lauantai 2. marraskuuta 2013

Hameväki


Näin eilen nipun niitä saatanan lakana-muslimeita tai somppuja tai mitä lie. Vittu, että minä ällöän niitä!! saatana. Tekisi mieli sytyttää ne saatanan somalinkalloiset, käkkäräkarvaiset, ruskeat vitun apinat tuleen!!. Ne lakanat roihahtaisi varmaankin kauniisti, siitä tulisi "Somalisoihtu". Kyllä sitä katsoisi!.
Toisaalta tekee aina mieli yksinkertaisesti piestä ne!!.

Sitähän ne niillä likaisilla, saastaisilla, apinamaisilla, primitiivisillä ja paskaisilla lakanoillaan kerjäävätkin!! ja ilmeisesti haluavat ! ja vielä joskus saavat. Se on viesti meille muille, viesti joka huutaa ja karjuu, että "en halua enkä aio ´integroitua´! " eli "sulautua / samaistua".
"Haistakaa te Kääfirit vittu ja integroitukaa minuun!" voisi tämä viesti myös kuulua.

Ne julistaa niillä PaskaStanin-paskaräteillään olevansa edelleen niitä samoja saatanan käpy-aivoisia vitun hiekka-erämaa marakatti-kädellisiä kamelinpaskoja, mitä ne on viimeiset 6-miljoonaa vuotta jo olleet muutenkin.
Ne luultavasti paskantaakin niihin ja kusee, niinkuin "Suomen"-Mustalaisetkin !. Saatanan elukat !.

Hävetkää !!.

Näillä kyseisillä Lakana-Sompuilla on aina myös se sellainen ylimielinen typerä virnekkin ja ympäristöön nähden hyvin ylenkatseinen ja halveksiva asenne muutenkin, ja sitten ne pomppii ja loikkii -kuten kaikki apinat, kaupungissa tasoilta toiselle (esim rappuset, kynnykset yms) näyttäen muka-khuuleilta Maan-omistajilta, ja minun maassani !! saatana !. Vittu teitä kukaan tänne ole kutsunut tai halunnut !. Paitsi meidän valkoisten oma petturien luokka yms "hyödylliset idiootit".


Onneksi on tulossa uusi jääkausi, joka pyyhkinee nämä paska-rannut planeetan pinnasta tai ainakin siirtää ne takaisin etelään (jonka voisi myös mieltää mielessä: hauta). Nämä Sapiens-apinat on kuten Tex sanoi "heinäsirkka-lajeja" ja ne kukoistaa vain niin kauan kun on kesää jäljellä ja kaikki on helppoa ja kaikkea on runsaasti saatavilla. Mutta kun ei ole, ne päätyy takaisin siihen rähjäiseen, ikuiseen alennustilaansa, tuijottamaan Valkoisten kameroihin kärpäsiä mutakuonollaan ja tökkimään kuolleita sukulaisiaan kepeillään (ja hepeillään) nähdäkseen voisiko nämä jo syödä ja onko ne vielä elossa.


* * *

Tämäkyseinen versio Sompuista / Ähläm-neekereistä yms, ällöttää itseäni niistä kaikista selkeästi eniten. Ehkä jo siksi, että ne kuten Mustalaisetkin, kulkevat saatanan lahnat -ylpistellen niissä jurakautisissa typerissä räteissään, täällä, suomessa, ikään kuin se olisi täysin O.K ja ikään kuin oltaisiin jossain vitun rähjäisessä Mogadishun slummissa tai Baghdadin torilla tai jossain likaisten pedofiilien täyteisessä bazaarissa, mihin itseäänkunnioittavat irto-koiratkaan eivät menisi / alentuisi menemään.

Ja nyt kun mainitsitte koirat niin ; nämä lakana-ählämit varmaankin kulkevat, tai itseasiassa kaikki ählämit, -perseet paskassa kuten koiratkin, mutta koirilla on se tekosyy, että niillä ei ole käsiä joten ne ei voi pyyhkiä persettään. Ählämeillä taasen on kädet, muttei ne pyyhi persettään !. Lähinnä ne käyttää niitä päiden katkomiseen ja pikku-poikien sormettamiseen tai kamelin seksuaaliseen häirintään tjms.
Kuvottaa, että tätä tällaista paskaista paskasakkia kuljeskelee ja syljeskelee täällä kotimaassani / kotonani, vaikken niitä tänne halua, siksi että joku vitun kusipää Porvari-Kommari haluaa kostaa jotain hen.koht. kaunojaan omiaan kohtaan, tuhoamalla koko vitun Valkeiden-Sfäärin !!.

Mutta kuten kaikki tiedämme ; nämä hyypiöt ei tule koskaan tänne kuulumaan eikä sopeutumaan, kotiutumaan, integroitumaan, samaistumaan, sulautumaan tai mitään muutakaan, emmekä me Suomalaiset haluaisikaan. Me haluamme vain oman länttimme takaisin omaan suvereeniin kontrolliimme ja kaikki muut voi rahdata vaikka Charon Manalaan tai joku jolla maailman merelle, ....johonkin.

* * *

Seuratkaa itsekkin näitä lakana-maltillisia, eikö ne käyttäydykkin ikään kuin Meitä ei olisikaan?! ja meidän omassa maassamme!! meidän silmiemme alla!!?. Huutavat toisilleen väkijoukkojen yli kuten niissä omissa, neljännen-maailman perseenrei´issäänkin !!?. Ja aiheuttavat varsinkin Stadissa, ymmärtääkseni, aika suuren osa kaikenlaisesta yö-ajan hälystä ja rikoksista ja muista "Virkavaltaa" työllistävistä(kin) asioista!. Ja nämä vitun kultamunat kaiken lisäksi vielä maksavat meille!! ja aika helvetin paljon!!.  Eli me siis "saamme" maksaakkin vielä, kaikesta tästä ! jihuu!!. Maksaahan siitä ilomielin, että joku kähäräpäinen ählämi-katurotta metelöi ja puukottelee ja ärsyttää ja näyttää typerältä ja mölisee ja tuuppii ja vaatii aina kaikkea lisää yms. Kukapa siitä ei maksaisi !!?. Kuka helvetti lähtisi mieluummin vaikka tutkimaan kosmosta tai rakentaisi vanhojen talojen tilalle uusia ja teiden ja katuvalopylväiden?! tai kuka vittu nyt haluaisi rahoittaa jotain omanmaalaisia uusi khuuleja ideoita ja vaikka veden puhdistusta ja kaupunkien siistimistä? tai sitä että on tarpeeksi asuntoja ja niissä sopiva hinta yms yms!!?. Kuka ?!

Totta vitussa sitä mieluummin ihailee raiskaustilastojen "kohenemista" (ylös-suuntaista liikettä nyt kuitenkin) ja katurikollisuudenkin esiinmarssia ja uutta tulemista ja sensuuria ja valkoisten itsesensuuria ja syrjäytymistä pois koko-vitun-elämästä ! of-faking-course!.

Hei Valtio / maan -petturit ; haistakaa pitkä vitun paska!! tai vittu, ihan sama. Te olette epäonnistuneet hoitamaan hommanne, ja nyt Junttien on ollut aktivoiduttava. Luojan kiitos on edes Persut, mitä tulee systeemiä vastaan taistelemiseen systeemin keinoin ja sitä noudattaen ja täten, tukien.

P.s Eikö olisi sopivaa, jotta meidän ns Johtajamme -käyttäisivät itsekkin jotain sellaista Pakistanilaista lakana-uniformua ja vaikka turbaania tai jotain pää-rättiä !?. No, mutta olisihan se!.
Aatelkaa miten hyvältä Käteinenkin näyttäisi hymyillessään kuin enkeli ja säteillessään, siinä beigessä lakanassa missä on kaula-aukon ympärillä sitä kirjavaa värikoristelua !!?. Ja vaikka se sellainen intialainen täplä ottassa ja joku valtava kello kaulassa!. silloin vahinko saapuisi kello kaulassa.

Myöskin ; haista Niinistö paska!. Sinä se olit saatanan (jutku?) rotta junailemassa meitä E.U.C.C.CP:henkin ! ja nyt killut siellä Residenttinä!.

Saatanan luihut !.

Yksi asia on, mitä tyhmät ja lahjattomat ja keskinkertaiset minisielut eivät ymmärrä, ehkä jo siksikin että ovat luonteeltaan ja fundamentaaliselta perus-olemukseltaan kollektivistisia persoonattomia kuhnureita ; kun väki vähenee, pidot paranee.

Eli siis, kerrataanpa: vähenee. Ei lisäänny vaan vähenee.



No, onneksi on tulossa se "pitkä-talvi" tai jää-kausi". Saapuis jo sitten.



Pakkanen on paras Poliisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti