tiistai 6. syyskuuta 2022

Juopot

 



MIKSI tällekään asialle ei saada tässä vitun paskamaassa IKINÄ mitään tehtyä ?! Aina sitä valitellaan noita VITUN luusereita perkeleen epäsikiöitä imbessillejä katujätkiä ja juopuneiden mutanttien laumoja mutta MITÄÄN ei IKINÄ TEHDÄ.

AINA jos kuljet jossain vähänkin väkeä sisältävässä maisemassa / taajamassa ja eritoten jos joudut ihan kävelemään, esim kauppaan ja sieltä ulos ja johonkin toiseen ..kauppaan(?) niin bäng ! et VOI välttyä kulkemasta ainakin jonkinlaisen ja kokosen lajitelman noita vitun älämölyäviä myötähävettäviä reppanoita ääliöitä älykääpiöitä mulkkuja ohi tai jopa läpi tjns. Mm alikulkutunnelit ne tuppaa aina örvellykselleen valtaamaan ja kailottaaa siellä sitten isoon ääneen niitä TYPERIÄ vitun ihan tasan aidosti vammaisia vitun juttujaan. JumaLAUTA että minä sitten vittu IIINNHOAN niitä ! Perkele sentään.

Minunkin maisemassa joudun jaaaaatkuvasti näkemään ja kuulemaan niitä ihan pahnanpohjimmaisia, jopa juoppojen omassa alkeellisen alhaisessa ja tunkkaisessa maailmassa, vitun ällöttäviä likaisia persläpiä, typerine vitun horinoineen ja yht´ÄKKISINE karjahteluineen ja toisilleen raivoamisineen, vittu se on "kuin" nekin vähät paleoliittisen villijuopon alkoholisyndroomasikiön epäaivot mitkä ne sai syntyessään jossain katuojassa tai salaojassa tai ihan vain ...ojassa, olisi ihan täydellisesti syöpyneet ja sulaneet hyödyttömäksi sätkiväksi puolimädäksi läjäksi haisevaa haitallista myrkyllistä imbesilliä törkeää paskaa. 

Kuulin mm viimeksi kun "sain" ohittaa tuollaisen ihastuttavan joukon näitä Viininmaistelijoita, kuinka niiden puheenaiheetkin liittyy lähes poikkeuksetta ja AINA ..===> alkoholiin !

VITTU mitä saatanan reppanoita perkele, ei jumalauta vittu saatana paska helvetti voi olla edes enää tottakaan. POLTTAKAA itsenne tai kävelkää junan alle tjns ??!! MISTÄÄN muusta eivät osaa edes karjua toisilleen kuin siitä aivan ultrakamalasta kissanpaskasta, siitä maailman yhdestä kamalimman makuisista asioista IKINÄ, eli alkoholista ja mistä sitä saa milläkin hinnalla ja miten paljon jne jne jne ad NAUSEAM ! Hyi vittu YÖK !!!

Joku nistä saatanan satiaisista unelmoi siinä kun pääsis (yhteen toiseen maahan) kun siellä alkoholia saa niin ja niin paljon siihen ja siihen hintaan... HUOOOH.. ei Kristus vittu; te olette Finnuiittijuopot säälittävämpiä ja vastenmielisempiä ja surkeampia kuvottavia kuvatuksia ja surkimuksia kuin edes Amerikan idiootit "intiaanit". Jotka tunnetaan nekin lähinnä barbaarisesta kollektivisti-villiydestään ja juurikin juoppoudestaan. Samaa paleoliittista mätää kuin Suomlannin Finnuiitti. Hyi vittu YÖK !

Minua ärsyttää tuohduttaa kuvottaa turhauttaa ja myös hävettää nuo saatanan haitalliset metelöivät älykääpiöt vitun paskaläjät ja kasat. Ne voisi ihan oikein hyvin ja ilomielin korvata -vaihtaa päikseen- lantakasoilla ja se olisi paaaljon nätimpää ja siedettävempää kuin nykyinen tilanne. Niitä saa myös siksi HÄVETÄ että kaduillamme talsii nykyään kuten tiedätte, yksi jos toinenkin Muukalainen. Minä häpeän turistien niitä nähdessä suuresti. VITTU mikä nolaus ne onkaan suomella, houliiiifFAK !

Ovat absoluuttisesti pelkkä jaaaatkuva kulu ja menoerä ja kiviriippa joka hönkii kamalan löyhkäistä paskahenkeä niskaasi ja karjuu ja uhittelee ja vittuilee ja mitä lie, ja imee rahaa ja ei tuota muuta kuin paskaa ja kusta ja visvaa ja mätää ja oksennusta ja kaikkinaista pahaa OLOA ja kuvottavaa visuaalisuutta ja näköä ja audio puolen kirouksia jne. Niissä ei toisinsanoen ole yhtäkään MITÄÄN hyvää puolta. Ne pitäisi kuten muslimitkin ja ryssät, HÄVITTÄÄ päämäärätietoisesti ja hyvin tavoitteelleen uskollisen jämerästi ja selkeällä visiolla. Vähän kuten se yksi viiksekäs taiteilijatyyppi Saksassa silloin aikanaan kai koetti harventaa sitä Viatonta ja Puhdasta ja Moitteetonta ja Ylivertaista laumaa niitä jotka ovat nääs vain osa "uskontoa" tai "uskontokuntaa" tai jotain sellasta ! Älä suotta sitä aattele niin tarkasti ! Hei. Ne on vaan joku sellanen filosofia tai kultti tai uskonto tjns ..

Eniwei.

Nuo VITUN juopon perslävet pitäisi repiä kappaleiksi.

Samalla pääsisimme noin 90 % kaikkea ns "rikollisuutta" eroon kertaheitolla !! Ja tämän uskallan ihan luvata. Känniläisistä syntyy suuri osa niistä vitun aliapina epäsikiömutanteista pikku paholaisista mistä tulee "rikollisia", niitä harvemmin sikiää Normaalien Ihmisten munasoluista ja spermasta yms, ne tulee melko exklusiivisesti noiden pohjan paskasakan keskuudesta, ja ovat NIIN VITUN RUMIA ja oksettavan ÄRSYTTÄVÄN(!!) groteskin oksettavan luotaantyöntävän kuvottavia saatanan paskanaamoja rumiluksia että sitä kaipaa välittömästi sellaisen nähdessään joko liekinheitintä jolla TUHOTA se Saatanan Saatana HETI, tai ehkä valkaisuainetta jolla sulattaa omat silmänsä.

Ja en tiedä teistä, mutta MINÄ EN HALUA tällaista kokemusta MISSÄÄN IKINÄ ! Saati sitten omassa maassani tai omissa vitun nurkissani !


Mainittakoon ympäripyöreästi myös että taisin nähdä ja kuulla huumekauppaa ! Kävelin yksi kerta tuolla paikallisella "steissillä" ja siihen ilmeni yksi sellainen suomen kai pahimpia ylimalkaisia Yleisrikollisia rotanpaskoja jonka tiedän ja ihan nimeltä koska se aikanaan hyökkäsi kimppuuni ja ..niin edespäin ja se on niitä mikä tekee 80 % kaikista "rikoksista" se on sitä 20 prosenttia, ja se on niiiIIN vitun ÄRSYTTÄVÄN näköinenkin pikku rotta että se tekee mieli ampua tykillä esinään niin pliiskaksi kuin minkään voi ikinä saada, VAIN jotta se sen ällöttävä Diaboolisen Narsistinen (kuten monet "poliitikotkin") vastenmielinen verta nenästään kerjäävä kusipäinen vitun demonijyrsijän paskanaama katoaisi olemassaolosta, ja toivottavasti muististani. Minulla on kyseisen absoluuttisen saastan kuvakin ja aina välillä houkuttaa se julkaista. Se vitun imbessilli on nähkää ihan Feisbuukissa !! Hahahaa.. oi luoja.. mankumassa.. huumeista !

Se lähestyi sellaista juopporeppanoiden paskalaumaa ja sanoi typerillä omilla mielisairaan väkivaltarikollisen katupsykopaatin sanoillaan periaatteessa että "nyt olisi huumeita tarjolla". Myöhemmin teki LÄHES mieli puoltaa niitä JUOPPOJA ja hyökätä siihen välliin ja sanoa niille että ÄLKÄÄ ostako siltä MITÄÄN ja jos se ilmaantuu tähän kerrankin vielä niin soittakaa minulle. Tähän mennessä en ole tehnyt tätä, en tiedä.. tuskin teenkään kyllä.  Mutta junou, välillä sitä elättää tuollaisia "macho fantasioitakin", tosin minä olen sellainen joka saattaa jopa TOTEUTTAA sellaisia joskus jossain jotenkin jossakin muodossa.

Mutta jos jonkun ampuisin esim niin tuo ultrakusipää olisi IIIHAN listani kärjessä. Ja varmaan monen muunkin listan. Ilmeisesti jopa kytien !! HAhahaaaaaaaaaa.

Mutta selvisi sekin että se on paitsi kaikenlaista muutakin tekevä mutta myös ihan perus katutason "huumediileri", hyi VITTU yök !! ÄLLÖTÄVÄ läjä satanistista saastaa. Ja se EI OLE muuttunut PISARAAKAAN sittemmin ja siitä on jo kaaaaaaaaauuan kaauan, ja se on jos mitään, oikein ylpistynyt omasta rikollisesta totaalikusipäisestä paskanilkkiydestään. Siitä pitäisi päästää pahahenki pihalle ja äkkiä !

Samoin kuin koko vitun rehvelijengistä halki "valtakunnan" ! Jos joku Suojeluskunta vielä perustetaan ja pystyyn pistetään kuten kohta on kai pakkokin, taas, niin lakaistakoon ainakin nuo VITUN ruohikossa ja kadulla kierivät ja pyörivät, kusevat ja paskovat, yrjöävät  ali-älykääpiöt paskamassat tuosta sitten pois jaloista ja kaikkialta häiriköimästä ja haittaamasta.

Eikö ?


Sanon sen kyllä muslimien eduksia että a) ne harvemmin on päissään tms ! Ja vielä enemmän b) ne ei PELKÄÄ kuten naurettavan ultra-arat suomalaiset, juoppoja ja muita katuvetelyksiä räppiluusereita yms "kelmusilmiä" vaan NE saa pikemminkin pelätä muslimia. TÄTÄ minä SUURESTI KADEHDIN muslimeissa yms jurakauden ultramurhaajissa tappajissa, nekruissa jne. Neekeritkään ei tuppaa kaljoittelemaan ja niitä tuskin uskaltaa suomijuopot juuri lähestyäkään, elleivät sitten huutele laumassa jollekin murjaaniäidille lastenrattaineen, jonka olen senkin tuon yrjölänttilauman myötä ja toimesta  saanut nähdä kuulla ja kokea.

Hyi helvetin vittu ja YÖK !



HAHahaa.. aatteleppa ! KEHTAAVAT saatanan räkäklimpit kadusta huudella muille ! Ikäänkuin niillä olisi jotain vitun varaa muuta kuin kieriä takaisin viemäriin.

Vitun saatanan paskasäkit.






Summa Summarum: kun siinä niin Huolehditte Kansalaisten Asioista™ kaikenlaiset VITUN "virka"loiset , niin hoi ? kuulkaa ?! miten ois .. jos tekisitte, TEKISITTE (!!) , tuolle asialle ihan ihkaoikeasti JOTAKIN !?!??!

Jos ne sais siitä edes raijattua johonkin vitun kaatopaikalle mihin kuuluvatkin, ihan vain POIS silmistä pois mielestä ?! Pois rääkymästä ja kailottamasta kuin lobotomisoitu alkoholisoitunut paviaani tai ehkä poikkeuksellisen tyhmä simpanssi, ja likaamasta ja sotkemasta paikkoja.

Ne kaikki puistojenkin penkit ym on tarkoitettu ihan IHMISILLE.



Onneksi tulee edes talvi ja brutaali pakkanen joka häätää ne yleensä aina...no jaa, ainakin ostarien sisätiloihin ynnä muualle.




Polttakaa Juopot !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti