maanantai 5. kesäkuuta 2017

Muslimeista, heti aamulla.

Tuli tässä mieleeni, joten raportoin samantien, että; muslimit on eräänlaisia biologisia tuhoajia ja raadonsyöjiä ja typeriä aivottomia vesikauhuisia matoja, tottakai, kuten jo tiedättekin, mutta myös eräänlaisia hiekkaerämaan neekereitä.

Kumpikin rotu, nekru ja hiekkanekru, tunnetaan lähinnä heidän "kyvystään" aiheuttaa kaaosta ja joskus jopa pelkoa, ja ihan tasan AINA, kuolemaa. Ei mistään muusta.

Täydestä aivottomasta ameebamaisesta tyhmyydestä, alkeellisesta simpanssin (maksimissaan!!) tasoisesta oppimattomasta kusipäisestä typeryydestä, ja hiekkanekrujen tapauksessa, lähes ihailtavasta härkäpäisen itsepintaisesta jäykkäniskaisuuden totaalisesta asteesta.
Se on jotain niin absoluuttista ja absoluuttisen RAIVOSTUTTAVAA ja säälittäväää ja primitiivisen typerää, että kytät ja "lainlaatijat" ja "poliitikot" ja muut koirantasoiset koiranpaskat ja juutalaisten koirat luultavasti IHALEE muslimeita !!

Ehkä SIKSI niille ei tehdä muuta kuin PALVELUKSIA; sitähän kai palvellaan ketä ihaillaan ja kenenlainen sitä halutaan olla ?! Nou ?

-

Näin juutuubissa, erään toisen videon sisällä, pätkiä niistä videoista joissa muslimit tuhoaa sekalaisia patsaita.
Sellaista tuppaa näkemään VAIN ja ainoastaan liittyen jotenkin "islamiin".
Ja kun katselette, mitä varmasti teette(!!), sekalaisia videoita muinaisista pyramideista ja temppeleistä ja kenties "salatusta" historiasta, ja josta "salailusta" kaikenlaiset kiljuvat idiootit syyttävät HETI Kristittyjä, niin nin jos katsotte kyseisiä videoita, kysyy joku kommenteissa tai itse videossa VÄÄJÄÄMÄTTÄ että "miksi kaikki tämä salailu? Miksei Hallitus (tai jokin vastaava) kerro meille kaikkea?"
Niin vastaan nyt tuohon ikuisuuskysymykseen tässä ja nyt ja heti !
- Se johtuu, kuten eräs itse Hiekkanekru(!!) kommentoija myönsikin; yksinkertaisesti islamista.

SIITÄ se johtuu.
Egyptinkin Viralliset ja Viranomaiset Pyhät ja Viisaat, Oppineet Kaikkeatietävät Virallis-Formaalit Maalliset Jumalat TIETÄVÄT kyllä itsekin vallan vitun mainiosti joidenkin pyramiidien ja patsaiden ym olevan räikeästi erilaisia ja vanhempia kuin Meille kerrotaan, mutta se mikä heitä ESTÄÄ kertomasta siitä KOKO vitun MAAILMALLE on itse asiassa vain se sama saatanan paska, se "vanha kunnon" islam. Ja se että jos totuus tulisi julki, sekoaisivat  Egyptin "nuoret miehet" kuin jokin taliaivoinen näennäiskristitty idiootti keskiajalla, näin ainakin sanotaan(!), siitä jos sanoi että Maa on pallo eikä aurinko kierräkään sitä. Tjns.
Idiooteilla on taipumus SUUTTUA totuudesta !!!!  Se on jo aika juttu.
Varsinkin kun kyseisenlaiset totuudet eivät ole HENKILÖKOHTAISIA. Ei niistä luulisi SUUTTUVAN, mutta hei; älä aliarvioi typerän säpsähtelevää ja raivotautista typeryyttä. Ikinä.
Koskaan.


Ja maailmassa on HYVIN harvoja jos mitään, raivoisampia Totaalisen ja Absoluuttisen Typeryyden muotoja kuin muslimit ja islaminsa. Plus tietenkin kommarit ja heidän moninaiset versionsa kuten, Marxistit-Leninistit-ja-Stalinistit-ja-Monikultturistit-ja-Maahanmuuton ja Moninaisuuden Ystävät ja haalijat ja vaalijat-ja-Globalistit-ja-EUn mulkut-ja-islamin ymmärtäjät ja muut älyllisesti sekä haasteelliset että myöskin jälkeenjääneet.

Ja he ovat myös ihan TÄYSIN "munattomia" !! Muistakaa; T Ä Y S I N !!!!
Ette löydä MISTÄÄN KOSKAAN IKINÄ yhtäkään aidosti ja oikeasti ROHKEAA ja URHEAA muslimia tai kommaria tai monikultturistia tai muuta vitun paskahousu-paskapäätä vitun vetelää idioottia.

Kuten jo hyvin tiedätte ja he itsekin, se SYY miksi he kiukuttelevat yhä katkerammin "omilleen" muslimien sijasta, samalla kun mussut tuossa MURHAA ihmisiä vasemmalla ja oikealla, on vain se; munattomuus. Kun eivät USKALLA sanoa edes neekeriä(!!) neekeriksi, saati sanoa muslimeille mitään totuudenmukaista, he ärsyyntyvät omasta alistumisestaan ja alisteisuudestaan ja räyhäävät sitten niille joilla on enemmän kärsivällisyyttä ja tietoisuutta kuin vesikauhuisella koiralla / muslimilla. Eli omilleen.

Onkin ällistyttävää etteivät he käsitä lainkaan, aiheuttamaansa HYVIN TODELLISTA ja melko vitun AKUUTTIA   VAARAA  !!!

Sitähän LUULISI että psykopaattiinkin tekisi jo jonkin liikutuksen nähdä jaaaaaaatkuvasti eurooppalaisia ihmisiä, IHMISIÄ siis, ja niiden LAPSIA yms kuolleina ja sellaisen kultaisen tai hopeisen "metallipeiton" alla, kadussa, märkänä länttinä. Sitä LUULISI tuon HERÄTTÄVÄN TODELLISUUTEEN, muttei se ilmeisesti uppoa umpinaiseen ja typerään kalloon.

Me katselimme nuorena elokuvia ja sen sellaista, ehkä jotain missä Stallonet ja Svartsennekkerit ym lakaisivat rättipäitä konarilla lakoon, mutta AJATELKAA saatanat että; nykynuoret katselevat sitä, TOISINPÄIN, aika pitkälti tuossa kadulla, ympärillään.

Ne saa tsiigailla "normaalina"(!!) sitä että valkoisten eurooppalaisten maiden kaduilla riehuu miten mielii, muslimit ja muut primitiivipersreiät joiden tulisi olla jo kuolleempia koko vitun surkean lajin kuin dodo ja mastodontti.

Tämä on absoluuttinen vitun HÄPEÄ !!!! Ja piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkäksi vitun ajaksi, koko valkoiselle LÄnnelle, ettei MITÄÄN ole saatana TEHTY edelleenkään, vaan kiitos maailman oksettavimpien olentojen eli "poliitikkojen" ja heidän MUNATTOMUUTENSA saatanan plösöt nilviäiset, on koko planeetan ainoa vähänkään kehittynyt osa kohta ihan. tasan. de facto; samanlainen sota-tanner ja kuoleman kenttä ja kaaoksen ja tuhon näyttämö kuin mikä tahansa Afrikan tai Lähi-Idän perkeleenkinhylkäämä vitun perkeleen persläpi mutalätäkkö ja hiekkakasa.

On totaalisen oksettavaa että asioille ei tehdä mitään "koska ei niin saa tehdä! LAKI sanoo niin!!". Ei "poliitikkoja" saa esim ampua !! Eheiii !! Ei kyttä siitä tykkäisi !! Ja siitähän voisi seurata se Kaaos ja Anarkia jos "kaikki" lähtisi "tekemään kuten haluaa". NÄIN typerät ja pää huurussa "elävät" "ajattelevat".
Sellaista on olla tyhmä; tuo edellämainittu "käy järkeen" ja on eräänlainen Faktuaalinen Lausunto, eikä pelkkää "ohutta abstraktia kuvitteellista ja vitun OLETTELEVAA ja umpisokeaa yläpilveä".

Kuka tätä lukeekin; menisitkö esim SINÄ "tuonne kadulle" tai jotain, ja alkaisit vain satunnaisesti ryöstää ja raiskata ja ehkä murhatakin, jos ei olisi kyttiä ja/tai "lakeja" ?!?!
Rohkenen epäillä että ET. Et tod.
HYVIN HARVA oikeasti tekisi mitään sinnepäinkään, mutta KAIKKI USKOVAT että KAIKKI MUUT tekisivät niin !! Tätä kutsutaan "manipuloinniksi" ja tyhmyydeksi ja taikauskoksi ja olettamiseksi ja kuvitelmaksi ja harhauttamiseksi ja muiden karsinassapitämiseksi.

HÄVETKÄÄ että uskottekin AINA moista vitun moskaa. Saatanan typerät perkeleen kusipäät luuserit paskat !!!!!!!!!!!

P E R K E L E.


Kuten Nälkäpelissä, muistaakseni siinä finaaliosassa eli Matkijanärhi osa kahdessa, sanottiin; "meidän on lakattava näkemästä toisemme vihollisina".
Täsmälleen niin. Tosin minulla ei ole KOSKAAN eläisssäni ollutkaan moista ongelmaa, mutta minähän olen kuten olen sanonut; lähes Buddha. Luultavasti minä OLENKIN tismalleen sitä ja lähetetty tänne tekemään täsmälleen TÄTÄ, eli valaisemaan teidän typerien vitun houkkien absoluuttisen abysmaalista ja täysin järjen rikkirepivää sokaistunutta ja sekopäistä typeryyttä.

Mutta kuten olen saanut huomata ja tuta; se silsa istuu NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN sitkeässä, päässänne, ettei sitä kaiketi enää edes saa irti. Kuin ehkä joiltain Harvoilta ja Valituilta, muutama kappale kerrallaan ja silloin-tällöin, historian halki. Massapelastuminen ei vain näytä kovin todennäköiseltä tai mahdolliselta. Mayanne, harhanne, istuu liian sitkeässä. Ja on aivan liian vakuuttava.

Tosin teidän ON NÄHTÄVÄ MUSLIMIT VIHOLLISINA !! Nyt ja niin kauan kuin se laji vielä maan päällä vaeltaa. Ihan kuten käärmeet ynnä muutkin on "vihollisia". Ne vain ON sellaisia. Siinä kaikki.
Asiat on nähtävä niin kuin ne ON.
Käärme puree sinua vaikket USKOISI sen purevan, ihan kuten sen idiootin vasurihipin Marxisti-super imbesillin söi saatana KARHUT(!!) joka luuli että niiden seassa voi vain elää ja olla, ja vähän silitellä nalleja siinä samalla.
Se tyyppi kaivettiin ulos karhun ruansulatuselimistöstä !!
SIINÄ on tämä TODELLISUUS kaikessa karmivuudessaan. Mutta kuten joku joskus sanoi; "ei ole ketään niin sokeaa kuin hän joka ei HALUA nähdä".



Summa Summarum: muslimit on barbaarisuuden ja alkeellisen "primitivismin" MÄÄRITELMÄ. Kuten neekerinkin.
Muslimit on "Luciferin" voimaa maan päällä, ja typerän, karvaisen muinais-apinan typeryyttä ja vesikauhuista pelokasta raivoa. Ei MITÄÄN muuta, eivätkä tule miksikään muuksi KOSKAAN muuttumaan.
KENENKÄÄN elinaikana, ei kenenkään, ja toisin kuin te, minä TIEDÄN. Sitä LUULET mutta minä TIEDÄN.
Se johtuu siitä että; sinä olet tyhmä ja minä olen nero, ja joku joka NÄKEE.

Ai sii things !


MINÄ olen JOKA TAPAUKSESSA; Aidompi ja Oikeampi PROFEETTA kuin MIKÄÄN mitä muslimien seassa on KOSKAAN ikinä ollut !! Muistakin saatana se !!!



Ja ennenkuin joku teistä puhuu JULKISESTI sen mitä minä täällä; MIKÄÄN ei muutu eikä parane.

MINÄ en oikein vain VÄLITÄ tarpeeksi tehdäkseni sitä, ja minä katson teidän ansaisevan rangaistuksia toinen toisensa perään, mutta SUOSITTELEN heräämään.

SUOSITTELEN VIHAAMAAN jok´ikistä mussutinta minkä Lucifer on perseestään paskantanut haittaamaan tämän maailman olotilaa.

SUOSITTELEN olemaan täyspäisempi.

Suosittelen !!



                                                                     👍     Highly Recommended.   👍

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti