sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Väliaikaraportti - Gekosta ja muusta

Kapteenin Blogi - Tähtiaika 11:40 16.03.2014

Tulin tänne raportoidakseni, että: katsoin ohjelman nimeltä "Neljän tähden illallinen". Ohjelmassa esiintyi mm hint...homomies nimeltään "Gekko" (...) joka on aiemmin vaikuttanut ohjelmassa "Sillä Silmällä" jossa hän on "tyylitaiturina" tai jonain, "tuunannut" ja parantanut ja tyylitellyt -rumia ja mitättömiä heteroäijän nahjuksia uuteen uskoon. Ja tämä sama kyseinen hahmo itse sekä asuu jossain iänkaiken vanhassa saastaisessa paskaläävässä, että pukeutuu tylsästi, lapsellisesti ja suorastaan rumasti. Kamalia tatuointeja mainitsemattakaan.

On siinäkin tyyppi, jakelemaan neuvoja.

Tämä vain vaikutti hieman oudolta, siinä kaikki.

Ja vielä ; planeetan sää on edelleen sekaisin. Sekaisin kuin hippi väkivaltaisessa väkivallanvastaisessa mielenilmauksessa. Pohjoinen on etelä ja etelä on pohjoinen, kissa haukkuu ja koira naukuu. Suomalaisesta satunnaisesta pietarsaarelaisesta tytöstä tulee maailmankuulu yhdessä yössä, ja minä sensijaan olen tuiki tuntematon suuruus ! Ja Haliwuudtähdet söivät pitsaa Oscareissa.

Kaikki on tolaltaan, maailma on sekaisin.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

-loppu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti