sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kiusaamisesta

Hjyyshäri-Prjaavda

Tuollainen ^ linkki. Valitettavasti itse Pääpahaan, mutta kun nyt näin tuollaisenin.
En sen laakeammin tässä nyt taas jankkaa tästä mutta tämä oli jumalauta HYVÄ kommentti !!...


"...... Pääkiusaaja osaa vetää oikeista naruista ja saada muut klikkiytymään jotakuta/joitakin vastaan. Kiusaajan ´älykkyys´ lienee jotakin laskelmointikykyä

Kiusattu voi olla hyvinkin älykäs, muttei ymmärrä ihmisten teeskentelyä ja keskinäisiä pelejä...eli sellainen rehellinen ja oikeudenmukainen. Pääkiusaaja pitää todennäköisesti hyväntahtoista idearikasta oppilastoveria uhkanaan ja alkaa laatia mielessään syrjäyttämiskeinoja ja -kuvioita. Hänellä ei ole poissaoloja, koska koulupäivä koostuu siitä, että pääsee nauttimaan vallan tunteesta."
- Kankuri  niminen kommentoija

MINÄ olin TÄSMÄLLEEN tuon alleviivaamani ja VAHVISTAMANI kaltainen, tismalleen. Minä olen todella todella älykäs ja ideoita ja kykyä ja lahjakkuutta yms pursuava, mutta minä EN OLE;  "sosiaalinen".
Minua EI luojan kiitos ole ikinä onnistuttu "sosialisoimaan", eikä se onnistukaan jos lapsi on tarpeeksi valaistunut kuten minä olin, ja myös siihen yhdistyneenä tarpeeksi jääräpäinen ja/tai rohkea, jotta uskaltaa olla "erilainen" ja erillinen, ja oma itsensä.
Ja minä totisesti OLIN tuo "idearikas hyväntahtoinen oppilastoveri" !! Hahaaa, ou boi !
Minä OLIN kyllä ennen kiusaamistani myös sellainen Kaikkien Kaveri ja tunnenkin siksi suurimman osan koko tienootani ja koti"kylääni" / Stadiani ja kaikki vähintäänkin TIETÄÄ minut jolleivät sitten TUNNE an sich, ja minä OLIN todella sosiaalisestikin kykeneväinen ja sellainen mikä ystävystyy sekunnissa kenen kanssa vain, mutta se EI sopinutkaan niille koiranpaskavituille joihin sittemmin törmäsin. Jotka oli kuin sellainen klisheinen esimerkkilauma Kiusaajista. Kaikkine paskahousuisine hännystelijöineen ja Pääpiruineen jne. Ja tuo mitä tuo kommentoija kuvaa, se on asian se aivan TÄSMÄLLINEN YDIN ainakin minun tapauksessani, tuohon minkäkin päädyn aina vaan ja uudestaan; minä olin UHKA sille Saatanan Reppanalle, ja koska se on myös de facto  mutantti, se on myös luontaissyntyinen "rikollinen"  JA ===> SIKSI  inhottavan kykeneväinen juuri tuohon mainittuun ^ laskelmointiin. Marxistit ja muut demonit / kommarit ja KAIKKI maailman alkeelliset ja tietämättömät alhaiset paskarotat kuuluu tuohon samaan laariin, niillä ON tuollaista omituista, kuin Lusifertädin lahjoittamaa, tietynlaista "älyä", joka on VAIN juurikin tuota kylmää ja konemaista alkeellista ja rimpuilevaa-sätkivää aivotonta laskelmointia. Samaahan käsittääkseni tytöt / naiset harjoittavat. Eli kai se ämmämäinen piirrekin vielä ! HAHahahaaa.
Vasurit on kaiken tuon tunkkaisen kiteytymiä ja primääriesimerkkejä, ja ne USEIN tulee mitä typerimmistä ja tunkkaisimmista ja rumimmista ja ällöttävimmistä ja likaisimmista ja alkeellisimmista "perheistä" ja muista vitun "oloista" - ja täsmälleen kuten joku tuolla sanoi; kiusaajat "levittää pahuutta ympärilleen" ! Se on presiis ja TÄSMÄLLEEN se mitä ne tekee; se on kuin jokin vitun tauti. Kuten "vasemmistolaisuuskin" tai "politiikka" tai miksikä sitä vitun demonispää nyt sitten sanookin.

Minunkin pääkiusaajani / Nemesikseni, kävi ilmi, on sellaisen vitun tunkkaisen ja haisevan juopon(!) ääliökakara !! HAhahaaa...ai luoja... että kiitti vaan vitusti Suomlannin Koulujärjestelmä !! Hei kiitti !!
Kiitti tästä !! Ette te tuhonneet kuin oman Da Vincinne !! Mutta hay; tuokaa maahan nekruja yms sontaa, ja ihmetelkää !! Kuulkaa !! Ihmetelkää ny vaan kovin, siä sitten, porukalla, että "mikssei meilloo kuulkkaa yhttä ommaa sellasta tosi lahajakasta missää kosk´kaa ?!".
Niimpä...se on kyllä todellinen mysteeri !
Kyl te sitä nyt vaan kovin ihmettelette ! Kyl siin ihan on sellanen Mysteerintuntu vallan !

*

RATKAISUIHIN mitä tulee, niitä te ETTE OLE valmiit "soveltamaan" eli te ETTE OIKEASTI HALUA TEHDÄ ASIALLE -taaskaan!!- MITÄÄN. Tämä EI OLE monimutkaista ja tässä EI OLE mysteeriä, te vain että pysty siihen. Tämä on hyvin yksinkertaista.
Mutta kuten aina, ämmät eritoten, te TYKKÄÄTTE kyllä, kovastikkin(!), puhua !! Ja puhua....ja puhua ...ja puhua ja keskustella ja "käydä debattia" ja "argumentoida" ja jankutella ja länkyttää ja sölköttää jne ad nauseam ja infinitum.
Mutta MITÄÄN te ETTE MILLEKÄÄN, ole oikeasti valmiita TEKEMÄÄN.  SE kun vaatisi jo vähän pippeliä ja visiota yms, mutta ihan jo perustason viitseliäisyyttä ja täytyisi sanoa että....uskoa ! :)  hahahaaaa.
Mutantit voisi poikasina, kuten tuolla sanotaan  ne tunnistaa jo 3 vuotiaana mutantinpaskoiksi(!), niin nin mutantit VOOOOISI tietysti esim kerätä nippuun ja laittaa johonkin eritoten VAIN mutantteja varten rakennetulle ALUEELLE... olkoon se nimeltään sitten "leiri" tai "reservaatti" tai mikä vain vastaava, TAAAIIIiii sitten....ne voisi vain ...junou ?..."lopettaa". Esim kaasulla tai puukolla tai millä vain. Ja HEI ! Ne on PAHOJA, ne on mutantteja; NE YMMÄRTÄÄ sellaisen !!
Ei rikollinen siitä ällisty jos sinä sen PUUKOTAT !! SE on sille nimenomaan Täysin Normaalia ja Odotettua. Jotain mitä se ei saata käsittää on esim anteeksianto yms. Siitä sillä ei ole edes mitään konseptia tiedottomassa demoninpäässään, sen enempää kuin vasureillakaan. Tai ymmärrystä hyveestä ja kunniasta ja hyvyydestä ja sen sellaisesta; SIKSI "vasemmisto" niin idiootin imbesillin Riivatun Raivoisasti aina tuossa riuhtoo ja sätkii ja sylkee vihaa ja tulta ja sölköttää ja "toimii" ja "on aktiivisia" jne, koska ne on kuin Kiusaaja; joka kokee Sen Jonkun (esim NYT Persut) UHAKSI, johon on reagoitaVA ! NYT !
Koska ne ei ymmärrä ITSE olevansa; Maailman Pahuus. Ja oppimaton tietämättömyys. Ne luulee IHAN OIKEASTI että ===> Muut on se ongelma.

Ja luin jonkun muun jutun eilenkö tai toissapäivänä, iltalehdestä... joku tutkija tjns... puhui...psykoloogiko se muuten oli ? Se puhui työssäänkohtaamistan PAHOISTA ihmisistä, ja ettei se näy ulospäin, paitsi että MINÄ näen joten näkyyhän se jos NÄKEE hyvin(!!), mutta kuitenkin ...niin.. nin se sanoi että ne aidosti PAHAT ei vain koskaa KADU koska he "ajattelevat" tai pikemminkin LUULEVAT harhoissaan että "he ovat oikeassa ja muut väärässä". Jos TUO ei ole "vasurit" TOTAALISESSA PÄHKINÄNKUORESSA niin sallikaa minunkin tietää mikä ON !!

Niille ei tule uskomattoman pieneen mieleenkään se että...hhEEEEEEIII ?!?... ME ollaankin ITTE... oltu tässä KOKO AJAN!!! Ai jumaLAUTA !!..kuulkaa...hAhah haah..hahaaa niin nin koooooooooooooooooko tämä aika !! kaaaaaiikki nämä loputtomat TUHANNET vuodet; se PAHA ja ylimielinen solipsistinen shitti, ja tietämätön ylimielinen histriooninen ja aivan häkellyttävän ultrakusipäinen lauma neliraajaisia imbesillejä ja ali-idiootteja koiranpaskoja ja Perkeleitä ja supermulkkuja ja syyllisiä ja aivottomia vitun AHMATTEJA ja ilkliöitä ja lapamatoja ja sen sellaisia ! Hahahaa, väärämielisiä ja uskoisia tietämättömiä typeryksiä ja vittu ASENTEELLA !! Totaalisia häiriköitä ja niin ärsyttäviä että on suoranainen ihme ettei koko galaksi ole revennyt liitoksistaan silkasta VIHASTA ja RAIVOSTA ja INHOSTA jota herätämme Aivan. Kaikissa. Muissa. Uskomatonta !!

Noin ^ ei vain ikinä käy. Vaan SYYTÄ etsitään AINA .....===> joooostain ttuuoooooollta sitten..tai jotain...emmätiä.... tsiigaillaan !... ei mitään Oikeaa Kauneutta ja Totuutta ja Hyvää o kuule olemassakaan !! Nii ! M A R X !!  Hitler ! Naaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaatsiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiit !! SäOotVaaRasistiii™  SäOotVaaRasistiii™ SäOotVaaRasistiii™  enkä mä !! Shhhh SHhhhh SHhhh !! *shihinää*


Lyhyemmin: typer hullu ei tiedosta / tajua olevansa...mm...TYPERÄ vitun HULLU ! Tämä johtuu siitä että se on; typerä ja hullu.
Tämä on H Y V I N yksinkertaista.

Eikä ne tajua mitään muutakaan, sen enempää kuin MIKÄÄN "kiusaajan" versio, tai sitten vain VÄLITÄ. Se on toinen vaihtoehto.

Että tällästä.










Kiitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti