sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Ryssät on varkaita

 Ajattelin sanoa tämän "ääneen" kun kukaan muu ei näy viitsivän tai uskaltavan tjns, eli että ryssät on ja on aina olleet ja tulee aina olemaan vain ja ainoastaan pelkkiä kyvyttömiä koiranpaskarottia VARKAITA. Ihan niinkuin neekeritkin. Pelkkää alkeellista apinan väkivaltaaa ja uhoa ja köyrintää ja raivoa ja omenoiden ja banaanien viemistä toisilta apinoilta väkisin.


Ryssät on nyt uhanneet "kansallistaa" suomalaisten IDIOOTTIyhtiöiden, toisaalta ihan OIKEIN, varat. Eli suoremmin ja rehellisesti ja kiertelemättä ilmaistuna, ryssäläiset halveksittavat kyvyttömät itse mihinkään  pystymättömät vitun loiset ja liejurotat VARKAAT aikoo VARASTAA suomalaisten aikaansaannokset. Sen lisäksi että hyökkäsi tänne aikanaan ja VARASTI  alueita ja niiden kaikki luonnonvarat joilla on ihan pokkana ITSE tehnyt sittemmin kauppaa ja vaativat MEILTÄ "sotakorvauksia". Joka on sama kuin  ryöstäjä-raiskaaja vaatisi  UHRILTAAN vaivannäöstään korvauksia. Tai sama kuin laki ja kytät ja käräjät järjestelmä jota te kaikki ärsyttävät pikkunilkit vitun lobotomiapotilaat niin tuette ja kehutte.

Suksikaa vittuun.


Mutta eniwei, ryssillä ei ole MITÄÄN tarjota ihmis eikä eläinmaailmalle, kuten juoppojen kusipäisillä katujen kauhukakara-riiviölaumoillakaan. Ja te KAIKKI TIEDÄTTE tämän.


Kiitti.













Briefly(!) in English: the goddamn FUCKING piece of SHIT ruskies are nothing but THIEVES.

Never have been, never will be.

Ty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti