torstai 29. marraskuuta 2012

"Poliittinen Korrektius"

Tässä on edellisessä blogissani jo ollut, lainattu teksti Poliittisesta Korrektiudesta, jonka Suomensin. En enään valitettavasti muista, mistäpäin nettiä tämän olen löytänyt, mutta kun muistan ilmoitan sen.
 ===> Lainattu ja Editoitu lyhennelmä. (korostuksen ja selkeyden vuoksi)
Poliittinen Korrektius on kulttuuri Marxismia eli Marxilainen koko maailman historian analyysi, joka tiivistyy yhteen ainoaan piirteeseen ; Darwinilaiseen sorretun luokan ja sortaja luokan väliseen sotaan. Kaikki on vain valtataistelua, ihmissuhteet ovat valtasuhteita. Poliittisen korrektiuden tapauksessa se on kulttuuri eikä talous jonka sanotaan määrittyvän valtataistelusta. Ajatus siitä, että kaikki kulttuuri arvot ja kulttuurin ilmaukset kirjallisuudesta, instituutioihin ja kielestä sakramentteihin juontuvatkin valtataisteluista tarkoittaa, että mitä vain, ihan mitä tahansa voidaan pitää jonkinsortin sortona. Rodullisen herjan heittäminenkin muuttuu silloin lähes samaksi asiaksi kuin tuhannen vuoden sorto sorrettua ryhmää / hlöä kohtaan. Sarjakuva joka kuvaa teini-ikäistä supersankaritarta joka käyttää mutantti/supervoimiaan tehdäkseen kotitöitä muuttukin samaksi kuin yrittäisi estää naisten pääsyn työväkeen/voimaan ja tästä seuraa sosiaalisia ja oikeudellisia seuraamuksia. Tai jos käytetään esimerkkinä tämänhetkisiä otsikoita, Katolilaiset hyväntekeväisyysjärjestöt ja sairaalat ja radio-asemat jotka kieltäytyvät uskonnollisin perustein maksamasta työntekijöidensä, ehkäisyvälineitä, abortti lääkkeitä tai lääketieteellistä sterilisaatiota yrittävätkin väkisin alistaa naiset pimeiden keskiaikojen laeilla jolloin naisia ostettiin ja myytiin kuin karjaa.
 Syytös on mahdoton.... Poliittinen korrektius ei ole vain valheellista vaan se on täysin käkikellon kahelisti, häpeämättömän ilmiselvästi valheellista... mutta se on myös täysin tietoisesti, tahallaan valheellista. Tämä on se tärkein seikka tajuta asiasta. Koska se on valheellista se luonnostaan taipuu totalitarismin käsikassaraksi, eli kaiken ajattelun ja koko elämän totaaliin kontrolloismiseen ja tämä kahdesta syystä : #1 Ensinnäkin normaalit ihmiset eivät valehtele koko ajan ja kaikesta ellei heitä pakoteta ja painosteta. #2 Toiseksi, normaalit ihmiset annettuaan pelolle ja painostukselle periksi ja puhumalla paskaa jonka tietävät olevan paskaa, tuppaavat menettämään kykynsä vastustaa enempää tunkeutumista, kontrollia, kaiken diktatoimista yms. ja heiltä puuttuu kyky hävetä tai katua tätä. #3 Kolmas tekijä jolla on myös tärkeä rooli = kun kaikki ympäritössäsi, yhteisössäsi ovat valehtelijoita ja toistaa mitä vain paskaa Iso-Veli käskee, luottamus ja usko ihmisten / yksilöiden väliltä katkeaa. Eikä miehellä (ihmisellä) ole kirkkoa, kommuunia, perhettä, veljestöä tai mitään / ketään kenen puoleen kääntyä, kuka tukisi. Hän on yksin ja alasti Ison-Veljen loputtoman ja raa`an voiman / vallan edessä. Mutta koska P.K on valheellista se voidaan halutessa muuttaa. Eilispäivän hurskaat lauseet yms. ovatkin huomisen ajatusrikoksia. Eilen hurskaat iskulauseet, tuomitsivat naisten hyväksikäytön / kaltoinkohtelun Sharia lain alla, koska se oli muodikasta eilen, mutta huomenna kun muoti muuttuu se onkin islamofobiaa ergo / eli ajatusrikos. Koska valheellisuus voidaan koska vain muuttaa, kenet vain voi koska vain mistä syystä tahansa sylkeä ulos, mitätöidä, kompromettoida huolimatta siihenastisista P.K kredentiaaleistaan. Miksi kukaan lähtisi vapaaehtoisesti mukaan tällaiseen mielipuoliseen / valheeliseen systeemiin ( Poliittinen Korrektius ) Useastakin syystä.
 Esinnäkin, sen analyysin metodi vaikuttaa älykkäältä / fiksulta ja käyttää suuria sanoja, muttei vaadi lainkaan aivoja. Joten ihminen joka ottaa P.K:n omakseen voi vaikuttaa fiksultakin ilman, että on ajatellut yhtään, yhtään mitään. Toiseksi ja liittyen edelliseen, vastaukset ovat aina simppeleitä. Käytetty analyysimetodi tuottaa aina halutut tulokset. Sortajat ovat yksinkertaisesti paholasia ja sorretut enkeleitä. Kolmanneksi, vastaukset ovat käytännöllisiä. Analyysimetodi ei kertakaikkiaan voi tulla siihen lopputulokseen, että ihminen on kurja ja langennut olio ja luonteensa täysin turmeltunut tai ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin "ilmainen lounas." Ei ole myöskään mitään välttämätöntä pahaa saati, että tilaisuuksilla olisi hintansa. Kaikki on ratkaistavissa. Neljänneksi, ratkaisut ongelmiin ovat helppoja / vaivattomia. Ei tarvitse kuin muutaa kieltä ja se puolestaan muuttaa mieltä, ajatukset ; ajatuksemmehan luovat todellisuuden ja täten Poliittisesti Korrekti kieli luo " Good Thinkkiä " hyviä aatoksia joka saa kaikki ongelmat, taloudelliset, sosiaaliset ja henkilökohtaiset katoamaan, taianomaisesti. Viidenneksi, motiivi on aina hyväntahtoinen. Syvästi omistautuneen P.K ..olion motiivi on lopettaa kaikki ihmisen kärsimyset ja saattaa Utopia todeksi. Eikä kukaan muu voisi tällaista paratiisia vastustaa kuin, synkimmän mahdollisen syömmen omaava pahis tai mitä himmeimmät aivot omaava älykääpiö, jollei sitten vain yksinkertaisesti ole peloissaan. Tästä johtuen P.K olio pitää kaikkia vihollisiaan tai erimieltä olevia, aivottomina hölmöinä, munattomina pelkureina, omatunnottomina pyöveleinä tai sydämmettöminä konnina. Kuudenneksi, tämä systeemi on loputtoman taipuisa. Koska kaiken voi halutessaan dekonstruoida ja saada tarkoittamaan mitä vain tulee siitä, että pyytää jotakuta kutsumaan " avioliittoa" "homo-aviolittto kielloksi" tai tukemaan avioliitto seksismiä ja heteronormalismia ja homofobiaa sama asia kuin siitä, että pyytää jotakuta olemaan kutsumatta Neekeriä Neekeriksi. Ja mikä parempaa, tulee positiivisista / kohteliaista stereotyypeistä, kuten " kaikki aasialaiset ovat ahkeria" tai " Juutalaiset ovat hyviä oppimaan kirjoista / kirjanoppineita " sama kuin herjaus tai loukkaus. Ja mikä vieläkin parempaa, täysin normaalit sanat joita ei ole ikinä tarkoitettu eikä ymmärretty loukkauksiksi, muuttuvatkin herjaukseksi ja loukkaukseksi. Esim. Englannin sanat "Native" "Indian" "Oriental" ja Suomessa tietysti ensimmäiseksi tulee mieleen Neekeri : ) ( Tämä oli ihan oma lauseeni ) Jopa silloin kun kyseisen ryhmän jäsen/edustaja on ilmoittanut, ettei kyseinen käsite / sana / sanonta loukkaa heitä se ei muuta asiaa. Kun Poliittisen Korrektiuden tuomio on annettu / ärähdetty, puolustusta EI OLE ! Saati sitten oikeuden käyntiä. Lopuksi, tämä systeemi antaa P.K vaalijalle mahdollissuden vetää johtopäätös, että hän on se moraalinen ja oikeamielinen sekä myös henkisesti ylivertainen kaikkiin muihin nähden. Ja tästä hän saa marttyyriyden auran ilman oikean marttyyriyden tuomaa sotkua. Pyhyyden sädekehän ilman vaivannäköä olla pyhä, tai edes kunnollinen. Kristityt ehkä lopettivat orjuuden maailmanlaajuisesti, mutta koska kieltäydyt käyttämästä sanaa " Eskimo " ja kieltäydyt tuomitsemasta SadoMasokismia seksuaalisena perversiona, on sinun mahdollista katsella nenänvarttasi pitkin alaspäin halveksien Sokrateen, Buddhan, Kongfutsen ja Kristuksen opetuksia.      
                                                       END QUOTE

Tässä on myös, kauan sitten (muutama kk) silmiini osunut, hyvä kommentti P.K:sta. Muistaakseni Uuden Suomen kommenttien seasta, poimin sen.



18.6.2011 14:19 Rami Eskola
18 pistettä
"Vähemmistövaltuutetun viraston tehtävänä on edistää monikultturismia (M).

M voidaan ymmärtää sisäänpäin kääntyneeksi kolonialismiksi. Se on vallankumouksellinen ideologia, joka suhtautuu pakkomielteenomaisesti rotuun. M:n rotuoppi on tavallaan käänteisnatsistinen: natsien mukaan oli yksi rotu/kulttuuri ylitse muiden kun taas M:n mukaan on lukuisa joukko etnisiä/kulttuurisia ryhmiä, joita pitää suosia (yhden ryhmän kustannuksella). M:n filosofiset juuret voidaankin jäljittää Derridan ja dekonstruktionismin kautta Martin Heideggeriin ja natsismiin.

Käytännössä M pyrkii tuhoamaan länsimaisen kulttuurin (ei mitään uutta vasemmalta). M sisältää näennäismoraalisen oikeutuksen tärkeiden moraalisten periaatteiden kumoamiseen, kuten kansalaisten tasa-arvoisuus lain edessä ja yksityisomistus (M edellyttää sosiaalivaltion suurimittaista kasvattamista, joka on hyökkäys yksityisomistusta ja yksilöä vastaan). M pyrkii asettamaan lukuiset etniset ja uskonnolliset ryhmät 'erityissuojeltuun asemaan', joka tietenkin päätyy sortamaan tämän suojelun ulkopuolelle jäävää väestöä.

Käytännössä M:n on havaittu tuovan Eurooppaan suuria etnisiä jännitteitä, kasvanutta rikollisuutta, terrorismia ja sosiaalimenojen kasvua. Näistä asioista puhuminen on taas saanut valtakoneiston hyökkäämään sananvapautta vastaan."

                                    Ja vielä loppukaneettina....



Anthony Daniels alias Theodore Dalrymple sanoi kerran :

Tutkiessani kommunistisia yhteiskuntia, tulin siihen johtopäätökseen, että kommunistisen propagandan tehtävä / tarkoitus ei ollut suostutelle, johdatella tai vakuuttaa eikä tiedottaa vaan nöyryyttää ; ja siksi mitä vähemmän se muistutti totuutta sen parempi. Kun ihmiset pakotetaan pysymään hiljaa, samalla kun heille kerrotaan mitä itsestäänselvimpiä valheita, tai pahempaa vielä heidät pakotetaan toistamaan kyseisiä valheita itse, he menettävät lopullisesti kunnollisuuden/rehellisyyden tajunsa. Itsestäänselviin valheisiin yhtyessään..tulee itsekkin vähissämäärin pahaksi. Siten kyky vastustaa syöpyy, kuluu ja tuhoutuukin. Emaskuloitujen / naismaisten valehtelijoiden yhteiskuntaa on helppo kontrolloida. Mielestäni jos tutkit Poliittista Korrektiutta, huomaat sillä olevan saman vaikutuksen ja tahallaan niin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti