maanantai 25. marraskuuta 2013

Suomen Avautuminen


Olen ajatellut jo jonkinaikaa kirjoittaa jotain aiheesta ; Suomen Avautuminen Ulkomaailmalle ja EU:n yms -hyvät puolet.

Vaikka suurin osa EU:sta onkin pahaa, ja suht puhdasta Pahuutta, on siinä toki myös puolensa. Jotkuhan aina jankkaavat, että "saimme Herroillemme, Herrat" ...joka onkin kai sitten niin, en ole tullut tuota juurikaan aatelleeksi, mutta onhan se toki niinkin. Eli meidän Faaraot joutuvat nyt itsekkin vähän matelemaan liejussa jos mielivät pärjätä ja menestyä ja heille on myös luvassa ennennäkemättömän suuri Valta-saalis ja keskittymä ja kerääntymä jos saavat täyspotin ja pääsevät Borg-Kuutioon KansainEdustajiksi !.
Mutta toisaalta, ...tuo "Herrat Herroille" on vähän sama juttu kuin se, että "mitä eroa on sillä hallitseeko maata mies vai nainen, sillä yleensä nainen hallitsee jokatapauksessa miestä ja täten...koko maata" !. Joten Summa Summarum ; jos on joku mulkku oltava johdossa niin ...väliäkö sillä onko ne, ne samat naamat kuin aina -itsensä puolesta vai onko se ne samat lärvät kuin aina, mutta  jonkun muun kasvoina?!.
Kuristusotteesta on kuitenkin kyse ja kyykytyksestä ja kiusasta ja hallitsemisesta ja alistamis-pornosta ja nöyryytystäkään ei tule unohtaa.

"Abyssum abyssus invocat" !

* * *

EU:n ja muun sekalaisen "pakkokansainvälistämisen" myötä Suomesta on kyllä tullut kieltämättä myös joiltain osin, huomattavasti "khuulimpi" paikka kuin ennen.  Tosin, ...en ole itse elänyt vielä niiin pitkään, että voisin täysin virheettä ja puolueettomasti asiaa arvioida, mutta puhun nyt lähinnä omasta vinkkelistäni huom!.
Suomi on nyt tavallaan, ja kaiketi ensimmäisitä kertaa, -osa niinsanottua "Suurta Maailmaa" tai yksinkertaisesti vain osa koko muuta maailmaa tai Maailmaa sinänsä. Ja se on luonut erilaisen yleis-"fiiliksen" / ambienssin -tänne. Kaikki on nyt edes vähän, johonkin varovaiseen ja epävarmaan ja epäuskoiseen ja haparoivaan extenttiin ....sivistynyttä ja hienoa. Vähän sellaista Sivilisaation uloimpaan-piiriin kuuluvan oloista. Täällä ei sentään "sööritella" ja "leiditellä" tai käytetä mitään Madame ja Madmoiselle tyyppisiä super-hienoja-supersivistyssanoja, mutta muutoin meno on vähän ....vähemmän "väkivalta juoppo känninen-juntti-urheiluhullu" tyylistä ja enemmän "oikean maan tai kansan" -kaltaista. siis johonkin mittaan !!.


Suomalaisetkin on sentään ymmärtäneet johonkin mittaan sen, millaista hyötyä on siitä, ettei jatkuvasti hauku toisia "homoksi" nakki-kioskilla tai pätki samantien turpaan kun jonkun "hintin" lärvä ei miellytä jne. Suomalaiset on tavallaan "oppineet tavoille" ....siis ihmisten tavoille, entisiltä elukoiden tavoiltaan. Mutta tässä piilee myös suuri vaara tulla yhtä ämmämäiseksi nynnyksi kuin oikeat Eurooppalais-valtiot ja kansat ja rodut ja maat ja muut.

Suomalaiset on traditionaalisesti tai ainakin sittemmin toisen maailmansodan, olleet sekä hyvin hyvin synkeitä ja väkivaltaisia, että myös hyvin syrjäänvetäytyviä -maailmasta ja omaan itseensä käpertyneitä. Joka siltikin on toisaalta suomalaisille kuin "toinen luonto" tai sitten se ihan "ensimmäinen", mutta väitän silti suomalaisten olevan ainakin vähän enemmän samankaltainen kuin muut valkoiset kuin tähän asti on ajateltu.
Olen tullut ymmätäneeksi, että todella paljon ja hyvin pitkälti ; suomalaisten paha-olo ja tunteettomuus ja tunne-älyttömyys ja muuta Morlokkimaiset, synkeät ja sivistymättömän typerät piirteet on itseasiassa niiden Wanhojen sotasukupolvien syytä!!. Ne on ne saatanan hapan-naamaiset paskakasat! kun on tartuttaneet meihin kaiken sen kokemansa pimeyden ja katkeruuden ja muun vastineen. Sitähän sanotaan, että sota vyöryy sukupolvesta toiseen, muutaman ...ehkä 2-3 sukupolvea se ehtii enemmän tai vähemmän tuhota. Ja juuri tämä on langennut Suomen kohtaloksi. Siitä johtuu ja juontuu moni väärä ja typerä perinne ja käsitys -asioista ja maailmasta ja itsestä.
Ja yksi yksinkertainen syy miksi Suomi on nyt lähtenyt niinsanotusti "nousuun" kulttuuriltaan ...tai sen avoimuudelta ja päivittymiseltä -on se, että nämä vanhat ja tuhoutuneet sielut on alkaneet kupsahdella, tippua pelistä pois, puh-pah pelistä pois. Nyt on syntynyt tilaa, sekä henkisesti ja psyko-emotionaalisesti, että toki myös ihan vyysisesti.
Mutta näistä epäonnisista (siis omalla tavallaan!) sukupolvista on ollut myös hyötyäkin ja niiden mukana kuolee myös paljon kaikenlaista "aitoa" ja alkuperäistä, ja sellainen ...vielä suhteellisen ´tarpeellinen´ kovuus mitä ei enää nykyään ole. Nykynuoret on tietenkin paljon pehmeämpää kamaa, kuin vetelä kissa verrattuna puiseen apinaan.

Myös Suomalaisten innostus "maanpuolustukseen" ja asepalvelukseen yms, -on peruja wanhemmalta ajalta, jota ei sellaisenaan enää ole. Suomalaiset on lisäksi myös määritelleet itsensä ja kulttuurinsa hyvin pitkälle, liian pitkälle -pelkästään juurikin toiseen-maailmansotaan ja kokemuksiinsa sen tiimellyksessä, ikäänkuin se olisi kaikki ja se ainoa mitä meillä on. Se vaikuttaa tavallaan "resetoineen" suomen eli alkuunpalauttaneen tai uudelleenkäynnistäneen, ja pyyhkineen kaiken sitä edeltäneen pois. Jos sitä todella edelsi jotain !.




Kukaanhan ei vieläkään ihan tarkkaan tiedä mistä suomalaiset tulivat ja minne ne menivät ja keitä he olivat ja blääblääblää, mutta se tiedetään, että täällä on ollut kyllä jonkunsortin asutusta jo jääkauden lopulta asti. Jääkaudellahan se olisikin ollut kai vähän nihkeää täällä asua sillä paikka oli kai umpijäässä ja ...aika syvällä siellä jään alla !.

* * *

Mutta koska en nyt tässä skriivauksessani käsittele sitä keitä ja mitä suomalaiset ovat, siirryn seuraavaan kohtaan / "pointtiini". Eli yksi hyvä piirre mielestäni, mikä suomeen on pesiytynyt tämän nykyisen "avautumisen" myötä on kaikenkarvainen taiteellinen, audio-visuaalinen ...no...taide!. Uudenlainen ja khuul -taide ja esimerkkinä siitä mitä ajan takaa on vaikkapa Poliisin modernit, militaristiset Sci-Fi elokuvamaiset uniformut ja ne khuulit autot. Kuten tämä....

"Super-Fucking Cool"




Tuo on aika helvetin  khuul !!. Varsinkin jos vertaa johonkin 1700-luvun moskovitsiin tjns. Tämä kaikki tällainen taiteellisesti ihan oikeasti kaunis ja "khuul" on kyllä hyvin tervetullutta, ainakin joksikin aikaa -kokeeksi. Jos se on kaivoon kannettua vettä joka ei pysy, niin sitten ei! mutta kokeillaan nyt perhana. Poliisillehan ollaan suunnittelemassa myös ihan uutta "Maijaa" johon tulee niitä Englannista ja muualta Anglosfääristä ja Ruotsista tuttuja kelta-vihreitä heijaste-tarroja tai raitakuvioita tai miksikä niitä sitten kutsutaankin, ...siitä en vielä sano mitään, ensin inhosin ajatusta, mutta tsiigataan nyt ensin ja haukutaan sitten myöhemmin.
Mutta kuitenkin, kuten olen yrittänyt jankata, suomesta on tullut tavallaan vihdoin osa maailmaa, sekä hyvässä, että pahassa. Aioin tehdä vielä erillisen kirjoituksen aiheesta "Suomalaiset" esim siitä ketä täällä oikein, kai, ollaan jne mutten malta olla jo nyt mainitsematta tuota kirjaa joka yhtäältä suuresti ärsyttää ja toisaalta varmaankin opettaa ja on tottakin, eli "The Finnuit - Finnish Culture and the religion of uniqueness" kirjoittajanaan Edward Dutton, Oulussa majaansa pitävä / pitänyt Anglo-mulkku.
Itse en ole vielä tuota lukenut, mutta jo ne pätkät siitä mitä netistä löytää, on olleet sangen herätteleviä ja valaisevia ja jopa karmivia. Se saa verek´kiertään! thäts foo demn shö !

Mongooleja... *muminaa* ...ja vitut!!...vai ollaanko sittenkin..*lisää muminaa*...

* * *

No kuitenkin, yksi piirre tässä avautumisessa, joka itseasiassa kirvoitti tämän koko jutun on se, että: oletteko pistäneet merkille kuinka nykyään suomessa lappaa kaikenlaisia Maailman Tähtiä, tämän tästä, niin "kasuaalisti", siinä missä täällä ennen näki hädintuskin edes Ryssää!! -eikä tätä juuri kukaan enää noteeraa niin tähdellisesti !. Täällä on käyneet kaikki Hitleristä Arnold Schwarzeneggeriin ja Michael Jacksonista Madonnaan ja James Brownin kautta aina tähän Mossin Roniin. Ennen Suomi oli näiden Anglosfääriläisten(paitsi Hitler tietysti!) mielestä ja silmissä kai kuten jokin sulkeutunut pieni kommari/diktatuuri paskakasa a la Pohjois-Korea, mutta nyt kun Amiraali Perry on potkaissut meidänkin etuoven auki ja säleiksi, tänne on alettu uskaltautua jo ihan kunnolla!. Suomi-juntti (?) Eedelmannin Samuelikin pääsi jo jumalauta Ruisen Tompan Mission Impossible-leffaan! ja suomalaista musiikkia on mm Battlefield-peleissä ja ympäri maailmaa ja jopa joissain Haliwuud-tuotannoissa, puhumattakaan tietenkin Nokiasta ja Angry Birdsistä !!. "Me" teimme sen!! wii meid it! me ollaan nyt "suuressa liigassa" "isoissa peleissä" ja valtavissa ympyröissä !!. Äkää mokatko nyt!!.

On kieltämättä omalla tavallaan hienoa kokea kuuluvansa koko muun planeetan yhteyteen, ensimmäistä kertaa, ja käyttää rahaa joka on arvokkaampaa kuin Jenkki-dollari!! ja jota näkyy jopa maailmanluokan leffoissakin!!. Siellä ei paljon Markat vilahdelleet, mutta €urot siellä pyörii kuin kissa pesukoneessa ja ämmät ostoskeskuksissa ja teinixit Mäkissä. Aatelkaa, että samat setelit joita käytämme itse, saattaa olla niitä samoja joilla Liam Neeson on maksanut Terroristeille lunnaat tyttärestään tai jotka  ...Rambo on pelastanut jostain vitun viidakosta tjms!!.

Mutta toisaalta, kuten tuo ym kirja toteaa ; suomessa vallitsee todentotta jokseenkin, tuollainen "uniikkiuden uskonto" ja jos sen yrittää nyt murtaa yhdellä iskulla, yhdessä sukupolvessa ...siitä ei tykätä! eikä siitä välttämättä seuraa mitään Onnelaa. Todennäköisesti jonkinlainen extentiaalinen-kriisi jota seuraa jonkinlainen snadi kaaos ja rähinää yms. Ja paluu entistä puinttyneempään Uniikkiuden Uskontoon !.


Huono puoli tässä avautumisessamme on tietysti mm suuren määrän sekalaisia "värillisiä" Maahanmuuttaminen ja sen loputtomat lieve-ilmiöt / kaikki mikä sen vanavedessä tänne saapuu, madellen tai juosten, samapa tuo.

Ja tietenkin mm se, että tämän kaiken myötä suomalaisilta on vaarassa kadota sekin vähä itse-tietoisuus / identiteetti ja itse-tunto, mitä täällä tällähetkellä on!! ja iroonista kyllä myös kaikki oikeasti uniikki. Suomessahan on monta sellaista tervettäkin piirrettä mitkä on Suuressa Maailmassa ilmeisen harvinaisia, mutta käsittelen niitä sitten siinä kirjoituksessa, missä jankutan jotain ympäripyöreitä "Suomalaisista" (kirjoitus on jo tekeillä hyvähköä vauhtia).

Suomi on nyt siis nähdäkseni tavallaan samassa tilanteessa kuin Japani oli aikoinaan muun maailman suhteen, kun turvonneen egonsa kanssa maailmaa matkanneet Anglot änkivät väkisin sen massiivisen, turvonneen päänsä myös "pyhille saarille" ja ystävällisesti pakottivat! Japanilaiset ...tutkiskelemaan itseään ja löytämään itsensä uudelleen. Sama paska toistuu nyt tällä mollon-puoliskolla, courtesy of "Monikultturismi" ja sensellainen.
Joten tutkikaahan nyt sitten Mongoolit ja mischling-apinat itseänne, oikein urakalla !!.

Nyt jos koskaan, täytyisi totisesti "löytää itsensä uudelleen". Mutta entistä rehellisemmin, eli myöntäkää vain kaikki paskat puolet, se on sitäpaitsi oikean "patriootin" tunnusmerkki, kyky myöntää oman maalänttinsä paskuus, -ja jos esim Suomi todella hyökkäsi ryssäin päälle ja huumasi sotilaitaan ja ihaili Natseja, niin myöntäkää se!. Ei se siitä muuksi muutu vaikka kuinka kiertelisi ja kaartelisi ja voissa paistaisi !. Tuo jatkuva vitun jankutus asiasta kuin asiasta täällä junttilassa, käy todella todella hermoon !!. Koettakaa nyt vitun juntit päästä joskus edes jossain asiassa vähän eteenpäin !! ei se teitä tapa !!. Ja antakaa kaikelle uudelle ja aidosti innovatiiviselle vähän tilaa ja mahdollisuuksia, lakatkaa kiusaamasta ja kyykyttämästä toisianne ja päästäkää työttömiä töihin, älkääkä leikkikö tyhmää ja olko niin vitun kranttuja ja itsekkäitä ja ahneita !. Vitun tympeät Jantelaki-mulkut !.

Haistakaa kaikki vittu !!. Fak juu ool !.

On tehtävä ihan oikea, aito ja 100% rehellinen selvitys siitä, mistä suomalaisten purppuravirrat oikeasti tulee ja sitten ...rakennettava oma versionsa!! Sivilisaatiosta sen päälle!. Ei saa leikkiä Eurooppalaista tai Ruotsalaista tai mitään muutakaan, mitä ei oikeasti ole !. "Sulkien liimaaminen perseeseen, ei tee sinusta kanaa!!" kuten "Tyler Durden" sanoi, elokuvassa "Fight Club".

Mutta tuo liittyy jo enemmän siihen toiseen aiheeseen ja kirjoitukseen.

Suomi on nyt sitten "sepposen selällään" ..ja  Ruotsi omistaa suomen kuten aina ennenkin ja sanelee, sikäli kun ehtii Brysselin Herrain väliin sanaa sanomaan. Lantajuntit eivät ole pro-aktiivisia ja oppivaisia elukoita. Sijaintihan täällä on se ongelmien ongelma. Minkäs teet.
Mutta hyvällä säkällä, tuleva jääkausi setvii asioita ja oikoo sen mikä oikoa pitää, ja lähettää "heinäsirkka lajit" pois vaaleiden mailta. Mutta se tekee silti myös meidän oman olomme sangen tukalaksi.

Enihuu, Anglosfääri ja sen elokuvat yms, on nyt "de-mystifioitu" ne olikin ihmisiä koko tämän ajan! ihmisiä "pellepuvussa". Jopa Heprealaisten oikea luonne alkaa taas tehdä itseään tykö tai paljastua nykyään ja kaikki vanha nousee pintaan, tämä on myös huono juttu, -mutta koettakaa tsiigata itsestänne jotain oikeasti uniikkia, älkääkä aina määritelkö suomea sen vitun Toisen Maailmansodan kautta!. Kaiken kulttuurin tulisi olla yhtä muinaista ja tähän päivään asti koherenttia kuin Muinainen-Egypti / Rooma - Moderni Anglosfääri !. Ei yhtään vähempää!!. Ajatelkaa, kaivakaa, etsikää, löytäkää ja löydettyänne : luottakaa !. Älkääkä aina viittikö madella niiden Ruotsalaisten Pyhimysten edessä ja lakatkaa kopioimasta joka-vitun-ikistä-asiaa-mitä-Ruotsalaiset-tai-Anglot-tekevät!! ja tehkää jotain mikä kumpuaa syvältä oman itsenne sisältä!! (sanon tämän kyllä tietyllä kauhulla ja pienin varauksin...).

Älkääkä aina viittikö pelätä niin suunnattoman paljon niitä vitun Ryssiä!! ....ne on vain Ryssiä lopunkaiken!. ilman valkoisia niillä tuskin olisi edes sähköä!! ja ne olisivat vain kasa väkivaltaisia juoppoja! ja sitähän ne siis onkin! (mutta niin on moni Suomlantilainenkin kyllä!). Itse en ole, mutta saatan olla geneettisesti vähän eri kuin moni teistä lanta-junteista !.

Suosittelen muuten tässä ohimennen, palauttamaan käyttöön ne maamiinat / henkilömiinat, mitkä se vitun kommari-lesbo perunasäkki meni "takavarikoimaan" ihan omine vasemmistolaisine lupineen, sabotoidakseen "omiaan" mahdollisimman paljon ja nuollakseen Ryssiä ja muita vastaavia, niinikään mahdollisimman paljon !. Häpeä !.

* * *

Summa Summarum ; Suomi ei enää ole, luojan kiitos!, se sellainen tunkkainen persläpi, jossa kaikilla on joku kauhtunut ruskea nahka-rotsi ja jotkut vitun rumat mustat "miesten perus kengät" ja ne saatanan 70-luvun kammottavat "Neuvostopoliitikko rillit" kultaisine sankoineen. Ja jossa kaikki tyylikäs ja kaunis on "homoa" (eikö se olisi vain kunniaksi homoille?!) ja sivistys on sairautta. Jossa kaikkien on oltava aina vihaisia ja agressiivisia ja mentävä armeijaan ja tykättävä siitä! tai itkettävä ja tykättävä siitä! ja jossa vallitsee jää-viidakon lait ja jossa täristään Ryssänpelossa, jossain pöytäliinan alla tai puuliiterissä. Haistakoot sellaiset vitun fossiilit vitun !!.
Suomessa on vihdoin snadisti jotain otetta ja sivistyksen sarastusta ja lupausta ja tyyliä ja rehellisyyttä ja alkeellisen tason "munaakin" !! yms. Hyvä juntit ! oou rait !.

Kumpa uskaltaisitte ottaa näitä uusia askelia ihan omaan tapaanne ja tahtiin, kuuntelematta anglo-jutku-sfäärin komentoja ja käskyjä ja Ruotsalaisten moraalisaarnoja yms. Opetelkaa avautumaan kuten Japanilaisetkin; omien vain kaikki kauniit, khuulit ja hyvät ja hyödylliset piirteet ulkomailta ja sulkeutukaa muutoin kuin Feministin pimppi !. Tai ...juutalaisen lompsa ...sanotaan nyt vaikka "hyväntekeväisyyden" tullessa kolkuttelemaan ovelle. Tai ihan vain: valkoisten !.

Päätän tämän saarnan tältä erää ....vaikka.... tähän !!.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti