tiistai 6. marraskuuta 2012

Enemmistö - Vähemmistö


Kirjoitan tähän edellisen blogini viimeiseksi jääneen kirjoituksen, niin hyvin kuin sen ulkoa muistan, kuitenkin samalla ylimalkaisella sisällöllä ja viestillä.

Halusin kirjoituksellani saada Suomalaiset ymmärtämään erään asian, joka ei vain tunnu painuvan suurimmalle osalle näitä Apinoita koskaan kalloon. Eli kun aina puhutaan, Enemmistöstä & Vähemmistöstä ja siitä kenellä on väliä / valtaa, halusin valaista teitä simppelttonit, ilmoittamalla ettei ole olemassa mitään vitun "Enemmistöä"!!!. Ainoa oikea enemmistö, on aktiivinen (poliittinen) vähemmistö !!.
Esimerkkejä
- Juutalaiset
- Muslimit, valkoisten mailla (ja epäilemättä omissaankin)
- Prätkähiiret. (Bandidos, helkkarin enkelit yms.)
- Suomen Ruotsalaiset
- Feministit & reakkalesbot
- MoniKultistit (monirotuisen monokultin uskovaiset)
- Rötösherrain hyväveli verkot
- RokkenRoll bändit, fanilaumoineen, kaikkine kultturillisine piirteineen.
- Juutalaisten, vasemmistolainen Halivuud.
- ja tietenkin, vanha kunnon "vasemmisto".
Ihmisapinoilla on valitettavasti, kaiken muun keskinkertaisen ja tietämättömän typeryytensä, ohella sellainen käsitys, että enemmistöllä on ylipäänsä jotain vitun väliä. Mutta kun näin nyt ei vain ole!!. Enemmistö on todellisuudessa, suuri määrä sinne tänne hajaantuneita, yhdentekeviä juntteja, yms. Sekalainen röykkiö mitäänsanomattomia ....eläjiä.  He eivät ole kylmiä, eivätkä kuumia ja heillä ei ole omaa "jengiä", joukkoa, armeijaa tms. He ovat siksi aina ja iäti, niiden joilla ON, armoilla ja kyseisten viiripäiden säännöille alttiina.

Aktiivisilla on ns. jokin oma "juttu" toisin kuin "enemmistöllä" jolla ei ole mitään, tähdellistä. Asian voinee hahmottaa parhaiten, vertaamalla "enemmistöä" tavalliseen valoon / laakeaan valokeilaan ja Aktiivisia, "vähemmistöä" Laser-säteeseen, joka on toki pienempi, mutta tiiviimpi ja tehokkaampi. Maailma valitettavasti toimii niin, että jos sinä et tee jotain, niin joku muu kyllä ihan tasan tekee ja se joku sangen usein vain tuppaa olemaan joku niitä alhaisempia elämänmuotoja, elukka, Paholainen, Gangsteri. Voisi melkein aatella, että Suomalaiset ovat siis vain liian veteliä tai laiskoja tai välinpitämättömiä tai miten vain, välittääkseen. Pitääkseen huolta, edes omista asioistaan, vaikka ironista kyllä ovat aina ilomielin kyttäämässä muita ja heidän tekemisiään. Valmiina koirana, älähtämään vaikka Geshtapolle saakka.

Ymmärtääkseni ainakin yksi suht. ymmärrettävä ja merkittävä syy Suomlantilaisten vähäiseen aktiivisuuteen ja siihen, että täällä on kööriä hyvin, hyvin vaikea saada ikinä inahtamaankaan, yhtään mistään, koskaan, mistään asiasta (vaikka kuinka tärkeästäkin) on ; liian pitkät välimatkat. Suurta osaa kansanraakileestamme kun tuskin paljoa hotsittaa, lähteä joka helvetin kerta Stadiin asti, vaikuttaakseen edes mikroskooppisesti johonkin, tai saadakseen itsensä näkyviin / kuuluviin. Ja mitäpä se lopunkaiken edes hyödyttää, mennä jäpittämään HellSingin suuren Vapaamuurarillisen Egyptiläistemppelin edustalle Arkadianmäelle, vain tullakseen mahdollisesti jonkun paikallisen "C.I.A:n" kuvaamaksi ja tiedostoihinsa tallentamaksi?!. Käy pian kuin Suomen kylähullun / kansallismoukan Seppo Lehon tapauksessa, Totalitäärit täräyttävät linnaan.
Minä itse kun olen lähinnä yksilö ja eräänsortin erakkokin, ymmärrän sangen hyvin lauman voiman / hyödyn, vähän niin kuin Kapteeni´Mericca ymmärsi heikkona miehenä voiman arvon. Suosittelen lämpimästi teille Turven-nuijaseni, että yhdytte kansallisen ja rodullisen yms. etunne nimissä. Mutta toisaalta nykyjäänhän, meidä vihollisemme tekevät sen lähestulkoon jo puolestamme. Pakottamalla hyvät reagoimaan, pahat vahvistavat heidän puolustustaan. Iroonista eikö vain?. Ja kuten Otto Weininger sanoi, Pohjoiset ovat aina masokisteja, siinä missä etelän ...varikset on sadisteja, tämäkin selittää omalta osaltaan Suomalaisten flegmaatisen ja perma-vetelän elämän / olemuksen.





Se vain taitaa olla vähän niinkuin niin, että ´sinä ja mikä armeija´?. Aina se näyttää palaavan tähän yhteen ja samaan asiaan, entisen Blogini nimeen, Planeetta Maan Jengeihin.

                                     Thats what it´s ultimately allways abuut(sic)
                                                    -Gangs of Planet Earth-
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti