tiistai 9. huhtikuuta 2019

"Fossiiliset Polttoaineet"

Feisbuukista kävin taas vakoilemassa tällaisen tuliaiskuvan ja jätin sen alkuperäisen lataajankin nimen siihen ja kävin katsomassa, ja sillä on muutakin ihan tsiigaamisen arvoista, mm aivan loistava kissavideonpätkä jossa kissa halaa pyramiidia !! Eikä suostu päästämään irti !! Ei se siitä enää parane !! Mitään sitä khuulimpaa ei voi videoida, ikinä.

Mutta kuitenkin, tällainen kuva...




..^

Mielenkiintoista.
En ole itse tiennyt edes että Rokkefellerin paskareiät on KEKSINEET tuonkin vitun omituisen NIMEN ja käsitteen eli "fossiiliset polttoaineet". Joilla siis ei TIETENKÄÄN ole MITÄÄN tekemistä minkään vitun FOSSIILIEN kanssa, jotka on muinaisten elukoiden ja kasvien yms kivettymiä jne.
Mutta tuota olen usein ihmetellyt että mikä vitun juttu tuo Amerikasta aina kantautuva typeryyden muoto on, kun liittävät toisiinsa dinosaurukset ja öljyn !? Mutta ilmeisesti se on tuo ^. Valitettavasti maailman ihmiset ON juuri niin tyhmiä että uskovat tuollaista aivan ratkiriemukasta ja supernaurettavaa vitun taantuneen lapsellista potaskaa, eritoten "vihreät / vasemmisto". Jotka lähtevät heti laukalle tuollaista sontaa nieltyään, vitun yksinkertaiset tollot, ja huutelevat saatanan saastat siihen vielä koko vitun nuorisonkin mukaan. Joka on se ainoa toinen toivottoman tietämätön ja tyhmä ja raivoisan ärtynyt ja levottoman energinen joukko vasemmiston itsensä lisäksi.


Eli tajunnette kai tuon ^ nähtyänne, miten saatanan supertyhmä on ajatus öljyn yht´äkkisestä käytöstäpoistamisesta ja siirtymisestä johonkin vitun KUVITELTUUN "sähkömaailmaan". Se on juuri niin dystooppisen tyhmä kuin KAIKKI mitä "vasemmistosta" IKINÄ vain kantautuu.
Eikä se "poliittinen oikeistokaan" ole niitä parempi tai kummempi vaan vain vähän erilailla "painottunut" ja laiskempi ja vähemmän "pätevä" (tuhoamisessa) versio samasta Saatanan sonnasta.




Sanon vielä samalla toisen asian; katsokaa sitä tuon kuvan lataajan ...oliko heti tuon alla se seuraava, JOS asia ON niin nin....J U M A L A U T A !
Eli se että Obaman nekru olisi periaatteesssa Adolf Hitlerin lapsenlapsi tjns ? Sen äiti Eva Braunin tytär jne...  En tiiä ihan äkkiä mitä muuta sanoa kuin että ottakaa ihan thsillisti ja miettikää asiaa, ja sitä mitä se tarkoittaisi.
Se on joka tapauksessa sangen mielenkiintoinen ajatus.

Eniwei. Tää oli tässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti