sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Maahantunkeutuminen

                               
                                   ´´´Heräsin, tähän kylmään aamuun nyt pale...kuvotun !!!´´´

                                    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013021016657120_uu.shtml


"Lehden mukaan vieraskielisten määrä on kaksinkertaistumassa seuraavien parinkymmenen vuoden aikana.
Tuoreessa ennusteessa arvioidaan, että Helsingin seudun asukkaista ainakin 20 prosenttia olisi vieraskielisiä vuonna 2030. Vielä kolme vuotta sitten osuuden uskottiin kasvavan 15 prosenttiin.
Maanantaina julkaistavan ennusteen mukaan vuonna 2030 Helsingin seudulla asuisi 300 000 vieraskielistä, kun nykyään heitä on vajaat 130 000.
Hufvudstadsbladetin mukaan ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on uuden ennusteen perusteella kasvamassa nykyisestä 9,3 prosentista 20-23 prosenttiin.
Esimerkiksi Helsinkiin odotetaan muuttavan paljon ihmisiä, joilla on juuria Afrikassa tai Lähi-idässä."

Ei tasan vetele !!. Tässäkin taas vain ikään kuin ilmoitetaan tämäkin asia, kaikille meille "ylilentolaumoille" ja saadaan se näyttämään ja kuullostamaan siltä kuin asialle ei olisi kertakaikkiaan mitään tehtävissä. Levitellään käsiä, näiden kaikkivoipaisten neekerien ja ähchläm shächlämien edessä, joiden tänne tulvimiseen ovat ihan itse syypäitä juuri nämä, käsienlevittelijät. Lähteenähän tuossa jutzkassa on siis Ruåtsalaisten Hufvudstadsbladet, joten lienee mahdollista, että koko juttu olisi pelkkää potaskaa. Eräänlaista "ennustavaa textinsyöttöä" , itsensä toteuttamaan pyrkivää ennustelua, tunnustelua ja raportointia. Vähän kuin leffassa minority report. Tulevaisuuden kontrolliin pyrkimistä.
Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin, nimittäin......


...siinä ollaan nyt oikein "peloissaan" , Suomessa tapahtuvasta kehityksestä. Ikään kuin se milläänlailla koskisi tuota kyseistä Daaviddia (kuullostaa hämäävästi erään Heimon jäseneltä). Mitäänhän taas tuossa jutussa ei varsinaisesti edes sanota, paitsi jonkun yhdentekevän herrankekkanan mielipide tuodaan jostain syystä julki. (Syy on se, että kyseinen Huu Haa-mielipide palvelee sopivasti kulttuuriMarxististen paskakasojen päämääriä).

"Ruotsi pyrkii olemaan avoimempi, ....Suomessa mennään toiseen suuntaan". Mitä tuohonkaan voisi muuta sanoa, kuin luojan kiitos !!. Mikäli näin todella on, että Suomessa ásenteet jyrkkenevät´esim. MaMuja kohtaan, haluan sanoa für alle da - kaikille teille valkoisille maamiehilleni, että kiitos, kiitos ja onnea. Aivan mahtavaa, se on oikein. Halle lujaa, bra-vitun-vo !!.
Itseasiassa tuo ns. "itseensä käpertyminen" on oikeastaan juuri sitä, mitä Suomi tarvitseekin ja jota minä aina johonkin extenttiin ajan takaa, ja mitä Suomalaiset kaikki oikeasti haluaisivatkin tehdä. Ja "mark my words" Vasemmistosyöpäläiset, näin. tullaan. tekemään.

Ja vielä sanottakoon, että huomaattehan, kuinka tuossa Iltalehden ylemmässä, ensimainitussa jutussa ei sanallakaan sanota / kuvailla ulkomaalaisia tai tois-rotuisia, Ulkomaalaisiksi tai tois-rotuisiksi tai maahantunkeutujiksi tai mitään muutakaan totuudenmukaista. Vaan siinä yritetään änkyttää ja inistä vain, vieraskielisistä, ikäänkuin se olisi SE Juttu, vieras kieli !. Myöskin yrittävät epätoivon vimmalla tuossa lopussa, vääntää sanat Neekeri ja Rättipää / Ählämi (tai muu vastaava) muotoon "ihmisiä (?!) joilla on juuria Afrikassa ja Lähi-idässä". Vähän kuin kuvailisi Homo Sapienssia ihmiseksi jolla on juuria, apinoiden parissa tai viidakossa.

Säälittävää Kommarit, säälittävää. Mutta sellaisiahan te olette, kasa paskaa nailoniin sullottuna. Täysin turhaa ylijäämämateriaa, turhia syöjiä eikä vain turhia vaan niin kuin kaikki muutkin rikolliset, aktiivisia ongelmien lietsojia ja ruttoa.
      
         Mutta kuitenkin Suomalaiset, todentotta Käpertykäämme Itseemme, avec plaisir !!!.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti