torstai 21. maaliskuuta 2013

Kollektiivi / Parvi \ Lauma


Luin tällaisen jutun ; http://www.wired.com/wiredscience/2013/03/powers-of-swarms/

...jossa käsitellään parvien voimaa, ja dynamiikkaa + sitä, miten ne ylipäätään muodostuvat.
Tuo jäänee kiertelemään päätäni pidemmäksikin aikaa, ja on jo tehnyt pari kiekkaa. Jotenka kirjoitan tähän vähän jotain mitä siitä mieleeni jäi. Esimerkiksi (ainakin tietyt) Heinäsirkka-lajit muodostavat niitä kuuluisia, valtavia tuhovimmaisia jättiläisparvia, jotka periaatteessa syövät kaiken eteensä sattuneen. Ja tieteilijät ovat yrittäneet jo vuosisadan ymmärtää mikä ne saa muodostamaan niin giganttisia ryppäitä, ja ovat ilmeisesti nyt vihdoin saaneet sen selville. Se on  ällistyttävän yksinkertaista, Heinäsirkat pieneen tilaan (Sombreron muotoiseen tilaan) ahdettuna alkoivat ennenpitkää muodostella hyvinkin koherentteja ja siististi organisoituja parvia siitä yksinkertaisesta syystä, että ne tuppaavat pureskella toisiaan persuuksiin ja myös silloin tällöin syövätkin toisensa, mutta aina takaapäin. Joten periaatteessa Heinäsirkka-parvet koostuvat toisiaan pakenevista yksilöistä, jotka siis vain yrittävät elukka parat välttää parhaan kykynsä mukaan perässä tulevaa lajitoveriaan, hullunkiilto silmissään. Kyse on siis spontaanista "esiin-nousevasta" -järjestyksestä, eli tavallaan eräänsortin sattumasta. Heinäsirkat menettivät täysin kykynsä parveilla kun niiltä katkaistiin selästä hermo, joka sallii tai mahdollistaa niiden tuntea takaapäin tulevat puremat. Siellä Sombreerossaan ne siis lähinnä vain hengailivat ja palloilivat ympäriinsä tyhjänpanttina, kunnes tietty kriittinen massa saavutettiin (Sirkkojen määrässä) & ne alkoivat juosta ympyrää toisiaan jahdaten. Tämä saa ne lopulta muodostamaan parvia, pieneistä valtaviin ´erämaan vitsauksiin´. Heinäsirkoilla on siis ilmeisesti suht pieni "kupla" ympärillään, henkilökohtainen tila johon yhdenkään muun ei parane änkeä jollei halua tulla purruksi tai jopa syödyksi. Eli ovat vähän kuin me Suomalaiset.

Nämä hyönteiset ja myös jotkin linnut, kalat summuut sensellaiset osaavat liikkua kuin yhtenä suurena olentona ja koordinoida sitä kaikkea  "Ordo ab chaaoaan" sillä simppelillä metodilla, että yksi Sirkka suuntaa kroppansa vierustoverin mukaan (samaan suuntaan) ja sovittaa vauhtinsa samaksi. Näinollen jos yksi liikkuu kaikki liikkuu, eli niin kuin olemassaolo itse. Toinen esimerkki tekstissä oli "  golden shiner (Notemigonus crysoleucas) " -kala, joka pyrkii lymyämään aina mahdollisimman pimeissä vesissä, ollakseen turvassa saalistajilta. Kyseinen kala ei osaa erottaa valon määrän vaihtelua per  se, mutta kun yksi kala saapuu ´pimeän veden reunalle´ se vain yksinkertaisesti hidastaa vauhtiaan ja muut tekevät samoin. Näin ne näennäisesti osaavat etsiä pimeää vettä ja asettua siihen leijumaan koko sakki. Tavallaan nämä örvelöt vain "seuraavat johtajaa" ja vieläpä suht sokeasti, melkeinpä kirjaimellisesti. Jutussa mainittiin myös eräs meille tutumpi laji, nimittäin me Ihmiset !!. Jahuu !. Meillä saattaakin olla paljon enemmän yhteistä esim juuri kalojen kanssa kuin on ikinä ennen uskallettu arvata, saati myöntää. Samaa käytöstä on havaittu ihmisissäkin, kun vaikka yksi väkijoukosta lähtee yht´äkkiä vaikka jotain kuvitteellista karkuun tai reagoi johonkin kuviteltuun, sangen usea muukin toistaa tämän sen kummemmin asiaa ajattelematta. Tästähän on joitain videoitakin Youtubessa jos haluaa katsoa, esim joitain Japanilaisten "Prank"-videoita. Mutta mikä minulle lävähti tuosta lärvään ennenmuuta, kuin märkä rätti  oli se, että ihmisten erinnäiset instituutiot ja lähestulkoon järjestys itse nouseekin esiin periaatteessa täysin spontaanisti, satunnaisesti. Ei suunnitellusti, niin kuin olen halunnut uskoa ja kaiketi sellaisessa uskossa elänytkin. Se selittääkin jo sitten hyvin paljon, esim ihmisten ällistyttävästä ja loputtomasta typeryydestä. Siitä kuinka he ovat niin allergisia kaikelle mikä käy vähääkään järkeen, nimenomaan järkeen ei tunteisiin. Koska mikään ihmis-apinoiden juttu ei olekkaan ehkä niin ...loppuunastifuntsittu alunperinkään,  vaan "esiin-noussut"  on mitään siis hyvin vaikea järjellä, järjellisesti, loogisesti järjestellä. Ihmiset kun eivät tuppaa ymmärtämään sitä, koska se on tietoista ja harkittua, eikä "luontaista & spontaania". Tämä selittelee sitäkin, miksei juuri mikään muu kuin tämä iänikuinen Vasemmistolainen paatos, tehoa ihmisiin. Ne kun käyvät järkeen, niissä on ihan liikaa älyä ja järkeä, mutteivät välttämättä tunnu hyvältä. Mutta eihän esim hammaslääkärikään missään nimessä miellytä, saati hyvältä tunnu, mutta järkeä siellä käynnissä kyllä eittämättä on.

Ehkä ihmiset ovatkin vielä hyvin paljon alempi elämänmuoto kuin ovat koskaan ymmärtäneet. Mieleeni tulee tässä yksi lukemani ´muukalais kohtaamis -tapaus´  tai saattoi olla jonkinlainen sieppaus tapauskin, mutta mikä li niin siitä tulee sangen hätkähdyttävä ´pointti´  tarjolle ; nimittäin kyseisessä tapauksessa oli tämä ihminen / kokija / uhri yrittänyt udella kaikenlaista näiltä Muukalaisilta, jotka olivat sitä aikansa kuunneltuaan vain todenneet suht tylysti, että....

                      " olennon, yhtä alhaisen kuin Madon, ei tule kysellä kysymyksiä  ".

Olen aatellut, että ehkä me olemme suurinpiirtein ´heihin´  verrattuna kuin Kissa tai Koira meihin verrattuna, mutta että Mato !. Se on jo aika alhainen, vähäpätöinen elävä. Mutta kieltämättä oli tapaus tosi tai ei, on tuo ajatuksena sangen mullistava. Enään ei olisi ihmisen niin syytä olla aina niin itseään pullistava : ) !. Ehkä siis tämän "spontaanin järjestyksen" takia, on kaikenkarvaisten "Oikeistolaisten"  hyvin vaikeaa menestyää ihmisten seassa tai kenenkään joka yrittämällä yrittää järjestellä asioita, koska suurimmaksi osaksi ihmisten asiat eivät ole alunalkaenkaan tulleet olemaan älyllisen tietoisen, suunnitelmallisen järjen kautta. Olen itsekkin aina halunnut järjestellä asioita järjellä, suunnitellen, harkiten, unelmoiden jne. mutta tämän tajuaminen heittää kyllää inhoittavan kylmää vettä visioideni päälle. Mutta sentää selittää hyvinkin paljon. Lauman voimaa, parveilua ja " pesä-mieli " (Hive Mind) ...Summa Summaarum sanalla sanoen, hirvittävää kyllä on ihmistenkin olemus Kollektiivi. Siltikään ei Kommarius toimi, hahahaa  iroonista eikö vain !?.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti