keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

"hallitus" ym potaska

En jaksanut sen enempiä puuttua siihen "vaalit" hölmöilyyn ja muuhun kyykytyksen teatteriin mutta sanon jälkikäteen nähtyäni noita otsikoita tämän. Eli MIKSI ja miten kukaan muu saa olla mitenkään mukana edes hahmottelemasa "kuka muodosta hallituksen" kuin Perussuomalaiset ?!?! Tokihan siitäkin oli ihan valhemediassakin juttuja että Suolen "vaalijärjestelmä" on outo ja perseestä, kuten se on kaikissa muissakin maissa, mutta jos näitte sen kartan kun abaut KOKO vitun SUOLI vaihtoi "keskustan" Persuihin niin kenellekään älyllisesti tai muutenkaan -rehelliselle ei pitäisi jäädä atomiakaan epäilystä siitä MITÄ KANSA HALUAA ja mikä on Kansan™ se OIKEA fiilis ja mielipide ja mihin suuntaan asioita pitäisi aika vitun vikkelästi alkaa hilata. Mutta hei, ilmeisesti se vitun vastenmielinen kusiniljake orpo läskiposkineen jotenkin kuuluu jonkun mielestä johonkin muualle kuin pienimuotoisen toimistotarvikeliikkeen kassaksi, ja ilmeisesti niillä kaikila HÄVINNEILLÄ "puolueilla" eli kaikila muilla KUIN Perussuomalaisilla... on kuin on jotekin siltikin lopultakin paikkansa siellä kaiken seassa keskellä ja ytimessä !?! TAAS !!?


Vittu HAISTAKAA SAATANA VITTU !!



Vitun absoluuttiset perkeleen häpeämättömät häikäilemättömät vallanahneet perkeleen vitun paskanäädät. MIKSI TE EDES LEIKITTE ?!?!

Miksi leikkiä jotain vitun "Demokratiaa™" ylipäätään ??! SITÄ minä en tajua. SE on se mysteeri; KENELLE tässä oikein ESIINNYTÄÄN ???!!? 


Toiset rikollisjengit eli "valtiojohdot" ymmärtää kyllä, sen kun olette niin totalitäärisiä häikäilemättömiä tyranneja kuin vain ikinä demonisesta paskapäästänne keksitte olla, ei siitä kukaan mitään sano. Muuta kuin Kansalle™ jos ja kun se uskaltaa laskeutua tasollenne ja alkaa TEHDÄ asioille jotakin.

Ja sitähän ei suolessa ihan äkkiä tapahdu. Voitte rauhassa sorrella.


Hävetkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti