perjantai 19. syyskuuta 2014

Iso tyttö, pois salista



"Mikään ei vain auttanut" sanoo palomies Kalevi Hörhö Käpylän paloasemalta, "hän oli kertakaikkiaan vain liian lihava!".



Tyttöä / irvokkaaksi turvonnutta manaattia, yritettiin tuloksetta kammeta ja työntää ja vetää -ulos liikuntasalista aina puoleenyöhön saakka, mutta mikään ei vain tehonnut ! Ei edes oviaukkojen voitelu liukuvoiteella eikä edes yhden pienen väliseinän kaataminen (joka tosin kaatui vahingossa, tämän ...tytön rymytessä vauhkoontuneena ympäriinsä liikuntasalin sisällä).

Lopunkaiken vaihtoehtoja oli enää 2 ! joko a) lopettaa kyseinen hirviö ja paloitella ja tuoda ulos siten, tai sitten b) irrottaa salin katto ja hiiata hänet nosturilla turvaan. Ja Käpylän paloyksikkö päätyi B-vaihtoehtoon ja irrotti kuin irrottikin salin katon ja nosti suurella vaivalla tytön (noin 1200Kg painoisen!) ulos rakennuksesta.

Heidän nosturinsa vääntyi pahoin, mutta tyttö kuitenkin säilyi suht ehjänä -häneltä katkesi 1 kpl pompula, ja venähti perse- ja selvisi lähinnä pelkällä paniikinsekaisella hysteerisellä vauhkolla säikähdyksellä.

(Kyseinen Lato / entinen Kartano, joudutaan nyt  ilmeisesti muuttamaan pelkäksi ladoksi, johon tyttö saa tulla kyllä tulevaisuudessa takaisin, jopa asumaan! "hänelle on jo oma syöttökaukalokin varattu jos hän sen haluaa" sanoi tallin omistaja Penne Matollinen)


Loppu hyvin kaikki hyvin, kuten sanotaan.


~Fin~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti