torstai 6. marraskuuta 2014

Aku & 7 ihmettä

Aamua.

Katselin eilen tuota "Aku ja 7 ihmettä" sarjaa, ja olen katsonut yhtä vajaa -kaikki tähänastiset jaksot suht kokonaan. (Väliin jäi Machu Pic´chu jakso jonka olisin halunnut nimenomaan nähdä!!).

Halusin tehdä nämä pari huomiotani selviksi !!

1. Aku on yllättävän törkeä / röyhkeä / ajattelematon / ...mulkku !!
Vaikka en ole "Monikultturisti" niin osaan tarvittaessa olla ainakin vähän hienovaraisempi kuin tuo !! Akuhan menee periaatteessa ympäri palloa haukkuen kaiken tielleensattuvan ja pilkaten loppuja. Ja kusee kaiken, muille pyhän, päälle.
Mutta toisaalta... se on sitä nykyaikaa.
Ymmärrän.

Kunhan huomioin.

Kävi jo ihan sääliksi niitä Jordaanian ählämeitä kun ne alkoi selvästi, silminnähden, jo kiusaantua ja ärsyyntyä ja vaivaantua Akun kohelluksesta.
Sehän rikkoi jonkin vaasinkin kai? ja sai siinä ruuanlaitto-osiossa selvästi sen yhden tarjoilijan tai kokin kihisemään pidättäytyvästä raivosta.
Se lähti siitä sinne johonkin taaemmaksi kiroten Akua. Luultavasti jotain.. "saatanan suomalaismulkku!..vittu tulee tänne ja aukoo päätään ja ölisee ja hölmöilee kuin mikäkin neekerinkekkana ja on olevinaan niin vitun hauska, että pahaa tekee ...vitu...sös-sön-sös-sön-sös-sön-söö...".

Niin "ja juo saatana kaikki meidän viinit perkele !! vitun nuija saatana!!".
Jotain tuollaista luultavasti.

Tämä on suomalaisille tyypillistä, kuitenkin, äfter ool.

Vaikkakin Folke West osasi kyllä olla ihan huomioonottavainen ja tahdikas yms. Mutta Aku..... Aku ei ole mikään Folke !

Ja samaten ne ihmiset, lähinnä turistit, siinä lopussa, siellä kuumailmapallossa. Ne alkoi jo kyllästyä ihan totaalisesti Akun loputtomaan hauskuuteen. Ja luultavasti olivat ihan kahden vaiheilla, että heittääkkö tuo vitun outoja mölisevä mulkku alas vaiko ..ei ?!

2. Aku, kuten suuri osa suomlantilaisista -tuntuisi olevan snadisti passiivis-agrassiivinen. Ja aina pinnan-alla vähän ...ärtynyt? Mutta se ei ikinä tule pintaan sellaisenaan vaan purkautuu lähinnä "hyväntahtoisen" hölmöilynä. Ja siihen minä! voi kyllä yhtyä. Sitä en voi tuomita. Ja ..kuten sanoin, sehän on meidän Kansallispiirre !! herran tähden.

(Murjaanien muassa, se saattaa johtua siitä, että Valkoisilla on yleisestiottaen ollut heitä kohdatessaan traditiona ...lähinnä teurastaa heidät. Kuten he teurasti sen vuohen.  Valkeat ei ole tottuneet "kunnioittamaan muita" eritoten mitään murjaaneita yms. Se on ihan suht moderni keksintö).

Eikä niissä tietenkään välttämättä ole mitään kunnioitettavaa. Kunhan raportoin mitä näen, issall.

Mutta ohjelm on kyllä ylimalkaan ihan kiinnostava ja hyvännäköinen ja tuollainen,,,, "moderni määdvenzöös". Ja minähän tykkään kunnon matkailu-ohjelmista !! Miksei ?

Tykkäsin Akun Indiana Jones luukista ja tuosta ideasta pukeutua niin. Tehän alatte oppia perkele !! ja ilman minua !! ...wau.

Ja Aku puhuu, kuten me kaikki nykyajan ihmiset, luojan kiitos jo suhtkoht hyvää Inglisshiä.


P.s Minua etoo ja ärsyttää ja tuohduttaa se, jos ja kun suomalaiset läskit tuolla maailmalla käyttää sanan "kippis" tai "skool" sijaan tuota tyhmempää ja juntimpaa "hölökyn-kölökyn" ilmaisua !! Älkää käyttäkö sitä!! saatana.

P.s 2 Haluaisin kovasti, nähdä Akun tuolla kahdeksannessa ihmeessä eli Pohjois-Koreassa !! Suurta Johtajaa vaikkapa tapaamassa tai jotain. Tai Viltsu Haapasalon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti