lauantai 11. helmikuuta 2017

Terroristien Suomikuva

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702112200069031_uu.shtml


Niimpä.

Tää on niin tätä.

Ja tätäkään ei olisi ilman "Politiikkaa" ja SOTKEUTUMISTA muun maailman asioihin.
Suomi OLI aiemmin niin ihanan sivussa ja sikäli myös hyvässä turvassa, mutta NYT ?!?!?
NYT eletään kuin viimeistä päivää.

Monille ja monille ja monille näyttää jääneen eräänlainen vauhtisokeus päälle nykyään, eivätkä he enää huomaa HAVATUA hereille ja seisahtua edes hetkeksi. Ja kun "poliitikoista" niin suuri osa on seinähulluja, piinkovia psykopaatteja - eivät he vain yksinkertaisesti VÄLITÄ siitä mitä saavat aikaan. Kuten mikään rikollisen laji tai versio. He ovat TÄYSIN itsekkäitä, totaalisen.
Sellaiseen ekstenttiin ettei sitä tavallinen ja normaali ja toimiva ihminen edes oikein KÄSITÄ !

Siksi MUTANTIT tulisi ITSE vain TUHOTA ja heittää roskiin; elämä voisi sitten parantua ainakin vähän. Tokihan se olisi siltikin vielä elämää, ja muutoinkin haastavaa, mutta ainakin se ylimääräinen mätäpaise ja painolasti olisi tiessään.

Minä luulen että nämä suomen "Päättäjät" ovat sokaistuneet katsottuaan liikaa Amerikkalaisia elokuvia yms, ja he näkevät nyt suomenkin osana jotain Globaalia Liittoa jota Anglo-Amerikkalaiset ja jutkut vetää. Jotain "mystistä ja oikeamielistä" tjns.
TUO kammottaa MINUA paljon enemmän kuin moni muu asia.
Kun yksinkertaiset saavat jonkin, tyhmän, idean...........siitä on leikki kaukana ja KAIKKI maksavat.
Tavalla tai toisella.


Minulle kävisi OIKEIN hyvin se "umpio Suomi" mitä te näytte pelkäävän, missä vain nypitään rusinat pullasta ja ollaan keskenään ja elellään mahdollisimman sulassa sovussa ja toteuttaen MEIDÄN unelmiamme ja näin päin pois.
Mutta jollakin ääliöllä alkaa AINA keulimaan ja monilla miehillä on liikaa testosteronia joka sekoittaa niiden pään - ja he muuttavat KAIKEN joksikin vitun kilpailuksi ja .............se on siinä sitten.


On vain yksinkertaisesti kertakaikkisen etovaa ja kuvottavaa ja väärin, että koti Suomikin on nyt "noteerattu maailmalla" ja on ehkä joidenkin  Pimeyden Voimien tähtäimessäkin.

MINÄ häpeäisin ihan TOTAALISESTI jos olisin Johtajana saanut tämän aikaan ja ottaisin kyllä vastuun ja tekisin VÄLITTÖMÄSTI ihan tasan kaiken mitä pitää, viis engelsmannien bisneksistä ja tunteista.
Suomalaiset ei TODELLISUUDESSA tarvitse KETÄÄN muita; täällä on AINA pärjätty yksin, keskenään, ja sieltä Suomi on kotoisinkin. Sieltä missä ME olemme täällä KESKENÄMME.
NYT sen pitäisi olla helpointa tähän asti. Näillä tiedoilla ja taidoilla ja teknologialla ja vähän leudommilla talvillakin toistaiseksi.

Te juoksettte nyt putkessa, ja elämä vilahtaa vielä ohitsenne. Uskokaa vain.
Ja siinä kujanjuoksussa vilahtaa ....johonkin, kadoksiin, ehkä myös meidän oma kotimaa. Ja jos se menee niin ?....mitä sitten ? Sen jälkeen.
Sit ei paljoakaan taida naurattaa.


Teillä ei näy olevan juurikaan mitään mitä kutsua tunteiksi, kuten olen sanonut ja kuten huomasin jo hyvin nuorena. Te elätte kuin jotkin vitun kylmät ja kolkot vitun robotit.


HERÄTKÄÄ nyt jo perkele !


Tiedän että Vasureilla EI OLE, mutta entä te muut(?); onko teillä SYDÄNTÄ lainkaan !?!?






Mutta sanon vielä sen että; te olette tehneet MINUSTA todella todella Patrioottisen !! Kiitos siitä kai sitten.
Olinhan minä jo ennenkin sitä jonkinlaisen haaleana versiona, mutta en lähellekään tällaista. Mutta olinhan minä paljon nuorempikin ennen. Eikä nuorena ymmärrä kaikkien asioiden kaikkia puolia.
Sitä on yksinkertainen kuin kissa tai Vasuri tai jokin.




Summa Summarum: jonkun teistä (Vasurit) on luovuttava leikistä, sillä tuo teidän keskinäinen kovistelunne ja kilpailunne siitä KUMPI joutuu luovuttamaan ensin, ajaa ihan vitun AIKUISTEN OIKEESTI suomea ihan ihka oikeaan TUHOON !!!!

Mutta kovanaamat ei pysty taipumaan ja tunnustamaan sitä, enkä usko niiden käsittävänkään sitä ihan aidosti. Ja mikä kaikkein pahinta, kaikenlaisissa "koviksissa" aina; ne idiootit luulee että NE voi tuosta vain "hoidella" minkä vain ilmenevän ongelman kuin ei mitään.
Mutta vitun älykääpiö; mitä jos me MUUT emme voi, tai emme halua edes joutua tilanteeseen jossa niin TÄYTYY tehdä !??!?!

AJATELKAA joskus jotakin !!!
Eikö sen tulisi olla jopa helppoa, kun te ette nähtävästi TUNNE mitään !??! Ja jos tunnettekin, sekin vähä on ihan päin vittua ja kohdistettu väärin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti