torstai 28. helmikuuta 2013

Juutalaisten Oskarit

Vaikka en itse ole katsellut Oskareita, enkä tiedä tarkkaan kuka mitäkin voitti, olen tietoinen, että "Juutalaisrakki" Tarantiino sai jostain syystä pystin ja Argo oli "paras"leffa. Syy on sangen simppeli ; Tarantiino palvelee Jutkuja kuin uskollinen gimp-orja ja Django (jota en ole nähnyt, enkä aio ikinä nähdäkkään) oli taas vain yksi, Juutalaisten märkä-uni-leffa. Valkoisten tappoa, halventamista, alentamista, nöyryytystä, julmaa murhaamista ja vielä kaikkea sekalaista ruoskintaa ja tappoa. Unohtamatta tientenkään (tietenkään) Sankarillista Neekeriä protagonistia !. Neekeri jalustalle ja valkeat alas !. No Thanks.
Ja Argo on "paras" yksinkertaisesta syystä ja tämä on minun yhdenlauseen tiivistelmä, Counter Currentsin arvostelusta ; "Argossa sankari on Hollywood itse" !. Ja siinähän käsittääkseni syljetään Irania kuin Suomessa MaMua, joten se palvelee täsmällisesti "Zionistisia" yms. nimeltämainitsemattomia tahoja agendoineen.

Voitte haistaa Haliwuudin jutku-paskat, pitkän vitun paskan "elokuvinenne" ja Oskareinenne, ketään ei oikeasti voisi vähempää enään kiinnostaa !!. Teidän propagandanne kulta-ajat ovat jo ohi, kuin Holoseenikausikin. Teidät on taas jo hoksattu, eikä teidän imbessillimäinen huu haan sauverho enään kätke rumia, syntisiä, syyläisiä, vastenmielisiä kusilärviänne !!. Painukaa teennäisen kireine, pinnallisine, hevonpaska Oskareinenne vittuun koko sairas kuvottava sakki !!

                                                                 
                                                                          Hävetkää !!!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Ville Peltosen Salamurha ?

ViPe sai tuossa taas semmosen tällin, että herää jo kysymys ; yritetäänkö Ville Peltonen tappaa / murhata ?!. Elikkä siis mikä helvetin trendi tästä nyt on yht´äkkiä tullut, ajella Peltonen lasarettiin ?. Pelaisivat vain sitä kiekkoaan, eivätkä keskittyisi niinkään siihen, "miten saisin parhaiten Villen telottua" !.


Olen näiden taklailauiden suhteen, itsekkin yhtä skeptinen kuin tämä Hippohepo.

                                                               Antakaa Ville Peltosen elää !

Neekerihiihdin

I have no idea what i´m doing !.

Ovat pistäneet näköjään neekerinkin suksille !. Kaikkea sitä totisesti näkee kun tarpeeksi vanhaksi elelee. Tulee mieleen elokuva Cool Runnings ´kelkkajengi´.

Ei niin yllättäen, on tuo kyseinen jamppa noiden kisojen surkein reppana. Suksilla ei voi edes pomppia ylös alas, niin kun neekerin veri käskee neekerin tehä. Ja tuossa puvussa lienee vaikeaa köyriä matkanvarrella ilmeneviä kiinnostavia kohteita. Mutta sikoja on helppo lasettaa karkuun suksilla.

Italian Vaalit

Perustuen hyvin pinnalliseen ja äkkinäiseen vilkaisuun Italiaanojen suuntaan, voin todeta, että taas kerran ihmiset nostavat johtajikseen ne, jotka yksinkertaisesti pitävät eniten meteliä !.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Japani osa.1

Voisin vaikka piruuttani entisenä Japanin-tykkäilijänä, ruveta pitämään Japania esittelevää tai ruotivaa artikkeli sarjaa. Joten pidemmittä puheitta, siirrytään ihastelemaan Yamaton kutkuttavaa hulluutta !.

Ensin tarjoan lähinnä aikuisille ja aikuisenmielisille soveltuvan linkin :

                http://xhamster.com/movies/648260/figure_bukkake_38_haruka_morishima.html

..kannattaa katsoa myös muita noita vastaavia, jotta saa laajan käsityksen kyseisestä touhuilusta. Täytyy kyllä myöntää, etten olisi tullut itse ajatelleeksi ihan äkkiä, käyttää noita hahmoja juuri noin, mutta näin jälkeenpäinhän se kyllä aika, ...järkeenkäyvää. Ovat kaikenlisäksi vielä ihan oikeasti hienoja pieniä ja keskisuuria hahmojakin, komeaa taidetta.

Siten muutamia sekalaisia kuvia.





Japanissa on myös kuulemma täysin normaalia ja laajalle levinnyttäkin, että äidit runkkaavat poikiaan ja mitä kaikkea likaista, alhaista insestistä skeidaa sitä sitten olikaan. Eli eikös tämä meinaa, että hyvinkin suurella todennäköisyydellä ne kaikki keikistelevät (tai useat heistä) J-Pop / J-Rock -poikabändit ovat olleet oman äiteensä näpityksessä ?!. Hyi helvetin vittu noitakin apinoita !!.
Tuota Penis-Festivaalia, josta tuokin kuva on missä pikkuplikat imee pippeliä, on kyllä mahdoton olla diggaamatta. Siinä on jo jotain lähes ihastuttavan tervehenkistä ja oikeaa, ja samalla niin väärää. Tosin onhan meilläkin kyllä Iittalan Kultasuklaan Suklaa-Kyrpiä, eli ei tässä nyt ihan totaalisen puhtaita pulmusia olla sittenkään itsekkään.

Japanissahan myöskin kutsutaan ylempää esimiestä kakaksi !. Joka on toki lähes täydllinen ja sopiva nimitys varmaan monen läkkärikin mielestä. (Tarkalleen ottaen, Kakka käsittääkseni tarkoittaa ; teidän korkeutenne, yms.)

Myöskin, tuohon linkkiini liityvissä asiayhteyksissä, siinä missä me sanomme "tulla, tulee" täytyy Japanilaisten tietenkin sanoa "mennä, menee". Ja vielä, en saata käsittää miksi Japanissa on sensuroitava sukuelimet kaikista, jopa Porno-filmeistä kun kerran mikään muu ei ole heille liian likaista saati sitten Gohatto / Tabu.
Edes Neekerit eivät ole yhtä likaisia seksuaalisesti kuin ´Nipit´ mutta toisaalta seksuaalinen kekseliäisyys ja kaiketi ylipäänsä varsinainen seksuaalisuus eikä vain tylppä hetero-lisääntymis-kurnutus, vaatiikin hieman älyä. Jota siis neekereille ei ole, ei ole ikinä ollut, eikä tule koskaan ikinä olemaan. I-k-i-n-ä.

Päätän tämän ensi-osan tähän, ja totean vain, että Japaninmakakit ovat totisesti omintakeista sakkia !.

Per Looks

Helou helou.

Olen jo  vanhan (Guuglentuhoaman) Blogini myötä, ´käsitellytkin´ tätä ilmiötä. Mutta aattelin silti uusia ´käsittelyni´  sillä kyseinen ilmiö, on mitä ravisuttavin !.

For any foreign reader a disclaimer and / or warning, what you´re going to see, if you check out my link may severely traumatize you !!. It´s quite simply the most hideous, ugly, obnoxious, borderline weird -Morlocks, ugmos and the ´just plain fucking disgusting´in a nutshell. I as a Finn am at loss, as to where in the fucking-hell do they find beings this monstrous, almost insultingly ugly !?. 
And if you have ever, for even a second doubted that we are indeed from an Alien test-tube, a mischling mix-breed monkey freak, ....well doubt no more !.

Some of these guys (if indeed they are ´guys´) look like someone once upon a time fucked a bulldog, or a bullfrog and the offspring drank some contaminated water, and ==> BäNG !! This is what you get......


                                                      http://per-looks.tumblr.com/

Some of them look like a Neanderthal  (sry Tex Arcane) with down-syndrome, that someone tried to club to death and just gave up and left. And these are all unfortunately, very very real. They may look like some kind of clown suits, and bad make-up, or Photoshopped weirdos, but theyd B-real.

This is a Gallery, displaying our "True Finns" -party supporters / members, and it caused something of a stir here. And no bloody wonder !. People were accusing the maker of this Gallery (who ever they may be) of hate, slander and whatnot, but wether it´s made in bona or mala -fide, the fact is that you just can´t produce a Gallery featuring these gargoyles, without it seeming hostile, like an insult. You may want to be blinded after this, and i can´t blame you !!. "Enjoy!".



Isku pohjaan !

Näin säälittävään jamaan on Iskukin jo vajonnut...


...niin alas, että täytyy olla rähmällään, kontata ja anella asiakkaita jakelemalla ruisleipää ja muovipusseja !!. Tuon "combon" saa ihan vaikka Alepastakin tai mistä vaan, n. yhden €uron hintaan / pintaan, joten parempi juoni voisi olla vaikka jaella, ...pill...tai niin no esim. joku perus-kännykkä tjtn.

Paavinlihaa


                                         Nyt selvisi sekin !!. Pave läx, kun Hevoinen paljastui.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Läntinen yninä


                                          Merkkejä länsimaiden feminiinistymisestä

       (Kulttuuri Marxisti / Boshevikkien, Feministien, Juutalaisten yms. manipuloinnin onnistumisesta )

Paitsi kuten jo Schoepenhauer sanoi, suurinpiirtein ; "naisten "vapautuminen" tarkoittaa jokaisen kuviteltavissaolevan liberaalin pyrkimyksen esiinmarssia". On muunmuassa seuraavat ilmiöt, sangen päällekäyviä.


Esim. kukaan ei enään uskalla käyttää sanaa  vittu, myös TV:ssä ja elokuvissa sana fuck, joka ennen Suomennettiin ´vituksi´  onkin yht´äkkiä vain laimea ´helvetti´  tjmv. Muutenkin on koko Suomentamisen taito, aivan totaalisen ja täysin ja absoluuttisen umpitylsää & yhtä surkeaa. Itsesensuuri tukahduttaa kaiken alleen ja tekee omalta osaltaan kaiken audio-visuaalisen taiteen (jos sitä nykyään todella siksi voi kutsua) sangen valjuksi ja mitäänsanomattomaksi. Persoonattomaksi, sieluttomaksi, typeräksi, mauttomaksi jne. niin kuin kaiken ´kuuluu´  ollakkin, Monirotuisen Monokulttuurin vallitessa, paskahousuisten pikkusielujen hallitessa, kaikenlaisten hampparien ja Beetoja kera. Ettei vaan kukaan, ylivertainen Valkoinen pääse näyttämään ; ylivertaiselta ja valkoiselta !.


Anu Saagim räpläämässä römpsäänsä saatana suorassa TV-lähetyksessä. (Luulen, että tuo ämmä olisi pipilässä, tuo jälkeen aika hapiaan esim. 50-luvulla[en katsonut kyllä itse ohjelmaa]).


YouTuben loputtomat videot, joissa hyvinkin nuoret tytöt harjoittelevat "tankotanssia" eli huorien ja stripparien keikistelyä tangon ympärillä. Usein katastrofaalisin seurauksin.


"Masturbointivinkkejä naisille" nimisten ohjelmien esitys TV:ssä. Muina miehinä, ikään kuin se kuuluisi meidän valkoisten kulttuuriin tai olisi ihan itsesstäänselvää TV-tarjontaa ja O.K.

Samaten kaikki loputon ja umpitylsä, jonninjoutava jankutus joka saatanan kanavalla esim. sisustuksesta, koirista, puutarhanhoidosta ja jonkun yhdentekevän Femakon uusimmasta viiripäisestä pamfletista, Kommari Manifestista.

Ylipäätään se, ettei kukaan enään koskaan, missään uskalla sanoa mistään mitään, eikä varsinkaan totuutta. Ja kuten joku joskus sanoi ; " Voittaakseen pahuus ei tarvitse muuta kuin sen, ettei hyvät tee mitään".

Siinä on akka saatu hiljennettyä. (kuvakaappaus jostakin).

Bieberin kissa

Ilta-Lehdestä saimme jälleen nähtäväksemme mitä järkyttävimmän uutisen, Ameriikan-Höynä-Julkkujen mielenliikkeistä ja uusimmista rakkaus-elämänsä käänteistään.


Shame on you !!

torstai 21. helmikuuta 2013

Puuhamaa sompussa

Hyi saatana !!. Puuhamaa perhana !.

"Allaa hu ack......"

Älkää kysykö miksi, mutta kuitenkin ; sain käsiini tämän kuvan (Puuhamaan nettisivulta) ja B ä N G !! puikulakalloisia Somalipoitsujahan siinä(kin) helmeilee. Koska Puuhamaa on lapsuudestani tuttu ja lähes pyhää maata, on erityisen kuvottavaa nähä, että ovat soruneet hekin tähän "mustien maalaamiseen" joka helvetin läpeen ja luukkuun. Siis pitääkö niitä nyt perkele! joka vitun läpeen työntää ihan vain koska se on nyt vielä toistaiseksi, vähissä määrin zeitgeistin mukaista !?. Pitääkö kohta joka Kesoilinkin veeseen ovessa olla Laku Pekka tai joka postimerkissä joku paviaani !?. Antakaa nyt helvetiläinen jo olla !.

       (jos kyseiset  bojuut sattuisivat tämän näkemään, niin ei mitään hlö kohtaista. toimitte tässä vain rotunne mannekiineina ). [Niin kuin Matti-Esko Hytönenkin, vaikken osaakkaan sanoa mitä rotua hän on].

Oscars est.1029




Nappasin tuon kuvakaappauksen (kaappasin kuvan!) Iltalehen jutusta "tiesitkö nämä 10 asiaa Oscareista". Aattelin vain, että olettekos kekään muu sattuneet tietämään, että Oscareita onkin jaettu jo vuuesta 1029 !?. Siis johan on, helkkari kun muualla elettiin vielä karhunlanta-majoissa, juotiin poron virtsaa ja puukotettiin / poltettiin kaikki kauniit ja älykkäät (ja luultavasti älykkään näköisetkin), jakoivat Anglot & Juudenit jo toisilleen Oskareita !!. Tsiisus, siinä pytyssä olikin pitkät juuret ! Pitkät kuin Picardin tukassa.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kuvitettu reportaasi 1


Ensiksi meiltä löytyy täältä foto  Jani Toivosesta, PerusSuomalaisten ...osaston edessä poseeraamasta.

Ja seuraavaksi on tarjolla harvinainen näköhavainto Rva Haloskasta, vieläpä SETA:n kokouksesta, vars så guud!...

"Toverit, lepakot, ..ÅÅåååååppina ! "
Saattaa tuo olla myöskin, jonkinlaisesta teatteriesityksestä, ehkä Hamlettia tai jotain. Mutta siltikin Rva. Presidentti ; helvetti sentään ! kampaa mahas !.

Ja lopuksi vielä...

"Veljet, minulla on tratti päässä ja tuon akan peukalo perseessä. Ei se tästä enään parane!". "Mutta meitsillä on parta nalkissa, tässä puussa!".


..vihervasurit tekemässä sitä mitä (toisiksi) parhaiten tekevät, kytevät mettässä silmät kiiluen näyttäen typer...fiksulta ja ajatellen miten ruokkia, kaikki ne Afrikan neekeri-lapset. (Itseasiassa tuo valkotukkainen vanhushan näyttää vähän Mark Twainilta !).


Rokkivaarin kuulo

Iroonista kyllä, kyseisellä ...."Rokkivaarilla" luultavasti ON huono kuulo !.

Niin in, kyllä siinä nyt on sitten taas kauhistelemista. Tällainenhan on Suomessa ihan merkkitapahtuma, näitä oikeita Uutisia harvoin tulee vastaan !. Jos nyt Ryssällä vähän satelee asteroideja, meteoriitteja yms. sälää ja jossain vähän Maa järisee ja tulvii, niin on se nyt vielä aika pientä hei, kun vertaa tähän mitä meillä on. Joku yhdentekevä vanha maatuska kysyy, rillitetyltä ruumiilta onks sil siis huono kuulo vai ?!. Whaaaaauu, kyllä nyt on tulevaisuudelle raportoimista, lapsenlastenlapsille kertomista. Siis kelatkaa tätä !!?! 

perjantai 15. helmikuuta 2013

sikahirveä flunssa

Olen poissa blogos-sfääristä, koska Kapteeniinne on iskenyt, mitä julmin ja hirvittävin, jonkinsorttinen influenssa. Järkyttävä olo,. .. ..aaaarghööyöyöyöyöö rghh. ´krooohh.

Bläääärghh.  Tätä tautia ei edes House voisi parantaa.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Maahantunkeutuminen

                               
                                   ´´´Heräsin, tähän kylmään aamuun nyt pale...kuvotun !!!´´´

                                    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013021016657120_uu.shtml


"Lehden mukaan vieraskielisten määrä on kaksinkertaistumassa seuraavien parinkymmenen vuoden aikana.
Tuoreessa ennusteessa arvioidaan, että Helsingin seudun asukkaista ainakin 20 prosenttia olisi vieraskielisiä vuonna 2030. Vielä kolme vuotta sitten osuuden uskottiin kasvavan 15 prosenttiin.
Maanantaina julkaistavan ennusteen mukaan vuonna 2030 Helsingin seudulla asuisi 300 000 vieraskielistä, kun nykyään heitä on vajaat 130 000.
Hufvudstadsbladetin mukaan ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on uuden ennusteen perusteella kasvamassa nykyisestä 9,3 prosentista 20-23 prosenttiin.
Esimerkiksi Helsinkiin odotetaan muuttavan paljon ihmisiä, joilla on juuria Afrikassa tai Lähi-idässä."

Ei tasan vetele !!. Tässäkin taas vain ikään kuin ilmoitetaan tämäkin asia, kaikille meille "ylilentolaumoille" ja saadaan se näyttämään ja kuullostamaan siltä kuin asialle ei olisi kertakaikkiaan mitään tehtävissä. Levitellään käsiä, näiden kaikkivoipaisten neekerien ja ähchläm shächlämien edessä, joiden tänne tulvimiseen ovat ihan itse syypäitä juuri nämä, käsienlevittelijät. Lähteenähän tuossa jutzkassa on siis Ruåtsalaisten Hufvudstadsbladet, joten lienee mahdollista, että koko juttu olisi pelkkää potaskaa. Eräänlaista "ennustavaa textinsyöttöä" , itsensä toteuttamaan pyrkivää ennustelua, tunnustelua ja raportointia. Vähän kuin leffassa minority report. Tulevaisuuden kontrolliin pyrkimistä.
Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin, nimittäin......


...siinä ollaan nyt oikein "peloissaan" , Suomessa tapahtuvasta kehityksestä. Ikään kuin se milläänlailla koskisi tuota kyseistä Daaviddia (kuullostaa hämäävästi erään Heimon jäseneltä). Mitäänhän taas tuossa jutussa ei varsinaisesti edes sanota, paitsi jonkun yhdentekevän herrankekkanan mielipide tuodaan jostain syystä julki. (Syy on se, että kyseinen Huu Haa-mielipide palvelee sopivasti kulttuuriMarxististen paskakasojen päämääriä).

"Ruotsi pyrkii olemaan avoimempi, ....Suomessa mennään toiseen suuntaan". Mitä tuohonkaan voisi muuta sanoa, kuin luojan kiitos !!. Mikäli näin todella on, että Suomessa ásenteet jyrkkenevät´esim. MaMuja kohtaan, haluan sanoa für alle da - kaikille teille valkoisille maamiehilleni, että kiitos, kiitos ja onnea. Aivan mahtavaa, se on oikein. Halle lujaa, bra-vitun-vo !!.
Itseasiassa tuo ns. "itseensä käpertyminen" on oikeastaan juuri sitä, mitä Suomi tarvitseekin ja jota minä aina johonkin extenttiin ajan takaa, ja mitä Suomalaiset kaikki oikeasti haluaisivatkin tehdä. Ja "mark my words" Vasemmistosyöpäläiset, näin. tullaan. tekemään.

Ja vielä sanottakoon, että huomaattehan, kuinka tuossa Iltalehden ylemmässä, ensimainitussa jutussa ei sanallakaan sanota / kuvailla ulkomaalaisia tai tois-rotuisia, Ulkomaalaisiksi tai tois-rotuisiksi tai maahantunkeutujiksi tai mitään muutakaan totuudenmukaista. Vaan siinä yritetään änkyttää ja inistä vain, vieraskielisistä, ikäänkuin se olisi SE Juttu, vieras kieli !. Myöskin yrittävät epätoivon vimmalla tuossa lopussa, vääntää sanat Neekeri ja Rättipää / Ählämi (tai muu vastaava) muotoon "ihmisiä (?!) joilla on juuria Afrikassa ja Lähi-idässä". Vähän kuin kuvailisi Homo Sapienssia ihmiseksi jolla on juuria, apinoiden parissa tai viidakossa.

Säälittävää Kommarit, säälittävää. Mutta sellaisiahan te olette, kasa paskaa nailoniin sullottuna. Täysin turhaa ylijäämämateriaa, turhia syöjiä eikä vain turhia vaan niin kuin kaikki muutkin rikolliset, aktiivisia ongelmien lietsojia ja ruttoa.
      
         Mutta kuitenkin Suomalaiset, todentotta Käpertykäämme Itseemme, avec plaisir !!!.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Vesi viiniksi


                              Tämä on omistettu Tapani Kansalle ja koko Suomenkin kansalle !!.

Ennenjulkaisemattomia sek.kirj. 1


Amerikanperustajat ja sikäli siis koko WASP sakki tai valkoiset jenkit yleensäkkin, näyttivät jo pelkästään perustamalla Ameriikan, oman luonteensa. Sen, että he eivät ymmärrä Genetiikkaa / Biologiaa / Rotuja ja näiden merkitystä. He kiistivät totuuden, hullunkiilto silmissään, uskoen, että jos vain siirtyvät veden yli, tulee heistä kuin taikaiskusta jotain muuta kuin vain vähän vinksahtaneita Engelsmanneja. Hehän ovat jo alunalkaenkin myös vannoneet Juutalaisten Yahweh-Jumalan nimeen ja Kristinuskon ja olleet täten Juutalais omistuksessa, itseasiassa ihan tasan aina!!. Ja iroonista kyllä, täsmälleen samasta syystä myös hyvin Juutalaisvastaisia !.

Anglo-Saxit ylipäätään, ovat olleet jo hyvin pitkään "Juutalaisten koiria" ja valinneet halki histooriansa, lähestulkoon aina väärän puolen. Erityisesti meidän Valkoisten kannalta, meidän yhtenäisyyden ja selviytymisen. Englantia puhuvat, vaikuttaisivat olevan lähes neuroottisesti, pakonomaisesti omiaan vastaan ja meitä muitakin valkoisia vastaan. Niinhän sitä vähän sanotaan ja ajatellaan, että "Englantilaiset ja naiset ovat yksi ja sama". Voisiko Amerikan perustamisen nähdä niinkin, että siinä kasa vanhan-ajan valkoisia teki vain vähän erilailla ja rakentavammalla tavalla sen mitä nämä nykyiset Rotupetturit yms. luopiot tekevät Juutalaisten käsikassaroina ; eli yrittävät manata oman olemuksensa ja valkoisuutensa pois itsestään. Niinkuin Norsuvauvvatkin yrittävät repiä kärsäänsä irti, luultavasti koska se on tiellä. Yrittävät elukkaparat epätoivoisesti kieltää itsensä ja olemuksensa, olla sellaisia kuin haluaisivat ei sellaisia kuin ovat ja etsiä paras mahdollinen tapa sitä olla.

Ja todentottahan käikenkarvaiset "Hihhhulit" ovat yleensä aina läpeensä, typeriä / pahojakin ja ympäristölleen hengen(ironista:)vaarallisia. Heidän erikoisosaamistaanhan on sama kuin KommariNihilistiAteistienkin ; todellisuuden / totuuden kieltäminen ja tuittupäisesti omassa lumemaailmassaan eläminen.  Kuten esim, nykyjään tai pikemminkin nykypäiviin asti, ovat elelleet omassa Kapitalismin kuplassaan, kaiketi vallan Laizzez Faire-Kapitalismin joka on minun nähdäkseni hyvinkin epäinhimillistä ja brutaalia selviytymistaistelua. Onnistu tai kuole, voita tai häviä, kartano tai pahvilaatikko. Se on kokolailla kolkonlainen tsydeemi se.
Eivätkä Kwanstainialaiset ymmärrä myöskään, ettei kaikki muut Maa-planeetan asukkaat välttämätä halua elää juuri niinkuin jenkit itse, ja kuunnella heidän musiikkiaan tai katsella heidän elokuviaan jne.

Ameriikkalaisethan ovat tunnetusti, ehkäpä maailman Materialistisimmat ihmiset ja "Amerikkalainen Unelma" (joka saattaa myös olla oikeasti, ihan vain Juutalaisten Unelma) on periaatteessa vain ja ainoastaan, unelma mahdollisimman paljosta materiasta. Isosta talosta, valkoisesta puu-aidasta, parista autosta, lapsesta ja koirasta. Se ei sisällä mitään varsinaista ´henkistä´puolta tai muutakaan liian älyllistä ja ylimaallista. Niinkuin ei yleensä mikään muukaan Amerikkalainen, asia, esine tai olento.

                              Summa Summarum, vain materia merkitsee Mericcalaisille !!.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Nekrut Fudismatsissa


                                 http://www.liveleak.com/view?i=549_1360247939

Neekerit käyttäytyvät, kuin Neekerit !!. Kaikkialla missä on nekruja tai muita alhaisia apinoita, on myös mm. tätä tällaista sekalaista sekasortoa, kaaosta, huonoa tai rikollista käytöstä ja yleistä piittaamattomuutta. Tuossa filmissä siis kasa neekeri-apinoita on päättänyt kiivetä Baltimore Ravens´sin peliin, liputta "jäniksenä". Kaikkea ne nekrut keksii !!.


torstai 7. helmikuuta 2013

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Pihla Viitalan tissit !

Kuva anastettu, Iltalehden sivulta.

En haluaisi joutua taas mainitsemaan itsestäänselvyyttä, mutta ; missä on Pihla Viitalan tissit !!?. No siellähän ne on, puolessa mahassa !!. Siis miten voi olla tissitkin vyötäröllä ?!?!!. Ja tämän eukonko tulisi nyt valloittaa, Haliwuud !?. No toisaalta, mix ei, eihän Anglojenkaan naarailla ole rintoja. Joillakin Juutalaisilla taitaa olla jonkinnäköiset, ainakin Madonnalla on suht. upiat tissit !!. Pihla on vähän kuin Picasson maalaus, rinta siellä toinen täällä.

                                                           Over n Out

maanantai 4. helmikuuta 2013

Neekerin kasvoilla

Olkoonkin sitten kuinka korkeassa asemassa tahansa, Ahrikassa tai Valkeiden mailla, vetää neekerit jostain syystä aina ja vääjäämättä Kärpäsiä puoleensa.


Eli, sil viisiin. OsBaama Husseinille, lävähti ´lentzikka´lättyyn, tuossa männä päivinä. Tässä vielä toinen näyte.


Olkoonkin mikä tahansa Marxistinen Kommari-neekeri-paskakasa, mutta tuo käy jo säälix !!. Miten ja, ....miksi ?!!!. Kaikista maailman olennoista ja hetkistä, piti tuon ötökän laskeutua juur Neekeri-Päällikön naamalle !?. Mikä siinäkin on, että Kärpäset niin suosivat parveilla neekerien naamoilla ?!. Mitä heistä uuttuu (sanasta, uuttaa) !?.




Voi Barry parkaa.




Lisäys ; on sanottava, että kaikki tuo & tämä (´Kommarien´toimet yms.)alkaa jo näyttäytyä lähinnä, myötähävettävinä vitseinä. Itsensä parodiana. Historian havinassa, hetkellisinä hulluudenpuuskina, niinkuin koko ihmiskunnan historia ylipäänsäkkin.