maanantai 10. lokakuuta 2022

"Mahdollisuuksien" tunkiot

 



Kaikissa maailman roskanevadoissa ja likaisissa tunkkaisissa ultraköyhissä peslävissä kuten esim...mm.. ryssällä, paikalliset idiootit sanoo aina että kyseinen tunkkainen paskainen vitun kamala kusireikä on jokin vitun "mahdollisuuksien maa". Tätä kuulee ja näkee yhtenään, "tämä on mahdollisuuksien maa" ja se lausutaan sillätavoin elähtyneenä, katse kohti horisonttia ja vähän sen ylle, ei kuitenkaan suoraan ylös taivaalle, ihan jo siksi ettei niiden jäykäyt niskat luultavasti enää taivu sillätavoin ylöspäin kun ovat eläneet vitun slummirotat koko elämänsä kyyryssä kuin katkaravut, tuijottaen ja tonkien niitä kamalia vitun roskia ja pistelemällä niitä terävällä (roskalla) löytämällään kepillä ja pyytäen siitä saalista, jotta olisi "särvintä" illan likaisen paistetun ja puliukon virtsassakieritetyn kurjan kamalan vitun karvaisen rotan päällinahan päälle. Niin nin nämä idiootit sanoo aina tällaista. 

Mutta YKSIKÄÄN noista "Mahdollisuuksien Maista™" EI tietenkään OIKEASTI ole mikään mahkujen maa vaan sen absoluuttinen ja totaalinen vastanapa. Ne on totaalisia täysiä kusipäisiä tunkkaisia hirvittäviä alkeellisia likaisia iljettäviä yrjöttäviä tukehduttavia luotaantyöntäviä Helvetin dimensioita ja persläpiä ja kakkareikiä. Köyhyyden ja tautien ja tietämättömyyden ja ylimielisen ansaitsemattoman ylpeyden riivaamia kusisia järkyttäviä kamalia paskaläjiä. Kitumisen tyyssijoja.

Niiden tulisi sanoa että "tmä on mahdottomuuksien maa" - EIKÄ tietenkään että "___ on mahdollisuuksien maa!" ja ne idiootit näyttää itse usein jopa osittain uskovan oman pulputuksensa ja potaskansa, kuin poliitikot ikään. Kyttä sen sijaan USKOO kaiken itse sillä kyttä on aivan äimistyttävän tyhmä epäolento, siis jopa tyhmien maailmassa kyttiä pidetään erityisen tyhminä ja hämmentävän vähäjärkisinä. Mutta joka tapauksessa.

KAIKKI nuo "mahdollisuuksien" kaatopaikat tulisi vain armopolttaa esim napalmilla tjns, ehkä ydinpommittaa. Ainoat minkäänlaiset mahdollisuudet niissä mihinkään on niillä mitä kutsutaan mm "oligarkeiksi" ja jotka siis ovat 100 % pahoja ja "rikollisia" demonirottia. VAIN niillä on edes jokin kuvitteellinen tshäänssi edes syödä niitä vähän parempia ja "puhtaampia" roskia, likaisia toki silti vieläkin, mutta suhteutetuna katalaan ympäristöönsä.

En tiä, se on kai jokin psykolooginen puollustusmekanismi tuo että yritetään inttää itselleen epätoivoisesti ja haastattelevalle kameraryhmälle että ympäristönsä on jokin vitun kuvitteellinen "mahdollisuuksien ja näkymien, tulevaisuuden näkymien, maa" kun ainut TODELLINEN tulevaisuuden näkymä on köyhäintalo, pidätys ja / tai kamala kurja kuolema kadulle, virtsaan, kuin jokin vitun kurja viemärirotta. Ympäristön ollessa kuin kamalampi köyhempi ja kurjempi versio Tshernobilista.



Vitun idiootit saatana ! HAhahaaaaaaa. "Mahdollisuuksien maa" !! HAHAHAHAAAAAAAaa. Ooooummän.

Yees, kyllä vain, mahkujen maa kuten Kuuba ! HAhahaa tai Venetsueela tai jokin Pohjoisempi-Koreakin esim tai mikä vain vitun liejukiina tai ählämin paska-aavikko. Hah.


MIKÄ noita KAIKKIA paskareikiä ehkä Intia ainoana poikkeuksena, yhdistää ?! Ne on KAIKKI joko a) alempien ja vähempien rotujen eli esim neekerien tai ählämien ja ryssien tjns rottien levinneisyysalueita TAI b) ne on kommunisti maita, TAI pahin kaikista, ne on YHDISTELMÄ kaikkea edellämainittua.

Jos nuo kaikki ^ yhdistää tulos on Helvetti. Mutta tämä nyt toki onkin kuin sanoisi lunta viileäksi tai jopa jäisen kylmäksi ja vettä märäksi, eli aivan tympäännyttävän ilmiselvän itsestäänselvää. Paitsi kommarikehareille ja muille henkisesti ja geneettisesti jälkeenjääneille. Ja "valtakunnan syyttelijöille"  jotka siis ovat edellämainittua.

Mutta hei, jos sinä elät verisen ripulin seassa kaatopaikalla ja tökit tikulla roskia elääksesi, sinä ET elä missään vitun "mahdollisuuksien maassa" vaan itsensä Helvetin likaisessa paskaisessa tukalassa vitun  viemärissä. Tai ehkä Kalkutassa tjns.





P.s onhan nekin toki määritelmällisesti, per definitionem, "mahdollisuuksia" mitä niillä on, tulla ryöstetyksi ja raiskatuksi ja kaikin kuviteltavissaolevin tavoin ja tavoin joita ei osaa edes kuvitella, hyväksikäytetyksi ja kaltoinkohdelluksi, samoin on "mahdollisuus" saada syömistään koiranjätöksistä matoja ym ruokamyrkytyksiä ja on mahdollista joutua sateen kastelemaksi ja minkä vain myrskystä typerään vitun kyttään, runtelemaksi. Kaikki nuokin ON mahdollisuuksia toki....eli ..en tiä.. ehkä  olenkin väärässä.

Huunous.









Lisäys: mainitsen että kuvituskuva ^ on suomesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti