perjantai 17. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen raportti

Kapteenin Blogi - Tähtiaika 06:30 16.01.2014

Luupäätnantti Worfilla oli tuossa synttarit. Pidimme hänelle pienimuotoiset yllärijuhlat, mutta tämä typerä murjaani vain suutahti ja murisi. Hän länttäsi otsansa johonkin mönjään, josta sitten tehtiin valumuotti, ja Deanna Troi ei osaa edelleenkään käyttää alushousuja, joten miehistön on kamalaa kyllä pakko katsella hänen selkeästi näkyvää vaginaansa päivät pitkät. Se on inhan pingottuneesti esillä ja kuin vakuumipakattu makkara !
Joudun pian huomauttamaan Troille asiasta ! Yksi päivä tuossa, jopa itse Data!! (joka on siis saatana Robotti, perkele!) tuhisi ja ähisi työpisteellään aina Deannan vilahtaessa ohi, -niin ettei hänen työnteostaan tullut mitään (eikä onneksi hänestäkään..) ja toinen hänen kyberneettisistä silmistäänkin pullahti ulos kuopastaan ! Tämä alkaa käydä jo voimille.

Luutnantti Worf oli myös kalistelemassa (taas!) niitä kirveitään, muiden kurttuottaisten murjaanien kanssa ja sijoittui sadanneksi. Mikä ei tietääkseni ole huonoin, mutta ...toisiksi huonoin ! Hän on myös ollut sillä samalla tuulella sittemmin (toisiksi huonoimmalla).

* * *

Olen myös hommannut viimeaikoina uuden, halvan, fliissipaidan -johon olen odottamattoman tyytyväinen, eivätkä ne Kardassianilaiset nynnyt mulkut ole toistaiseksi äityneet hankaliksi, joten suurin osa asioista on toistaiseksi ihan "ou jee".

P.s Ulkopuolella on tällähetkellä jäätävän kylmä, kylmä kuin maapallolla kauan sitten olemassaolleella pienellä paskatahralla siis maassa nimeltä "Suomi", -brutaalin, runtelevan kylmä! Jopa niin pakottavan kylmä, että lähetimme Datan lumitöihin, raaputtamaan aluksen ikkunat jäästä ja irrottamaan runkoonkiinnittyneet loiset (juutalaiset).
Ps.Ps Kylmästä on myös suuresti haittaa, sillä esim Worf sekoaa aina täysin kun lämpötila laskee alle +46:n. Hän alkaa murjoa jengiä päin näköä, aluksen käytävillä ja huitoo satunnaisesti kirveillään ja kepeillään. Eilenkin hän oli tappaa ravintolavaunun Guinanin, huitoessa tätä Bat´leth ...kaarikirveellään. Se näytti erältä "Whack´a´mole" peliä.

Tässä kaikki tältä erää.




(Miehistö keksi Datan ainoan [toivottavasti] heikkouden : ´íhmiskiven´)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti