sunnuntai 15. lokakuuta 2017

2 eri loislajia



Näistä kahdentyyppisestä LOISESTA tuo alempi on vähemmän yleishaitallinen. Kun taas ylemmän röyhkes ja ahnas ahneus ei tunne minkäänlaista rajaa.


Tuosta alemmasta sen verran, että ....no.... vaatii ainakin jonkinlaista "munaa" kai, tai silkkaa typeryyttä(?), tulla tuon jutun kanssa julki ja kuuluisaksi.
Mutta täyty olla ihan tyytyväinen ja kiitollinenkin lähes, tuollaisesta "päänavauksesta" tällaisessa tunkkaisessa Neuvostoliittolaisessa Alaskan-provinssissa ja yhdentekevässä takapajula-Nevadassa missä ei VOI olla OLEMASSAKAAN jollei ole Kunnollinen ja Lainkuuliainen, Kurinalainen ja Kiltisti Työtätekevä Kansalainen ja Veronmaksaja !

*Tähän joku Neukkulan Propagandajuliste...kuvitelkaa se vain, en jaksa laittaa mitään oikeasti*


MINÄHÄN olen vähän tuota samaa sanonut Blogissani, eli että ihminen EI synny tehdäkseen muille työtä, ja lopuuttomiin ja ainiaan itseään toistaen, sikäli tuo on LOISTAVA avaus silekin "Paradigman muutokselle".

Elämä EI OLE työtä ☭ varten. Vaan jokaisella on oma juttunsa ja kohtalonsa, vaikka Valtio pyrkiikin sen mitätöimään ja anastamaan ja valjastamaan itselleen ja varastamaan ja saattaa kaikki karsinaan ja mitättömäksi määkiväksi muuliksi.

Mutta siinä tuo idiootti taasen on TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ kun älähti sen perus kommari-Marxisti typeryyden minkä Oh-Bama BabalaMwabalakin sanoi jossain puheessaan tai jossain, eli että "ette te tota tehny!".
Vitun idiootti !

Kyllä ihan tasan todellakin TEHTIIN !! Eli tuo ^ siis parahti että KAIKKI rikkaat on vain saaneet rahansa jostain, luultavasti hatuista ja takapuolista ja sateena taivaalta ja ehkä puistakin, mutta ettei ne ole tehneet, KUKAAN niistä, sen eteen mitään.
SIINÄ sinä olet väärässä.

Ei kaikki "kauppaneuvokset" ole hirnuvia imbesillejä jotka on syntyneet Ökyinä, ja porsastelevat siksi jossain vitun "pörssissä", mikä vittu sekin lie(!), vaan sangen monetkin "rahaihmiset" ON kyllä ihan TIENANNEET ne ihan itse, ihan sekalaisella työllään ja teoillaan yms.

En tedä onko tämä ihan se PARAS esimerkki, mutta hakematta tulee mieleeni esim Selänne tai lätkäjätkät ylipäätään; niistä moni on MILJONÄÄRI, mutta ne ON sen "tehneet" itse todeksi !!
Vaikka senkin voi kyllä ESITTÄÄ muodossa; "niimmut ne vaan menee, vitun pellet, pyörimään jossain vitun kylmässä kaukalossa ympyrää tunnin ajan, jotta ihmiset voi heitellä niitä seteleillä!"...

Njoooo.....oo..no......  kaippa sen noinkin VOI sanoa...en tiä... muttei se ihan noin yksinkertaista ole kokonaisuudessaan, lopultakaan.
Eritoten jos muuttaa kotoaan, TOISELLE PUOLEN MAAILMAA tuon perässä jne jne jne siinä on "monta monessa".

*

Mutta.

Jankuttamatta nyt tästä  aiheesta sen pidempään, sanon että YKSI asia tuossa on ERITTÄINKIN tervettä sinänsä, nimittäin; tuon mitä tuo kiukkuinen Marxisti sanoo, on periaatteessa vastalause sille elämäle mihin Eshter Vilarin mukaan nainen miestä ajaa ja manipuloi, eli orjan ja työkalun elämää ! Eli sikäli tuo on sangen maskuliininen "kanta" tai FAKTA, ja jotain mistä Jukka vai onko se nyt tällähetkellä taas "Sakari", vittu valitte nyt perkeleen muuli jo YKSI vitun nimi vitun hintti(!!), niin nin Hankamäenkin luulisi tuosta pitävän.

Mutta luultavasti ei. Ainakaan julkisesti.




Mutta tuo sälli on aloittelija ja lähes Pyhimys, verrattuna tuohon "poliitikko"ämmään !! Herran vitun perkele mikä vitun LOINEN ja VARAS  SE on !!

Täysin siekailematon ja häikäilemätön KAIKKIEN kaikista kuormistasyöjä, ja mulkku.

Emmä jaksa tästä jankata.
Olkoon perkele.



Käykä heittään seteleillä "poliitikkoja" ja kyttiä !
Ne on TEILLÄ "töissä" !










































TAHAHaahahahaaaaaaaaaaaaaa ahahaaaa...aijaijaijai...kaikkea sitä kirjoittaakin...AHAha hahaa..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti