torstai 1. marraskuuta 2018

Amerikka On Takaperoinen Pyllynreikä

Linkki <===


Olen itsekin aikonut monasti kirjoittaa jotain tuon ^ suuntaista.


ÄLKÄÄ  menkö  Amerikkaan !!
RAKENTAKAA ihan vain omaa maatanne. Ja keskittykää siihen ja repimään sen kontrollia pois niiltä joita "poliitikoiksi" ja kytiksi ja "lakeijoiksi" yms siansonniksi kutsutaan.
Ja ryssiltä.


Amerikkahan ON, ihan tasan KEHITYSMAAtasoa monella tapaa ja monella mittarilla, ja olen halunnut VAROITTAA teitä että kaikki se KÄSITYS Ameriikasta on VAIN sitä; se on KÄSITYS.

Se on KOTOISIN elokuvista. Elokuvat EIVÄT ole TOTTA. Amerikkalaiset melko harvoin esim käy poraamassa asteroideille ydinpommia jottei se osu tähän planeettaan, eikä ne juuri sillätavoin avoimesti ja pitkin maailmaa sodi muukalaistenkaan kanssa, ja olen melko varma ettei Aironmänkään ole todellinen !

Sen enempää kuin yliopistokoulittu neurokirurgian NEEKERIKÄÄN ! Tai edes ylipäänsä nekru joka ei riehu kuin doupatu simpanssi kiimassa, jossakin Mäkissä Helsingissä / Itiksessä (kai sielä mäkki on), ja venyttele kulliaan verkkarien läpi samalla kun sölköttää yli-itsevarmana jotakin ylimielisen typerää honottavaa saatanan vitun sontaa. Vitun lampaanaivoinen mulkku.

Niin nin kuitenkin, ei menne sinne "jenkkeihin". Eikä tuoda sieltä tänne mitään ja viedä meidän kamaa sinne. Eristetään se ainakin omalta osaltamme. Sen sijaan rakentakaamme TÄNNE   OMA   "amerikka" eli mahdollisimman VAPAA maaläntti, johon ryssiltä yms on Pääsy Kielletty. Toki yksittäinen turisti voi silloitällöin piipahtaa mutta noin niinkuin suuremmassa mittakaavassa ja rajojen uusimisessa yms.

*

Ja hei; MIKÄ vitun kommentti se on se ensimmäinen siinä !?!?! Siis yhtä hyvin voisit vain sanoa että "asiasta voisi olla EHKÄ jotain mieltä....ja se voi olla niin tai näin, muttei se kuitenkaan ehkä ole näinkään vaan on mahdollista että se on niin ...Ja kuitenkin niin on että näin ON ! Ja näin ollen se on sitten jotenkin niin että tässä on ehkä jokin mistä voi olla jossain olosuhteissa jotakin mieltä....siis...suuntaan tai toiseenkin, muttei ulossulkien mitään muitakaan suuntia... ja en ole mitään selkeää mieltä asiasta enkä sen vastaisuudestakaan enkä siitäkään sen että oltaisiin sen vastaisuuttakaan varsinaisesti vastaan... Vaan siis että tarkoitan että vastaan vaan etten ...oikein mitään niin selkeää halua edes varsinaisesti sanoakaan kyllä, mutten myöskään voi olla kommentoimatta jostain määrittelemättömästä ja tarkentamattomasta syystä joka ei haittaa ketään eikä loukkaa lainkaan ketään tai mitään, ja joka sulkee muut ja KAAAAIIKKI sisäänsä, paitsi Rasistit ja Peräkammarin-Persut™ ja muut Ihmishirviöt-Perseet™! kiiiiiTOS!".

Ai miin; yhtä hyvin voisit vain ...junou...olla kommentoimatta YHTÄÄN. MITÄÄN ?!?! Nou ?

*

Mutta kuitenkin, NYKYNUORET YMS HOI !!! Amerikka on YHDESSÄ asiassa  EHKÄ(!!??!)  Maailman Historian Paras / Ykkönen !
Ja se on "propaganda" ja Julkisivun Rakentaminen ja Mielikuvien Luominen. Miten sen nyt sanookin niin se. SIINÄ ne on hyviä, ja koska ovat saaneet sittemmin sodan, tuo "pree-eminentin" aseman maailmassa, ja KAIKIEN KAIKI RAHAT, se on niille naurettavan HELPPOA.
Mutta sitä ei pidä noin vain mennä ja USKOA ! Se ON vain mainosta lopunkaiken, siinä missä kokakolankin mainos.. Telkassa tai muualla. Amerikka on sellaisessa TODELLA hyvä ! Ja se vetää jaaaatkuvasti puoleensa kaikkien muidenkin maiden ja kansojen niitä yksilöitä joilla ON kyseistä pätevyyttä, kuten minullakin olisi, mutten anna sitä niille. En voi sanoa "ettei tulisi mieleenkään" sillä olen joskus aatellut sinne muuttoa mutta vain AATELLUT, se on VAIN ajatus. En IKINÄ muuttaisi siihen vitun seinähulluun tunkkaiseen ja taantuneeseen paskaläpeen, vaikka maksettaisiin !
On Suomi sittenkin Suurempi. Ja "et tarvi kun rakkautta". Ei siihen Amerikkaa tarvita, eikä nekrun nekrua eikä kiraa eikä mitään muutakaan sellaista, ylimääräistä jne. Mutta jos sitä ei ole. ......sitten on kurjaa. Siinä kaikki.
Diil-withit !


Keskittyisitte saatanat SAMALLA INNOLLA omaan maahanne kun olette lapanneet siellä VITUN jenkkilässä ja antaneet anglosfäärille kaiken aikanne ja huomionne ja kykynne ja rahanne jne !
Toki MINÄ YMMÄRRÄN että suomessa sinua ahdistaa ja RAJOITTAA "Valtio". Tämä ON Neuvostoliitto 2.0 ja se ON   GIGANTTINEN(!) ONGELMA. Mutta juuri SIKSI se pitäisi TÄÄLTÄKÄSIN TUHOTA. Sisältä ja paikanpäältä.
Läiskiä rötösherroja kuin vierasta sikaa, sanomalehdillä pitkin umpikusista päätä, ja kärpäslätkällä paljasta nahkaansa ja sanojen säilillä vai säilöillä, ...no, niitä. Jne.

Jos ne "poliitikot" on se AINOA syy miksi suomesta ketään kiinnost rakentaa OMAA pientä "amerikkaa" niin...hei; EHKÄ teillä olisi hoi polloi OPPIMISEN paikka !??!



En tiä....






Kiitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti