keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

"The Dead Don´t Die"

 Elokuva-Arvostelu.


Ehkä tämä kuuluisi Suttuvihon puolelle enemmän mutta laitetaan nyt samaan syssyyn tähän.


Eli kävin tässä tauolla -interim- mm elokuvassa laivan lisäksi ja ...en ole tainut eläessäni nähdä paskempaa, surkeampaa lahjattomampaa ja nuhjuisempaa keskinkertaista tuhnua kuin tuo otsikon sianpaska. Ja mikä parasta, meitä oli yleisönä yhteensä 3 henkilöä. Eli 3. KOLME. Minä ja 2 muuta. K O L M E. Ja mielestäni sekin oli puolet liikaa ja haluaisin edelleenkin rahani takaisin.


Jumalauta mitä absoluuttista tyhjänpäiväistä saatanan honottavaa tyhmää aivotonta laimeaa potaskaa ja turhauttavaa sontaa. MITÄÄN ei tapahdu, MIKÄÄN ei ole hauskaa tai edes kaukaisesti mielenkiintoista, missään ei ole mitään MITÄÄN, saati järkeä. Elokuva on juuri niitä kamalia lahjattomien paskoja missä "annetaan ymmärtää".. muttei OSATA antaa.

Ja näin sen loppuosion jo ennalta siinä puolessavälin. Sen olisi arvannut kuollut kissakin tai elävä poliitikko. Vittu mitä TYHMÄÄ PASKAA. Ja se raastava vitun biisi mistä tuo nimikin tulee...ai ristus notta oli kamalaa paskaa. Onneksi  siinä viskattiin se CD auton fönäristä kadulle, se oli kai parasta koko sonnassa. Ja kun se päättyi.


Muistaakseni sen ohjasi Zim Zarmush tai joku muu hevonpaska-potaska. Minä muistin väärin kun ajattelin sen olevan se kai se joku ihan hyvä ja vähän exentrinen ohjaaja mutta...taisin sekoittaa sen siihen oikeasti paskanväärtiin Wes Anderson nimiseen heppuun, joka teki mm sen Stiiv Zissoun joka oli yllättävän hyvä. Jim Jortikka sen sijaa on jotain mistä pysyä kauempana kuin toisista asiakkaista tänä "Pandemian" kauhistuttavana aikana, kun kaikki pelkurit idiootit kyyristelee pitkin seiniä kauhuissaan ihan TÄYSIN yhdentekevän Kung-Flunssan takia.

OIKEASTI toki VALTION PROPAGANDAN ja määräilyn. JA oman tyhmyytensä.


Mutta niin nin siis TODELLA TODELLA umpisurkea leffa. Jukolauta että sapetti maksaa moisesta loukkauksesta. Jälkiviisaana voi vain huokaista ihastuksesta  ajatuksesta että olisin vain heittänyt kepeästi, kuin rakastuneena Pariisissa, setelinipun tai tuon skeidan hinnan, sillalta veteen. Olisi ollut kai parempi niin.

Pahoittelen kaikki, #Sori Siitä ja mea culpa jne, menin ja rahoitin sontaa. Mutta silkkaa tietämättömyyttäni. Luulin leffaa ehkä edes katsomisen arvoiseksi.


ÄLKÄÄ katsoko. IKINÄ.



Kiitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti