät vitun sontaasyövät lantamöykyt, mutta SE mikä asiaa HÄMÄRTÄÄ on teidän oma OLETUKSENNE muiden täyspäisyydestä ja ilmeisesti jonkinlaisesta "Hyvyydestä" ja se että teidän vaistojanne ja tietoisuuttanne on TIETOISESTI  pyritty tukahduttamaan KOKO tähänastinen elämänne.
Koska ikinä tätä luetkin, jos luet. Jos tätä ylipäätään joku jossain joskus lukee.
Sinusta on siis toisinsanoen; tehty TAHALLAAN tyhmä ja totuudelle SOKEA.
Minuun se ei TEHOA, koska minä olen ihan SUPER. VITUN. SITKEÄ ! Minä olen jäykempi kuin rauta ja taipuisampi, tarpeentullen, kuin vetelä kumi. Minua ei VOI väännellä haluamaansa muotoon, vain hidastaa ja toivoa että unohdan. Mutten minä IKINÄ unohda.
Ikinä.

Teidän muiden ongelma on; liika laupeus PAHUUDELLE.
Ongelma jota MINULLA, EI OLE.

Minä olin jo LAPSENA valmis tekemään mitä pitää, mutta sain huomata että nämä muut on lähinnä kuin laiduntavia lehmiä. Vailla MITÄÄN, nähtävää, TERVETTÄ kunnianhimoa ja AITOA pyrkimystä vapauteen ja TOTUUTEEN ja kauneuteen ja sen sellaiseen. Sanallasanoen kai "Taivaaseen" tai johonkin.
Laatuun ainakin.

Te olette "niitä jotka tyytyy". (Ja sitten hiljaa hyytyy..)

Mä en nääs tyydy !!

Minua ei kiinnosta hevosen VITTUA, vaikka K A I K K I, koko vitun maailman, kaikki, neekerit RYÖMISIVÄT jossain vitun "Uutiskuvissa" (hei!? Marxistinen persereikä; mitä vittua sinä MINUA tiedotat siitä mitä Afrikassa tapahtuu !?) pitkin sitä kurjaa saatanan, tulikuumaa vitun punaista hiekkaa, maha turvonneena RÄJÄHDYSPISTEESEEN ja mulkosilmät täynnä raatokärpäsiä, ja ANELISIVAT edes sitä että joku Länsimainen Pyhimys edes PIERAISISI tai yrjöäisi niiden haisevaan kitaan. Minua ei kiinnostaisi VITTUAKAAN !!

Haluan oikein KOROSTAA tätä; ai dount giv a gaaddeemn FAK !

Se johtuu siitä, että minä en ole tyhmä kuten suurin osa "ihmiskunnasta". Jotka ovat OIKEASTI, edelleen, kuten ne muukalaisetkin hyvin usein ovat sanoneet; todella todella primitiivisiä "kehitystasoltaan". Lähinnä siis eräänlaisia apinoita, jotka kulkevat takajaloillaan ja ovat tuulitakissa.

Ja täten he sekä säälivät neekeriä, että HYMYILEVÄT Esko Aholle kun se vitun kusinen psykopaatinrotta "hymyilee" eli irvistää, heille.
Sellaisia "ihmiset" vain on.

Muunmuassa siksi, minä vihaan teitä.
Tämä on YKSI syy.

(Hyvin usein muuten, mainittakoon, niissä muukalais / humanoidi -kohtaamisraporteissa, joita luen täällä taustalla myös [olen lukenut jo useita TUHANSIA], sanotaan tavalla tai toisella niiden mulkosilmien ym olioiden reagoivan ihmisiin "inholla" ja "tuohtumuksella" ja vastenmielisyydellä ja jopa suoranaisella VIHALLA !! Vittu jopa NE, vihaa teitä !! Miettikää sitä ! SITÄ sietää jo vähän miettiä.)


*

Ja katsokaa !! Oi vittu KATSOKAA saatanan paskamuulit, oikein, tuota listaa !! Mitkäs ne siellä keikkuu ja komeilee listalla PSYKOPAATTIEN ammateista ? Tai "ammateista" siis.

NÄIN ON ! Poliisi-Sika ja "Lainlaatija / Lakimies" !!! Yyyyyylläri pylläriiiiiiiiiiiii.


Siiiieelllä on ! Siiiieelä on "poliisi" ja "lakimies" kooomeasti listoilla. Kooooomeasti on, listoilla kytät ja loijjerit.

Mutta hei!? Mitä minä tiedän; sen kun perkeleen Hyper-Pakanat palvotte niitä ja näin te saatte Järjestystä ! Koska hei? ilman niitä olisi jotain nimeltä Kaaos tai jopa se Anarkia !
Ei niin voi olla ! Täytyy olla kyttiä. ... . . .
NYT minun tekisi jumalauta muuten mieleni niiiiin paljon etten sanotuksi saa, luovuttaa se pihtaamani "lempiblogaajani" teille ja näyttää hänen kirjoituksiaan Kytistä ja Laeista yms ! Ai vittu... hahahahaaa, te VALAISTUISITTE !!
Vittu te VALAISTUISITTE, ettekä enää IKINÄ olisi se sama typerä tunkkainen perkeleen muuli mikä olette nyt, edelleen, AD 2016.
NIIN hyvä se on sekä YMMÄRTÄMÄÄN asiat, että kuvailemaan ne. Nuijimaan miltei, perille. Tyhmemmällekin. Jos sitä lukee, siitä ei toivu.
Minä olen melko varma että sen "lähetti" tielleni se mitä kutsuisitte "Jumalaksi". Se on kuin minun Amerikkalainen ja vitun VANHA, versioni. Sellainen minusta kai tulisi jos vanhaksi eläisin, joskin omanlaiseni versio. Myös me ihan OIKEAT "Pyhimykset" ja luontais-syntyiset muiden opettajat TUNNISTAMME toisemme nanosekunnissa, ja samanlaisten seurassa viihtyy.

Täytyisi miltei kiittää tuota Maailmanhenkeä kyseisestä heebosta, että löysin sen aikoinaan. Se on TODELLA virkistävää nähdä täällä Helvetissä joku toinenkin Taivahan Lähettiläs, yhtä epätoivoisessa työssään nostelemassa näitä vitun veteliä paskalimppuja vähän ylemmäs ja ylemmäs, jotta ne voivat vaivatta sitten liukua ja lässähtää taas vähän alemmas ja alemmas, kuin puutunut kissa, väsyneenä, ja passiivis-aggressiivisena.

Vitun tympeät läskit paskat / muulit !
Haistakaa vittu !

Sen verran minä siteeraan tätä "blogaajaa" -joka ei tosin ole mikään blogaaja per se, mutta on "läsnä" täällä bloggerissa- että, ja tämä hyvin kuvailtu(!), ihmiset kapinoivat Jumalaa vastaan luonnostaan / vaistonvaraisesti.
Jumalauta että tuo on HYVIN kuvailtu ja sanottu ! Tuo on siis minun ylimalkainen asiasisällön suomennokseni.


Eikä kukaan ole kai KOSKAAN "artikuloinut" yhtä vastaansanomatonta ja nerokasta, aidosti aivan VITUN HOKSAAVAA, Kyttien ja Lakien yms "vastaisuutta" !! Ei koskaan ! Ei kukaan !! Ei oikeastaan edes Jeesus !!
Jonka fani kyseinen äijä on. Mutta EI hänen "seurakuntansa", kuten minäkään. Ne ON, kaikki, idiootteja. Siinä olette Vasurin kusimyyrät ja tunkkaiset lantarotat ihan oikeassa; Kristityt ON tyhmiä.
No question about it.

Haluatteko esimerkin? Hyvä ! Nimittäin niitähän löytyy ja riittää.
- Kristityt on TÄYSIN vakuuttuneita että "avioliitto" on jotenkin "pyhä" !!? THahahahaha...Baahaahahaaaaaaaaaaaaaaaaa..ai miin....W T F ?!?! Siis TÄH ?!?
Mitä VITTUA te vitun vitut oikein sönkötätte ?!? MISSÄ lukee tai sanotaan niin ? Sanoiko ITSE JEESUS / JUMALA niin ? Jos EI, niin se EI OLE pyhä. Asia on NÄIN yksinkertainen. Jos Jeesus esim olisi sanonut että "kissat on pyhiä" ...niin..?...junou; olisi kissat pyhiä !
♩  Mut oooo, jos niin ei oooo, nin niin ei oooo... ♫


Mutta olen jo eksynyt aiheesta. Itse asiassa melko kauaksikin kyllä, jos totta puhutaan. Ja puhutaanhan sitä. Yksinomaan, tässä Tähtilaivaston Virallisessa Blogissa.


Sosio ja psyko -paatit. Niitä teillä on "Johtajina". Ja suurin osa teistä perkeleen vitun halveksittavista vitun muulijunteista on vaan ninq et "heeei, ei tää mitään! ota iisisti ja näi" tai "minkäs sille voi" jne jne ad NAUSEAM.

Niiimpä, niimpä. On paljon parempi vaan kuunnella äitiä / muita naisia. Ne tietää paremmin.
Ja hei; eiks niin sanottu siinä Raamatussakin muuten ? "Ja sinun tulee kuunnella / kuunteleman, naista, joka kaiken tietää ja tajuu ja näi... ja sinun tulee totisesti, minä sanon, häntä aina kuulla ja kuunnella ja konsultoida, vaikka valitsisit vain paskapaperia... joka on jo keksitty..."

On paaaaljon, pahahaaaaljon parempi elää TIUKASSA ja kireässä kontrollissa ja siltikin täydessä PELOSSA, kuin olla vittu VAPAA ja näi. Mitä ikinä sekin edes tarkoittaa ?! Tttsshhh.
Parempi on Kyttääkin palvoa ja Lakeijaa kuulla, kuin on perustaa vaikka jokin oma "yritys" tai jotain. Ja olla liittymättä muun varsinaisen Suomen Kansan kanssa YHTEEN, HÄTISTÄÄKSEEN "Valtio" lakeineen ynnämuineen, KUN ne tulevat kyseistä yritystä sammuttamaan, kuin nuotioon kuseva  ääliö-älykääpiö.

Jätetään vain toinen toisemme Valden saaliiksi ja tuuliajolle ! SIINÄ teille "kilpailukykyä" kerrrakseen!!
Näillä opeilla "Suomi" nousuun !! Ja vain JOIDENKIN heteroherrasmiesten henk.koht. tilin saldo ja kalu ja staattus ja maine ja näi !

Hip hei !!


Te ootte veikeetä seuraa piipl !!




Ai oolmoust laik ju´u !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti